Sippola

Kouvola

Sippola on aktiivinen kylä keskellä kaunista, rauhallista maaseutua. Sippola on yhteen hiileen puhaltava, tulevaisuuteen katsova, kehitysmyönteinen ja toimeen tarttuvien ihmisten kylä, jossa ympäristö tekee asumisesta elämyksen!

Sippolasta ajaa Kouvolan keskustaan alle puolessa tunnissa, Haminaan ja Kotkaan reilu puoli tuntia ja Helsinkiin alle kaksi tuntia. Kouvolan keskustasta on myös kätevät junayhteydet niin pääkaupunkiseudun suuntaan kuin Itä-Suomeen.

Perheystävällisestä Sippolasta löytyy päiväkoti ja alakoulu sekä ruokakauppa ja apteekki.  Reilun kilometrin päässä keskustasta on Orijärven uimaranta. Aktiiviset yhdistykset järjestävät tapahtumia pitkin vuotta vappumiitingistä kesätoreihin ja joulunavaukseen. Yhteisöllisyys, taidetoiminta, historia ja arvokas arkkitehtuuri erottavat kylän muista.

Taidetta ja kulttuurihistoriaa Sippolan valloittavassa maalaismiljöössä

Taidekeskus Antares toimii 1950-luvun Meijerissä, jonka lähimetsikkö on täynnä ympäristötaidetta. Näyttävä uusgoottinen punatiilikirkko valmistui 1874 ja sen edustalla on kauniisti hoidettu sankarihautausmaa. 

Entinen Sippolan hovi, nykyinen koulukoti, on Suomen suurin puukartano vuodelta 1836. Sippolan hovissa valmistettiin Suomen ensimmäinen emmentaljuusto! Alvar Aallon toimisto suunnitteli Sippolaan kunnanlääkärin talon. 

Sippolan kirkonkylä on Museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Sippolanjokilaakson kulttuurimaisema on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Sippola valittiin vuoden 2022 Kymenlaakson kyläksi ja sai 2023 kunniamaininnan Suomen vuoden kylä -kilpailussa.

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
järven läheisyydessä
pellon laidalla
joen varrella

Rakennettu ympäristö
pientaloasumista
maaseudun rauhaa
vapaa-ajan asumista

Rakennuskanta
omakotitaloja
puutaloja
tontteja

Naapuruston erityispiirteet
kulttuurihistoriallinen

Alueella on
luonnonsuojelualue

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 37 % opiskelijat 6 % eläkeläiset 43 % alle 14-vuotiaat 14 % muut 10 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 84 % vuokralla 13 % muut asumismuodot 3 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

49 vuotta
Leaflet | ...

30 km Kouvolan keskustaan
25 km Haminan keskustaan
90 km Lahden keskustaan