Turun keskustasta Kärsämäkeen
Lähden pyöräilemään Turun keskustasta kohti Kärsämäkeä tavatakseni Eva Laaksovirran, matkaajan, joka on löytänyt pitkäaikaisen kotinsa ja puutarhaunelmansa Kärsämäestä. Vielä pyöräillessäni en osaa aavistaa, että myös Eva taittoi samaisen matkan pyörällä noin 16 vuotta sitten. Hän saapui täsmälleen saman talon ovelle, tapasi autolla paikalle saapuvan miehensä ja siinä se oli heidän edessään: uusi koti.
"Tulimme yhdessä tähän ja olimme aivan myytyjä. Minä etenkin. Tiesin silloin, että tämä on kotini. Ympäröivä tienoo, puutarha ja tämä vanha tunnelmallinen talo olivat erityisiä. Kaikki tuntui natsaavan”, Eva muistelee.
Kärsämäen hiekkatiet, puiden vihreys ja väljään rakennetut puutalot saavat minutkin viehättymään Kärsämäestä ja tuntuu kuin olisin saapunut pieneen kylään. Astun sisään Evan punaiseen kodikkaaseen puutaloon. Eva keittää meille teen ja siirrymme verannalle, josta on erinomaiset näkymät talon valtavaan puutarhaan. Puutarha on niin suuri, vehreä ja lumoava, etten ole vastaavaa nähnyt!
“2000-luvun alkupuolella haikailimme kovasti puutarhan perään. Katselimme omakotitaloja, mutta kun ei tuntunut löytyvän, aloimme jo luovuttamaan. Mikään ei tuntunut olevan meidän mieleen eikä meidän rahoille”, Eva kertoo.
Etsintä kuitenkin palkittiin. Eva Laaksovirta ja hänen miehensä muuttivat Kärsämäkeen vuonna 2003 ja ovat viihtyneet erittäin hyvin siitä lähtien. Vaan miten Sysmässä syntynyt Eva löysi tiensä Turkuun? Mitä Kärsämäki merkitsee Evalle? Ja minkä aarteen hän löysi puutarhastaan?
Jalometallit johdattivat Pohjois-Norjasta Etelä-Suomeen
Eva oli opiskellut kutojaksi, mutta päivääkään hän ei tehnyt kutojan töitä. Opintojen jälkeen tyttö oli lähtenyt Osloon, oppinut siellä norjan kielen ja pohdiskellut, mitä ammatikseen tekisi.
“Lähdin muutamaksi vuodeksi Osloon. Keksin siellä, mitä tahdoin tehdä. Laitoin sieltä pääsykokeen ennakkotehtävät Lahteen kultaseppäkouluun ja valmistuinkin sitten hopeasepäksi”, Eva kertoo.
Lahden kultaseppäkoulun jälkeen Eva muutti Lappiin. Sekä Kautokeinossa että Karasjoella oli hopeapajat, joissa tarvittiin kipeästi jalometallialan työntekijöitä. Norjan puolella oli aikoinaan huono jalometallialan koulutus ja työnantajat ottivat mielellään suomalaisia. Tietysti norjaa osaavasta Evasta kuullessaan, hopeapajan omistaja oli riemuissaan. Kesätyö muuttui vakituiseksi.
“Teimme siellä koruja saamelaisoukuihin. Niissä puvuissahan on hirveästi hopeaa. Kesällä valmistimme enemmän turistikamaa ja talvella se oli sitä saamelaisten hopeaa”, Eva kertoo työstään.
Jossakin vaiheessa Inarissa työskentelevä kollega ja ystävä vinkkasi Evalle paikasta Turussa Auran Kultasepässä, jossa haettiin hopeaseppiä. Kultasepän ja hopeasepän ero ei ole itse metallissa vaan kultaseppä tekee pienempiä esineitä kun taas hopeaseppä valmistaa aterimet ja siitä isommat tavarat. Eva pääsi töihin Turun Urusvuoreen.
“Monet kultaseppäkaverini menivät koulusta suoraan Helsinkiin töihin. Minua ei ole koskaan kiehtonut Helsinki. Siellä on kiva käydä ja mukava kaupunki sinänsä, mutta en haluaisi asua siellä. Ajattelin silloin, että Turkuhan on kiva paikka, lähdenkin sinne!” Eva kertoo.
Turku tutuksi
Turussa kolmekymppinen Eva asui vaikka missä keskustan liepeillä. Parit Itäisen pitkäkadun hellahuoneetkin tulivat tutuiksi. Ja vaikka Hämeenlinnan kultakeskus osti Auran Kultasepän ja Turussa tuotanto lopetettiin, Eva päätti silti jäädä Turkuun. Hän päätyi jalometallialalla tunnetun Pekka Piekäisen tukkuliikkeeseen töihin konttorihommiin, mallisepäksi ja sen lisäksi iltakauppaopistoon, jossa oppi taloudenhoitoa. Jossain vaiheessa Eva päätti jättää käsillä tekemisen harrastukseksi ja huomasi, että leipä tulee helpommin muista hommista. Hän siirtyi Kaukokiidolle laskutukseen ja työskentee siellä nykyäänkin palveluvastaavana.
“Jos Auran kultaseppä oli Tampereentien tällä puolella, niin siinä tien toisella puolella on nykyään Kaukokiito. En ole kovin pitkälle siis päässyt täällä Turun urallani”, Eva nauraa pohdiskellessaan työpaikkojensa sijaintia.
Jossain kohtaa hän tapasi miehensä, joka oli muuttanut Turkuun työn perässä Kuopiosta. Ennen Kärsämäkeä Eva ja hänen miehensä asuivat vanhassa puutalo-osakkeessa Turun keskustassa Koulukadulla. Moni ystävä ja sukulainen pohti, miten pariskunta pystyi luopumaan aiemmasta kodistaan - etenkin kun he olivat vasta remontoineet sen.
“Olen huomannut tässä matkan varrella, että olen luonteeltani sellainen, että lähden helposti uusia haasteita kohti. Siinä vaiheessa, kun ilmoitettiin tutuillemme, että muutetaan tästä [Koulukadulta] pois, moni sanoi, että “Ette te voi! Te olette tehneet täällä niin paljon itse!” Mutta sanoin, että “Kyl me voidaan. Me ollaan löydetty uusi ihana paikka ja siinä on puutarha vielä ympärillä!” Eva kertoo Kärsämäkeen muutostaan.
Omakotiyhdistyksen toiminta houkutteli mukaan
Evan naapurustosta löytyi aktiivista porukkaa ja jopa 4 naapuria sattuivat olemaan alueen omakotiyhdistyksen Kärsämäen Asunnonomistajat ry:n hallituksessa. Niinpä vuonna 2004 myös Eva innostui lähtemään yhdistyksen toimintaan mukaan ja vuoden päästä löysi itsensä jo puheenjohtajan paikalta. Nykyään Eva toimii yhdistyksen sihteerinä.
“Omakotiyhdistyksessä oppii alueesta hirveen paljon ja tutustuu alueeseen. Kokouskutsuja ja tiedotteita jakaessa oppii hyvin jo pelkästään katujen nimet. Kyllä tällainen toiminta avartaa paljon ja omakotiyhdistyksestä on saanut todella mukavia ystäviä”, Eva kertoo.
Taistelu Kärsämäen koulun puolesta
Kävipä kerran niinkin, että Kärsämäen vanha puukoulu meinattiin lakkauttaa koulukäytöstä. Kärsämäen Asunnonomistajat ry muiden yhdistysten kanssa taisteli alueen asukkaille rakkaan koulun puolesta.
“Kun koulu perustettiin, niin Kärsämäki kuului Maarian kuntaan. Paikallisen kartanon isäntä antoi kunnalle koulun tontin sillä ehdolla, että se tulisi aina olemaan koulun käytössä. Sitä vanhaa luovutuskirjaa etsittiin kyllä todella paljon!” Eva kertoo.
Evan mielestä yksi hienoimpia saavutuksia, joita hänen aikanaan yhdistyksessä on tehty on niin koulun säilyttäminen kuin koulusta tehty historiikki. Historiikki toteutettiin yhdessä Turun Diakonia -ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa DVD:nä, jossa omakotiyhdistys toimi tuottajana. DVD:tä myytiin Föri-puodissa, markkinoilla ja muutamia kappaleita otettiin kirjastoihin. Historiikista löytyy Suomen, Maarian kunnan ja Turun kunnan historiaa, kuinka nämä linkittyvät Kärsämäkeen ja koulun vaiheisiin. Lisäksi historiikista löytyy mielenkiintoisia legendoja, kuten se, että koululta johtaisi tunneli Hiiden kartanoon. Totta vaiko ei?
Yhdistystoimintaan mukaan?
Nuorempaa väkeä kaivattaisiin yhdistyksen toimintaan mukaan. Eva arvelee innostuksen puutteen johtuvan siitä, että ihmisillä ei ole aikaa, vaikka halua olisikin.
“Omakotiyhdistyksissä pitäisi olla edustamassa läpileikkaus alueen asukkaista. Se olisi kaikkein paras kombinaatio”, Eva toteaa.
Myös niille, jotka eivät tutustu naapureihinsa hiekkalaatikolla, asukasyhdistystoiminta on yksi hyvä väylä tutustua naapuruston asioihin ja ihmisiin.
Kärsämäessä Kärsämäen Asunnonomistajat ry:n yksi tunnetuimmista tapahtumista on Perinteiset Kärsämäen syysmarkkinat, jotka järjestetään aina syyskuun ensimmäisenä torstaina Rientolan pihalla. Evan mukaan tapahtuma on jo saanut niin vahvan jalansijan reilun kymmenen vuoden aikana, ettei sitä tarvitse paljoa mainostaa, sillä kärsämäkeläiset (josko monet muutkin) ovat ottaneet jo perinteeksi kokoontua Rientolan pihalle sankoin joukoin.
“Jotain uuttakin pitäis kyllä aina keksiä. Siinäpä se sitten onkin!” Eva naurahtaa.
Puutarhasta löytyi kultainen aarre
Ennen vanhaan kaatopaikkoja ei monesti ollut ja yleensä suuremmat jätteet saatettiin haudata maahan, esimerkiksi peltipurkit ja vanhat astiat.
“Kun kasvimaata kääntää, sieltä nousee muun muassa limsapullon korkkeja ja kaikennäköistä sekalaista”, Eva kertoo.
Eräänä päivänä Eva löysi kukkapenkistään kuitenkin jotain yllättävää.
“Se oli ihan tässä talon vieressä, missä kasvaa parsa. Katsoessani maahan, ajattelin, että tuossa on taas tuollainen vanha korkki multaa täynnä. Mutta kun otin sen käteen, näin, että se olikin sormus! Siellä oli leimat ja kaikki. Se oli kultasormus,” Eva kertoi.
Eva putsasi sormuksen ja löysi siihen kirjoitetut nimikirjaimet ja päivämäärät. Evan oli pakko selvittää, kenen sormus oli. Onneksi naapurustossa oli monia pitkään asuneita kärsämäkeläisiä ja jutellessaan naapureiden kanssa selvisi, että sormus oli talossa asuneen miehen kihlasormus!
“Naapuri sanoikin, että se oli sellainen velikulta, että se on varmaan kihlasormuksensa hukannutkin joskus!” Eva naurahti.
Eva tiedusteli naapurilta mahdollisia sukulaisia, joihin voisi ottaa yhteyttä. Vastaus kuului, että ei ketään Kärsämäesta kiinnostuneita ja jatkoi painokkaasti: “Sormus kuuluu taloon.”
Onhan sormuksen omistanut mies rakennuttanut talonkin. Sormus asuu nyt talossa ja on talon kulta-aarre.
Kannattaako Kärsämäkeen muuttaa?
Eva kertoo Kärsämäessä asumisestaan seuraavaa:
“Ollaan kyllä viihdytty tässä älyttömän hyvin. Viihtymiseen vaikuttaa moni asia. Meillä on lottovoittona lähinaapurit. Tosi mukavaa väkeä.”
Lisäksi Kärsämäessä liikenteen melusta ei tarvitse kärsiä kuten keskustan alueella ja tilaa löytyy omalle puutarhalle. Ja niin - onhan Kärsämäessä oppilaidensa ja opettajiensa rakastama vanha puukoulukin tallella!
-Ninna
P.S. Tutustu tarkemmin asuinalueeseen Kärsämäen aluesivulta tai hae itsellesi parhaiten sopivaa asuinaluetta hakukoneemme avulla.
