Vinkkejä jouluun – Joulukalenterin luukut 2-8

Susanna | 8.12.2019

Projektipäällikkömme Soile oli marraskuun jälkeen melko apealla mielellä. Koska monet meistä tekevät jotain erityistä, jotta joulusta tulee joulu, Soile pyysi apua joulutunnelman luomiseksi. Jaamme jouluisia vinkkejä joulukalenterissa ja tässä kirjoituksessa kurkkaamme luukkuihin 2-8.

Soile valitsi 24 vinkkiä ja jaamme ne joulukalenterin muodossa päivittäin Facebook- ja Instagram -tileillämme. Lisäksi julkaisemme sunnuntaisin viikon koosteen täällä Know Your Hoodsin blogissa. Toivottavasti vinkeistä on iloa ja apua myös muille. :)

Joulukalenterin ensimmäinen viikko tarjosi kattauksen helppoja ja nopeita vinkkejä ja Soile olikin erityisen tyytyväinen yksinkertaisiin toteutuksiin. Kokosimme luukkujen 2-8 vinkit tähän kirjoitukseen. Kurkkaathan myös luukun 1 vinkit, sillä Meiju kehitti Soilelle kokonaisen 7 askeleen ohjelman jouluun.

2. luukku

Turun Lausteella asuva Hanna lähetti tunnelmallisen kuvansa Mathildedalin ruukkikylästä ja vinkkasi kynttilöiden tekevän joulun. Myös joulukuun alun lumisade loi kuin itsestään tunnelmaa.

Kolme kynttilää ikkunalaudalla. Taustalla huurteiset ikkunat, joiden takana laskeutumassa sininen hetki lumiseen maisemaan.

3. luukku

Joulukuu on vielä pitkälti töiden täyttämää, joten Hely vinkkasi etsimään tunnelmallisia paikkoja työskentelyyn vaihtoehtona arkiselle toimistolle. Kuva on otettu Jokioisilla sijaitsevasta Hunajakoto-majatalosta, joka on entinen siirappitehtaan johtajan koti. Soile innostui vinkistä suuresti ja alkoi selata bussiaikatauluja Hämeeseen.

Erilaisia joulukoristeita pöydällä naisen edessä, joka kirjoittaa tietokoneella.

4. luukku

Rakas Turku -kisan viikon voittaja oli Jyri Aerikkala (Instagram-tili @aerijyr) tunnelmallisella kuvallaan Pomponrahkalta. Voittajakuvan tunnelma muistuttaa, että joskus se harmainkin hetki voi olla kaunis ja levollinen ja tarjota pakopaikan arjesta. Siis kaiken, mistä joulussakin on kyse.

Sumuinen marraskaan maisema Pomponrahkan suolla. Pitkospuut johdattaa kaukaisuuteen.

5. luukku

Instagram-tili @lentula’n jouluvinkki sopii kuin pirskahteleva glögiin itsenäisyyspäivän aattona. Juhlatunnelma syntyy tärkeistä ihmisistä, joiden kanssa nostaa malja juhlan kunniaksi! Soile nostikin maljan kiitokseksi kaikista tähänastisista vinkeistä.

Glögiä kauniissa kristallilasissa, joka on kohotettu taustalla olevia jouluvaloja vasten.

6. luukku

6.12. juhlistettiin perinteisesti itsenäisyyspäivää. Petri vinkkasi hakemaan juhlapäivän tunnelmaa kauniisti valaistusta kaupungista, jos tänä vuonna linnan juhlat jäivät välistä.

Rakennus, joka on valaistu siniseksi Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Maassa kevyt lumipeite.

7. luukku

Titta lähetti todellisen hyvän mielen kuvan ja vinkin. Turun Urheilupuistossa on useita lintujen ruokintapaikkoja ja valoisaan aikaan voi mennä ihmettelemään ja ihastelemaan lintuja keskelle kaupunkia. Titan parhaat bongaukset on ollut pähkinänakkeli ja kanahaukka. Yleisesti paikalla on sinitiaisia, talitiaisia, varpusia, pikkuvarpusia ja mustarastaita. Satunnaisesti näkyy myös tiklejä ja yksittäisiä viherpeippoja. Nokkavarpusen kohtaaminen on vielä Titan toivelistalla.

Talitiainen lumisen kuusen oksalla.

8. luukku

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat Turussa ilahduttaa aina, vaikka olis muuten synkkää ja pimeää. Tänään markkinat on auki klo 11-17. Kiitos @flashingporridge upeasta kuvasta! Samalla voi käydä ihastelemassa Tuomiokirkon edessä Suomen kauneinta joulukuusta. Vai onko jossain muualla muka nätimpi? :D

Käsitöiden myyntikoju Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla. Kojulla myyjä ja ostaja. Taustalla kohoaa Turun tuomiokirkko.

Kiitos mahtavista vinkeistä! Soilekin alkaa selvästi saada kiinni joulutunnelmasta sateisesta säästä huolimatta.

Seuraa Facebook- ja Instagram -tilejämme, niin näet mitä joulukalenterin seuraavista luukuista avautuu.

-Susanna

P.S. Jos jouluusi kuuluu myös muuttoaikeita tai haluat muuten tietää lisää naapurustoista, kokeile asuinalueiden hakukonettamme.

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)