Koti Marttilaan? Tilavat ja metsäiset tontit kiinnostavat etenkin lapsiperheitä

Ninna | 22.3.2022

Minne sinä rakentaisit unelmiesi talon? Varsinaissuomalaisen Marttilan kunnan uudet asukkaat kertovat, miksi he päätyivät rakentamaan juuri Marttilaan. Lähdetäänpä kierrokselle rakentuvaan Tervaskannonmäkeen ja muille alueille, joista löytyy tontteja oman kodin rakentamisesta haaveileville. Samalla kuulemme lisää Marttilan käynnissä olevasta tonttikampanjasta, jossa kaavatontin ostajat saavat vesi- ja viemäriliittymät maksutta. Blogi on toteutettu yhteistyössä Marttilan kunnan kanssa.

EDIT: Blogi on päivitetty 26.1.2023.

Metsän reunalle, maaseudun rauhaan vai kauneimpiin kulttuurimaisemiin? Koulun kupeeseen, arjen palveluiden lähelle vai monipuolisten urheilumahdollisuuksien viereen? Omaan rauhaan tilavalle tontille vai aktiiviseen asukkaiden yhteisöön? Mitäpä jos nämä kaikki voisivat toteutua yhtäaikaisesti? Marttilan uusien asukkaiden Timon ja Sallan mielestä tämä on mahdollista:

"Tärkeimmät syyt Marttilaan rakentamiseen liittyivät siihen, että täällä oli tarjolla hyvä kokonaisuus hyvään perhe-elämään: voimme asua lähellä koulua ja palveluita (esim. kattavat liikuntapaikat, kirjasto, kauppa) ja samalla omakin tontti on melko tilava ja paljolti puistoihin rajautuva." - Timo Hurme

"Marttila tuntuu kodilta. Marttila näyttäytyy meille turvallisena, välittävänä, hyvinvoivana ja yllättävän monipuolisena kuntana. Marttilan infrastruktuuri on toimiva, varsinkin lapsiperheelle." - Salla Frantti

Uusi suuri omakotitalo Marttilassa
Tervaskannonmäen uudet tontit tarjoavat yksityisyyttä ja luonto levittäytyy ympärille. Tontit sijaitsevat kuitenkin vain muutaman sadan metrin päässä Marttilan koulusta ja kuntalaisten kiittelemistä liikuntapaikoista, kuten frisbeegolfradasta. © hoods.fi

Rakentaako koti Marttilaan?

Marttila on pieni, noin 2000 asukkaan kunta, joka houkuttelee uusia asukkaita muun muassa tunnelmallaan, sijainnillaan ja pienen kunnan joustavilla, ihmisläheisillä palveluillaan. Marttilassa on mahtava yhteisöllisyyden henki ja uusien asukkaiden on helppoa löytää oma yhteisönsä. Tämä on maaseutupaikkakunnan isoja etuja. Kuuleman mukaan Marttilassa talkoillaan, autetaan naapureita ja puuhataan yhdessä monenlaista.

"Olemme viihtyneet erinomaisesti! Täällä on koko ajan ollut tervetullut olo. Uusiin ihmisiin on tutustuttu toisaalta uuden asuinalueen merkeissä ja toisaalta lasten koulun ja harrastusten kautta.", vahvistaa Timo.

"Kunnan kanssa on helppo tehdä yhteistyötä rakentamisen aikana ja asiat hoituvat nopeasti.", - Salla.

Uusi rakenteilla oleva talo Marttilan Tervaskannonmäellä.
Mikä on sinulle tärkeintä asuinpaikan valinnassa? © hoods.fi

Monelle asumisen hinta on tärkeä tekijä ja tontit ovatkin edullisia verrattuna suurempien kaupunkien tarjontaan. Samalla rahalla, jolla Helsingissä voisi unelmoida pienestä kerrostaloasunnosta tai Turussa isommasta tontista, onkin Marttilassa jo rakennuttanut kokonaisen talon tilavalle tontille metsä- tai peltomaisemiin. Marttilassa on juuri nyt käynnissä myös tonttikampanja, jossa kaavatontin ostaja saa vesi- ja viemäriliittymät maksutta. Kerromme lisää kampanjasta alempana.

Mikä sai muuttamaan Marttilaan?

Timo Hurme ja hänen puolisonsa päätyivät alunperin Marttilaan sattumalta sopivan sijainnin sanelemana. Vuosia kului muualla, mutta kokemus Marttilasta jäi elämään pariskunnan mieliin ja lopulta he päättivät rakentaa Marttilaan.

"Marttila on meille hyvien työmatkayhteyksien päässä eli täältä on kätevä kulkea säännöllisesti Turun ja Forssan suuntiin ja toisaalta yhteys Helsingin suuntaan on myös hyvä. Tonttien hinnat olivat myös oikein järkevät." - Timo

Timon perhe uuden omakotitalon edustalla Marttilan Tervaskannonmäellä.
Timo Hurme perheineen on juuri rakentanut Marttilan Tervaskannonmäelle pitkäaikaisen kotinsa. © Jaakko Salmi

Salla Frantti perheineen asui Marttilassa 5 vuotta, kunnes päätös oman talon rakentamisesta vahvistui. Alunperin hekin päätyivät Marttilaan sattumalta eivätkä tienneet kunnasta muuttaessaan mitään. Tällä hetkellä Salla perheineen rakentaa taloa Marttilaan ja he odottavat jo kuumeisesti muuttoa uuteen kotiin.

"Jo ensimmäisinä vuosina tuntui, että olemme löytäneet kunnan, johon haluamme perheen perustaa ja asettua." - Salla

Marttilan kirjasto ulkoapäin kesällä, vieressä suuri kukkaistutus
Marttilassa on toimivat lähipalvelut ja muun muassa uusi kirjasto on monen perheen suosikkipaikka. © hoods.fi

Löydät Marttilan Rakenna ja Sisusta -messuilta Turusta 10.-12.2.2023! Suuntaa paikan päälle ja kuule lisää Marttilasta ja sen asumisvaihtoehdoista.

Missä Marttilan tontit sijaitsevat?

Lupasimme jutun alussa viedä teidät kierrokselle Marttilaan ja nyt on aika lunastaa lupaus. Kannattaa suunnata katse neljään erityiseen alueeseen, joilla on yksilöllisiä ja luonnonläheisiä tontteja myynnissä: Tervaskannonmäki, Metsä-Marttila, Lammio ja Kumpula. Linkin takaa löytyvät Marttilan myynnissä olevat tontit.

Tervaskannonmäki – Metsän syleilyssä, koulun kupeessa

Marttilan koulu ja sen edessä ruohokenttä.
Теrvaskannonmäen alueen asukkaiden vieressä on koulu ja erinomaiset liikuntamahdollisuudet, keskustaan kävelee 10 minuutissa. © hoods.fi

Tervaskannonmäki on uusi ja rakentuva asuinalue, jonka edulliset tontit kiinnostavat etenkin rauhallista asuinympäristöä ja koulun läheisyyttä arvostavia lapsiperheitä. Tontteihin pääsee käsiksi noin 5000-8000 eurolla ja näillä persoonallisilla tonteilla on mitä viehättävimpiä nimiä. Muuttaisitko mieluiten Kotkansiipeen, Pioniin, Peippoon vai Tervaleppään?

"Koulut ja päiväkodit ovat olleet täällä myös erinomaisia, joka on meille tärkeä asia." - Timo

Alueen metsät tarjoavat asukkaille mahdollisuuden päästä takapihalta suoraan luontoon: kesäisin kuntorata ja talvisin hiihtolatu johdattaa metsien siimekseen ja uuden asutuksen reunamilla virtaava Ihmistenojan alue on kaavoitettu retkeily- ja lähivirkistysalueeksi. Vieressä on myös frisbeegolf-rata, kuntoportaat, yleisurheilu- ja futiskenttä. Löytyypä läheltä myös liikennepuisto.

Käy lukemassa alueesta lisää Tervaskannonmäen naapurustosivulla. Jos olet alueen asukas, käy jättämässä arvio alueesta!

Metsä-Marttila – Rauhaisaa asumista metsän reunalla

Metsä-Marttilan vehreä omakotialue ja uusia omakotitaloja.
Metsä-Marttila on vehreä ja viihtyisä paikka kodille. © Marttilan kunta

Metsä-Marttila on metsän siimekseen rakennettu viehättävä asuinalue, josta muutama onnekas ehtii vielä tontin ostamaan. Metsä-Marttila on lapsiperheiden suosiossa ja kouluun on matkaa alle kilometri. Metsä-Marttila sijaitsee Marttilan keskustan länsiosissa ja keskustan palvelut ovat aivan vieressä, kuitenkaan omasta rauhasta tinkimättä. Metsä-Marttilan tontit ovat huokeita, sillä hinnat liikkuvat 3000-4000 euron välissä.

Lammio – Laakeita maisemia pellon laidalla

Lammion omakotitaloja, peltoa ja metsää ilmakuvassa.
Lammion talojen suuret pihat mahdollistavat vaikkapa viljelyn omalla pihalla. Kunhan vain lumet sulaisivat! © hoods.fi

Kutkuttaisiko aamupalapöydässä ihastella avaraa peltonäkymää ja hakea omasta puutarhasta vihannekset pöytään? Lammio on Marttilan keskustassa aivan Metsä-Marttilan eteläpuolella sijaitseva asuinalue, jossa on vielä muutamalle ihastuttava tontti tarjolla. Lammion tontit ovat hinnoiltaan 3000-4000 euron välillä. Voisiko Kurjenkello, Vuohenkello tai Apilamaa kuulostaa tulevalta kodilta?

Kumpula – Paimionjoen varrella, kirkon vieressä

Marttilan kirkko ja Kumpulan asuinalue talvella ilmakuvassa.
Marttilan kirkon ja Paimionjoen välissä oleva Kumpula on yksi Marttilan suosituimmista asuinalueista. © hoods.fi

Kirkon vieressä ja aivan Paimiojoen rannan luontopolun tuntumassa on mahdollista rakentaa talo kulttuurimaiseman sydämeen. Tämän lähemmäksi Marttilan keskustaa ja sen palveluita ei taloaan voikaan rakentaa. Kumpulassa ympäröivä luonto takaa seesteisen asuinympäristön ja keskustan läpi mutkitteleva matkailutie Hämeen Härkätie ei ole raskaamman liikenteen suosiossa. Ennemminkin se on varsin rauhallinen ja kuvankaunis reitti, jota käyttää lähinnä paikalliset ja julkinen liikenne.

Marttila yllättää asukkaansa!

Sekä Salla että Timo ovat kokeneet positiivisia yllätyksiä sekä Marttilaan muutettuaan että rakennusprojektin aloitettuaan.

"Yllättävää on ollut ehkäpä erityisen joustava ja ihmisläheinen toiminta kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden osalta ja kesken. Asiat sujuvat täällä minun kokemusteni perusteella joustavasti ja ilman turhaa politikointia. Myös palvelut ovat yllättäneet positiivisesti eli mm. kattava kirjasto, runsaat liikuntapaikat ja -toiminta sekä hyvä kauppa. Ehkä tärkein asia oli kuitenkin se, että Marttilasta oli aina tullut hyvä ja positiivinen yleisvaikutelma, kun täällä oli käynyt!" - Timo

"Suurimpana yllätyksenä on pienehkön kunnan aktiviteettimahdollisuudet. Meillä on upea liikennepuisto, frisbeegolf-rata, tekonurmikenttä, Palaisten uimaranta, Marttilan Korven eräreitistö, Martintalo sekä pururata." - Salla

Mikään ei ole kuitenkaan tärkeämpi syy rakentamispäätökseen kuin se, että paikka tuntuu kodilta.

"Usein toteankin asumiskuvioita pohtiville ystävilleni, että muuttakaa Marttilaan, täällä on ihmisen hyvä olla ❤️" - Salla

Pst! Haluatko nähdä Marttilan paikallisten silmin? Tutustu Meidän Marttila -valokuvakilpailun satoon. Jos äänestät suosikkikuvaasi 12.2. mennessä, voit voittaa oman Marttila-mukin!

Tonttikampanja kannustaa toteuttamaan unelmia

Marttilan kunta tarjoaa tällä hetkellä kaavatontin ostajalle vesi- ja viemäriliittymät maksutta. Rakentamisen kustannukset ovat maailmantilanteen vuoksi nousseet, mikä vaikeuttaa rakentamistyöhön ryhtymistä. Kampanjalla kunta haluaakin mahdollistaa rakentamishaaveiden toteutumisen mahdollisimman monelle. Edun edellytyksenä on, että tonttikauppa tehdään kesäkuun 2023 loppuun mennessä ja liittymät hankitaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Edun arvo on noin 5000 euroa.

Koti Marttilaan -tapahtuma 1.4.2023!

Jos innostuit tästä Turun läheisestä maaseutukunnasta, lähde Koti Marttilaan -tapahtumaan 1.4.2023 klo 11-14! Tapahtumassa esitellään asumista ja elämistä Marttilassa, ja paikallisissa rakentamisen, remontoinnin ja puutarhanhoidon yrityksissä on avoimet ovet ja tarjouksia.

Samana päivänä Marttilan kirjaston pihalla vietetään Lähituottajatoria, jossa voi ostaa lähiruokaherkkuja, kuten paikallista naudanlihaa, kananmunia, vihanneksia, leipää ja leivonnaisia suoraan tuottajilta. Tapahtumaan järjestetään kuljetus Turusta ja kiinnostuneet voivat tiedustella lisää Jaakko Salmelta osoitteesta jaakko.salmi@marttila.fi.

Lähimatkalle Marttilaan?

Oletko käynyt Marttilassa? Jos et, on sinne helppoa lähteä lähimatkalle. Autolla Turusta hurauttaa reilussa puolessa tunnissa ja Salosta peräti 20 minuutissa ja bussit kulkevat säännöllisesti.

Palaisten uimapaikka kesällä
Marttilan korven eräreitistö ja sen varrella oleva Palaisten uimapaikka on todellinen Marttilan helmi ja Know Your Hoodsin viime kesän huippulöytö. © hoods.fi

"Marttila on kiva paikka vierailla. Erityisiä vierailukohteita ovat mm. Marttilan Korven eräreitistö, jossa on todella hienoja luontoreittejä, historiallinen Hämeen Härkätie sekä uusi hieno liikennepuisto." - Timo

Marttilan Korven eräreitistö on eränkävijöiden ja luontoliikkujien rakastama ja villi luontoelämys, jonka kruunaavat talkoovoimin kunnostetut sekä laadukkaat reitit ja taukopaikat, Palaisten uimaranta ja mitä eriskummallisimmat paikannimet. Lue lisää Marttilan Korven eräreitistöstä Kesäretkihaaste-blogistamme!

Hämeen Härkätie on historiallinen matkailutie, joka mutkittelee kulttuurimaisemissa Turusta Hämeenlinnaan. Lue lisää Hämeen Härkätiestä kertovassa blogissamme!

Tutustu tarkemmin Marttilaan:

-Ninna , Know Your Hoods

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu. Lämna en kommentar och börja diskussionen :)