Vähäheikkilä - Puistomäki

Turku

Vähäheikkilä on tavattoman kaunis, jos rakastaa värikkäitä puisia omakotitaloja ja vanhan ajan tunnelmaa kävely- tai pyöräilymatkan päässä keskustasta.

Vähäheikkilän idylliseen, puistomaisen vehreään ja väljästi rakennettuun puutaloalueeseen kuuluu Vähäheikkilän kaupunginosan lisäksi myös Puistomäki. Vähäheikkilä ja Puistomäki sijaitsevat hyvien julkisen liikenteen yhteyksien päässä keskustan lähellä.

Alueen rakennuskanta koostuu pääasiallisesti 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakennetuista puutaloista sekä omakotitaloista ja Puistomäen länsiosista löytyy myös rintamamiestaloja. Alueella on lisäksi yksittäisiä kerrostaloja ja pienteollisuutta sekä erityisammattikoulu Spesia.

Vähäheikkilässä toimii aktiivinen, vaikutusvaltainen ja toimelias kaupunginosaseura Martinrantaseura, joiden lehtijulkaisuista voi tutustua muun muassa alueen historiaan ja seuran yhteisölliseen toimintaan. Puistomäen alueella puolestaan toimii Meripuistoseura ry, joka on Turun merellisten alueiden kaupunginosaseura. Seura edistää alueen yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä sekä edustaa asukkaiden näkemyksiä kaupunkikehityksessä.

Ilahdutko värikkäistä puutaloista ja historian havinasta?

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
puistojen vehreyttä
mäkimaisemaa

Rakennettu ympäristö
pientaloasumista

Rakennuskanta
omakotitaloja
puutaloja

Alue on
kaksikielinen

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa enemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 52 % opiskelijat 9 % eläkeläiset 27 % alle 14-vuotiaat 12 % muut 12 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 47 % vuokralla 51 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

42 vuotta
Leaflet | ...

3 km Turun keskustaan