Auran kunta sijaitsee Aurajoen kansallismaisemassa kätevien kulkuyhteyksien varrella. Turkuun ajaa vain 20 minuutissa. Asuminen vehreän jokilaakson ympäröimänä sekä kattavien palveluiden ja harrastusten äärellä tekee arjesta helppoa.
Missä Aura sijaitsee?
Aura on noin 4 000 asukkaan kunta Varsinais-Suomessa. Aura sijaitsee keskeisellä paikalla valtatie 9:n varrella, minkä ansiosta Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin on kätevä kulkea. Alle 30 kilometrin matka Turkuun taittuu mukavasti myös linja-auton kyydissä.
Lisäksi kiinnostava Aurajoentien matkailutie kulkee myös Auran kautta, ja sen varrella on inspiroivia luonto- ja kulttuurikohteita.
Millainen ympäristö Aurassa on?
Auran asukkaat nauttivat Aurajokilaakson vehreästä maisemasta, joka luo viihtyisät puitteet asumiselle.
Kulttuurihistoriallisesti merkittävän jokilaakson historiaan ja luontoon voi tutustua esimerkiksi Hypöistenkosken luontopolulla.
Myös Kurjenrahkan kansallispuistoon kuuluvan Kuhankuonon pysäyttävät maisemat ja pitkät yhtenäiset retkeilyreitit tarjoavat elämyksiä arjen vastapainoksi.
Millaisia palveluita Aurassa on?
Aura on erinomainen paikka lapsiperheille. Keskustassa sijaitseva yhtenäiskoulu sekä idyllisessä maalaismiljöössä sijaitseva Kirkonkulman koulu tarjoavat perusopetusta. Lähin lukio löytyy naapurikunta Pöytyältä ja Turun seudun lukioihin kulkee kätevästi bussilla.
Aurassa on kokoaan kattavammat palvelut ja monipuolisia työpaikkoja aktiivisen yrittämisen ansiosta. Keskustassa on erikoistavarakauppoja ja jopa vuorokauden ympäri avoinna olevia palveluita.
Millaista Aurassa on asua?
Omasta kodista ja isosta pihasta haaveileville löytyy suuria tontteja esimerkiksi Kirkonseudulla Järykselän Rantamaan maaseutumaiselta alueelta.
Itäisessä keskustassa sijaitseva Pikku-Lahto II ihastuttaa luonnonläheisyydellään ja kauniilla maisemillaan. Tarjolla on monenkokoisia tontteja.
Myös läntisessä keskustassa suositulla Säästökallion alueella on tarjolla tontteja aivan keskustan palveluiden läheisyydessä. Auran vapaisiin tontteihin voi tutustua kunnan sivuilla.
Lue asukkaiden omista kokemuksista tai jätä oma arvostelusi Aurasta ’Asukkaiden kokemuksia’ – välilehdellä.
Mikä tekee Aurasta erityisen?
Vehreä jokivarsi on tärkeä virkistyskohde, jonka kauniista maisemista voi nauttia vaikkapa meloen ja sup-lautaillen.
Minigolf- ja frisbeegolfradat sekä skeittipuisto ilahduttavat etenkin nuorempia asukkaita. Aurasta löytyy myös paikallisten rakastama Ulkoilulahdon talviurheilukeskus, joka tarjoaa laadukkaat puitteet hiihtämiseen ja luisteluun.
Paikallisten yhdistysten toiminta tuo vaihtelua arkeen ja niiden kautta pääsee helposti tutustumaan paikallisiin.
Asukkaiden kokemuksia Aurasta
Kaikki arvostelut
Rauhallinen, ystävällinen, luonnonläheinen
Pikkukylän plussat
Keskusta-asuminen on väljää ja yhteisöllisyys kukoistaa monella tapaa, juuri niin, kuin vain aktiivisessa pikkukylässä voi. Palvelut loistavasti käden ulottuvilla. Palveluja saatavilla jopa 7/24/365, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys pienillä paikkakunnilla. Kylä täynnä talkoohenkisiä ja yhteiseen hiileen puhaltajia. Kylästä löytyy osaajia joka lähtöön ja jotka löytää parhaiten Auranmaa-yhteisön kanavalta.
Mahtava paikka!
Auran kunta oli minulle muualta muuttavalle aivan vieras paikka, mutta tänne sopeutui helposti ja äkkiä. Mahtavia ihmisiä ympärillä ja maisemat ovat kohdallaan! Kivasti toimintaa kaikille ja uusia innovaatioita👍🏻
Mukava pieni pientaloidylli
Hieman liian kuppikuntainen idylli.Jos eri naama miellytä,jäät yksin
Oma rauha. Silti lähellä kaikkea.
Lasten on turvallista kasvaa täällä ja kunta panostaa koko ajan lisää vapaa-ajan toimintoihin.
Päivittäispalvelutkin paranevat pikkuhiljaa eikä kaikkea tarvitse lähteä enää hakemaan kauempaa.
Kaupungin sykkeeseenkin pääsee vajaassa puolessa tunnissa. Ehkä hetken päästä myös junalla.
Maaseudulla❤️
Oman lapsuuden maisemissa takaisin. En ikinä halua muuttaa täältä mihinkään❤️😍 maalla on ihmisen hyvä olla.
Kehittyvä kunta
Meidän muutosta 2012 todella paljon kehittynyt. Uusia tapahtumia ja jatkuvasti uusia ideoita kunnan kehittämiseksi. Rauhallinen ja yhteisöllinen paikka, jossa peruspalvelut ovat hyvin saatavilla. Luontoa ja metsää lähellä. Ihan keskustan tuntumassa hieno luontopolku aivan Aurajoen rannalla. Todella hyvä paikka asua.
Koti Aurassa
Todella mukava paikka asua.
Mukava naapurusto. Apua saa ja annetaan jos tarvitaan.
Kaikki päivittäin tarvittava kävely-/ pyöräilymatkan päässä.
Rauhallinen maalaismainen ympäristö.
Lyhyt matka Turkuun omalla autolla pääsee nopeasti, bussilla hieman hitaammin, junallakin pääsee ajelemaan pari kertaa vuodessa.
Auran Itäinen keskusta
Auran Itäisen keskustan palvelut ja kätevät kulkuyhteydet Turun suuntaan tekevät asukkaiden arjesta sujuvaa. Alueella on tarjolla tontteja kauniissa maisemissa, ja harrastuksia on runsaasti erityisesti ulkoilusta ja retkeilystä kiinnostuneille. Samalla Itäinen keskusta on monen yrityksen koti, josta yrittäjämyönteisen kunnan tukipalvelut ovat helposti saavutettavissa.
Auran Läntinen keskusta
Läntinen keskusta yhdistää kaupunkiasumisen hyvät puolet ja mukavan maalaismaiseman. Läntisen keskustan palvelutaso on kattava, mutta samalla ympäröivä luonto tarjoaa omaa tilaa ja rauhaa. Alue on myös hedelmällinen maaperä yritystoiminnalle, mihin yrittäjien arvostamassa Aurassa on panostettu merkittävästi.
Auran maaseutu
Aurajoen näyttävä jokilaakso halkoo avaria peltoaukeita Auran maaseudulla. Maisema on idyllistä maaseutua parhaimmillaan, mutta samalla palvelut ovat tarjolla lyhyen ajomatkan päästä Auran keskustassa. Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta myös Turun sykkeeseen hurauttaa hetkessä.
Kirkonkulma
Auran kirkonseutu tarjoaa kylämäistä elämää viehättävän Auran kirkon ja jokilaakson ympäristössä. Lapset pääsevät aitoon kyläkouluun, mutta samalla Auran keskustan palveluiden pariin ja Turkuun ei ole koskaan pitkä matka.