Turku

Nyt, ikuisesti, Turku.
Vaaleanpunainen kivitalo ja rehevät puut Turun jokirannassa.

Merellinen Turku on kaupunki, jossa historia ja rohkea katse tulevaisuuteen kulkevat käsi kädessä. Eläväisestä jokivarresta on muodostunut kaupungin sydän. Trendikkäät ravintolat, monipuoliset kulttuuritapahtumat ja saariston läheisyys tuovat arkeen ripauksen elämyksellisyyttä.

Missä Turku sijaitsee?

Varsinais-Suomen maakuntakeskus Turku sijaitsee Lounaisrannikolla noin kahden tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Tampereelta.

Turusta on erinomaiset tie- ja junayhteydet Helsingin ja Tampereen suuntiin. Lisäksi vilkas satama toimii reittinä Ahvenanmaalle ja Ruotsiin. Turun lentokentältä taas pääsee suoraan moniin Euroopan kohteisiin.

Liikenneratkaisujen yhteydessä keskustellaan parhaillaan raitiotien tai perustamisesta sekä Tunnin junasta Helsinkiin. Turussa ja sen ympäryskunnissa toimii kattava julkisen liikenteen verkosto Föli. Turku kannustaa aktiivisesti kevyen liikenteen käyttöön. 

Aurajoki jakaa Turun kahtia ja turkulaiset selvittävätkin usein, asuuko keskustelukumppani Täl vai Tois pual jokke. Jokivarsi on erityisen suosittua ulkoilualuetta etenkin keskustasta yläjuoksun suuntaan. 

Jokivarren lisäksi merellisyys ja saaristo tekevät Turun luonnosta poikkeuksellisen. Ruissalon saari on kaupunkilaisten ikisuosikki ulkoiluun ja sen lehdot ja merenrannat ovatkin kokemisen arvoisia.

Turussa on erittäin kattava päivähoito, perus- ja toisen asteen koulutusmahdollisuudet. Kaupungin kouluissa on useita erikoisluokkia ja myös ruotsinkielinen perusopetus. Turussa on lisäksi useita Varsinais-Suomen hyvinvointialueen terveys- ja sosiaalipalveluja ja yliopistollinen keskussairaala TYKS.

Alueella on lisäksi vahva opiskelu- ja tutkimusperinne, sillä kaupungissa opiskelee vuosittain lähes 40 000 korkeakouluopiskelijaa kuudessa eri korkeakoulussa. Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turkua suositellaan useammin koon, maineen ja ilmapiirin sekä turvallisuuden tunteen ja asumisen kustannusten ansiosta.

Turussa on paljon erikoisliikkeitä ja monipuolisia palveluja. Lisäksi työpaikkoja on tarjolla muun muassa vahvojen meriteollisuus-, lääke-, bio- ja ICT-toimialojen ansiosta. Turussa tuetaan monipuolisesti myös alkuvaiheen yrityksiä.

Turussa asuu yli 200 000 ihmistä ja kaupunki houkuttelee jatkuvasti uusia asukkaita. Turku on virallisesti kaksikielinen kaupunki, ja sen asukkaista noin 5 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia. Turku on pääkaupunkiseudun ohella yksi Suomen monikulttuurisimmista alueista.

Turussa voi asua niin keskustan ytimessä, sen läheisyyteen rakentuneilla uusilla asuinalueilla, perinteisillä puutalo-alueilla, vehreissä lähiöissä tai monimuotoisilla omakotialueilla. Voit tutustua tarkemmin Turun naapurustoihin ’Asuinalueita’-välilehdellä.

Jos haaveilet oman kodin rakentamisesta, löydät Turun kaupungin myynnissä olevat tontit kaupungin verkkosivuilta.

Lue asukkaiden kokemuksista tai jätä oma arvostelusi Turusta ’Asukkaiden kokemuksia’ – välilehdellä.

Turku uudistuu vauhdilla. Tämän hetken suuria hankkeita ovat Tiedepuiston kärkihanke Kupittaan alueella, Skanssin uuden kaupunginosan toteuttaminen ja Linnapuiston kehittäminen. Turun uudistetun Kauppatorin avajaisia vietettiin vuonna 2022. Lisäksi suunnitteilla on Elämyskeskuksen rakentaminen ratapiha-alueelle Logomon tapahtumakeskuksen viereen.

Vuonna 2029 vietetään Turun merkittävää juhlavuotta, kun kaupunki täyttää 800 vuotta. Odotettavissa on näyttäviä juhlia sekä ohjelmaa kaikenikäisille.

Lue lisää Turusta kaupungin verkkosivuilta.

Turun jokiranta iltahämärässä, oikealla jokilaiva ja taustalla valaistu rakennus.

Asukkaiden kokemuksia Turusta

Arvostelu kunnasta Turku

Kulttuurihistoriaa ja tuoretta firinää

Itäinen keskusta
Arvostelu:

Tuomiokirkon katveessa asuessa tuntee olevansa osa Turun pitkää ja arvokasta historiaa. Kuitenkin yliopiston ja muiden oppilaitosten läheisyys tuo nuorekasta firinää alueelle.

Hämeenkadun monipuolinen ravintolakattaus tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet makumatkailuun. Ja mikäli malttaa kotikulmilta lähteä, on bussiyhteydet hyvät ja valtaväylät lähellä. Turun keskustaan kävellessä tai pyöräillessä pääsee nauttimaan niin tuomiokirkon kulttuurimaisemasta kuin jokirannan vehreydessä.

Kupittaan puisto on huippukohde lapsille vuodenajasta riippumatta ja tarjoaa myös aikuisille erilaisia aktiviteetteja. Rauhallisempaan puistoiluun sopii esimerkiksi Tuomaanpuisto yliopiston nurkilla.

Avatar for Kaisa
Kaisa
Arvostelu kunnasta Turku

Lyhyt matka keskustaan ja jokirannan poluille

Raunistula
Arvostelu:

Raunistula on huippu paikka asua! Vartin kävelymatkan päässä keskustasta, johon pääsee kävellen Aurajoen vartta pitkin. Myös yliopistolle on noin vartin kävelymatka. Lenkkipolut alkaa melkein kotiovelta ja Aurajoen vartta pitkin pääsee tunnelmallisiin Koroisiin ja Halistenkosken maisemiin nopeasti. Molemmissa on ihanat kesäkahvilat!

Raunistulassa on paljon tunnelmallisia ja kunnostettuja puutaloja. Parhaimmillaan kesäsateen jälkeen hiekkatiellä kulkiessa tuntuu kuin olisi menneessä ajassa ja kulkisi jonkin maalaiskylän raitilla.

Naapuruston ehdoton suosikkini on Navetta kortteliravintola, joka on perustettu nimensä mukaisesti vanhaan navettaan. Ruoka on konstailematonta ja palvelua on lounasajasta iltaan asti.

Isot ruokakaupat (Prisma ja Lidl) sijaitsee noin 1km päässä. Joskus kaipaan tosin lähikauppaa, jos on tarvetta jollekin nopealle ostokselle, mutta nekin on kohtuullisen matkan päässä.

Ja mikä tärkeintä, Raunistula on Woltin kuljetussäteellä 😉

Avatar for susannam
susannam
Arvostelu kunnasta Turku

Kauniita omakotitaloja, uutta ja vanhaa.

Kähäri
Arvostelu:

Kähärissä saa asua lähellä luontoa ja olla omassa rauhassaan. Alueella on yllättävän suuria pihoja siihen nähden, että se sijaitsee niin lähellä kaupungin keskustaa.

Kulkuyhteydet ovat erinomaiset ja palvelut ovat tarpeeksi lähellä. Ja mikä parasta – lapsilla on lyhyt koulumatka.

Avatar for jl
jl
Arvostelu kunnasta Turku

Tiivistä asumista ja rauhaa

Port Arthur
Arvostelu:

Portsa on ihana paikka! Se on virkeä, vaikka onkin rauhallinen ja kylämäinen, vaikka onkin kaupungissa ja mielestäni lähellä keskustaa. Luonnonläheisyyden puuttumista kompensoi hienosti kulttuurihistoriallinen arvo ja sievät sisäpihat.

Palveluita on Portsassa vähäisenlaisesti, mutta liikkumaan kykenevälle ei ole ongelma hakeutua palveluiden äärelle keskustaan. Portsasta löytyy toki myös kivijalkaliikkeitä!

Voisin kuvitella, että pyörätuolilla/rollaattorilla on hankalaa liikkua osalla Portsan katuja korkeiden katukiveysten ja mukulakivien vuoksi.

Portsa on oiva paikka hänelle, jolle tunnelma ja historia ovat tärkeämpiä kuin käytännöllisyys.

Avatar for Suvi
Suvi
Arvostelu kunnasta Turku

Martissa on idyllisiä puutaloalueita

Martti
Arvostelu:

Sijainniltaan parempaa naapurustoa saa etsiä! Martti on todella lähellä keskustaa, mutta kuitenkin sopivasti omassa rauhassa. Lisäksi se on ihan jokirannan, Urheilupuiston ja kaupunginteatterin vieressä. Martissa on suloisia puutalokortteleita ja mukulakivikatuja, mutta myös vanhoja ja tyylikkäitä kerrostaloja. Parasta Martissa on tehdä ilta- ja viikonloppukävelyjä puutalojen keskellä tai jokirantaa pitkin Turun linnalle.

Avatar for Hämäläinen
Hämäläinen
Arvostelu kunnasta Turku

Maaseudun rauha

Jäkärlä
Arvostelu:

Vanhanaikainen kyläyhteisö henkii yhteishyvää. Pieni kylä ja sen tuomat edut. Helppo tutustua ja luoda verkostoa. Saat olla omissa oloissasi, mutta voit myös luoda ystävyyssuhteita.

Aikoinaan Jäkärlä kantoi häiriölähiön leimaa, mutta nykyisin sellaisesta ei voida enää puhua.

Avatar for Raparipa
Raparipa
Arvostelu kunnasta Turku

Kaikki tarvittava löytyy

Keskusta - tois pual jokke
Arvostelu:

Naapurusto on suht siisti ja yllättävän rauhallinen keskustaksi. Elämää ja toimintaa kuitenkin löytyy, ja kaikki on saavutettavissa kävellen tai julkisin. Myös muihin kuntiin pääsee suht helposti julkisin.

Kaupat, harrastukset sun muut palvelut ovat lähellä. Löytyy useampikin koulu.

Ihan metsän äärelle ei olla, mutta joki ja puistoja on lähellä.

Suurimpana ongelmana on keskustan autotiet, joita on vaikea navigoida niin autoilijana kuin kävelijänä vaikka tieremppoja ei olisikaan.

Avatar for hee
hee
Arvostelu kunnasta Turku

Keskeinen sijainti

Vasaramäki
Arvostelu:

Avatar for ES
ES
Arvostelu kunnasta Turku

Rauhaa keskustan tuntumassa

Raunistula
Arvostelu:

Raunistula on ollut opiskeluaikojen pelastus! Rauhallinen ja luonnonläheinen Raunistula antaa mahdollisuuden rentoutua. Vaikka mahdollisuus rentoutumiseen on, matka kauppatorille taittuu kävellen vain vartissa. Myös lähipalvelut palvelee, jos matka kauppatorille on liian pitkä.

Avatar for Opiskelija
Opiskelija
Arvostelu kunnasta Turku

Turvallinen ja lämminhenkinen alue aivan keskustan kupeessa

Kastu
Arvostelu:

Ihanan turvaisa ja lämmin alue, jossa on mukavasti yhteisöllisyyden tuntua. Luonnonläheisyys, puistot ja hyvin hoidetut takapihat kukkaistutuksineen tekevät tiiviisti rakennetusta alueesta kauniin ja viihtyisän. Aivan Kastun vieressä sijaitseva 24h Prisma on juuri remontoitu. Parantelua kaipaavat Kastun terveysasema ja päiväkodit.

Kastussa on ihmisen hyvä olla. 💚

Avatar for Elisa
Elisa

Jätä arvostelu

Halinen

Halinen sijaitsee melko lähellä keskustaa ja samalla maalaismaisemien äärellä Aurajoen varrella. Suurin osa asukkaista saavuttaa luonnonrauhan ja lenkkipolut omalta kotiovelta.

Halinen

Hirvensalo

Hirvensalon saarella saa asua saaristomaisessa ympäristössä, kuitenkin vain lyhyen ajomatkan päässä keskustasta. Harva tarvitsee erikseen kesämökkiä, sillä merelliset aktiviteetit ovat aina lähellä.

Hirvensalo

Huhkola

Huhkola on rauhallinen pientaloalue eteläisessä Turussa. Naapurustossa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet ja ostoskeskus Skanssin palvelut kävelymatkan päässä.

Huhkola

Ilpoinen – Peltola

Ilpoisten ja Peltolan alueiden asukkaita ilahduttaa vuodenajasta toiseen ympäröivä metsäinen luonto, hyvät ulkoilureitit ja yhteisöllinen tunnelma.

Ilpoinen - Peltola

Iso-Heikkilä

Kerrostalovaltainen Iso-Heikkilä sijaitsee melko lähellä Turun keskustaa, sataman välittömässä läheisyydessä. Alue kehittyy vauhdilla uudisrakentamisen myötä.

Iso-Heikkilä

Itäharju

Itäharju on kaunista värikkäiden puutalojen täyttämää naapurustoa, jossa voi aistia vanhan ajan tunnelmaa. Palvelut ovat vieressä ja alue on lapsiperheiden ja opiskelijoiden suosiossa.

Itäharju

Itäinen keskusta

Itäinen keskusta on opiskelijoiden suosiossa, sillä sen läheisyydessä sijaitsee valtaosa Turun korkeakouluista. Aurajoen rantaan pääsee lenkille hetkessä ja moni ihastelee ikkunastaan Turun Tuomiokirkkoa.

Itäinen keskusta

Jäkärlä

Jäkärlä on pohjoisessa Turussa sijaitseva kylämäinen asuinalue keskellä maaseudun rauhaa. Alueella on sekä kerrostaloja että pientaloasutusta vehreine puutarhoineen.

Jäkärlä

Jyrkkälä

Jyrkkälä on poikkeuksellisen yhteisöllinen, vehreä ja hiljattain kattavan peruskorjauksen läpikäynyt lähiö. Alue on edustanut Suomea Pohjoismaiden paras asuinalue -kilpailussa.

Jyrkkälä

Kaerla

Kaerla on rauhallinen ja monipuolinen asuinalue, jossa sijaitsee Nunnavuoren ulkoilualue ja Impivaaran liikunta- ja urheilumahdollisuudet.

Kaerla

Kähäri

Kähäri on vehreä, rauhallinen ja pitkään muuttumattomana säilynyt puutalo- ja omakotitalovaltainen asuinalue. Alue sijaitsee kävelymatkan päässä Turun keskustasta.

Kähäri

Kärsämäki

Kärsämäki on vehreä, rauhallinen ja paikoin jopa maaseutumainen asuinalue noin 4 kilometrin päässä Turun keskustasta.

Kärsämäki

Kastu

Kastu on kotoisa, vehreä ja väljästi rakennettu asuinalue hyvien palveluiden äärellä ja kävelymatkan päässä Turun keskustasta.

Kastu

Katariina

Katariinassa meri ja muut ulkoilumahdollisuudet alkavat kotikotiovelta, sillä alueella sijaitsee valloittava luonnonsuojelualue. Asuinalueena Katariina on rauhallinen ja suojaisa pientalovaltainen alue.

Katariina

Keskusta – täl pual jokke

Turun eteläinen keskusta eli turkulaisittain ‘täl pual jokke’ on aktiivisen asujan paratiisi, sillä alueella sijaitsee Vartiovuori kesäteattereineen sekä Samppalinna ja Urheilupuisto harrastusmahdollisuuksineen.

Keskusta - täl pual jokke

Keskusta – tois pual jokke

Turun pohjoinen keskusta eli turkulaisittain ‘tois pual jokke’ on täynnä houkuttelevia kahviloita ja ravintoloita, mielenkiintoisia kauppoja, kulttuuria, harrastuksia ja kaikki kävelyetäisyydellä.

Keskusta - tois pual jokke

Koivula – Harittu

Eteläisessä Turussa sijaitseva Koivula-Haritun alue on sekoitus monipuolista asumista vehreiden puisto- ja metsäalueiden läheisyydessä.

Koivula - Harittu

Korppolaismäki

Korppolaismäki on nimensä mukaisesti mäen rinteellä sijaitseva vehreä ja idyllinen pientalojen naapurusto. Vaikka alue sijaitsee Turun keskustan lähettyvillä, on tunnelma parhaimmillaan kuin pienessä kylässä.

Korppolaismäki

Kupittaa

Kupittaa kehittyy vauhdilla ja sijaitsee lähellä keskustaa; korkeakoulut, monet työpaikat ja päivittäispalvelut ovat kävelyetäisyydellä. Kupittaanpuistossa pääsee harrastamaan läpi vuoden.

Kupittaa

Kurala – Kohmo

Kurala-Kohmon alueella asutaan lähes maaseutumaisissa tunnelmissa Kuralan Kylämäen kupeessa. Alue sijaitsee kuitenkin lyhyen ajomatkan päässä Turun keskustasta ja toisaalta suositun Littoistenjärven rannalta.

Kurala - Kohmo

Kurjenmäki – Mäntymäki

Kurjenmäki-Mäntymäki on keskustan läheisyydessä sijaitseva vehreä ja puistomainen asuinalue. Alueen monipuoliset palvelut ilahduttavat asukkaiden arkea.

Kurjenmäki - Mäntymäki

Lauste

Lauste on tiiviisti rakennettu mutta samalla luonnonläheinen lähiö, jonka asukkaille on tarjolla monipuolisia harrastuksia ja palveluita. Alue on asumiskustannuksiltaan yksi Turun edullisimmista.

Lauste

Linnanfältti

Linnanfältti on rakentumassa modernien puutalojen keskittymäksi Aurajoen suulle, kävelymatkan päähän keskustasta. Aurajoen upeat museolaivat ja alueen palvelut kutsuvat viettämään aikaa jokirantaan.

Linnanfältti

Luolavuori

Luolavuori on viihtyisä luonnonläheinen alue, joka sijaitsee nopean pyöräilymatkan päässä keskustasta. Alueella on sekä pientalo- että kerrostaloasutusta.

Luolavuori

Majakkaranta

Majakkaranta on merellinen kerrostaloalue, jonka asukkaat saavat nauttia meren rannassa kulkevista lenkkipoluista ja upeista, asuntojen ikkunoista avautuvista maisemista.

Majakkaranta

Mälikkälä

Mälikkälä on luoteisessa Turussa sijaitseva rauhallinen ja luonnonläheinen asuinalue, kuitenkin lähellä Länsikeskuksen palveluita.

Mälikkälä

Martti

Martti on keskustan läheisyydessä sijaitseva yhteisöllinen ja kodikas asuinalue, jossa on vanhoja, kunnostettuja puu- ja kerrostaloja. Martista on lyhyt matka keskustaan, lenkille jokirantaan tai Urheilupuistoon.

Martti

Moisio

Moisio on Turun pohjoispuolella sijaitseva maaseutumainen asuinalue, joka on sekoitus uutta ja vanhaa pientaloasutusta luonnon äärelle.

Moisio

Nummi

Nummen puutaloissa tuntee historian havinan joka päivä. Alueella on tarpeelliset päivittäispalvelut ja toisaalta sijainti lähellä keskustaa ja korkeakouluja takaa sujuvan arjen.

Nummi

Pääskyvuori

Pääskyvuori on pääasiassa vehreää pientaloaluetta Pääskyvuoren kukkulan rinteessä. Alueella on erinomaiset ulkoilumaastot ja lähellä hyvät ostosmahdollisuudet.

Pääskyvuori

Paattinen

Paattisilla saa asua maaseudun rauhassa, kuitenkin alle puolen tunnin ajomatkan päässä Turun keskustan palveluista. Paattisten kyläyhteisö on tiivis ja toisaalta luonto on aina läsnä arjessa.

Paattinen

Pahaniemi – Artukainen

Pahaniemi-Artukaisen alue sijaitsee läntisessä Turussa. Alueella on useampi luonnonläheinen kerrostalolähiö ja idyllinen pientaloalue.

Pahaniemi - Artukainen

Pansio – Perno

Pansio-Perno on edullinen asuinalue ja lasten koulut sekä monipuoliset liikuntamahdollisuudet ovat lähellä. Rehevä luonto on monen mielestä paras osa Pansio-Pernon aluetta.

Pansio - Perno

Pitkämäki – Ruohonpää

Pitkämäki-Ruohonpään alue koostuu puistomaisen vehreästä pientaloasutuksesta ja Suikkilan lähiöstä, jotka sijaitsevat Länsikeskuksen palveluiden läheisyydessä.

Pitkämäki - Ruohonpää

Pohjoinen haja-asutusalue

Turun keskustan pohjoispuolella on rauhallinen haja-asutusalue maaseutumaisessa ympäristössä sekä useampi työpaikkojen keskittymä.

Pohjoinen haja-asutusalue

Pohjola

Pohjola on tunnettu sekä kauniista, vanhoista puutaloista että uudesta, urbaanista asumisesta Logomon ympäristössä. Pohjolasta on kehittymässä kiinteä osa varsinaista keskustaa.

Pohjola

Port Arthur

Port Arthur eli kotoisammin Portsa on kylä keskellä kaupunkia, jossa tapaa boheemeja ja yhteisöllisyyttä rakastavia ihmisiä. Alueen puutalot ja niiden sisäpihat kätkevät sisäänsä tuhansia kiinnostavia tarinoita.

Port Arthur

Räntämäki

Räntämäki on idyllisen viihtyisä ja rauhallinen asuinalue luonnon ympäröimänä. Asuinalue sijaitsee pyöräilymatkan päässä keskustasta ja korkeakouluista.

Räntämäki

Raunistula

Raunistula on pääosin kaunista vanhojen puutalojen aluetta, jonka teillä kävellessä unohtaa olevansa vain kivenheiton päässä keskustasta.

Raunistula

Ruissalo

Ruissalo on uniikki, lehtimetsävaltainen saari Turun keskustan lähettyvillä. Saarella on muutamia asuinrakennuksia, mutta pääasiassa se toimii kaupunkilaisten virkistysalueena.

Ruissalo

Runosmäki

Runosmäessä on kohtuuhintaista asumista ja vehreällä kerrostaloalueella on paljon ystäviä erityisesti lapsille. Alueella on viime vuosina panostettu huomattavasti viihtyvyyteen.

Runosmäki

Satama

Turun satama on matkailun, kulttuurin ja liikenteen kiinnekohta muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta. Sataman seutu kehittyy vauhdilla, ja sen (tulevat) asukkaat ja vierailijat voivat ihailla niin ruotsinlaivojen kulkua kuin alueella koreilevaa Turun tunnetuinta nähtävyyttä, Turun linnaa.

Turun satama

Satava – Kakskerta

Satavan ja Kakskerran saarilla asutaan luonnon ympäröimänä ja kuitenkin vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustan palveluista. Harva tarvitsee erikseen kesämökkiä, sillä saarilla saa olla omassa rauhassa.

Satava - Kakskerta

Skanssi

Skanssi on uusi ja moderni kerrostaloalue eteläisessä Turussa. Mielenkiintoinen alue rakentuu parhaillaan Skanssin ostokeskuksen ympärille.

Skanssi

Telakkaranta

Telakkarannan kaupunginosa on merellisen Turun paraatipaikalla sijaitseva entinen telakka-alue. Alueen uudisrakennetuista asunnoista on upeat näkymät Aurajoen laivoille ja jokisuulta avautuvaan saaristoon.

Telakkaranta

Teräsrautela

Teräsrautela on Länsikeskuksen ostosalueen ympäröivä asuinalue, joka rakentuu kerros- ja omakotitaloista. Alueen asukkaita ilahduttaa kattava palvelutarjonta.

Teräsrautela

Uittamo

Uittamo tunnetaan meren läheisyydestä, rannoista ja upeista maisemista. Alueella on monipuolista rakennuskantaa puutaloista kerrostalovaltaisiin naapurustoihin.

Uittamo

Vaala

Vaala on Turun kaakkoisosassa sijaitseva pientalovaltainen alue, joka jatkuu osittain myös Kaarinan puolelle. Alue on vehreiden ulkoilumaastojen ympäröimä ja lähellä suurempien lähiöiden palveluja.

Vaala

Vähäheikkilä – Puistomäki

Vähäheikkilä on tavattoman kaunis, jos rakastaa värikkäitä puisia omakotitaloja ja vanhan ajan tunnelmaa kävely- tai pyöräilymatkan päässä keskustasta.

Vähäheikkilä - Puistomäki

Varissuo

Varissuo on Turun lähiöistä ehkäpä tunnetuin. Alueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja lapsille paljon kavereita. Lähes kaikki tarpeelliset palvelut ovat lähellä.

Varissuo

Vasaramäki

Vasaramäki on rauhallinen ja puistomainen asuinalue, jossa on verrattomat ulkoilumahdollisuudet. Alue on täynnä pientaloja rehevine puutarhoineen.

Vasaramäki

Vätti

Vätti on vehreä ja viihtyisä asuinalue, jossa on monipuolista asumista perinteisistä puutaloista rehevine pihoineen Hepokullan pidettyyn kerrostalolähiöön.

Vätti

Yli-Maaria

Yli-Maaria on erityisesti lapsiperheiden suosiossa oleva ja melko tiivis omakotivaltainen asuinalue maaseudun rauhassa.

Yli-Maaria

Ylioppilaskylä

Ylioppilaskylä on pääasiassa opiskelijoiden asuttama asuinalue korkeakoulujen läheisyydessä. Lähes jokaisella turkulaisella opiskelijalla on muistoja Yo-kylässä vietetyistä hauskoista hetkistä.

Ylioppilaskylä

Kirjoituksia kunnasta

Teemakarttoja kunnasta ja lähiseudulta

Taketti – kulttuurireitti

Tämä noin kahdeksan kilometrin pituinen Turun vanhan tulliaidan reitti on jaettu 32 pisteeseen, jotka sijoittuvat Turun keskustan alueelle.

32

1h 39min

8.3km