Know Your Hoods – asuinalueiden hakukone tuo kiehtovat asuinalueet esiin

Susanna | 10.7.2019

Know Your Hoods on asuinalueiden hakukone, joka auttaa muuttajia etsimään itselleen parhaan paikan asua. Samalla palvelu innostaa kaupunkilaisia tutustumaan oman kotikaupunkinsa monipuolisiin asuinalueisiin ja niiden toinen toistaan mielenkiintoisempiin paikkoihin ja tarinoihin.

Keltainen ja sininen puutalo Turun Pohjolan asuinalueella kesäisessä auringonpaisteessa.
Värikkäät puutalot Turun Pohjolassa ilahduttavat ja kätkevät sisäänsä asukkaidensa tarinoita vuosikymmenten ajalta. © CYF

Me Know Your Hoodsin toteuttajat ja tämän blogin kirjoittajat olemme turkulaisen, kotoutumisen digitaalisia ratkaisuja tarjoavan yrityksen, CYF Digitalin, tiimin jäseniä. Know Your Hoods -palvelun konsepti voitti syksyllä 2017 Varsinais-Suomen liiton järjestämän innovaatiokilpailun, jossa haettiin alueen vetovoimaisuutta edistäviä ratkaisuja. Tästä voitosta alkoi varsinainen suunnittelutyö ja nyt kesällä 2019 palvelu näkee päivänvalon.

"Meidän mielestämme jokaisen pitää saada tuntea olonsa kotoisaksi ja siksi autamme ihmisiä löytämään itselleen parhaan paikan asua ja ihastumaan kotikaupunkiinsa."

Know Your Hoods auttaa muuttoa harkitsevaa miettimään, mikä kunta ja kunnan asuinalue sopisi parhaiten juuri hänen tarpeisiinsa. Meille käyttäjä on keskiössä, eli hän valitsee itselleen tärkeimmät hakuehdot: millaisessa ympäristössä haluaa asua, mitä palveluja pitää olla lähellä ja mikä on sopiva hintataso. Tämän jälkeen palvelu ehdottaa parhaiten sopivia asuinalueita ja käyttäjä pääsee tutustumaan alueisiin ja niiden todellisten asukkaiden tarinoihin. Palvelu julkaistaan alusta alkaen suomeksi ja englanniksi.

Näkymä Turun Ruissalon sillalta kohti tyyntä merta ja värikästä auringonlaskua.
Osa kaipaa luonnonrauhaa, osa nauttii kaupungin sykkeestä. Know Your Hoodsin avulla voi tutustua eri asuinalueiden ominaisuuksiin, palveluihin ja tarinoihin. © CYF

Know Your Hoodsin kehityksessä hyödynnetään useita lähteitä

Know Your Hoodsissa hyödynnetään useita avoimia data-aineistoja (esimerkiksi Tilastokeskus ja Lounaistieto) sekä eri tahojen aluetuntemusta, joiden avulla kuvataan asuinalueiden ominaispiirteitä. Lisäksi teimme yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa tutkimuksen Lounais-Suomeen muuttaneiden tai muuttoa harkitsevien keskuudessa (n=400) syksyllä 2018. Hyödynsimme tutkimuksen tuloksia palvelun kehityksessä ja teemme tutkimuksen tuloksista oman blogipostauksen. Tällä hetkellä keräämme myös asukkaiden kokemuksia omista asuinalueistaan. Tähän kyselyyn voit vastata edelleen!

Palvelun ensimmäisessä beta-versiossa on mukana 20 erityisesti opiskelijoiden suosiossa olevaa asuinaluetta Turusta. Opiskelijat saivat tietää opiskelupaikoistaan kesäkuun lopussa ja haluamme auttaa heitä tutustumaan uusiin asuinalueisiinsa jo ennakkoon. Kesän ja syksyn 2019 aikana julkaisemme lisää Turun asuinalueita, minkä jälkeen palvelu laajentuu muihinkin kuntiin.

Tarinoita tilastojen takaa

"Otathan meihin yhteyttä osoitteessa info(a)cyf.fi, jos haluat kertoa blogissamme myös oman asuinalueesi tarinan!"

Vaikka tilastot ja muut viralliset aineistot antavat tärkeää tietoa asuinalueista, olemme keskittyneet Know Your Hoodsissa asuinalueiden tarinoihin tekstin ja kuvien muodossa. Olemme kiertäneet kevään 2019 aikana Turun Kaupunginosaviikkojen tapahtumia ja keränneet talteen kaupunkilaisten omia tarinoita. Näiden kohtaamisten antia jaamme Hoodsin blogissa, samoin kuin omia ja vieraskynä-kirjoittajiemme tarinoita ja kokemuksia eri asuinalueista. Otathan meihin yhteyttä osoitteessa info(a)cyf.fi, jos haluat kertoa blogissamme myös oman asuinalueesi tarinan!

Harmaita kerrostaloja kävelytien ja vehreän puiston vieressä Turun Runosmäessä.
Runosmäen vehreys, erinomaiset ulkoilumahdollisuudet ja hyvät palvelut ovat monen asukkaan mielestä alueen parhaita puolia. © CYF

On ollut ilahduttavaa huomata, miten innoissaan kaupunkilaiset ja asukasyhdistykset ovat olleet uudesta palvelusta. Muuttajien ohella toivommekin, että kaupunkilaiset tutustuisivat kiehtoviin alueisiin ensin Know Your Hoodsissa ja lähtisivät sitten retkeilemään lähialueille. Toivomme myös, että turhat ennakkoluulot tiettyjä alueita kohtaan vähenisivät niihin tutustumisen myötä. Olemme itsekin ihastuneet palvelun rakentamisen aikana moniin alueisiin, kuten vehreään Runosmäkeen, Pääskyvuoren tunnelmaan ja useiden asuinalueiden värikkäisiin puutaloihin.

Yhteistyön avulla asuinalueet tutuiksi

Palvelun ensimmäinen beta-versio on kehitetty Varsinais-Suomen liiton organisoiman Lounais-Suomen yhteisen Töihin tänne -konseptin yhteydessä. Palvelun kansainvälistä ulottuvuutta taas on kehitetty yhteistyössä Turku Science Park Oy:n koordinoiman Talent Turun osana ja myös Turun yliopisto on osallistunut palvelun kehitykseen Open DaaS -hankkeen kautta.

Kun Know Your Hoods näkee päivänvalon, on sen jatkokehitys meidän vastuullamme. Tavoitteenamme on kehittää palvelua yhdessä niin kaupunkilaisten, muuttajien kuin eri organisaatioiden kanssa. Jos haluat mukaan palvelun kehitykseen, olethan meihin yhteydessä joko palautelomakkeen kautta, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info(a)cyf.fi tai somessa.

Meidän mielestämme jokaisen pitää saada tuntea olonsa kotoisaksi ja siksi autamme ihmisiä löytämään itselleen parhaan paikan asua ja ihastumaan kotikaupunkiinsa. Löydä omat kulmasi!

Susanna
CYF Digitalin toimitusjohtaja ja intohimoinen asuinalueilla seikkailija
susanna(a)cyf.fi

P.S. Lue lehdistötiedote

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Hanna

Ihana blogi!

12.7.2020 21:11Vastaa
1 0
Veera

Hyvä tietopaketti! 🙂

19.5.2022 15:21Vastaa
0 0
Testaaja

Testikommentti

6.7.2023 9:41Vastaa
1 0