Kauttua

Eura

Kauttua on kuvankaunis ruukkimiljöö, joka sijaitsee Eurajoen yläjuoksulla ja Pyhäjärven rannalla. Kauttualla on tarjolla vaihtoehtoja asumiseen Alvar Aallon suunnittelemista uniikeista rakennuksista aina Ruukin historiallisiin puutaloihin, laajoihin omakotialueisiin ja yhteisöllisiin kerrostaloihin.

Kauttua tempaa mukaan menneeseen

Kauttuan Ruukinpuisto on Euran matkailun helmi ja myös asukkaiden suosima virkistyskohde. Mutta historiallinen ruukkiympäristö ei ole vain hetkittäistä ihailua varten, sillä se on myös monen onnekkaan euralaisen koti.

Alue on rakentunut 300 vuoden aikana paperi- ja rautateollisuuden kukoistaessa ja alueella toimii yhä paperitehdas, jolla on reilun sadan vuoden historia. Vanhassa perinteisessä ruukkikylässä on nykyäänkin kiinnostavaa pienyrittäjyyttä niin taiteen, designin kuin majoitus- ja ravintolatoiminnan puitteissa.

Kauttua on osa Euran keskustaajamaa aivan Pyhäjärven ja Eurajoen rannoilla. Euran keskustan kattavien palveluiden äärelle on matkaa reilu pari kilometriä. Matka taittuu autolla muutamassa minuutissa ja kävellen Euran puistomaisia teitä pitkin alle puolessa tunnissa. Kauttualta on myös kätevät yhteydet Turun, Porin ja Rauman suuntaan.

Suurin osa Kauttuan metsäisistä asuinalueista koostuu eri vuosikymmeniltä peräisin olevista omakotitaloista. Mukaan mahtuu niin upouusia taloja Lohiluomassa kuin vanhempia ruukkialueen puutaloja, jotka ovat oikeita arkkitehtuurin timantteja. Tietenkään unohtamatta Suomen tunnetuimman arkkitehti Alvar Aallon jättämää kädenjälkeä.

Kauttuan muita omakotialueita ovat Varkaudenmäki, Neitsytmäki, Kiiskinmäki, Nummi, Kirkkovainio, Luistari ja Omakotialue. Aivan ruukin kupeessa kohoaa myös edullista kerrostaloasumista tarjoavia taloyhtiöitä, joissa piha-alueita hoidetaan yhdessä talkoovoimin ja joiden asukkaat nauttivat niin läheisestä luonnosta kuin palveluistakin. Lisäksi yksi Kauttuan viehättävimmistä alueista on Kiperi, josta löytyy monipuoliset virkistysmahdollisuudet, uimaranta, rantasaunat, talviuintipaikka ja frisbeegolf-rata.

Kauttualla on koulu, monipuolisia palveluita ja harrastusmahdollisuuksia

Kauttualla asuvia lapsiperheitä ilahduttaa Kauttuan oma koulu ja päiväkoti. Lisäksi Turuntien varressa ja Kauttuan liikekeskuksessa on runsas valikoima palveluita, kuten ravintoloita, monipuolisia kauppoja, kirpputoreja ja useita pienyrityksiä. Ruukinpuiston uniikkeja palveluita unohtamatta.

Myös mahtavat ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet ovat Kauttuan kylän ehdottomia vetonauloja. Pyhäjärveen kurkottavassa niemenkärjessä kulkeva Hiittenkarin luontopolku ja korkealle kohoava Kauttuan Linnavuori tarjoavat upeita luontoelämyksiä.

Liikuntamahdollisuuksia alueella tarjoaa muun muassa kuntosali, hiekkakenttä sekä Euran keskustan puolella sijaitsevat urheilu- ja jalkapallokentät. Lisäksi Pyhäjärvellä melonta on suosittu harrastus ja rannoilla onkin monia paikkoja, josta voi vuokrata kanootin tai kajakin. Uimareita ilahduttaa paikallisten suosima Möljän uimaranta, jossa on tarjolla pukukopit, leikkipaikka ja veneenlaskupaikka. Lisää tietoa Pyhäjärven matkailu ja virkistysmahdollisuuksista löytyy Visit Pyhäjärviseutu -sivustolta.

Kauttualaisten yhteishenkeä parantaa myös alueen Kauttuan kyläyhdistys ry ja yhdistyksen ylläpitämä kylätalo. Kauttuan idyllisissä maisemissa Ruukinpuistossa toimii vesistöjen suojeluun ja tutkimukseen erikoistunut Pyhäjärvi-instituutti.

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
järven läheisyydessä
joen varrella
puistojen vehreyttä
metsän reunalla
pellon laidalla

Rakennettu ympäristö
keskustan lähellä
pientaloasumista
kerrostaloasumista
vapaa-ajan asumista
yritysalue
maaseudun rauhaa

Rakennuskanta
omakotitaloja
puutaloja
rivitaloja
pienkerrostaloja
uudiskohteita
vapaa-ajan asuntoja
tontteja

Naapuruston erityispiirteet
ruukkikylä
kulttuurihistoriallinen
puutaloalue

Alueella on
luonnonsuojelualue

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 47 % opiskelijat 7 % eläkeläiset 27 % alle 14-vuotiaat 20 % muut 8 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 76 % vuokralla 23 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

42 vuotta
Leaflet | ...

90 km Turun keskustaan
40 km Rauman keskustaan