Tervaskannonmäki-Koulukeskus

Marttila

Tervaskannonmäki-Koulukeskus on Marttilan oppimisen, urheilun ja harrastustoiminnan sydän. Alueella on tarjolla luonnonläheisiä tontteja ja alueen uudet sekä vanhat asukkaat viettävät aktiivista elämää metsän reunalla, kuitenkin lähellä lähipalveluita.

Tervaskannonmäki-Koulukeskuksen alueeseen kuuluu Marttilan koulun ympäristön pientalot ja etenkin uusi rakentuva Tervaskannonmäki, jonka edulliset tontit kiinnostavat etenkin rauhallista asuinympäristöä arvostavia lapsiperheitä. Alueen metsät tarjoavat asukkaille mahdollisuuden päästä takapihalta suoraan luontoon ja uuden asutuksen reunamilla virtaava Ihmistenojan alue on kaavoitettu retkeily- ja lähivirkistysalueeksi.

Tervaskannonmäeltä matkaa tarvittaessa Turun ja Hämeenlinnan välillä kulkevaa 10-tietä pitkin Turkuun reilussa puolessa tunnissa. Matka taittuu suunnilleen samassa ajassa niin omalla autolla kuin julkisilla. Marttilan keskustaan pääsee kulkemaan nopeasti kävellen tai pyörällä, sillä Tervaskannonmäen asutus sijaitsee vain noin kilometrin päässä keskustasta.

Lapsiperheet nauttivat alakoulun ja päiväkodin välittömästä läheisyydestä, minkä lisäksi Marttilan keskustan monipuoliset lähipalvelut sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä kotiovelta. Marttilan koulun ympäristöstä löytyy monipuolisia urheilumahdollisuuksia kuten yleisurheilukenttä, jalkapallokenttä, beach volley -kenttä, frisbeegolfrata, liikennepuisto, skeittipuisto, kuntoportaat, ulkokuntoilulaitteet ja kuntorata. Koulun vieressä oleva Martintalo tarjoaa lisäksi sisäliikuntamahdollisuuksia, kuntosalin, ja tilaa voi halutessaan vuokrata omaan käyttöön. Alueella toimii myös Marttilan kotiseutumuseo, joten kulttuurikokemuksiakin on tarjolla.

Marttilassa toimii monia yhdistyksiä, joista Tervaskannonmäen-Koulukeskuksen alueen asukkaiden kannalta tärkeimpiä lienevät urheiluseura Marttilan Murto, Marttila-seura ja partiolippukunta Marttilan Martit.

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
metsän reunalla
pellon laidalla
joen varrella
puistojen vehreyttä

Rakennettu ympäristö
keskustan lähellä
pientaloasumista
maaseudun rauhaa

Rakennuskanta
omakotitaloja
tontteja
uudiskohteita

Naapuruston erityispiirteet
uusi asuinalue

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 42 % opiskelijat 6 % eläkeläiset 36 % alle 14-vuotiaat 16 % muut 9 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 77 % vuokralla 21 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

46 vuotta
Leaflet | ...

41 km Turun keskustaan
32 km Salon keskustaan