Mitä muuttaja miettii? – Know Your Hoodsin tutkimuksessa muuttajat kertoivat toiveistaan ja tarpeistaan

Susanna | 14.10.2019

Tiesitkö, että Know Your Hoods -palvelumme on kehitetty tutkimuksen pohjalta? Toteutimme syksyllä 2018 yhteistyökumppaniemme kanssa kattavan tutkimuksen Lounais-Suomeen työn perässä muuttaneille ja muuttoa harkitseville. Tutkimus lisäsi ymmärrystä muuttopäätökseen liittyvistä toiveista, tarpeista ja haasteista sekä toimi pohjana Know Your Hoodsin kehitykselle.

Millaista tietoa muuttajat arvostavat uuteen kaupunkiin tai kuntaan muuttaessaan? Mistä he saavat tietoa kunnista ja niiden asuinalueista?

Muuttajien toiveiden ja tarpeiden tutkimusta monin eri menetelmin

Toteutimme laajan muuttajatutkimuksen osana Varsinais-Suomen liiton hallinnoimaa Töihin tänne! -kokonaisuutta ja Turku Science Park Oy:n koordinoimaa Talent Turku -kokonaisuutta. Tutkimuksen avulla saimme selville arvokasta tietoa alueen vetovoimaisuuden edistämiseksi ja uusien palveluiden kehittämiseksi. Tutkimus toimi myös lähtölaukauksena Know Your Hoodsin kehitykselle. Tutkimus nimittäin paljasti, että reilusti yli puolet vastaajista (61 %) käyttäisi asuinalueista kertovaa verkkopalvelua avuksi muuttopäätöksensä tukena.

Majakkarannassa meren läheisyydessä oleva kerrostaloalue kuvattuna ilmasta.
Muuttajat kaipaavat uusia tapoja tutustua asuinalueisiin ja niiden ominaisuuksiin. Esimerkiksi Turun Majakkarannan merellisyys yllättää monet muuttajat positiivisesti. © CYF

Hyödynsimme tutkimuksessa sekä perinteistä kyselyä että ryhmäkeskusteluja. Sähköinen kyselymme keräsi yhteensä 400 vastaajaa, joista kohderyhmään sopi suomalaisista vastaajista 273 sekä kansainvälisistä vastaajista 63. Tulokset analysoitiin näiden vastaajaryhmien perusteella. Kyselytutkimuksen lisäksi toteutimme muutaman henkilökohtaisen haastattelun ja kaksi fokusryhmäkeskustelua (suomalaisten ja kansainvälisten muuttajien ryhmät), joihin osallistui 12 henkilöä ja jotka tarjosivat meille korvaamatonta syventävää tietoa muuttajien tarpeista.

Yhteenveto suomenkieliseen tutkimukseen vastanneiden taustatiedoista (n=273). Vastaajista naisia 62 %, taloudessa lapsia 40 %:lla ja muuttajista 61 % muutti vuokra-asuntoon.
Yleiskatsaus suomenkielisten vastauksien taustatiedoista © CYF
Yhteenveto tutkimukseen vastanneiden taustatiedoista. Vastanneista yli 60% muutti tai harkitsi muuttoa Turkuun, loput muihin Varsinais-Suomen kuntiin.
Tietoa vastaajista, jotka muuttivat tai jäivät töihin Lounais-Suomeen © CYF

Mitkä asiat vaikuttavat asuinpaikan valintaan?

Iloisena uutisena Lounais-Suomen kaupungeille ja kunnille voimme todeta, että suurin osa vastaajista (78%) olivat tyytyväisiä muuttopäätökseensä. Lisäksi he kokivat nykyisen kaupungin tai kunnan sopivan tarpeisiinsa. Itsestään selvää ei kuitenkaan ollut se, mihin kuntaan vastaajat muuttivat; noin puolella vastaajista oli kilpailevia vaihtoehtoja valitessaan asuinkuntaansa. Lounais-Suomeen muuttaneet mainitsivat useimmiten kilpaileviksi kohteiksi Helsingin ja pääkaupunkiseudun, Turun seudun muut kunnat sekä Tampereen.

“Se oli kompromissi, kun itse olin töissä Turussa ja mies Salossa. Itse olisin halunnut muuttaa Turkuun, lähemmäs runsaita palveluita. Toisaalta kuitenkin moottoritietä pitkin vie Turun keskustaan saman verran aikaa kuin jostakin Turun lähiöstä.” - Nainen Kaarinasta, 30–39-v.

Muuttajalla on sopivan kunnan löytymisen jälkeen kaikkein suurin haaste edessään - itselleen sopivan asuinalueen ja kodin etsiminen. Tulosten mukaan asuinalueen valintaan vaikuttavat ensisijaisesti sopivan asunnon saatavuus ja hinta, luonnonläheisyys, turvallisuus ja asuinalueen maine. Lisäksi monet muuta tekijät kuten julkisen liikenteen yhteydet, palvelut ja harrastusmahdollisuudet saivat useita mainintoja.

Tutkimukseen vastanneiden mielipiteet siitä, mitkä tekijät vaikuttavat asuinalueiden valintaan. Kärjessä Sopivan asunnon saatavuus ja hinta, luonnonläheisyys, turvallisuus ja asuinalueen maine.
Asuinalueen valintaan vaikuttavat tekijät Lounais-Suomeen muuttaneiden keskuudessa © CYF

“Opintojen jälkeen sain työpaikan asuinkaupungista. Lyhyt työmatka pyöräilyetäisyydellä oli tärkeä tekijä asuinpaikan valinnassa.” - Nainen Pääskyvuoresta, 40–49-v.

“Martti on vehreä, omaleimainen ja hyvämaineinen. Asuntojen arvojen kehitys on positiivinen. Martti on myös rakentamiseltaan poikkeuksellisen kaunis ja eheä verrattuna muuhun Turkuun. Viihtyisyys onkin minulle yksi tärkeimmistä asuinalueen valintakriteereistä.” - Nainen Martista, 30–39-v.

“Maalla on mukavaa.” - Mies Perniöstä, 30–39-v.

Vertailimme myös erilaisia ryhmiä keskenään ja muuttajien välillä ilmeni erilaisia tarpeita. Perheellisten vastaajien asuinalueen valintakriteereissä korostuivat lapsiystävällisyys, puolison työmahdollisuudet, koulujen ja päiväkotien sijainti sekä harrastusmahdollisuudet. Kansainvälisten vastaajien keskuudessa korostuivat erityisesti asuinalueen turvallisuus, luonnonläheisyys, asuntojen hinta sekä paikalliskulttuuri ja paikat tutustua ihmisiin.

“Hyvät päiväkoti- ja koulupalvelut ovat lähietäisyydellä, samoin ruokakauppa. Rauhallinen lapsiystävällinen asuinalue. Työpaikka pyöräilyetäisyyden päässä.” - Nainen Pääskyvuoresta, 40–49-v.

“Lähellä keskustaa ja avomiehen työpaikkaa. Ympäristön ja hienojen puutalojen vuoksi.” - Nainen Martista, 20–29-v.

Asuinalueella on suuri vaikutus elämänlaatuun

Ryhmäkeskustelut vahvistivat, että asuinalueella on suuri vaikutus elämään ja omaan hyvinvointiin. Siksi onkin erityisen tärkeää, että ihminen löytää sellaisen naapuruston, joka vastaa hänen tarpeisiinsa ja tukee siten hyvinvointia. Haasteiksi tällaisen asuinalueen löytymiselle mainittiin sopivan asunnon löytäminen, koulutusta vastaavan työn saatavuus haluamaltaan alueelta ja tarvittavan tiedon saatavuus tai oikeastaan sen löytäminen helposti. Fokusryhmien keskusteluissa kävi myös ilmi, että tiedon ja tilastojen lisäksi muuttajat halusivat kuulla tai lukea asuinalueiden todellisten asukkaiden mielipiteitä ja kokemuksia. Eli molemmille - faktoille ja kokemuksille - on kysyntää.

Kupittaanpuiston jalkapallokenttä ja taustalla Kupittaan kerrostaloasutusta.
Muuttajilla on monenlaisia kriteereitä asuinpaikan valintaan ja monia kiinnostaa esimerkiksi naapurustojen harrastusmahdollisuudet. Turun Kupittaanpuistossa on loistavat mahdollisuudet harrastaa! © CYF

Pyrimme Know Your Hoodsissa vastaamme näihin muuttajien tarpeisiin tuomalla asuinalueita ja niiden ominaispiirteitä ja palveluita uudella tavalla esiin. Nyt aluksi olemme yhdistäneet (visuaalista) tarinanakerrontaa karttoihin ja tilastotietoon. Lisäksi julkaisemme blogissa todellisten asukkaiden tarinoita omista naapurustoistaan. Myöhemmin asukkaiden on mahdollista myös arvioida omia asuinalueitaan (stay tuned!).

Mistä muuttaja saa tietoa muuttopäätöksensä tueksi?

Yksi yllättävimmistä tuloksista oli, että vain joka viides vastaajista käytti kaupungin tai kunnan nettisivuja päätöksentekonsa tukena ja noin puolet heistä kokivat sivujen tukevan heitä muuttoprosessissa. Harva muuttaja kysyi myöskään neuvoa tai tietoa paikallisilta tai sai työnantajaltaan apua muutossa. Yli puolet vastaajista kuitenkin kertoi, että käyttäisi asuinalueista tai kaupunginosista kertovaa verkkopalvelua avuksi muuttopäätöksen teossa.

“Nykyisiä kokemuksia kyseisellä alueella asuvilta. Googlettamalla löytyi osin kymmeniäkin vuosia vanhaa tietoa alueesta, missä nykyisin asun.” - Mies Suikkilasta, 20–29-v.

“Seuraavaa muuttoa varten tarvitsen lisätietoa lapsiperheiden mahdollisuuksista, päiväkodit, leikkipuistot yms.” - Nainen Nummesta, 30–39-v.

Tutkimuksemme mukaan muuttajien tiedonjanoa ei aivan täysin ole saatu tyydytettyä. Muuttajat toivoivat lisää tietoa muun muassa julkisesta liikenteestä, palveluista ja kaupoista, kaavoituksesta, alueen rakennus- ja huoltotöistä, turvallisuudesta ja melutasosta.

Kyselyyn vastanneiden toiveita asioista, joista haluaisivat saada lisätietoja. Kärjessä julkinen liikenne, pysäkit ja reitit, palvelut ja kaupat, kaavoitus, rakennus- ja huoltotyöt, turvallisuus ja melutasot, koulut ja päiväkodit sekä harrastusmahdollisuudet.
Asiat, joista muuttajat toivovat saavansa lisää tietoa © CYF

Lisää tutkimusta, tietoa ja kehitystä!

Tutkimus ja todellisten käyttäjien osallistuminen on meillä Know Your Hoodsin palvelukehityksen kantava teema. Palvelu on alunperin suunniteltu vastaamaan muuttajien tarpeisiin ja jatkossa pyrimme kehittämään palvelua siihen suuntaa, että siitä on iloa ja hyötyä myös naapurustojen olemassa oleville asukkaille. Haluammekin juuri sinut mukaan ideoimaan ja kehittämään Know Your Hoodsia! Alla on muutama kätevä tapa osallistua kehitykseen:

  1. Käy tutustumassa palveluumme.
  2. Anna palautetta ja kerro omista ideoistasi asuinalueportaalin kehittämiseksi.
  3. Vastaa asuinaluekyselyymme (pituus n. 5 minuuttia). Mikä on parasta omassa asuinalueessasi? Entä mitä toivoisit siellä kehitettävän? Teemme parhaillaan suurta asuinalueisiin liittyvää kyselyä, johon voi vastata koko Suomen laajuisesti. Vastaamalla kyselyyn autat meitä kertomaan asukkaiden todellisia ajatuksia naapurustoistaan ja jaat tietoa niitä tarvitseville!
  4. Tule vieraskynäksi blogiimme tai osallistu keskusteluun blogissamme. Kirjoittamalla lyhyen blogitekstin tai tulemalla haastateltavaksemme annat persoonallisen tarinasi muiden luettavaksi. Jos innostuit, ota yhteyttä Ninnaan (ninna(a)cyf.fi) niin saat tarkemmat ohjeet :)

Know Your Hoods laajenee muihin kuntiin ja seuraavana vuorossa on Kaarina! Onko sinun kuntasi seuraava? Know Your Hoods tuo esiin omaleimaisten kuntien ja asuinalueiden vetovoimatekijöitä uudella raikkaalla tavalla. Voimme edesauttaa etenkin pienempien kuntien tunnettuutta, vaikka muuttajat eivät tuntisi kuntia tai niiden alueita nimeltä; ne saattavat nousta esiin sopivien hakuehtojen myötä. Lisäksi saamme arvokasta tietoa kuntien valintaan vaikuttavista asioista, joiden avulla esimerkiksi toteuttaa kuntamarkkinointia entistä tehokkaammin.

Littoistenjärvi auringonlaskun aikaan, jolloin taivas ja vesi ovat värjäytyneet oranssin ja violetin eri sävyihin.
Littoistenjärven luonnonläheinen seutu on yksi Kaarinan halutuimpia asuinalueita © CYF

Otathan yhteyttä, jos haluat kuulla lisää tutkimuksesta tai haluat mukaan Know Your Hoodsin kehitykseen!

-Susanna
susanna(a)cyf.fi

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)