Anjala
Kouvola
Kymenlaakso
Anjala on noin 2000 asukkaan viehättävä kylä eteläisessä Kouvolassa. Osa Ankkapurhan kulttuuripuistoa sijaitsee kylän alueella ja tuo kiinnostavan lisän tähän Kymijoen varrella sijaitsevan kylän tunnelmaan.
joen varrellajärven läheisyydessäpellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenpuutaloalueluonnonsuojelualue 28 km Kouvolan keskustaan 35 km Kotkan keskustaan 80 km Lahden keskustaan
Keskusta - Vista
Paimio
Varsinais-Suomi
Paimion eläväinen keskusta tarjoaa peruspalveluiden lisäksi kahviloita, putiikkeja sekä liikuntamahdollisuuksia melonnasta padeliin alle puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta.
joen varrellapuistojen vehreyttäkeskustakeskustan lähelläkerrostaloasumistapuutaloaluekulttuurihistoriallinen 30 km Turun keskustaan 30 km Salon keskustaan
Inkeroinen
Kouvola
Kymenlaakso
Inkeroisten kylä on Kymijoen rannalla sijaitseva noin 4000 asukkaan kehittyvä taajama. Tehtaanmäen alue on osa Ankkapurhan kulttuuripuistoa, jossa yhdistyy rosoinen ruukkihistoria, edelleen toimiva teollisuus ja Alvar Aallon kädenjälki.
joen varrellapellon laidallametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaayritysalueruukkikyläkulttuurihistoriallinenpuutaloalueluonnonsuojelualue 25 km Kouvolan keskustaan 35 km Kotkan keskustaan 85 km Lahden keskustaan
Jyrkkälä
Turku
Varsinais-Suomi
Jyrkkälä on poikkeuksellisen yhteisöllinen, vehreä ja hiljattain kattavan peruskorjauksen läpikäynyt lähiö. Alue on edustanut Suomea Pohjoismaiden paras asuinalue -kilpailussa.
puistojen vehreyttämetsän reunallajoen varrellakerrostaloasumistakansainvälinenkaksikielinen 5 km Turun keskustaan
Kyrö
Pöytyä
Varsinais-Suomi
Kyrössä arkea siivittävät toimivat palvelut ja monipuoliset harrastukset reilun puolen tunnin päässä Turusta.
joen varrellapuistojen vehreyttäpellon laidallakeskustakeskustan lähelläyritysaluekulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 44 km Turun keskustaan 48 km Salon keskustaan 60 km Huittisten keskustaan 25 km Loimaan keskustaan
Preitilä - Parantolan alue
Paimio
Varsinais-Suomi
Purojen ja mäntymetsän ympäröimä Preitilä on asujan unelma – ei liene sattumaa, että Paimion parantolan Preitilän mantykankaille suunnitelleet Alvar ja Aino Aalto ihastuvat alueen ympäristöön!
joen varrellapuistojen vehreyttämetsän reunallapientaloasumistakeskustan lähelläkulttuurihistoriallinen 35 km Turun keskustaan 35 km Salon keskustaan
Riihikoski
Pöytyä
Varsinais-Suomi
Liikkujan paratiisissa urheillaan ja retkeillään, kulttuuria unohtamatta.
joen varrellapuistojen vehreyttämetsän reunallapientaloasumistayritysaluemaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinen 40 km Turun keskustaan 55 km Huittisten keskustaan 85 km Rauman keskustaan
Sippola
Kouvola
Kymenlaakso
Sippola on aktiivinen kylä keskellä kaunista, rauhallista maaseutua. Sippola on yhteen hiileen puhaltava, tulevaisuuteen katsova, kehitysmyönteinen ja toimeen tarttuvien ihmisten kylä, jossa ympäristö tekee asumisesta elämyksen!
järven läheisyydessäpellon laidallajoen varrellapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 30 km Kouvolan keskustaan 25 km Haminan keskustaan 90 km Lahden keskustaan
Eteläinen Paimio
Paimio
Varsinais-Suomi
Eteläisen Paimion kodikkailla asuinalueilla arki rullaa palveluiden lähellä ja vapaa-aika vierähtää luontopoluilla seikkaillen.
joen varrellameren äärelläpuistojen vehreyttäpientaloasumistayritysaluekulttuurihistoriallinen 30 km Turun keskustaan 30 km Salon keskustaan
Yläne
Pöytyä
Varsinais-Suomi
Yläneellä ympäröivä luonto tarjoaa tilaa rauhoittumiseen ja kansallispuiston polut alkavat melkein kotiovelta.
järven läheisyydessäpuistojen vehreyttämetsän reunallapientaloasumistayritysaluevapaa-ajan asumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinenkansallispuistoluonnonsuojelualue 55 km Turun keskustaan 45 km Huittisten keskustaan 75 km Rauman keskustaan
Asemanseutu
Lieto
Varsinais-Suomi
Liedon luoteisosassa sijaitseva Asemanseutu tarjoaa upean asuinympäristön Nautelankosken perinteikkäässä ja luonnonkauniissa miljöössä. Sijainti 9-tien varrella mahdollistaa kätevät kulkuyhteydet Turun ja Tampereen suuntiin.
joen varrellametsän reunallapellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaakeskustan lähelläluonnonsuojelualue 19 km Turun keskustaan
Askainen
Masku
Varsinais-Suomi
Askainen on tyypillinen lounaisrannikon alue, jonka maalaistunnelma ja merellisyys miellyttävät niin asukkaita kuin vierailijoitakin. Valloittavan luonnon lisäksi Askainen on kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue – se on muun muassa Mannerheimin synnyinpaikka ja Louhisaaren kartano onkin yksi seudun vetonauloista.
meren äärelläpellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 27 km Turun keskustaan
Auran Itäinen keskusta
Aura
Varsinais-Suomi
Auran Itäisen keskustan palvelut ja kätevät kulkuyhteydet Turun suuntaan tekevät asukkaiden arjesta sujuvaa. Alueella on tarjolla tontteja kauniissa maisemissa, ja harrastuksia on runsaasti erityisesti ulkoilusta ja retkeilystä kiinnostuneille. Samalla Itäinen keskusta on monen yrityksen koti, josta yrittäjämyönteisen kunnan tukipalvelut ovat helposti saavutettavissa.
joen varrellapellon laidallametsän reunallakeskustapientaloasumistamaaseudun rauhaaluonnonsuojelualue 30 km Turun keskustaan
Auran Läntinen keskusta
Aura
Varsinais-Suomi
Läntinen keskusta yhdistää kaupunkiasumisen hyvät puolet ja mukavan maalaismaiseman. Läntisen keskustan palvelutaso on kattava, mutta samalla ympäröivä luonto tarjoaa omaa tilaa ja rauhaa. Alue on myös hedelmällinen maaperä yritystoiminnalle, mihin yrittäjien arvostamassa Aurassa on panostettu merkittävästi.
joen varrellapellon laidallapuistojen vehreyttäkeskustapientaloasumistamaaseudun rauhaa 30 km Turun keskustaan
Auran maaseutu
Aura
Varsinais-Suomi
Aurajoen näyttävä jokilaakso halkoo avaria peltoaukeita Auran maaseudulla. Maisema on idyllistä maaseutua parhaimmillaan, mutta samalla palvelut ovat tarjolla lyhyen ajomatkan päästä Auran keskustassa. Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta myös Turun sykkeeseen hurauttaa hetkessä.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenkansallispuisto 30 km Turun keskustaan
Auranlaakso
Kaarina
Varsinais-Suomi
Auranlaakso on rauhallinen pientaloalue Aurajoen ja Littoistenjärven välittömässä läheisyydessä. Auranlaakson asukkaat nauttivat ympäröivästä luonnosta ja historiallisista maisemista, hyvistä liikenneyhteyksistä sekä monipuolisista palveluista.
metsän reunallapellon laidallajoen varrellapientaloasumista 8 km Turun keskustaan
Dalsbruk-Taalintehdas
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Taalintehdas on elinvoimainen ja luova kohtaamispaikka, jonka rikas historia ja ja kaunis merellinen miljöö ihastuttavat asukkaiden lisäksi myös matkailijoita. Asukkaat nauttivat kattavista palveluista ja viihtyisästä kahviloiden ja ravintoloiden ympäröivästä kyläkeskuksesta. Vilkas kulttuurielämä meren rannalla varmistaa, että asukkaille riittää aina tapahtumia ja tekemistä!
meren äärelläsaaristossajärven läheisyydessäpientaloasumistakerrostaloasumistavapaa-ajan asumistaruukkikylävuoden kyläkulttuurihistoriallinenkaksikielinen 88 km Turun keskustaan 70 km Salon keskustaan
Dragsfjärd
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Dragsfjärd tarjoaa aitoa saaristoelämää järvien ja meren ympäröimänä. Tunnelmallisesta Kärran kylästä löytyy hyvin palveleva lähikauppa ja ravintola, ja Taalintehtaan kahviloiden ja ravintoloiden pariin hurauttaa vartissa.
meren äärelläsaaristossajärven läheisyydessäpientaloasumistavapaa-ajan asumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualuekaksikielinen 80 km Turun keskustaan 65 km Salon keskustaan
Euran keskusta
Eura
Satakunta
Euran keskusta on kunnan kaupallinen keskus, jossa nautitaan monipuolisista palveluista ja maaseutukunnan tunnelmasta. Historialliset rakennukset, Eurajoen puistoalueet ja hyvin hoidetut pihat rikastuttavat maisemaa keskustan naapurustoissa.
joen varrellapuistojen vehreyttämetsän reunallakeskustapientaloasumistakerrostaloasumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 90 km Turun keskustaan 35 km Rauman keskustaan
Fatijokilaakso
Nousiainen
Varsinais-Suomi
Fatijokilaakso koostuu lukuisista pienistä kylistä, joita ympäröivät pelto- ja metsämaisemat. Asukkaat voivat osallistua aktiivisten kyläyhdistysten järjestämään toimintaan, mutta myös Nousiaisen keskustan palveluiden pariin hurauttaa hetkessä!
pellon laidallajoen varrellametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumista 26 km Turun keskustaan
Halinen
Turku
Varsinais-Suomi
Halinen sijaitsee melko lähellä keskustaa ja samalla maalaismaisemien äärellä Aurajoen varrella. Suurin osa asukkaista saavuttaa luonnonrauhan ja lenkkipolut omalta kotiovelta.
joen varrellametsän reunallapellon laidallakerrostaloasumistapientaloasumistakulttuurihistoriallinenkaksikielinenkansainvälinen 5 km Turun keskustaan
Hepojoki
Kaarina
Varsinais-Suomi
Hepojoella saa ihastella perinteistä pelto- ja metsämaisemaa sekä harvakseltaan sijaitsevia omakotitaloja ja maatiloja. Alueen sydämessä on Hepojoen kylä, maaseudun yhteisöllinen pientalojen alue.
metsän reunallapellon laidallajoen varrellamaaseudun rauhaapientaloasumista 22 km Turun keskustaan
Hinnerjoki
Eura
Satakunta
Hinnerjoki on ihastuttava aktiivinen kyläyhteisö maaseudun sydämessä. Hinnerjoen kirkonkylä on perinteikäs ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö.
joen varrellapuistojen vehreyttäpellon laidallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 80 km Turun keskustaan 35 km Rauman keskustaan
Hirvensalo
Turku
Varsinais-Suomi
Hirvensalon saarella saa asua saaristomaisessa ympäristössä, kuitenkin vain lyhyen ajomatkan päässä keskustasta. Harva tarvitsee erikseen kesämökkiä, sillä merelliset aktiviteetit ovat aina lähellä.
meren äärelläsaaristossametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistaluonnonsuojelualuekaksikielinen 6 km Turun keskustaan
Honkilahti
Eura
Satakunta
Honkilahti on aktiivisten kyläyhteisöjen värittämää maaseutua Koskeljärven ja Pyhäjärven kainalossa. Vireä kyläkoulu, monipuoliset liikuntaharrastukset, lisääntyvät etätyömahdollisuudet ja asuinalueita ympäröivä luonto monine järvineen houkuttelevat uusia asukkaita alueelle.
järven läheisyydessäpellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistaluonnonsuojelualue 75 km Turun keskustaan 40 km Rauman keskustaan
Huhkola
Turku
Varsinais-Suomi
Huhkola on rauhallinen pientaloalue eteläisessä Turussa. Naapurustossa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet ja ostoskeskus <a href="http://hoods.fi/fi/hood/turku/skanssi" target="_blank">Skanssin</a> palvelut kävelymatkan päässä.
metsän reunallapuistojen vehreyttäpientaloasumistakaksikielinenkansainvälinen 7 km Turun keskustaan
Hämeen Härkätie
Marttila
Varsinais-Suomi
Hämeen Härkätien varsi on ainutlaatuista kulttuurimaisemaa, jossa peltokaistaleet ja maaseudun pientalot levittäytyvät historiallisen Hämeen Härkätien molemmin puolin. Alueen eteläpuolella virtaa vaikuttava Paimionjoki.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinen 40 km Turun keskustaan 35 km Salon keskustaan
Ihala
Raisio
Varsinais-Suomi
Ihala on Raision ja Turun rajalla sijaitseva arvostettu omakotitalovaltainen asuinalue. Lapsiperheiden suosiman Ihalan asukkaat saavat nauttia levollisesta asuinympäristöstä ja erinomaisista kulkuyhteyksistä.
puistojen vehreyttäjoen varrellakeskustan lähelläpientaloasumista 7 km Turun keskustaan
Ilmarinen
Lieto
Varsinais-Suomi
Ilmarinen on Liedon suosituimpia asuinalueita, johon on viime vuosina rakentunut paljon omakoti- ja rivitaloja. Alueella on kattavat omat palvelut, ja myös erinomaiset yhteydet Turkuun ja Liedon keskustaan.
joen varrellametsän reunallapellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaauusi asuinalue 10 km Turun keskustaan
Ilpoinen - Peltola
Turku
Varsinais-Suomi
Ilpoisten ja Peltolan alueiden asukkaita ilahduttaa vuodenajasta toiseen ympäröivä metsäinen luonto, hyvät ulkoilureitit ja yhteisöllinen tunnelma.
puistojen vehreyttämetsän reunallakerrostaloasumistapientaloasumistaluonnonsuojelualuekaksikielinenkansainvälinen 5 km Turun keskustaan
Inkoinen
Raisio
Varsinais-Suomi
Inkoisten puistomainen pientaloasuminen Turun rajalla houkuttelee etenkin lapsiperheitä. Alueella on virkistävät ulkoilumahdollisuudet metsäisillä poluilla - unohtamatta vastarannalla olevaa valloittavaa venesatamaa.
puistojen vehreyttämetsän reunallameren äärelläpientaloasumistakerrostaloasumista 8 km Turun keskustaan
Iso-Heikkilä
Turku
Varsinais-Suomi
Kerrostalovaltainen Iso-Heikkilä sijaitsee melko lähellä Turun keskustaa, sataman välittömässä läheisyydessä. Alue kehittyy vauhdilla uudisrakentamisen myötä.
puistojen vehreyttäkerrostaloasumistapientaloasumistayritysaluekaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Itäharju
Turku
Varsinais-Suomi
Itäharju on kaunista värikkäiden puutalojen täyttämää naapurustoa, jossa voi aistia vanhan ajan tunnelmaa. Palvelut ovat vieressä ja alue on lapsiperheiden ja opiskelijoiden suosiossa.
puistojen vehreyttäpientaloasumistakerrostaloasumistayritysaluekaksikielinen 4 km Turun keskustaan
Itäinen keskusta
Turku
Varsinais-Suomi
Itäinen keskusta on opiskelijoiden suosiossa, sillä sen läheisyydessä sijaitsee valtaosa Turun korkeakouluista. Aurajoen rantaan pääsee lenkille hetkessä ja moni ihastelee ikkunastaan Turun Tuomiokirkkoa.
joen varrellapuistojen vehreyttäkeskustakeskustan lähelläkerrostaloasumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinenkaksikielinen 1 km Turun keskustaan
Itäiset kylät
Huittinen
Satakunta
Huittisten itäiset kylät ovat eloisia maaseudun kyläyhteisöjä Punkalaitumenjoen ja Sammunjoen kulttuurimaisemien varsilla. Kylistä hurauttaa alle vartissa Huittisten keskustan monipuolisten palveluiden pariin.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 95 km Turun keskustaan 75 km Tampereen keskustaan
Jäkärlä
Turku
Varsinais-Suomi
Jäkärlä on pohjoisessa Turussa sijaitseva kylämäinen asuinalue keskellä maaseudun rauhaa. Alueella on sekä kerrostaloja että pientaloasutusta vehreine puutarhoineen.
puistojen vehreyttämetsän reunallapellon laidallakerrostaloasumistapientaloasumistamaaseudun rauhaakaksikielinenkansainvälinen 14 km Turun keskustaan
Kaanaa
Raisio
Varsinais-Suomi
Kaanaa on rauhallinen naapurusto, jonka asuinympäristö on parhaimmillaan maaseutumaista. Asukkailla on loputtomiin metsäisiä polkuja kuljettavana ja yksi Suomen suurimmista vapaa-ajan satamista sijaitsee vain kivenheiton päässä.
meren äärellämetsän reunallapellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaaluonnonsuojelualue 11 km Turun keskustaan
Kaarinan keskusta
Kaarina
Varsinais-Suomi
Kaarinan keskusta kehittyy vauhdilla, ja se tarjoaa monipuolisia palveluita ja asumisvaihtoehtoja erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Keskusta ulottuu Hovirinnan palvelukeskittymästä Kuusistonsalmelle, jossa asukkaat nauttivat merenrannasta, venesatamasta ja uimarannasta.
meren äärelläpuistojen vehreyttäkeskustakeskustan lähelläkerrostaloasumistaluonnonsuojelualue 9 km Turun keskustaan
Kaerla
Turku
Varsinais-Suomi
Kaerla on rauhallinen ja monipuolinen asuinalue, jossa sijaitsee Nunnavuoren ulkoilualue ja Impivaaran liikunta- ja urheilumahdollisuudet.
metsän reunallapuistojen vehreyttämäkimaisemaapientaloasumistakerrostaloasumistaluonnonsuojelualuekaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Kaisela-Paijula
Nousiainen
Varsinais-Suomi
Kaisela-Paijulan alue on pienten kylien täplittämää mutta samalla eläväistä ja aktiivista maaseutua alle puolen tunnin matkan päässä Turun keskustasta. Alueella kulttuuri kukoistaa, ulkoilumahdollisuudet houkuttelevat ja palvelut ovat lyhyen matkan päässä.
pellon laidallametsän reunallajoen varrellamaaseudun rauhaapientaloasumista 24 km Turun keskustaan
Karvetti - Tammisto
Naantali
Varsinais-Suomi
Karvetti-Tammiston naapurusto tarjoaa mahdollisuuden asumiseen rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä lyhyen matkan päässä Naantalin keskustan vilinästä. Asumisesta tekee mukavaa ja helppoa etenkin kauppojen läheisyys ja hyvät liikuntamahdollisuudet.
metsän reunallapuistojen vehreyttämäkimaisemaapientaloasumistakerrostaloasumistayritysalue 14 km Turun keskustaan
Kastu
Turku
Varsinais-Suomi
Kastu on kotoisa, vehreä ja väljästi rakennettu asuinalue hyvien palveluiden äärellä ja kävelymatkan päässä Turun keskustasta.
puistojen vehreyttäpientaloasumistakaksikielinen 2 km Turun keskustaan
Katariina
Turku
Varsinais-Suomi
Katariinassa meri ja muut ulkoilumahdollisuudet alkavat kotikotiovelta, sillä alueella sijaitsee valloittava luonnonsuojelualue. Asuinalueena Katariina on rauhallinen ja suojaisa pientalovaltainen alue.
meren äärellämetsän reunallapuistojen vehreyttäpientaloasumistaluonnonsuojelualuekaksikielinen 6 km Turun keskustaan
Kauttua
Eura
Satakunta
Kauttua on kuvankaunis ruukkimiljöö, joka sijaitsee Eurajoen yläjuoksulla ja Pyhäjärven rannalla. Kauttualla on tarjolla vaihtoehtoja asumiseen Alvar Aallon suunnittelemista uniikeista rakennuksista aina Ruukin historiallisiin puutaloihin, laajoihin omakotialueisiin ja yhteisöllisiin kerrostaloihin.
järven läheisyydessäjoen varrellapuistojen vehreyttäkeskustan lähelläpientaloasumistakerrostaloasumistaruukkikyläkulttuurihistoriallinenpuutaloalueluonnonsuojelualue 90 km Turun keskustaan 40 km Rauman keskustaan
Kerttula-Pirilä
Raisio
Varsinais-Suomi
Kerttula ja Pirilä sijaitsevat Raision keskustan kupeessa tarjoten asukkailleen monipuolisia ulkoilu- ja urheilumahdollisuuksia. Tunnusomaista Kerttulalle on monipuolinen rakennuskanta ja Pirilässä voi aistia maaseutumaista tunnelmaa.
puistojen vehreyttämetsän reunallamäkimaisemaakeskustan lähelläpientaloasumistakerrostaloasumistaluonnonsuojelualue 9 km Turun keskustaan
Keskusta - Lauttakylä
Huittinen
Satakunta
Huittisten keskusta eli Lauttakylä on vehreiden puistojen ja kodikkaan asutuksen ansiosta erittäin kaunista ja viihtyisää seutua. Kaupungin monipuoliset palvelut ovat saavutettavissa kotiovelta kävellen tai pyöräillen.
joen varrellapuistojen vehreyttämetsän reunallakeskustapientaloasumistakerrostaloasumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 90 km Turun keskustaan 72 km Tampereen keskustaan
Keskusta - tois pual jokke
Turku
Varsinais-Suomi
Turun pohjoinen keskusta eli turkulaisittain ‘tois pual jokke’ on täynnä houkuttelevia kahviloita ja ravintoloita, mielenkiintoisia kauppoja, kulttuuria, harrastuksia ja kaikki kävelyetäisyydellä.
joen varrellapuistojen vehreyttäkeskustakerrostaloasumistakeskustan lähelläkulttuurihistoriallinenpuutaloaluekaksikielinen 0 km Turun keskustaan
Keskusta - täl pual jokke
Turku
Varsinais-Suomi
Turun eteläinen keskusta eli turkulaisittain ‘täl pual jokke’ on aktiivisen asujan paratiisi, sillä alueella sijaitsee Vartiovuori kesäteattereineen sekä Samppalinna ja Urheilupuisto harrastusmahdollisuuksineen.
joen varrellapuistojen vehreyttämäkimaisemaakeskustakeskustan lähelläkerrostaloasumistavanhakaupunkikulttuurihistoriallinenkaksikielinen 1 km Turun keskustaan
Kesämäki
Kaarina
Varsinais-Suomi
Kesämäki on Kaarinan keskustan läheisyydessä sijaitseva puistomainen ja luonnonläheinen pientaloalue. Kesämäelle on ominaista punatiilestä tai puusta rakennetut omakotitalot, siisteys, rauhallisuus ja metsäiset ulkoilumaastot. Alue on varsin väljästi rakennettu ja kaupungin melu ei Kesämäkeen asti kantaudu.
puistojen vehreyttämetsän reunallapellon laidallapientaloasumista 12 km Turun keskustaan
Kimito Centrum - Keskusta
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Kemiön keskustan asukkaat yhdistävät kaupunki- ja saaristoelämän hyvät puolet samaan pakettiin. Keskustassa riittää tekemistä ja harrastuksia viikon jokaiselle päivälle, ja hyvät liikenneyhteydet varmistavat, että halutessaan Turkuun, Saloon tai ulommas saaristoon pääsee hetkessä.
pellon laidallapuistojen vehreyttämetsän reunallakeskustapientaloasumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenkaksikielinen 65 km Turun keskustaan 45 km Salon keskustaan
Kimito Landsbygden - Maaseutu
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Kemiönsaarella on laajoja haja-asutusalueita, joita täplittävät saaristokylät meren rannalla ja omassa rauhassa peltojen ympäröimänä. Kylien pitkästä historiasta huolimatta alue elää vahvasti nykyhetkessä, ja tuoreet tuotteet saa pöytään suoraan naapuritiloilta.
pellon laidallametsän reunallameren äärellämaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistapientaloasumistaruukkikyläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualuekaksikielinen 75 km Turun keskustaan 60 km Salon keskustaan
Kirkonkulma
Aura
Varsinais-Suomi
Auran kirkonseutu tarjoaa kylämäistä elämää viehättävän Auran kirkon ja jokilaakson ympäristössä. Lapset pääsevät aitoon kyläkouluun, mutta samalla Auran keskustan palveluiden pariin ja Turkuun ei ole koskaan pitkä matka.
joen varrellapellon laidallametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinen 25 km Turun keskustaan
Kirkonseutu
Nousiainen
Varsinais-Suomi
Kirkonseutu sijaitsee historiallisessa perinnemaisemassa Hirvijoen varrella. Sen asukkaat nauttivat maalaisidyllistä ja lämpimästä yhteisöllisyydestä lähellä laadukkaita palveluja.
joen varrellapellon laidallametsän reunallakeskustan lähellämaaseudun rauhaapientaloasumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 24 km Turun keskustaan
Kiukainen
Eura
Satakunta
Kiukainen on pienten kylien täplittämää maaseutua Eurajoen jokilaaksossa. Kiukaisista on erinomaiset yhteydet kahden keskustan palveluiden pariin.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinen 100 km Turun keskustaan 40 km Rauman keskustaan
Koivula - Harittu
Turku
Varsinais-Suomi
Eteläisessä Turussa sijaitseva Koivula-Haritun alue on sekoitus monipuolista asumista vehreiden puisto- ja metsäalueiden läheisyydessä.
metsän reunallapuistojen vehreyttäkerrostaloasumistapientaloasumistakaksikielinenkansainvälinen 6 km Turun keskustaan
Korppolaismäki
Turku
Varsinais-Suomi
Korppolaismäki on nimensä mukaisesti mäen rinteellä sijaitseva vehreä ja idyllinen pientalojen naapurusto. Vaikka alue sijaitsee Turun keskustan lähettyvillä, on tunnelma parhaimmillaan kuin pienessä kylässä.
meren äärelläpuistojen vehreyttämäkimaisemaakeskustan lähelläpientaloasumistakaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Kuloinen
Raisio
Varsinais-Suomi
Omakotitalovaltainen Kuloinen on idyllinen ja puistomainen naapurusto muutaman kilometrin päässä Raision keskustasta. Alueen asukkaat nauttivat erinomaisista palveluista ja ympäröivästä luonnosta.
puistojen vehreyttämetsän reunallajoen varrellapientaloasumista 7 km Turun keskustaan
Kuninkoja
Raisio
Varsinais-Suomi
Kuninkoja on kehittyvä alue, jonka asukkaita ilahduttaa niin inspiroivat luontokohteet kuin monien suurten tavaratalojen tarjoamat ostosmahdollisuudet. Kuninkojalta on lyhyt matka Raision keskustaan ja rajan toiselle puolelle Turkuun.
metsän reunallajärven läheisyydessäpuistojen vehreyttäpientaloasumistayritysalue 6 km Turun keskustaan
Kupittaa
Turku
Varsinais-Suomi
Kupittaa kehittyy vauhdilla ja sijaitsee lähellä keskustaa; korkeakoulut, monet työpaikat ja päivittäispalvelut ovat kävelyetäisyydellä. Kupittaanpuistossa pääsee harrastamaan läpi vuoden.
puistojen vehreyttäkeskustan lähelläyritysaluekerrostaloasumistakaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Kurala - Kohmo
Turku
Varsinais-Suomi
Kurala-Kohmon alueella asutaan lähes maaseutumaisissa tunnelmissa Kuralan Kylämäen kupeessa. Alue sijaitsee kuitenkin lyhyen ajomatkan päässä Turun keskustasta ja toisaalta suositun Littoistenjärven rannalta.
puistojen vehreyttäpellon laidallametsän reunallakerrostaloasumistapientaloasumistakulttuurihistoriallinenkaksikielinen 6 km Turun keskustaan
Kurjenmäki - Mäntymäki
Turku
Varsinais-Suomi
Kurjenmäki-Mäntymäki on keskustan läheisyydessä sijaitseva vehreä ja puistomainen asuinalue. Alueen monipuoliset palvelut ilahduttavat asukkaiden arkea.
puistojen vehreyttäkeskustan lähelläpientaloasumistakerrostaloasumistakaksikielinen 2 km Turun keskustaan
Kuusisto
Kaarina
Varsinais-Suomi
Kuusiston saari on tunnettu erityisesti upeasta luonnostaan ja Kuusiston piispanlinnan raunioista, mutta alueella on myös rauhallista pientaloasutusta. Kuusisto sijaitsee erinomaisella paikalla Saariston rengastien varrella ja Kaarinan keskustan palveluiden läheisyydessä.
meren äärelläsaaristossametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 12 km Turun keskustaan
Kähäri
Turku
Varsinais-Suomi
Kähäri on vehreä, rauhallinen ja pitkään muuttumattomana säilynyt puutalo- ja omakotitalovaltainen asuinalue. Alue sijaitsee kävelymatkan päässä <a href="https://hoods.fi/fi/hood/turku/keskusta-tois-pual-jokke" target="_blank">Turun keskustasta</a>.
puistojen vehreyttäkeskustan lähelläpientaloasumistakaksikielinen 2 km Turun keskustaan
Kärsämäki
Turku
Varsinais-Suomi
Kärsämäki on vehreä, rauhallinen ja paikoin jopa maaseutumainen asuinalue noin 4 kilometrin päässä Turun keskustasta.
puistojen vehreyttämetsän reunallajoen varrellapientaloasumistakerrostaloasumistakaksikielinenkansainvälinen 4 km Turun keskustaan
Lauste
Turku
Varsinais-Suomi
Lauste on tiiviisti rakennettu mutta samalla luonnonläheinen lähiö, jonka asukkaille on tarjolla monipuolisia harrastuksia ja palveluita. Alue on asumiskustannuksiltaan yksi Turun edullisimmista.
metsän reunallapuistojen vehreyttäkerrostaloasumistakaksikielinenkansainvälinen 7 km Turun keskustaan
Lemu
Masku
Varsinais-Suomi
Lemu on Maskun länsipuolella sijaitseva maaseudun helmi. Alueella vaihtelee viehättävä pelto- ja metsämaisema, idylliset kylät ja eteläosan merenlahdet. Asukkaat arvostavat Lemun yhteisöllisyyden ja oman rauhan yhdistelmää sekä hyvää sijaintia palveluiden pariin.
pellon laidallameren äärellämetsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 22 km Turun keskustaan
Lemunniemi
Kaarina
Varsinais-Suomi
Lemunniemi on kehittyvä merellinen ja jopa maaseutumainen alue, jonka asukkaat nauttivat omasta rauhasta, meren tuoksusta, peltomaisemista ja laajoista metsäalueista. Alueelta voi löytää niin puutarhan ympäröimän romanttisen maalaistalon kuin hintavan merenrantatontin.
meren äärellämetsän reunallapellon laidallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistaluonnonsuojelualue 8 km Turun keskustaan
Liedon keskusta
Lieto
Varsinais-Suomi
Liedon keskustan asukkaat elävät kauniin joki- ja peltomaisemien ympäröiminä ja nauttivat monipuolisista palveluista. Keskustassa voi harrastaa monipuolisesti maastopyöräilystä seinäkiipeilyyn.
joen varrellapuistojen vehreyttämäkimaisemaakeskustapientaloasumistakerrostaloasumistaluonnonsuojelualue 13 km Turun keskustaan
Linnanfältti
Turku
Varsinais-Suomi
Linnanfältti on rakentumassa modernien puutalojen keskittymäksi Aurajoen suulle, kävelymatkan päähän keskustasta. Aurajoen upeat museolaivat ja alueen palvelut kutsuvat viettämään aikaa jokirantaan.
joen varrellapuistojen vehreyttäkeskustan lähelläkerrostaloasumistauusi asuinaluekaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Littoinen - Lieto
Lieto
Varsinais-Suomi
Littoistenjärven rannalla ja kolmen kaupungin kainalossa sijaitseva Littoinen on suosittu naapurusto. Alue tarjoaa loistavat puitteet asumiseen järvimaisemissa ja näyttävässä kulttuuriympäristössä.
järven läheisyydessämetsän reunallapellon laidallapientaloasumistayritysaluekulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 10 km Turun keskustaan
Littoinen
Kaarina
Varsinais-Suomi
Littoinen on Littoistenjärven rannalla sijaitseva luonnonläheinen ja suosittu naapurusto, joka on rakentunut 1700-luvulla toimineen verkatehtaan ympäristöön. Littoisten alue on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, ja sen länsiosa sijaitsee Kaarinassa ja itäosa Liedossa.
järven läheisyydessämetsän reunallapellon laidallapientaloasumistakulttuurihistoriallinenpuutaloalueluonnonsuojelualue 10 km Turun keskustaan
Loukinainen
Lieto
Varsinais-Suomi
Loukinainen sijaitsee kolmen kaupungin risteyksessä, ja lyhyet etäisyydet palvelujen pariin tekevät arjesta vaivatonta. Loukinaisten pitkästä historiasta muistuttava Liedon muinaislinna ja Vanhalinnan kartanomiljöö tuovat asuinalueeseen oman erityispiirteensä.
joen varrellapellon laidallametsän reunallakeskustan lähelläpientaloasumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 10 km Turun keskustaan
Lounatuuli - Asuntomessut 2022
Naantali
Varsinais-Suomi
Lounatuuli on uusi merellinen asuinalue Luonnonmaan saarella, jossa järjestettiin asuntomessut vuonna 2022. Alue on ihastuttava ja luonnonläheinen naapurusto, joka on rakentunut saariston luontoa kunnioittaen jyhkeiden kallioiden päälle. Asukkaat voivat nauttia palveluiden läheisyydestä, tunnelmallisesta venesatamasta ja virkistysalueista.
saaristossameren äärellämetsän reunallapientaloasumistavapaa-ajan asumistamaaseudun rauhaauusi asuinalue 20 km Turun keskustaan
Luikkio - Soininen
Naantali
Varsinais-Suomi
Luikkio-Soininen on asuinalue, jonka asukkaille meren tuoksu on arkipäivää. Alueen pientalovaltaiset naapurustot, Taimo, Nuhjala, Luikkio, Soininen ja Immanen, ovat tunnettuja luonnonläheisyydestään ja rauhallisesta tunnelmastaan.
meren äärellämetsän reunallapellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaaluonnonsuojelualue 15 km Turun keskustaan
Luolavuori
Turku
Varsinais-Suomi
Luolavuori on viihtyisä luonnonläheinen alue, joka sijaitsee nopean pyöräilymatkan päässä keskustasta. Alueella on sekä pientalo- että kerrostaloasutusta.
puistojen vehreyttämetsän reunallamäkimaisemaakerrostaloasumistapientaloasumistaluonnonsuojelualuekaksikielinen 4 km Turun keskustaan
Luonnonmaa
Naantali
Varsinais-Suomi
Luonnonmaan saarella voi valita asuinpaikkansa joko meren rannalta tai metsäisten maaston keskeltä. Alue on rauhallista ja väljästi rakennettua, mutta sen suosituimmat naapurustot sijaitsevat vain muutamien kilometrien päässä Naantalin keskustan palveluista.
meren äärelläsaaristossametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 18 km Turun keskustaan
Läntiset kylät
Huittinen
Satakunta
Huittisten läntiset kylät ovat lämminhenkisiä yhteisöjä lähellä luontoa ja Lauttakylän palveluja. Kyliä ympäröivät rauhoittavat pelto- ja metsämaisemat ja lisäksi Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto houkuttelee vierailijoita kauempaakin.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistakulttuurihistoriallinenkansallispuistoluonnonsuojelualue 90 km Turun keskustaan 75 km Tampereen keskustaan
Mahittula
Raisio
Varsinais-Suomi
Mahittula sopii erinomaisesti omaa tilaa ja rauhallista elinympäristöä arvostaville. Maaseutumainen tunnelma lähellä Varsinais-Suomen merkittävintä ostoskeskittymää mahdollistaa seesteisen ja samalla sujuvan arjen.
pellon laidallajoen varrellajärven läheisyydessäpientaloasumistamaaseudun rauhaayritysalueluonnonsuojelualue 9 km Turun keskustaan
Majakkaranta
Turku
Varsinais-Suomi
Majakkaranta on merellinen kerrostaloalue, jonka asukkaat saavat nauttia meren rannassa kulkevista lenkkipoluista ja upeista, asuntojen ikkunoista avautuvista maisemista.
meren äärelläpuistojen vehreyttäkerrostaloasumistakulttuurihistoriallinenkaksikielinen 4 km Turun keskustaan
Martti
Turku
Varsinais-Suomi
Martti on keskustan läheisyydessä sijaitseva yhteisöllinen ja kodikas asuinalue, jossa on vanhoja, kunnostettuja puu- ja kerrostaloja. Martista on lyhyt matka keskustaan, lenkille jokirantaan tai Urheilupuistoon.
joen varrellapuistojen vehreyttäkeskustan lähelläkerrostaloasumistapuutaloaluekulttuurihistoriallinenkaksikielinen 2 km Turun keskustaan
Marttilan keskusta
Marttila
Varsinais-Suomi
Marttilan keskusta tarjoaa ihastuttavan kylämäisen tunnelman erinomaisten lähipalveluiden äärellä. Lähes puolet marttilalaisista on valinnut keskustaajaman kodikseen ja nauttivat sekä Paimionjokilaakson maalaisidyllistä että kätevistä liikenneyhteyksistä.
joen varrellapuistojen vehreyttäpellon laidallakeskustapientaloasumistamaaseudun rauhaa 40 km Turun keskustaan 30 km Salon keskustaan
Marttilan maaseutu
Marttila
Varsinais-Suomi
Pinta-alaltaan suurin osa Marttilasta on rauhallista peltomaisemien tai sankkojen metsien täyteistä maaseutua. Marttilan maaseutua rikastuttaa sen omaleimaiset kyläyhteisöt ja mahdollisuudet eräretkeilyyn.
joen varrellapellon laidallametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistaluonnonsuojelualue 45 km Turun keskustaan 30 km Salon keskustaan
Maskun keskusta
Masku
Varsinais-Suomi
Maskun keskusta on pääosin pientalovaltaista aluetta erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Keskustasta löytyvät tarvittavat päivittäispalvelut, mutta myös Raision palveluiden pariin hurauttaa noin 5 minuutissa ja Turkuunkin reilussa vartissa! Alueelta löytyy myös erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun ja virkistäytymiseen.
joen varrellapuistojen vehreyttäpellon laidallakeskustapientaloasumistakerrostaloasumistakulttuurihistoriallinen 17 km Turun keskustaan
Merellinen Sauvo
Sauvo
Varsinais-Suomi
Merellinen Sauvo on laaja haja-asutusalue täynnä luonnonläheisiä ja maisemaltaan näyttäviä asuinpaikkoja. Sauvon 140 kilometrin mittainen rantaviiva sekä maaseutu tarjoavat seesteistä elämää kaukana kiireestä.
meren äärellämetsän reunallapellon laidallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 45 km Turun keskustaan 25 km Salon keskustaan
Merimasku
Naantali
Varsinais-Suomi
Merimasku sijaitsee Saaristomeren syleilyssä, kaukana keskustan ja liikenteen melusta. Alue on täynnä kaunista, niittyjen ja peltojen värittämää luontoa Saariston rengastien varrella. Merimaskussa voi yhdistää unelman vapaa-ajan ja varsinaisen asumisen yhdistämisestä.
saaristossameren äärellämetsän reunallapientaloasumistavapaa-ajan asumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 28 km Turun keskustaan
Meri-Piikkiö
Kaarina
Varsinais-Suomi
Meri-Piikkiö tarjoaa asukkailleen harvaan asutun maaseudun rauhaa niemen nokassa ja saariston syleilyssä. Alueella on kaikkia lähialueiden asukkaita ja kauempaakin tulevia vierailijoita ilahduttavia virkistysalueita ja uimarantoja.
meren äärellämetsän reunallapellon laidallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistaluonnonsuojelualue 26 km Turun keskustaan
Mjösund
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Mjösundissa eletään rauhallista elämää upeissa saaristomaisemissa, mutta samalla palveluiden ja Kemiönsaaren monien aktiviteettien läheisyydessä. Keskeinen sijainti Turuntien varrella mahdollistaa nopeat piipahdukset Turkuun!
meren äärelläsaaristossametsän reunallapientaloasumistavapaa-ajan asumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenkaksikielinen 65 km Turun keskustaan 55 km Salon keskustaan
Moisio
Turku
Varsinais-Suomi
Moisio on Turun pohjoispuolella sijaitseva maaseutumainen asuinalue, joka on sekoitus uutta ja vanhaa pientaloasutusta luonnon äärelle.
pellon laidallametsän reunallapuistojen vehreyttäpientaloasumistamaaseudun rauhaakaksikielinen 8 km Turun keskustaan
Mälikkälä
Turku
Varsinais-Suomi
Mälikkälä on luoteisessa Turussa sijaitseva rauhallinen ja luonnonläheinen asuinalue, kuitenkin lähellä Länsikeskuksen palveluita.
metsän reunallapuistojen vehreyttäpientaloasumistakerrostaloasumistayritysalueluonnonsuojelualuekaksikielinen 6 km Turun keskustaan
Naantalin keskusta
Naantali
Varsinais-Suomi
Naantalin keskusta on tunnelmallisen Vanhankaupungin ja ravintoloiden elävöittämän merenrannan ansiosta poikkeuksellisen kaunista ja viihtyisää seutua. Kaupungin monipuoliset palvelut ovat lähellä asukkaita.
meren äärelläpuistojen vehreyttäjärven läheisyydessäkeskustakerrostaloasumistapientaloasumistavanhakaupunkipuutaloaluekulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 15 km Turun keskustaan
Niemenkulma-Seikelä
Masku
Varsinais-Suomi
Niemenkulma-Seikelään kiteytyy Maskun monipuolisuus, sillä alueella on niin sisämaan kuin merenrannan läheisyydessä olevia viehättäviä kyliä. Alueelta on parhaimmillaan noin 10 min ajomatka niin Maskun kuin Naantalin keskustaan.
meren äärelläpellon laidallametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistaluonnonsuojelualue 20 km Turun keskustaan
Nousiaisten keskusta
Nousiainen
Varsinais-Suomi
Nousiaisten keskustan asukkailla on lähellä niin laadukkaat lähipalvelut kuin monipuoliset urheilumahdollisuudet ja vehreät metsät. Lisäksi matkaa seudun keskukseen Turkuun on vain vartin ajomatkan verran.
joen varrellapellon laidallametsän reunallakeskustapientaloasumistamaaseudun rauhaa 20 km Turun keskustaan
Nummenniitty
Kaarina
Varsinais-Suomi
Nummenniitty on haluttu ja arvokas naapurusto Kaarinan keskustan välittömässä läheisyydessä ja lähellä Turun rajaa. Nummenniityssä on monipuoliset liikunta- ja harrastemahdollisuudet ja asukkaat saavat asua monipuolisten palveluiden ympäröimänä omakotitaloalueen rauhassa.
puistojen vehreyttäkeskustan lähelläpientaloasumistayritysalue 9 km Turun keskustaan
Nummi
Turku
Varsinais-Suomi
Nummen puutaloissa tuntee historian havinan joka päivä. Alueella on tarpeelliset päivittäispalvelut ja toisaalta sijainti lähellä keskustaa ja korkeakouluja takaa sujuvan arjen.
joen varrellapuistojen vehreyttäkeskustan lähelläpientaloasumistakerrostaloasumistapuutaloaluekulttuurihistoriallinenkaksikielinenkansainvälinen 3 km Turun keskustaan
Nunna
Kaarina
Varsinais-Suomi
Nunna on metsäisten mäkien ja peltojen täyteinen harvaan asuttu alue. Nunnassa pääsee nauttimaan omasta rauhasta, metsän tuoksusta ja maalaismaisemasta.
metsän reunallapellon laidallamäkimaisemaapientaloasumistamaaseudun rauhaaluonnonsuojelualue 14 km Turun keskustaan
Nuorikkala
Raisio
Varsinais-Suomi
Nuorikkala on rauhallinen ja kehittyvä naapurusto, jossa uuden rakentajat ovat jokapäiväinen näky. Alueen houkuttelevuutta lisäävät vehreys sekä meren ja luontopolkujen läheisyys.
puistojen vehreyttäpellon laidallameren äärelläkeskustan lähelläpientaloasumistayritysaluekulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 9 km Turun keskustaan
Osmalahti
Sauvo
Varsinais-Suomi
Osmalahti on merenrannasta haaveilevien unelma, jossa kotipihan maisemat ovat vailla vertaa. Tilavien omakotitalojen ja metsien ympäröimä asuinalue tarjoaa myös mahdollisuuden venepaikkaan.
meren äärellämetsän reunallamäkimaisemaapientaloasumistamaaseudun rauhaauusi asuinalue 42 km Turun keskustaan 38 km Salon keskustaan
Paattinen
Turku
Varsinais-Suomi
Paattisilla saa asua maaseudun rauhassa, kuitenkin alle puolen tunnin ajomatkan päässä Turun keskustan palveluista. Paattisten kyläyhteisö on tiivis ja toisaalta luonto on aina läsnä arjessa.
pellon laidallametsän reunallajoen varrellamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistakansallispuistokaksikielinen 20 km Turun keskustaan
Pahaniemi - Artukainen
Turku
Varsinais-Suomi
Pahaniemi-Artukaisen alue sijaitsee läntisessä Turussa. Alueella on useampi luonnonläheinen kerrostalolähiö ja idyllinen pientaloalue.
puistojen vehreyttämetsän reunallajoen varrellakerrostaloasumistapientaloasumistayritysaluekaksikielinenkansainvälinen 5 km Turun keskustaan
Paikkari
Raisio
Varsinais-Suomi
Paikkari on luonnonläheinen ja vehreä naapurusto Naantalin rajan tuntumassa, josta on hyvät liikenneyhteydet Raision keskustaan. Alueella voi elää omassa rauhassa, mutta samalla kohtuullisen lähellä keskustan palveluita.
metsän reunallapellon laidallamäkimaisemaapientaloasumistamaaseudun rauhaa 11 km Turun keskustaan
Pakainen
Masku
Varsinais-Suomi
Pakaisten alue käsittää Maskun itäisen osan ja nimensä se on saanut noin 200 asukkaan kylästä, joka sijaitsee Maskun koillisosassa. Alue on pääosin harvaanasuttua, jossa avarat pellot, metsäkaistaleet ja maalaistalot värittävät maisemaa. Täällä unohtaa helposti olevansa vain puolen tunnin päässä Turun vilskeestä.
metsän reunallapellon laidallamäkimaisemaapientaloasumistamaaseudun rauhaakansallispuisto 22 km Turun keskustaan
Panelia
Eura
Satakunta
Paneliassa yhteishenki on korkealla ja Panelian kylä houkuttelee uusia muuttajia ja lapsiperheitä monipuolisilla palveluillaan, yhdistystoiminnallaan ja paikalliskulttuurillaan.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinen 105 km Turun keskustaan 35 km Rauman keskustaan
Pansio - Perno
Turku
Varsinais-Suomi
Pansio-Perno on edullinen asuinalue ja lasten koulut sekä monipuoliset liikuntamahdollisuudet ovat lähellä. Rehevä luonto on monen mielestä paras osa Pansio-Pernon aluetta.
metsän reunallameren äärelläpuistojen vehreyttäkerrostaloasumistapientaloasumistayritysaluekulttuurihistoriallinenpuutaloaluekaksikielinenkansainvälinen 8 km Turun keskustaan
Piikkiön keskusta
Kaarina
Varsinais-Suomi
Piikkiössä on pikkukaupungin tunnelmaa mukavasti meren läheisyydessä. Piikkiön keskusta on hyvin hoidettu puistomainen alue, joka tarjoaa rauhallista asumista nopeiden kulkuyhteyksien päässä.
metsän reunallapellon laidallajoen varrellapientaloasumistamaaseudun rauhaakerrostaloasumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 18 km Turun keskustaan
Piispanristi
Kaarina
Varsinais-Suomi
Piispanristi sijaitsee Kaarinan länsipuolella Turun rajan tuntumassa ja alueella on erinomaiset liikenneyhteydet. Piispanristin eteläosassa on rauhallisia pientaloalueita ja länsipuolella kerrostaloja. Alueen pohjoisosassa taas on pienteollisuutta ja myymälöitä.
puistojen vehreyttämetsän reunallakeskustan lähelläpientaloasumistakerrostaloasumista 8 km Turun keskustaan
Pirttimäki-Piuha
Masku
Varsinais-Suomi
Piuha-Pirttimäen alue tarjoaa luonnonläheistä asumista kätevien kulkuyhteyksien varrella. Päivittäiset palvelut löytyvät Maskun liikekeskuksesta tai lyhyen matkan päässä keskustasta. Kankaisten golfpuisto tarjoaa tekemistä vapaa-aikaan ja pyöräilymatkan päästä löytyy myös Maskun Rivieran monipuoliset virkistysmahdollisuudet.
puistojen vehreyttämetsän reunallapellon laidallakeskustan lähelläpientaloasumistamaaseudun rauhaauusi asuinaluekulttuurihistoriallinen 16 km Turun keskustaan
Pitkämäki - Ruohonpää
Turku
Varsinais-Suomi
Pitkämäki-Ruohonpään alue koostuu puistomaisen vehreästä pientaloasutuksesta ja Suikkilan lähiöstä, jotka sijaitsevat Länsikeskuksen palveluiden läheisyydessä.
puistojen vehreyttämetsän reunallakerrostaloasumistapientaloasumistayritysalueuusi asuinalueluonnonsuojelualuekaksikielinen 5 km Turun keskustaan
Pohjoinen haja-asutusalue
Turku
Varsinais-Suomi
Turun keskustan pohjoispuolella on rauhallinen haja-asutusalue maaseutumaisessa ympäristössä sekä useampi työpaikkojen keskittymä.
pellon laidallametsän reunallapuistojen vehreyttämaaseudun rauhaapientaloasumistayritysaluekulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualuekaksikielinen 8 km Turun keskustaan
Pohjoinen Paimio
Paimio
Varsinais-Suomi
Pohjoisessa Paimiossa eletään mukavasti hyvien palveluiden ja Paimionjokilaakson virkistysmahdollisuuksien äärellä.
joen varrellapuistojen vehreyttäpellon laidallapientaloasumistayritysaluekeskustan lähelläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 30 km Turun keskustaan 35 km Salon keskustaan
Pohjois-Naantali
Naantali
Varsinais-Suomi
Pohjois-Naantali on pientalovaltaisten naapurustojen värittämää aluetta viihtyisän luonnon ja erinomaisten ulkoilumahdollisuuksien ympäröimänä. Etenkin alueen pohjoisimmissa osissa saa nauttia todellisesta luonnonrauhasta etäällä keskustan hälinästä.
metsän reunallamäkimaisemaapuistojen vehreyttäpientaloasumistakerrostaloasumistamaaseudun rauhaa 15 km Turun keskustaan
Pohjola
Turku
Varsinais-Suomi
Pohjola on tunnettu sekä kauniista, vanhoista puutaloista että uudesta, urbaanista asumisesta Logomon ympäristössä. Pohjolasta on kehittymässä kiinteä osa varsinaista keskustaa.
puistojen vehreyttämäkimaisemaakeskustan lähelläpientaloasumistapuutaloalueuusi asuinaluekulttuurihistoriallinenkaksikielinen 1 km Turun keskustaan
Port Arthur
Turku
Varsinais-Suomi
Port Arthur eli kotoisammin Portsa on kylä keskellä kaupunkia, jossa tapaa boheemeja ja yhteisöllisyyttä rakastavia ihmisiä. Alueen puutalot ja niiden sisäpihat kätkevät sisäänsä tuhansia kiinnostavia tarinoita.
joen varrellapuistojen vehreyttämäkimaisemaakeskustan lähelläkerrostaloasumistapientaloasumistapuutaloalueuusi asuinaluevuoden kyläkaksikielinen 2 km Turun keskustaan
Pääskyvuori
Turku
Varsinais-Suomi
Pääskyvuori on pääasiassa vehreää pientaloaluetta Pääskyvuoren kukkulan rinteessä. Alueella on erinomaiset ulkoilumaastot ja lähellä hyvät ostosmahdollisuudet.
mäkimaisemaametsän reunallapuistojen vehreyttäpientaloasumistakerrostaloasumistauusi asuinaluekaksikielinen 7 km Turun keskustaan
Raision keskusta
Raisio
Varsinais-Suomi
Raision keskusta on vilkas asuinalue, josta löytyvät kaikki keskeiset palvelut. Keskustaan kuuluvat Vaisaari ja Varppeenseutu ovat keskustan kerrostalovaltaiset naapurustot, joissa eläminen on vaivatonta, sillä palveluiden lisäksi luontopolut ja joukkoliikenneyhteydet ovat aivan käden ulottuvilla.
puistojen vehreyttäkeskustakerrostaloasumistakeskustan lähellä 8 km Turun keskustaan
Rantola
Sauvo
Varsinais-Suomi
Rantola on meren rannalla sijaitseva aktiivinen kyläyhteisö, jossa paikalliset järjestävät monipuolista ja innostavaa toimintaa. Kehittyvällä asuinalueella rakennetaan uutta, mutta vaalitaan myös alueen pitkää historiaa.
meren äärelläpellon laidallametsän reunallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 48 km Turun keskustaan 40 km Salon keskustaan
Raunistula
Turku
Varsinais-Suomi
Raunistula on pääosin kaunista vanhojen puutalojen aluetta, jonka teillä kävellessä unohtaa olevansa vain kivenheiton päässä keskustasta.
joen varrellapuistojen vehreyttäpellon laidallakeskustan lähelläpientaloasumistakerrostaloasumistapuutaloaluekulttuurihistoriallinenkaksikielinen 2 km Turun keskustaan
Riviera
Masku
Varsinais-Suomi
Rivieran asuinalue tarjoaa nimensä mukaisesti palan etelää Maskussa. Alueen loistavat ulkoilumahdollisuudet ja Kuhankuohon retkeilyreitit irrottavat asukkaat tehokkaasti arjesta. Sijainti E8-tien varressa puolestaan varmistaa, että palveluiden pariin on vain muutaman minuutin matka.
järven läheisyydessäpuistojen vehreyttämetsän reunallakeskustan lähelläpientaloasumistamaaseudun rauhaauusi asuinalueluonnonsuojelualue 14 km Turun keskustaan
Rosala-Hitis
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Kemiönsaaren ulkosaaristo tarjoaa upeita elämyksiä ja paljon nähtävää matkailijoille, mutta elämä Saaristomeren syleilyssä on arkipäivää myös ympärivuotisille asukkaille. Saarten sijainti ja vaikuttava luonto takaavat ainutlaatuisen ympäristön asumiseen.
meren äärelläsaaristossapellon laidallapientaloasumistavapaa-ajan asumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenkansallispuistoluonnonsuojelualuekaksikielinenkansainvälinen 110 km Turun keskustaan 90 km Salon keskustaan
Ruissalo
Turku
Varsinais-Suomi
Ruissalo on uniikki, lehtimetsävaltainen saari Turun keskustan lähettyvillä. Saarella on muutamia asuinrakennuksia, mutta pääasiassa se toimii kaupunkilaisten virkistysalueena.
meren äärelläsaaristossametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualuekaksikielinen 7 km Turun keskustaan
Runosmäki
Turku
Varsinais-Suomi
Runosmäessä on kohtuuhintaista asumista ja vehreällä kerrostaloalueella on paljon ystäviä erityisesti lapsille. Alueella on viime vuosina panostettu huomattavasti viihtyvyyteen.
metsän reunallapuistojen vehreyttäkerrostaloasumistapientaloasumistayritysalueluonnonsuojelualuekaksikielinen 5 km Turun keskustaan
Ruona-Viluluoto
Naantali
Varsinais-Suomi
Ruona-Viluluoto on vivahteikas alue, jossa voi asua unelmien omakotitalossa meren äärellä tai kerrostalossa lähellä Naantalin keskustan palveluita. Mieluista asumisesta tekee myös alueen rauhallisuus ja merenrannan virkistysalueet.
meren äärelläpuistojen vehreyttämäkimaisemaakeskustan lähelläpientaloasumistakerrostaloasumista 14 km Turun keskustaan
Rymättylä
Naantali
Varsinais-Suomi
Rymättylä on ainutlaatuinen maaseudun ja saaristomaiseman täyteinen alue Otavan saarella, etäällä tiheämmin asuttujen alueiden vilkkaudesta. Rymättylässä meri ja luonto ovat aina lähellä.
saaristossameren äärellämetsän reunallapientaloasumistavapaa-ajan asumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 32 km Turun keskustaan
Räntämäki
Turku
Varsinais-Suomi
Räntämäki on idyllisen viihtyisä ja rauhallinen asuinalue luonnon ympäröimänä. Asuinalue sijaitsee pyöräilymatkan päässä keskustasta ja korkeakouluista.
puistojen vehreyttämetsän reunallapellon laidallapientaloasumistakulttuurihistoriallinenkaksikielinenkansainvälinen 4 km Turun keskustaan
Satama
Turku
Varsinais-Suomi
Turun satama on matkailun, kulttuurin ja liikenteen kiinnekohta muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta. Sataman seutu kehittyy vauhdilla, ja sen (tulevat) asukkaat ja vierailijat voivat ihailla niin ruotsinlaivojen kulkua kuin alueella koreilevaa Turun tunnetuinta nähtävyyttä, Turun linnaa.
meren äärelläjoen varrellapuistojen vehreyttäkerrostaloasumistayritysalueuusi asuinaluekulttuurihistoriallinenkaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Satava - Kakskerta
Turku
Varsinais-Suomi
Satavan ja Kakskerran saarilla asutaan luonnon ympäröimänä ja kuitenkin vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustan palveluista. Harva tarvitsee erikseen kesämökkiä, sillä saarilla saa olla omassa rauhassa.
saaristossameren äärellämetsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualuekaksikielinen 12 km Turun keskustaan
Sauvon keskusta
Sauvo
Varsinais-Suomi
Sauvon keskusta on viihtyisä ja palveluiden rikastama asuinalue raikkaan luonnon syleilyssä. Erinomaiset kulkuyhteydet takaavat nopean pääsyn suurempiin kaupunkeihin tai luonnon helmaan meren rannalle.
joen varrellapuistojen vehreyttäpellon laidallakeskustapientaloasumistayritysaluekulttuurihistoriallinen 36 km Turun keskustaan 28 km Salon keskustaan
Skanssi
Turku
Varsinais-Suomi
Skanssi on uusi ja moderni kerrostaloalue eteläisessä Turussa. Mielenkiintoinen alue rakentuu parhaillaan Skanssin ostokeskuksen ympärille.
puistojen vehreyttämetsän reunallapellon laidallakerrostaloasumistakaksikielinenkansainvälinen 6 km Turun keskustaan
Somersoja
Raisio
Varsinais-Suomi
Somersojalla omakotiasuminen, lähiökerrostalot ja maaseutumaiset peltomaisemat lyövät kättä. Asukkaat arvostavat sijaintia arvokkaiden luontokohteiden läheisyydessä, mikä mahdollistaa luonnossa liikkumisen vuodenajasta riippumatta.
metsän reunallapellon laidallapuistojen vehreyttäpientaloasumistakerrostaloasumistamaaseudun rauhaakansainvälinen 12 km Turun keskustaan
Strömma
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Saaristo alkaa Strömmasta! Strömman alue tarjoaa asukkailleen luonnonkauniin asuinympäristön aivan saariston porteilla. Sijainti takaa jouhevat kulkuyhteydet Saloon ja Turkuun. Strömman kanava on itsessään ainutlaatuinen nähtävyys, jossa voi ainoana paikkana Suomessa havainnoida vuorovesi-ilmiön.
meren äärellämetsän reunallasaaristossapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistakulttuurihistoriallinenkaksikielinen 70 km Turun keskustaan 38 km Salon keskustaan
Tarvasjoki
Lieto
Varsinais-Suomi
Tarvasjokelaiset nauttivat maaseudun rauhasta kahden joen ja komeiden koskien sylissä. Liedon keskustaan ja Turkuun pääsee jouhevasti 10-tietä pitkin, ja alueella on hyvät peruspalvelut omasta takaa.
joen varrellametsän reunallapellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaakerrostaloasumista 32 km Turun keskustaan
Telakkaranta
Turku
Varsinais-Suomi
Telakkarannan kaupunginosa on merellisen Turun paraatipaikalla sijaitseva entinen telakka-alue. Alueen uudisrakennetuista asunnoista on upeat näkymät Aurajoen laivoille ja jokisuulta avautuvaan saaristoon.
joen varrellameren äärelläpuistojen vehreyttäkeskustan lähelläkerrostaloasumistauusi asuinaluekaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Tervaskannonmäki-Koulukeskus
Marttila
Varsinais-Suomi
Tervaskannonmäki-Koulukeskus on Marttilan oppimisen, urheilun ja harrastustoiminnan sydän. Alueella on tarjolla luonnonläheisiä tontteja ja alueen uudet sekä vanhat asukkaat viettävät aktiivista elämää metsän reunalla, kuitenkin lähellä lähipalveluita.
metsän reunallapellon laidallajoen varrellakeskustan lähelläpientaloasumistamaaseudun rauhaauusi asuinalue 41 km Turun keskustaan 32 km Salon keskustaan
Teräsrautela
Turku
Varsinais-Suomi
Teräsrautela on Länsikeskuksen ostosalueen ympäröivä asuinalue, joka rakentuu kerros- ja omakotitaloista. Alueen asukkaita ilahduttaa kattava palvelutarjonta.
puistojen vehreyttämetsän reunallapientaloasumistakerrostaloasumistaluonnonsuojelualuekaksikielinen 5 km Turun keskustaan
Tikanmaa
Raisio
Varsinais-Suomi
Tikanmaa on vehreä asuinalue läntisessä Raisiossa, jossa yhdistyy omakoti-, rivitalo- ja kerrostaloasutusta. Naapuruston viihtyisyyttä lisäävät lähipalvelut ja monipuoliset ulkoilumahdollisuudet.
metsän reunallapuistojen vehreyttämäkimaisemaapientaloasumistakerrostaloasumista 12 km Turun keskustaan
Uittamo
Turku
Varsinais-Suomi
Uittamo tunnetaan meren läheisyydestä, rannoista ja upeista maisemista. Alueella on monipuolista rakennuskantaa puutaloista kerrostalovaltaisiin naapurustoihin.
meren äärellämetsän reunallapuistojen vehreyttäkerrostaloasumistapientaloasumistaluonnonsuojelualuekaksikielinen 4 km Turun keskustaan
Vaala
Turku
Varsinais-Suomi
Vaala on Turun kaakkoisosassa sijaitseva pientalovaltainen alue, joka jatkuu osittain myös Kaarinan puolelle. Alue on vehreiden ulkoilumaastojen ympäröimä ja lähellä suurempien lähiöiden palveluja.
puistojen vehreyttämetsän reunallapientaloasumistakaksikielinenkansainvälinen 9 km Turun keskustaan
Valpperi
Nousiainen
Varsinais-Suomi
Mikäli rakastat retkeilyä, olet hulluna ulkoliikuntaan tai innostut kylätalkoista, on vuoden 2021 Varsinais-Suomen kylä Valpperi asuinpaikkasi! Kurjenrahkan kansallispuisto ja Kuhankuonon retkeilyreitistö sijaitsevat aivan valpperilaisten takapihalla ja elinvoimainen kyläkoulu vie lapset luontoon oppimaan viikoittain.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistavapaa-ajan asumistavuoden kyläkansallispuistoluonnonsuojelualue 35 km Turun keskustaan
Vampula
Huittinen
Satakunta
Vampulan alue eli Huittisten eteläiset kylät ovat maaseutuidyllejä etäällä tiheämmin asuttujen alueiden vilkkaudesta. Vampula oli vuoteen 2009 asti itsenäinen kunta ja vahvat paikallisidentiteetit ovat säilyneet sen monimuotoisissa elinvoimaisissa yhteisöissä.
joen varrellapellon laidallametsän reunallamaaseudun rauhaapientaloasumistaluonnonsuojelualue 75 km Turun keskustaan 90 km Tampereen keskustaan
Varissuo
Turku
Varsinais-Suomi
Varissuo on Turun lähiöistä ehkäpä tunnetuin. Alueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja lapsille paljon kavereita. Lähes kaikki tarpeelliset palvelut ovat lähellä.
metsän reunallapuistojen vehreyttäkerrostaloasumistakansainvälinenkaksikielinen 8 km Turun keskustaan
Vasaramäki
Turku
Varsinais-Suomi
Vasaramäki on rauhallinen ja puistomainen asuinalue, jossa on verrattomat ulkoilumahdollisuudet. Alue on täynnä pientaloja rehevine puutarhoineen.
puistojen vehreyttäpientaloasumistakerrostaloasumistakulttuurihistoriallinenkaksikielinen 4 km Turun keskustaan
Velkua-Livonsaari
Naantali
Varsinais-Suomi
Naantalin saaristoon kuuluvat Velkua ja Livonsaari ovat luonnonläheisiä ja maisemaltaan näyttäviä asuinpaikkoja, joissa voi elää seesteistä elämää kaukana kiireestä. Saaristossa kukoistaa yhteisöllisyys ja naapuriapuun voi aina luottaa.
saaristossameren äärellämetsän reunallapientaloasumistavapaa-ajan asumistamaaseudun rauhaavuoden kyläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualue 43 km Turun keskustaan
Voivala - Raadelma
Kaarina
Varsinais-Suomi
Voivala-Raadelman kasvavat ja kehittyvät naapurustot sijaitsevat meren rannalla ja hyvien yhteyksien varrella sekä Turun että Helsingin suuntiin. Voivalan ja Raadelman asukkaat nauttivat monipuolisesta luonnosta ja rauhallisesta asumisesta.
meren äärellämetsän reunallapellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaakulttuurihistoriallinenuusi asuinalueluonnonsuojelualue 13 km Turun keskustaan
Vähäheikkilä - Puistomäki
Turku
Varsinais-Suomi
Vähäheikkilä on tavattoman kaunis, jos rakastaa värikkäitä puisia omakotitaloja ja vanhan ajan tunnelmaa kävely- tai pyöräilymatkan päässä keskustasta.
puistojen vehreyttämäkimaisemaapientaloasumistakaksikielinen 3 km Turun keskustaan
Västanfjärd
Kemiönsaari
Varsinais-Suomi
Varsinais-Suomen vuoden kyläksi vuonna 2019 valittu Västanfjärd hurmaa rauhallisella saaristotunnelmallaan, mutta myös monilla inspiroivilla aktiviteeteillaan. Alueen pitkä historia purjelaivojen rakentamisessa ja kalkkikaivosten toiminnassa näkyy maisemassa. Alueen merellisestä tunnelmasta nauttivat myös matkailijat.
meren äärelläsaaristossapellon laidallapientaloasumistamaaseudun rauhaavapaa-ajan asumistavuoden kyläkulttuurihistoriallinenluonnonsuojelualuekaksikielinen 82 km Turun keskustaan 65 km Salon keskustaan
Vätti
Turku
Varsinais-Suomi
Vätti on vehreä ja viihtyisä asuinalue, jossa on monipuolista asumista perinteisistä puutaloista rehevine pihoineen Hepokullan pidettyyn kerrostalolähiöön.
puistojen vehreyttäpientaloasumistakerrostaloasumistakaksikielinen 2 km Turun keskustaan
Yli-Maaria
Turku
Varsinais-Suomi
Yli-Maaria on erityisesti lapsiperheiden suosiossa oleva ja melko tiivis omakotivaltainen asuinalue maaseudun rauhassa.
pellon laidallametsän reunallapuistojen vehreyttämaaseudun rauhaapientaloasumistauusi asuinaluekaksikielinen 12 km Turun keskustaan
Ylioppilaskylä
Turku
Varsinais-Suomi
Ylioppilaskylä on pääasiassa opiskelijoiden asuttama asuinalue korkeakoulujen läheisyydessä. Lähes jokaisella turkulaisella opiskelijalla on muistoja Yo-kylässä vietetyistä hauskoista hetkistä.
joen varrellapellon laidallapuistojen vehreyttäkeskustan lähelläkerrostaloasumistakulttuurihistoriallinenkaksikielinenkansainvälinen 3 km Turun keskustaan
Yliskulma
Lieto
Varsinais-Suomi
Yliskulma sijaitsee vain 10 minuutin ajomatkan päässä Liedon keskustasta, ja valloittaa kylämäisellä hengellään. Yliskulmassa on eläväinen kyläkoulu ja aidosti aktiivinen kyläseura, jonka ansiosta paikalliset nauttivat yhteisöllisyydestä ja monipuolisista harrastuksista.
joen varrellametsän reunallamäkimaisemaamaaseudun rauhaapientaloasumista 23 km Turun keskustaan
Ladataan palvelupisteitä
Leaflet | ...