Nousiainen saa sykkeen nousemaan – Nouste Areena on seudun urheilun sydän

Anna | 12.10.2023

Nousiaissa liikkuminen on elämäntapa. Kunnasta löytyy puitteet monenlaiseen urheiluun kuntosalitreenistä palloilulajeihin. Yhtälailla myös suositut hiihtoladut ja maastopyöräilyreitit saavat sykkeet nousemaan. Yksi kunnan suurista haaveista toteutui vuonna 2021, kun urheilu- ja tapahtumahalli Nouste Areena valmistui. Areenasta on vain muutamassa vuodessa kasvanut koko seudun liikkumisen sydän.

Nouste Areena ja sen parkkipaikka viheralueineen ulkoa
Nouste Areenan tilat ovat saaneet kehuja käyttäjiltä. © Hoods.fi

NHL:n kokoinen unelma

Kaikki alkoi unelmasta rakentaa Nousiaisiin koko seudun yhteinen tila urheilulle ja tapahtumille. Moinen unelma saattaa kuulostaa pienelle kunnalle mahdottomalta toteuttaa, mutta Nousiainen ei haastetta pelästynyt. 15 minuutin matka Turkuun ja vielä lyhyempi etäisyys naapurikuntiin takaa loistavan sijainnin seudun yhteiselle liikuntakeskukselle. Lisäksi Nousiainen tunnetaan jo valmiiksi aktiivisena kunta, josta löytyy esimerkiksi Valpperin suositut ulkoilumaastot. 

Yhteisten ponnisteluiden seurauksena syntyi lopulta Nouste Areena – tila, joka on suunniteltu monipuolisuus ja joustavuus mielessä. Sen yli 1000 neliötä taipuvat lentiksen, sulkapallon, koriksen, futsalin, salibandyn ja tenniksen pelaamiseen. Lisäksi hallissa on lyöntiverkot pesikselle ja golfille, kuntosalilaitteet sekä katsomo ja kahvio penkkiurheilijoiden iloksi. Katso videolta, miltä Nouste Areenan sisällä näyttää

Nouste Areenalla ja sen ympäristössä järjestetään myös tapahtumia ja konsertteja.  © Nousiaisten kunta

Projekti on ollut niin onnistunut, että Nouste Areena on jo saanut rutkasti positiivista palautetta käyttäjiltä, ja se on toiminut myös esikuvana muille suunnitteilla oleville halleille. Nousiaisten Vapaa-ajan päällikkö Jouni Kangasniemi on ylpeä Nouste Areenasta ja paljastaa, että projekti on ollut hänelle unelmien täyttymys: 

“Tämä on ollut hieno projekti pienen kunnan liikunnasta vastaavalle! Tällaisen liikuntahallin toteuttaminen on vähän samanlainen unelma liikuntasuunnittelijalle kuin NHL on jääkiekkoilijalle. Tuntuu mahtavalta, että suunnittelu ja toteutus menivät ihan nappiin!”

Nouste Areena valmistui vuonna 2021 juuri kun korona esti ryhmäaktiviteetit kokonaan. Epäonninen alku ei kuitenkaan sinetöinyt sen kohtaloa, vaan käyttäjät löysivät Areenan koronan jälkeen. Tuoreesta hallista onkin nopeasti kasvanut koko seudun liikunnan ydin. “Alueen uusin, kaunein ja komein säbähalli”, kehuu eräs käyttäjä.  

Elokuussa järjestettävät Nousiaisten päivät täyttävät keskustan.  © Nousiaisten kunta

Lähtisitkö mukaan harrastustoimintaan?

Nouste Areenalla treenaavat muun muassa Nousiaisten Ryhti, Mynämäen Vesa, sbs Masku, sb Naantali ja AFC Campus, joiden toimintaan kannattaa tutustua, jos etsit sopivaa seuraa. Lisäksi Nousiaisten kunta järjestää tiloissa harrastustoimintaa. Tiloista löytyvät kuntosalilaitteet ovat vapaasti myös huoltajien käytössä salivuorojen aikana. 

Nouste Areenan tarkoituksena on edistää alueen liikuntamahdollisuuksia, ja se on siksi hyvin edullinen vaihtoehto seuroille ja tapahtumajärjestäjille. Vakiovuoron hinta on 45€/h ja yksittäinen vuoro 65€/h. Vakiovuorot myydään vuodeksi kerrallaan ajalle 1.8.-31.7. Käyttäjiltä on sadellut positiivista palautetta tilojen toimivuudesta ja parkkeerausmahdollisuuksista. 

“Uusi hieno halli missä hyvä katsomo, matto ja pukukopit. Plussana, tuomareille omat kopit missä pieni suihkutila. Hallin edessä ja takana hyvin parkkitilaa. Vaikka vähän kaukana esimerkiksi Turusta, niin nopean tien ansiosta "lähempänä" kuin uskoisi :)” -käyttäjän arvostelu

Kiinnostuneet seurat voivat hakea Nouste Areenasta vuoroa aina seuraavaa kautta edeltävänä keväänä Nousiaisten kunnalta.

Ei pelkkää treeniä, vaan myös tapahtumia!

Treenaamisen lisäksi Nouste Areenan tiloissa on jo järjestetty muun muassa aerobicin EM-karsinnat, Mikko Rantasen Stanley Cup -voiton kunniaksi kannujuhlat sekä Nousiaisten päivän markkinat. Nousiaisten lukion wanhojen tanssit tanssitaan tietenkin Nouste Areenalla. 

Mikko Rantanen, stanley cup-pokaali ja bändin jäseniä lavalla Nousiaisissa ison yleisön edessä
Mikko Rantasen Stanley Cup -juhlahumua Nouste Areenalla. © Nousiaisten kunta

Marraskuussa Areenalla nähdään lasten (ja aikuisten!) suosikkibändi Fröbelin palikat! Tapahtumajärjestäjillä on tarvittaessa käytössään myös viereisen kunnanviraston kahvihuoneet, mikä lisää Areenan käyttömahdollisuuksia entisestään. 

Tapahtumavarausta voi tiedustella Jouni Kangasniemeltä, jonka yhteystiedot löydät Nouste Areenan sivuilta.

Nousiainen on ylpeä NHL-sankaristaan – kunnasta löytyy myös Mikko Rantasen nimeä kantava suosittu frisbeegolf-kenttä! Katso Nousiaisten YouTube-kanavalta, millaisissa tunnelmissa Rantasen kannujuhlia vietettiin. :)

Nouste Areenasta edistää koko keskustan elinvoimaa

Nouste Areenan merkitys seudulle on ollut kiistaton. Vähän odottamatta se on synnyttänyt lumipalloefektin: kun Nouste Areenalla järjestetään massatapahtuma, näkyy se vääjäämättä säpinänä myös paikallisten yritysten arjessa.

Alun jälkeen kunta onkin oppinut vinkkaamaan etukäteen isoista tapahtumista paikallisille yrityksille. Kauppiaiden on hyvä täyttää hyllyt ylimääräisillä energiapatukoilla, palautusjuomilla ja muilla eväillä ennen kuin aerobicin EM-karsintojen väki täyttää kaupan käytävät! 

Suuret yleisötapahtumat tuovat säpinää koko kuntaan. © Nousiaisten kunta

Laadukas ja toimiva areena on jo itsessään positiivinen mainos Nousiaisten kunnalle, mutta Nouste Areenan tiloista löytyy lisäksi mainostauluja, jotka tuovat niin kunnalle kuin paikallisille yrityksille laajaa näkyvyyttä. 

Nousiaisten monipuoliset liikuntamahdollisuudet 

Nouste Areena on luonnollinen jatkumo Nousiaisten kunnalle, joka tunnetaan jo ennestään loistavista liikuntamahdollisuuksista. Esimerkiksi Valpperin alue Nousiaisissa on ulkoilijan paratiisi, josta löytyy laadukkaat polut polkujuoksuun, lenkkeilyyn ja maastopyöräilyyn. Valpperi tunnetaan myös “valkoisesta ihmeestään” eli talvien poikkeuksellisen hyvästä lumitilanteesta, joka on mahdollistanut hiihtokisojen järjestämisen ja tehnyt Valpperista monien hiihtäjien kestosuosikin. Myös frisbeegolfaajat pääsevät nauttimaan Valpperin luonnosta asukkaiden talkoovoimin rakentamalla radalla.

Valpperin sauna lammen rannalla.
Nousiaisten Valpperi on liikkujan paratiisi! © Hoods.fi

Valpperista lähtevät myös suositut Kuhankuonon vaellusreitit, jotka kutsuvat pidemmälle vaellukselle Varsinais-Suomen kauniiseen luontoon. Kuhankuonon polkuja pitkin pääsee aina Kurjenrahkan kansallispuistoon asti, ja halutessaan tänne voikin suunnitella useamman yön luontoretken! Voit sukeltaa syvemmälle näihin ja moniin muihin urheilumahdollisuuksiin Valpperin kylää käsittelevässä blogissamme.

Sinua saattaa myös kiinnostaa seuraavat:

- Anna ja Know Your Hoodsin tiimi

P.S. Jos haluat tutustua tarkemmin Turun seudun naapurustoihin, kokeile maksutonta naapurustojen hakukonettamme ja tee löytöjä!

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)