Keskusta - tois pual jokke

Turku

Turun pohjoinen keskusta eli turkulaisittain ‘tois pual jokke’ on täynnä houkuttelevia kahviloita ja ravintoloita, mielenkiintoisia kauppoja, kulttuuria, harrastuksia ja kaikki kävelyetäisyydellä.

Turun keskustan läpi virtaava Aurajoki jakaa Turun keskustan kahtia; pohjoiseen keskustaan eli turkulaisittain ‘tois pual jokke’ ja eteläiseen keskustaan eli ’täl pual jokke’. Monet Turun keskeisistä kohtaamispaikoista kuten kauppatori, kauppahalli, pääkirjasto, konserttitalo ja taidemuseo sijaitsevat pohjoisessa keskustassa. Turun ravintolatarjonta on erinomainen ja se niittää mainetta myös muualla Suomessa. Keskusta on lisäksi julkisen liikenteen solmukohta, joten yhteydet muualle Turkuun ja ympäryskuntiin ovat erinomaiset.

Keskustan hintataso on Turun korkeimpia, mutta keskustassa asutaankin kaiken keskellä. Keskustan alueella voi asua niin kunnostetuissa, vanhoissa kivitaloissa, 70-luvun kompakteissa kerrostaloissa kuin moderneissa uusissa taloissa. Pohjoisen keskustan erikoisuus on alueen koilliskulmassa sijaitseva suojeltu puutaloidylli Lonttinen. Alueella toimii keskikaupunkiseura Toispual Jokke ry, joka ajaa alueen asioita ja järjestää tapahtumia.

Kummal pual jokke o sun suasikkis?

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
joen varrella
puistojen vehreyttä

Rakennettu ympäristö
keskusta
kerrostaloasumista
keskustan lähellä

Rakennuskanta
kerrostaloja
pienkerrostaloja
puutaloja
uudiskohteita

Naapuruston erityispiirteet
kulttuurihistoriallinen
puutaloalue

Alue on
kaksikielinen

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa enemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 54 % opiskelijat 11 % eläkeläiset 27 % alle 14-vuotiaat 7 % muut 11 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 42 % vuokralla 56 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

42 vuotta
Leaflet | ...

0 km Turun keskustaan