Ihastu näihin kuviin! Väriä-valokuvakisan voittajat

Ninna | 22.10.2020

Väriä ja valoa -valokuvakisan ensimmäisessä osassa päästiin ihastelemaan kauneimpia syksyn värejä ja kisaan tulikin kuvia niin Kaarinasta, Naantalista, Raisiosta kuin muualtakin Turun seudulta. Finaaliin ylsi 12 upean värikästä kuvaa, joista lukijat saivat äänestää suosikkiaan. Voittajat ovat nyt selvillä!

Väriä ja valoa -valokuvakisa alkoi teemalla väriä ja saimme kisan ensimmäiseen osioon upeita kuvia syksyisistä tunnelmista ympäri Turun seutua. Meidän, eli naapurustojen hakukone Know Your Hoodsin toteuttajien, päätavoite on tuoda mahtavat ja erilaiset naapurustot esiin sekä innostaa ihmisiä tutustumaan lähiympäristöönsä. Ilahduimme, kuinka monipuolisesti kilpailuun osallistui kuvia eri kunnista Turun seudulta. Kiitos osallistumisesta!

Tällä kertaa finalistien valinta oli erityisen haastava tehtävä, sillä kilpailuun osallistui yli 100 uskomattoman hienoa ja keskenään hyvin erilaista kuvaa. Raatimme sai lopulta valittua 12 finalistia, joissa korostuu niin perinteiset syksyn värit kuin omaperäisemmätkin ideat. Kaikki finalistit löydät voittajien jälkeen selaamalla blogia alaspäin. 

Finalisteille annettiin ääniä peräti 191 kpl ja kaikilla kuvilla oli oma fanijoukkonsa eli jokainen kuva sai iloksemme ääniä. Lisäksi meidän tuomaristomme valitsi kuvista oman suosikkinsa. Äänestys on nyt päättynyt ja kilpailun voittajat ovat selvillä!

Äänestäjien kesken arvottiin 20e lahjakortti suussa sulavia herkkuja tarjoavaan Kosken Leipomoon. Arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkiä 'Ani', onnea voitosta!

Tuomariston suosikki: Koiran elämää Kaarinan Rauhalinnassa

Koira makaamassa penkillä syksyn lehtien keskellä.
© Jasmina Mero

”Fall in love ” Syksyn väriloistoa ihailemassa Kaarinan Rauhalinnan luontopolulla 2.10.2020. - Jasmina Mero

Tuomaristomme rakastui moniin värikkäisiin ja uskomattoman hienoihin kuviin, joita kilpailuun osallistui. Valinta oli vaikea ja jokaisella kuvalla oli mahdollisuus voittoon. Suosikiksemme valitsimme kuitenkin Jasmina Meron harmonisen ja suloisen kuvan koirasta, joka nauttii seesteisestä syyspäivästä Kaarinan Rauhalinnan luontopolulla.

Tuomariston suosikki palkitaan 20 euron lahjakortilla ihanaan Krookilan juhlamummolaan Raisiossa. Onnea Jasmina!

Tuomariston arvio:

“Kuvassa on pysähtynyt tunnelma ja koiran vangitseva katse hohtaa kilpaa syksyn lehtien kanssa. Kuva on tasapainoinen ja kuvauksellisesti erinomainen. Todellinen hyvän mielen kuva.”

Lisäksi äänestäjät kuvailivat tätä kuvaa seuraavasti:

Todella hieno kuva ja aivan valloittavan ihana koira! Värimaailma tuo mieleen syksyn parhaimman ajan. Rauhallinen tunnelma, ehdottomasti paras kuva tästä joukosta. - Joonas

Äänestäjien suosikki: Neonvärinen sieni Turun Runosmäessä

Neon-väreissä hohtava sieni tummassa metsässä.
© Unna Miettunen

Olin ollut koko päivän sisällä ja lähdin metsään ottamaan kuvia. Sitten löysin tämän kauniin näköisen sienen ja otin siitä kuvan ? Tuli todella hyvä mieli? - Unna Мiettunen

Unna Miettusen värikylläinen kuva neonvärisestä sienestä hurmasi äänestäjät. Tämä Runosmäen metsistä kaapattu taideteos sai peräti 34% äänisaaliin. Äänestäjien suosikki palkitaan 50 euron lahjakortilla herkkujen äärelle kaarinalaiseen 50/50 Bistroon. Onnea Unna!

Näin äänestäjät kuvailivat suosikkiaan:

Kuva on aivan ihastuttava! ? Niin syksyinen ja kaunis kuva, ja todella jännä tuo hatun väri, wau! - Hanna

Ehdottomasti 7! Siinä oli tosi kauniit värit ja erityisesti sienet kuvaavat hyvin Suomen luontoa ja sen varoja. ?- Emilia

Kunniamaininta: Usva Liedon Vanhalinnan yllä

Ilmakuva Liedon Vanhalinnan ympäristöstä sankassa usvassa, josta pilkistää punainen rakennus ja kuusia.
© Instagram-tili @aerijyr

Early in the morning. - @aerijyr

Kunniamaininnan kilpailussa ansaitsee toiseksi eniten ääniä saanut Jyri Aerikkalan mustinen kuva usvasta Liedon Vanhalinnan pelloilta. Kuva taisteli voitosta myös tuomariston sisäisessä äänestyksessä. Tuomaristomme perusteli valintaansa näin:

Kuvassa on yksinkertaisesti taikaa. Yleensä syksyn väreistä tulee ensimmäisenä mieleen vahvat punainen ja oranssi, mutta syksyn aamuihin kuuluu myös utuiset pastellin sävyt. Katsoja jää odottamaan sumun hälventymistä. Liedon Vanhalinnan ympäristön laajat pellot ovat upea paikka ihailla aamun usvaa.

Äänestäjät sanoivat kuvasta seuraavaa: 

Henkeäsalpaava, maaginen, mykistävä. Usva voi olla painavaa, painostavaa ja kosteaa. Tässä se näyttäytyy höyhenkevyenä. Lato ja metsäsaarekkeet muodostavat kiinnostavan serpentiinimäisen kokonaisuuden. -Päivi

Hyvin kiehtova ja usvaan ihanasti kietoutuva kuva. Avara aukea hengittää vuorelle kapuamisen jälkeen. -Pekka

Upeita kuvia monta, mutta tässä poikkeuksellinen tunnelma. Lähes epärealistinen. Hieno kuva, kuvaaja ollut paikalla juuri oikealla hetkellä. -Sirpa

12 finalistia

Katso kaikki 12 upean värikästä finalistia!

1. Koiran elämää Kaarinan Rauhalinnassa

Koira makaamassa penkillä syksyn lehtien keskellä Kaarinan Rauhalinnassa.
© Jasmina Mero

”Fall in love ?” Syksyn väriloistoa ihailemassa Kaarinan Rauhalinnan luontopolulla 2.10.2020. - Jasmina Mero

Raadin perustelu: Kuvan kokonaisuus on uskomattoman suloinen ja koiran värit sopivat hienosti ruskan väreihin. Otos on myös kuvauksellisesti erinomainen ja koiran vangitseva katse hohtaa kilpaa syksyn lehtien kanssa. Yksi tiimimme jäsenistä on myös uuden hauvavauvan mamma, joten koirat sulattavat sydämen tietenkin. <3 Täydellinen hyvän mielen kuva Kaarinan Rauhalinnasta.

2. Usva Liedon Vanhalinnan yllä

Ilmakuva Liedon Vanhalinnan ympäristöstä sankassa usvassa, josta pilkistää punainen rakennus ja kuusia.
© Instagram-tili @aerijyr

Early in the morning. - @aerijyr

Raadin perustelu: Kuvassa on yksinkertaisesti taikaa. Yleensä syksyn väreistä tulee ensimmäisenä mieleen vahvat punainen ja oranssi, mutta syksyn aamuihin kuuluu myös utuiset pastellin sävyt. Katsoja jää odottamaan sumun hälventymistä. Liedon Vanhalinnan ympäristön laajat pellot ovat upea paikka ihailla aamun usvaa.

3. Naantalin kirkko ruskan keskellä

Naantalin kirkko ja puistoalue syksyn lehtien väriloiston reunustamana.
© Charlotta Holtari

Naantalin näköalatorni, 12.10.2020. Syksyisen ja sateisen kävelyn päätteeksi kiipesimme vielä ihailemaan Naantalin maisemia näköalatornille. Aurinko alkoi paistaa juuri sopivasti ja sininen taivas pilkisti esiin kun ihastelimme ruskaista maisemaa. - Charlotta Holtari

Raadin perustelu: Kuvassa monivärinen ruska korostuu upeasti kirkkaan sinistä taivasta vasten luoden energisen tunnelman. Tekisi mieli lähteä kävelemään tuota polkua pitkin kohti Naantalin kaunista vanhaa kirkkoa. Näin sateisena päivänä kuvaajan ikuistama värien ilotulitus piristää kummasti.

4. Ruskan aikaan Paimiossa

Kivikkoinen joki, jonka ympärillä ruskan värjäämää metsää.
© Vilma Saarinen

3.10.2020, Askalan Voimalaitos, Paimio
Saapuessani koirani kanssa voimalaitokselle ihailemaan ja kuvaamaan maisemia, siellä laitettiin paikkoja talviteloille, odottamaan ensi kesää. Kaikkialla oli iloisia ihmisiä työn touhussa ja ruska oli mitä kaunein. Viimeinen sees päivä ennen syysmyrskyjen alkua. - Vilma Saarinen

Raadin perustelu: Kuvassa on ihanan rauhoittava syksyn tunnelma. Tuntuu kuin luonto olisi pysähtynyt hetkeksi lepäämään Askalan Voimalaitoksen ympäristössä ennen syksyn sateita ja myrskyjä.

5. Urheilupuiston kirkkain kärpässieni

Lähikuva kirkkaanpunaisesta kärpässienestä valkoisilla pilkuilla.
© Juan Nieto

Kun puhutaan syksyn väreistä, sienet esittelevät ne parhaiten!? Urheilupuisto 25.9.2020 - Juan Nieto

Raadin perustelu: Paljon kirkkaammaksi ei syksyn punainen voi muuttua kuin tämän kärpässienen lakki! Sienet ovat myös erottamaton osa syksyä. Tämä erityisen kaunis sieniyksilö on päässyt kameran silmän suosioon Turussa Urheilupuistossa eli tuttavallisesti täl pual jokke keskustaa.

6. Meripartioalus Kakskerran auringonlaskussa

Purjevene merellä ilta-auringossa.
© Miika Söderstöm

Meripartioalus Heinänokan vesillä Turun Kakskerrassa 30/09/2020 - Miika Söderström

Raadin perustelu: Purjehduskausi lähenee loppuaan, mutta tämän meripartioaluksen miehistö pääsee vielä nauttimaan meren rauhasta ennen syysmyrskyjä. Upea kullanvärinen kuva vangitsee purjeveneen tyynellä merellä. Mikäpä olisikaan parempi kuvauspaikka merellisille kuville kuin Kakskerran saaren ympäristö Turussa?

7. Neonvärinen sieni Turun Runosmäessä

Neon-väreissä hohtava sieni tummassa metsässä.
© Unna Miettunen

Olin ollut koko päivän sisällä ja lähdin metsään ottamaan kuvia. Sitten löysin tämän kauniin näköisen sienen ja otin siitä kuvan ? Tuli todella hyvä mieli? - Unna Мiettunen

Raadin perustelu: Jos kilpailun teema on värit, niin tämän villimpiä syksyn värejä on vaikea löytää! Lisäksi kuvassa on upea kontrasti kirkkaana neonväreissä hohtavan sienen ja tumman maan välillä. Kisamme nuorin kuvaaja on napannut tämän taideteoksen Runosmäen metsissä, mistä voi löytää erinomaisia helmiä luontokuvaamiseen.

8. Aamulenkillä Turun Vartiovuorenpuistossa

Vartiovuoren puiston kivetys ja oja syksyn lehtien värjäämänä sekä kellertävä kirkas rakennus ja kaksi ikkunaa.
© Jenna Johanna Lindfors

3.10. Vartiovuorenpuistossa, aamulenkillä - Jenna Johanna Lindfors

Raadin perustelu: Mielestämme Turun lenkkimaisemat ovat parhaimmillaan syksyn seesteisinä päivinä. Kuvaan ikuistettu luonnon värileikki sointuu niin kauniisti ympäröivien rakennusten kanssa, että lenkki saattaa helposti vaihtua puistonpenkillä haaveiluksi. Turussa täl pual jokke onkin monia upeita puistoja lenkkeiltäväksi!

9. Lehti Laajoen lainehilla

Punaisen eri sävyissä hohtava lehti kelluu mustan veden pinnalla.
© Instagram-tili @luonnollisesti.hakoteilla

Lehti lainehilla - @luonnollisesti.hakoteilla

Raadin perustelu: Vaahteran lehdet ovat yleensä ne kaikkein värikkäimmät syksyn lehdistä. Tähän kuvaan on saatu upea kontrasti, jossa lehti hohtaa punaisen eri sävyissä syvän mustaa vettä vasten. Kuva on otettu Mynämäen Laajoelta. Minnehän saakka tämä lehti on sieltä lainehtinut?

10. Ruskaa Raision kirkonmaalla

Punaisten köynnösten peittämät kalliot, joiden takaa kohoaa Raision kirkkomaan risti.
© Raimo K. Aaltonen

Raision kirkonmaan risti 26.9.2020 - Raimo K. Aaltonen

Raadin perustelu: Kuvan upeat punaiset köynnöskasvien värit korostuvat kirkkaana syyspäivänä Raision kirkonmaan kallioilla. Punaiselle pehmeälle kasvipeitteelle upean kontrastin luo taustalla kohoava jykevä risti sekä alkusyksyn vihreänä koreilevat kasvit ja sininen taivas. Maisemaan kiinnittää väkisinkin huomiota paikan ohitse kulkiessa.

11. Myllyojan silta Maarian altaalla

Maarian Myllynojan silta syksyn keltaisten lehtien reunustamana.
© Charlotta Holtari

Maarian altaan Myllyojan silta. Perinteinen ruska ajelu 7.10.2020. Rauhallinen paikka kauniin metsän ja maaseudun ympäröimänä inspiroi kuvaamaan ympäri vuoden. - Charlotta Holtari

Raadin perustelu: Turun pohjoispuolella sijaitsevan Maarian altaan ympäristö on vaihteleva: pellot ja havumetsät kätkevät sisälleen myös Myllyojan sillan kaltaiset helmet. Kuvaaja on osunut valokuvakisan teeman ytimeen ja osannut näyttää vuorovaikutuksen luonnon ja ihmisten rakentamien värien välillä. Valokuva on myös tunnelmaltaan erinomainen - asettelu korostaa tunnetta yksityisyydestä ja salaperäisyydestä ja kuvan hillityn valaistuksen ansiosta luonnon rauha korostuu.

12. Rappuset Samppalinnaan

Turun Samppalinnan portaat syksyn lehtien ja ilta-auringon värjääminä.
© Jyri Salmivuori

Rappuset Samppalinnaan 7.10.20 - Jyri Salmivuori

Raadin perustelu: Tässä on uniikki ja erinomaisesti onnistunut kuva, jossa sekä luonto että valaistus tuovat syksyn sävyt upeasti esille. Kuvassa on taianomainen tunnelma, aivan kuin se olisi jostain tarinasta. Erityisen kiehtova yksityiskohta on kivisten portaiden yläpäässä valossa kylpevä ihmisen siluetti. Kukahan siellä odottaa?

Näillä ohjeilla äänestettiin

  • Äänestäminen: Kommentoi suosikkikuvasi numero tämän blogipostauksen kommenttikenttään ja anna lyhyt perustelu valinnallesi. Selaa tekstin loppuun jättääksesi kommentin.
  • Ajankohta: äänestä 1.11.2020 klo 23.59 mennessä.
  • Äänestäjien suosikki: Eniten ääniä saanut kuva voittaa 50 euron lahjakortin herkkujen äärelle kaarinalaiseen 50/50 Bistroon.
  • Tuomariston suosikki: Meidän tuomariston suosikki palkitaan 20 euron lahjakortilla ihastuttavaan raisiolaiseen Krookilan juhlakartanoon.
  • Palkinto äänestäjille: Äänestäjien kesken arvotaan 20 euron lahjakortti Turun seudulla herkkuja tarjoavaan Kosken Leipomoon.
  • Voittajien julkaisu: Voittajat julkaistaan 5.11.2020 Know Your Hoodsin some-kanavissa ja Turun Seutusanomissa.
  • Lisäksi: Jaa postaus ja kannusta kavereitakin äänestämään :)

Mitä seuraavaksi?

Väriä ja valoa -valokuvakisan ensimmäisen eli Väriä -osion voittajat julkaistaan myös Know Your Hoodsin some-kanavissa ja Turun Seutusanomissa.

Jollet ehtinyt mukaan kuvaamaan alkusyksyn värejä, niin lähde kisaan kuvaamalla loppusyksyn valoja! Valokuvakisa jatkuu nimittäin marraskuussa teemalla "Valoa". Katso ohjeet blogistamme.

Valo hohtaa mukulakivikadun päässä vanhojen rakennusten välistä.

Saat tiedon kilpailun kulusta myös seuraamalla meidän Facebook- ja Instagram-sivujamme.

Lähde myös Linnaniemen Naapurustosuunnistukselle!

Marraskuun alussa voit lähteä myös seikkailulle Turun Linnanniemeen, jossa järjestämme Linnanniemen Naapurustosuunnistuksen 30.10.-15.11.2020. Naapurustosuunnistus on ilmainen tapahtuma, johon osallistuminen on helppoa: etsi rasteja, vastaa kysymyksiin ja osallistu kivojen palkintojen arvontaan. ?

Ilmakuva Aurajokisuulta, jossa päällä teksti "Linnanniemen Naapurustosuunnistus 30.1.-15.11.2020"

- Ninna & Know Your Hoodsin tiimi

P.S. Tutustu myös Turun ja Kaarinan naapurustoihin kokeilemalla maksutonta naapurustojen hakukonettamme ja tee löytöjä!

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Unna

Tykkäsin numero 7!

22.10.2020 19:33Vastaa
8 3
Tuukka miettunen

7. Hienot värit

22.10.2020 19:35Vastaa
3 0
Susanna | hoods.fi

Äänestys on alkanut!

22.10.2020 19:37Vastaa
0 0
clara

Unna miettusen kuva on hienoin!

22.10.2020 19:38Vastaa
1 0
Hanna

Kuva 1 on valloittavan ihana 👍 ja raadin perustelutkin täydelliset 👍

22.10.2020 19:40Vastaa
4 1
Viivi

7. Sieni näyttää syötävän hyvältä.😋

22.10.2020 19:45Vastaa
2 0
Veera Miettunen

Nro 7. Unna Miettunen
Upean oudon värinen sieni.

22.10.2020 19:55Vastaa
2 0
Emilia

Ehdottomasti 7! Siinä oli tosi kauniit värit ja erityisesti sienet kuvaavat hyvin Suomen luontoa ja sen varoja. 🙂

22.10.2020 20:04Vastaa
1 0
Bea

Nro 7 Unna Miettinen, upean värinen sieni ja kontrastit kuvassa.

22.10.2020 20:20Vastaa
0 0
Mirja

7 Syksyn sieni. Yksinkertainen on kaunista!

22.10.2020 20:21Vastaa
1 0
Julius/tapsa)

7.hienot värit ja sopii hyvin syksyyn☺️.

22.10.2020 20:22Vastaa
0 0
Meeri Tengström

7, upea kontrasti 🤩

22.10.2020 20:24Vastaa
1 0
Heidi

7. 👌

22.10.2020 20:25Vastaa
0 0
Herkku

7!🤩

22.10.2020 20:27Vastaa
0 0
Tero Suominen

7. Hienot värit kuvassa

22.10.2020 20:28Vastaa
0 0
Jasmin

Nro. 7 aivan todella kauniit värit.

22.10.2020 20:29Vastaa
0 0
Timo Jansen

7. Selkeä poikkeus muihin syksynlehtiä -kuviin kuitenkin mahtavat värit!

22.10.2020 20:29Vastaa
0 0
Tiia

Nro 7. Mielettömät värit!

22.10.2020 20:32Vastaa
0 0
Niina Kukkonen

Numero 7. Ihanat värit ja kontrasti täydellinen 🥰

22.10.2020 20:33Vastaa
0 0
Tarja Miettunen

Upeat värit syysmetsässä, Unna olet taitava kuvaaja…. äänestän siis numero 7.

22.10.2020 20:34Vastaa
0 0
Leena

Numero 6 ja meritunnelma 👍

27.10.2020 7:22
2 0
Päivi Säiniö

2. Usva Liedon Vanhalinnan yllä. Henkeäsalpaava, maaginen, mykistävä. Usva voi olla painavaa, painostavaa ja kosteaa. Tässä se näyttäytyy höyhenkevyenä. Lato ja metsäsaarekkeet muodostavat kiinnostavan serpentiinimäisen kokonaisuuden.

22.10.2020 20:35Vastaa
2 0
Sakke

Nro. 7 🙏

22.10.2020 20:35Vastaa
0 0
Suvi

7. Kauneutta kumpuaa kaikkialle – tarvitaan vain joku se näkemään ja muille jakamaan.

22.10.2020 20:36Vastaa
0 0
Noora Railonmaa

Nro 7. Upea väritys ja kontrasti.

22.10.2020 20:40Vastaa
0 0
Milla

Nro 7. Upea kuva!

22.10.2020 20:41Vastaa
0 0
Maija Hurri

12 Raput satumaailmaan

22.10.2020 20:44Vastaa
3 0
Somaje chavoshi

Nr 7. Mielettömät värit ja upea kuva noin nuorelta kuvaajalta !

22.10.2020 20:48Vastaa
0 0
Noora

Nro 7. Täydellinen kuva.

22.10.2020 20:49Vastaa
0 0
Sara

7! 🍄 UPEA KUVA!

22.10.2020 20:50Vastaa
0 0
Nortti

7. Niin vaarallisen herkullinen kuva!

22.10.2020 20:51Vastaa
0 0
Kaisu

7. Hienot värikontrastit ja taitava, nuori kuvaaja!

22.10.2020 20:53Vastaa
0 0
Elina

7. Kauniit värit ja kontrasti

22.10.2020 20:53Vastaa
0 0
Nina

Annnan ääneni: 7. Neonvärinen sieni Turun Runosmäessä. Tykkään erikoisista väreistä ja ne tuovat energiaa väreillään pimenevään arkeen

22.10.2020 20:54Vastaa
0 0
Katariina

Kuvassa 2 on hento, hieno ja puhutteleva tunnelma. Upea otos!

22.10.2020 20:56Vastaa
0 0
Toni

7. Kiva kuva.

22.10.2020 20:57Vastaa
1 0
Juha Mikkonen

Nro 7
Upea väritys

22.10.2020 21:00Vastaa
0 0
Tanja

Kuva numero 7 on paras! Upeat värit synkkyyden keskellä, hieno kuva!

22.10.2020 21:00Vastaa
0 0
Sanni

Kuva nro 7! Ihana syksyinen sieni😊

22.10.2020 21:01Vastaa
0 0
Tekla Tulonen

Numero 7. Kaunis ja Upea otos. Ihanaa kuin nuorella on kiinnostusta.

22.10.2020 21:07Vastaa
0 0
Veeti

7. Saisi hyvät sienisopat vihamiehille. Hieno värimaailma kuvassa.

22.10.2020 21:09Vastaa
0 0
Kati

7 oli ihana ennen ei ole nähty tommoisia sieniä!

22.10.2020 21:12Vastaa
0 0
Sami

Hiano uuffosieni!

22.10.2020 21:13Vastaa
0 0
Sami

Kuva 7 ,hiano uuffosieni!

22.10.2020 21:14Vastaa
0 0
Siiri

Nro 7. Todellakin tuli hyvä mieli. Erottui joukosta modernilla otteella.

22.10.2020 21:18Vastaa
0 0
Vilma Saunamäki

7. Hienot värit

22.10.2020 21:18Vastaa
0 0
Agnieszka

Ehdottomasti Numero 7 !!!
Aivan ihania erilaisia syksyn värejä löytyy!

22.10.2020 21:19Vastaa
2 1
Jukka

Kuva 10 oli pysäyttävä. Kuvan asetelma ja värit olivat rauhoittavia. Paljon hienompaa syksyn kuvausta ei kameralla saa.

22.10.2020 21:26Vastaa
1 0
JENNA

KSOK SE ON HOENO

22.10.2020 21:29Vastaa
1 1
Unna miettunen

Jenna tarkoitti minua😊

22.10.2020 21:59
0 3
Emmi Karru

Nro 7! Loistava värien kontrasti!

22.10.2020 21:39Vastaa
0 0
Jonna

7! Kauniit värit, yksinkertainen on kaunis.

22.10.2020 21:41Vastaa
0 0
Hilja

Kaikki kuvat olivat upeita, mutta numero 7. oli ylitse muiden. Upeaa!

22.10.2020 21:43Vastaa
0 0
Sami Nurmi

Upea kontrasti!

22.10.2020 21:45Vastaa
0 0
Sami Nurmi

No:7 upea kontrasti kuvassa!

22.10.2020 21:47Vastaa
0 0
Katri Ahtiainen

7. Hieno kuva ja upeat värit

22.10.2020 22:02Vastaa
0 0
Sami

Äänestän numeroa 7 koska siinä on todella upeat värit.

22.10.2020 22:10Vastaa
0 0
Hanna Jalomaa

Kuva 7 on aivan ihastuttava! 🥰 Niin syksyinen ja kaunis kuva, ja todella jännä tuo hatun väri, wau!

22.10.2020 22:13Vastaa
0 0
Monika Rajaniemi

7. Yksinäinen sieni luo väriloistoa harmaaseen maailmaan🤗

22.10.2020 22:20Vastaa
0 0
Kaisla

Kuva 7 on aivan ihana.
Upeat värit :))

22.10.2020 22:25Vastaa
0 0
Pekka

8 Upea fiilis ja lempeät värit

22.10.2020 22:53Vastaa
1 0
Sini-Kukka Ruoho

Nro 8 kauniin utuinen ollakseen syksy. Mieleeni nousee savannin paahde ja lämmin aurinko.

22.10.2020 23:07Vastaa
1 0
Heidi

7. Ihanat värit!

22.10.2020 23:21Vastaa
0 0
Linda

Vanhalle Naantalilaiselle numero 3 on suosikki

23.10.2020 0:20Vastaa
1 0
Kasper L.

Nro. 7
kontrasti on uskomaton. Upea kuva.

23.10.2020 0:55Vastaa
0 0
Jaana Lindfors

Kuva 8. Syksyn lehdet ovat niin kauniita ja tässä kuvassa sopivat niin kauniisti talon väriin. Ihanan keltainen kokonaisuus 💛🍁🍂

23.10.2020 2:11Vastaa
0 0
Jorma Sanevuori

Nro 7. Pidän neonsienestä.

23.10.2020 6:09Vastaa
0 0
Tapsa

7

Kuvan kontrasti tuo esiin syksyn kauneuden

23.10.2020 6:24Vastaa
0 0
Maija

7, tosi jännästi ja kauniisti menee ne värit

23.10.2020 7:21Vastaa
0 0
Sonja Lahtinen

2. Usva Liedon Vanhalinnan yllä

Taianomainen tunnelma! Usva kietoo syliinsä ja pehmentää maiseman pastellisävyillä.

23.10.2020 7:52Vastaa
2 0
Pirkko Aalto

Numero 8 mielestäni hieno, kauniit aurinkoiset värit🍁🍂🌻🌼

23.10.2020 7:54Vastaa
0 0
Hely

Onnellinen on hän, kuka nousee valoa kohti!💞☀️

23.10.2020 8:19Vastaa
0 0
Hely

12.Rappuset Samppalinnaan

23.10.2020 8:22Vastaa
0 0
Mirkka

Kuva nro 2. Luonnon rauhaa ja kauniita sävyjä. Kyllä sumukin on kaunista.

23.10.2020 9:02Vastaa
0 0
Pekka

Numero 2. Hyvin kiehtova ja usvaan ihanasti kietoutuva kuva. Avara aukea hengittää vuorelle kapuamisen jälkeen.

23.10.2020 9:35Vastaa
1 0
Joonas

Kuva nro 1. Todella hieno kuva ja aivan valloittavan ihana koira! Värimaailma tuo mieleen syksyn parhaimman ajan. Rauhallinen tunnelma, ehdottomasti paras kuva tästä joukosta.

23.10.2020 9:40Vastaa
4 0
Tiia Leppäkoski

Kuva numero 1 on ehdoton suosikkini. Kuva johdattelee upeaan syystunnelmaan, siinä toistuu ruskan loisteliaat sävyt kauniisti ja suloinen malli muistuttaa ottamaan rennosti arjen kiireessä.

23.10.2020 9:42Vastaa
4 0
Jaana

Kuva 1 on paras! Yhdyn täysin raadin perusteluihin!

23.10.2020 9:55Vastaa
2 0
Toni Ojala

12. Jyrin kuvassa on värimaailma kohdallaan. Satumainen, jännittävä ja jopa elokuvamainen otos.

23.10.2020 10:42Vastaa
0 0
Janet

kuva 1, se katse ja ne värit! 🙂

23.10.2020 10:42Vastaa
3 0
Tiina

Suosikkini on kuva nro 4

Se kuvaa syksyä kauneimmillaan.

23.10.2020 11:33Vastaa
0 0
Mirja Tuominen

N:o 4. Kaunis, rauhallinen syksyinen kuva.

23.10.2020 12:01Vastaa
1 0
Hanna

Äänestän kuvaa nro 2.
Siitä välittyy upeasti syksyisten aamujen maaginen tuntu.

23.10.2020 12:12Vastaa
0 0
Noora

Nro 4, ihana rauhallinen tunnelma

23.10.2020 12:34Vastaa
0 0
Milla

3. Naantalin kirkko ruskan keskellä
Upeat värit!

23.10.2020 12:48Vastaa
3 0
Reija Such

12
Valo ja syksyn värit ovat mielestäni erittäin kauniit

23.10.2020 12:53Vastaa
2 0
Merja Leino

Kuva numero 3 on suosikkini. Siinä on syksyn koko värikirjo runsaana. Historiallinen ympäristö kruunaa maiseman.

23.10.2020 13:04Vastaa
2 0
Tuija Salmivuori

Numero 12 Rappuset Samppalinnan. Ihanat syksyiset värit.

23.10.2020 13:05Vastaa
0 0
Janina

4. Upea valaistus ja kaunis sommittelu, rauhallinen tunnelma.

Toinen suosikki rakkaasta kotikaupungista 3. Sommittelu ja värien kontrasti mieletön, polut piirtävät kuvaan sydäntä muistuttavan kuvioinnin ❤️

23.10.2020 13:27Vastaa
1 0
Mari-Sanna Laurila

Numero 8. Keltaisen ja oranssin sävyt sointuvat sujuvasti yhteen luoden harmonisen kokonaisuuden.

23.10.2020 13:40Vastaa
0 0
soile inkinen

Kuvan tunnnelma ja väriskaala hyvin valittu. Hetken oivallus kertoo paljon.

23.10.2020 13:42Vastaa
0 0
Maria Niskanen Nogueira

Numero 8
Kuvakulma oli vähän erilainen,se puhutteli ja värit niin kauniit!

23.10.2020 13:55Vastaa
0 0
Petra Saarinen

Äänestän kuvaa numero 4.
Ruskan aikaan Paimiossa.

Kuvassa ihanat värit ja rauhallinen pysähtynyt tunnelma.

23.10.2020 14:48Vastaa
1 0
Anna Nurmi

4. Ruskan aikaan Paimiossa.

Ihana syksyinen seesteisyys huokuu kuvasta.

23.10.2020 15:22Vastaa
0 0
soile inkinen

aikaisempi viestini lähti ilman kuvan numeroa.Luulin, että piti klikata kuvaa js tein niin.
MUTTA äänestän kuvaa nro 3 koska siinä pysyvyys ja hetki yhdistyvät herkästi: kirkko on ja pysyy, maisema ja ympärillä on juuri tu hetki.

23.10.2020 15:30Vastaa
2 0
Minna Muurama

Numero 6

23.10.2020 15:37Vastaa
1 0
Matti

Nro 7 on paras

23.10.2020 15:39Vastaa
0 0
Irma Välke-Viljanen

Paras numero 4. Hienosti vangittu syksy ja vesi ikään kuin pysähtyneeseen hetkeen. Ikään kuin luonto odottaisi …

23.10.2020 15:46Vastaa
0 0
Katri

Nro 3. Ruskan koko väripaletti näkyy tässä kuvassa! Haluaisin tuosta taulun itselleni.

23.10.2020 16:10Vastaa
2 0
Milkkis

7 ääni, hienot värit saatu vangittua kameraan!

23.10.2020 16:15Vastaa
0 0
Päivi A

Numero 12
Kuvassa on hieno tunnelma, valonhämyä ja kauniit värit, ja voi miettiä mitä portaitten jälkeen tulee.

23.10.2020 16:21Vastaa
0 0
Petteri Sainio

7. Sienessä oli todella hienot värit.

23.10.2020 16:22Vastaa
0 0
Marja-Leena Virkki

NRO 4 Kaunis levollinen (nim.merk. malevi)

23.10.2020 17:06Vastaa
0 0
Riikka Jalonen

12. Rappuset Samppalinnaan. Tuo tyyppi rappusten päässä on jollain tavalla mielenkiintoisen karmiva!!

23.10.2020 17:18Vastaa
0 0
Mervi

Nro 12. Kuin maalaus 😍

23.10.2020 17:29Vastaa
0 0
Heta

11 näyttää salaperäiseltä ja upeat värit

23.10.2020 17:34Vastaa
2 0
Heidi

Numero 3 👍👍

23.10.2020 18:35Vastaa
2 0
Ulla-Marja

Kuvan tunnelma on harmoninen. Värit ja virtaava vesi rauhoittavat ja antavat lupauksen uudesta vuodesta, kunhan on kerätty voimia tämän ja huomisen päivän yli. Kuvan keskellä virtaava vesi on elementeistä tärkein, elämän vesi.

23.10.2020 20:37Vastaa
0 0
Nina

Numero 7 . Koska kuva on maaginen

23.10.2020 22:16Vastaa
0 0
gägä

seiska o paras, koska tykkään taikasienistä!

24.10.2020 2:26Vastaa
0 1
Päivi Tamminen

5. Ihana piristys syksyn perinteisten värien rinnalla!

24.10.2020 9:11Vastaa
0 0
Jenni

1. Ihana koira syksyisessä luonnossa.

24.10.2020 9:46Vastaa
1 0
Anne A-C

Nro 3. Naantalin kirkko on niin kaunis mihin vuodenaikaan tahansa.
Upean värisen ruskan takaa pilkottaa.

24.10.2020 11:00Vastaa
1 0
Minni

Äänestän Unna miettusta nro 7.

24.10.2020 15:35Vastaa
0 0
Minä

Numero 5. Upea syksyinen sieni ja tunnelma!

24.10.2020 15:35Vastaa
1 0
Taina

Nro 8 ihana aurinkoisenkeltainen kuva. Ojakouru johdattaa hienosti katseen keltaisen eri sävyihin.

24.10.2020 16:51Vastaa
0 0
Maria

Nro 2. Kauniit, hempeät värit, satukirjamainen maisema usvineen.

24.10.2020 17:00Vastaa
0 0
Rosa

Äänestän Unna Miettusta

24.10.2020 19:51Vastaa
0 0
Päivi Helenius

2.upeat värit

24.10.2020 20:35Vastaa
0 0
Suvi Saarialho

Numero 2. Mystinen ja seesteinen tunnelma.

25.10.2020 2:49Vastaa
0 0
Lluis

5. That jelly mushroom 🍄 inspires a fairytale

25.10.2020 7:44Vastaa
1 0
Eira Mäki

Kuva 9 on suosikkini. Se on selkeästi aiheen mukainen ja yksinkertaisuudessaan kaunis.

25.10.2020 9:26Vastaa
0 0
Kati

Kiva syksyinen tunnelma kuvassa.

25.10.2020 11:00Vastaa
0 0
Anne

Kuva numero 2. Tunnelmallinen mieltä rauhoittava aamuinen usva!

25.10.2020 13:04Vastaa
0 0
Heidi

Unna numero 7 hienosti ajateltu kuva

25.10.2020 14:36Vastaa
0 1
Taru Sysinoro

2. Usva on upea ja väri poikkeuksellinen syksyyn. Kuvaaja on tallentanut hetken, jota on vaikea etsimällä kuvat. Erityinen🍁🍂

25.10.2020 16:25Vastaa
0 0
Minna-mummu

Kuva numero 2: Salaperäinen, upea aamu-usva. Uskomattomat värit.

25.10.2020 19:01Vastaa
0 0
Riikka P

7. Hienosti pomppaa sieni esiin tummasta taustasta 🙂

25.10.2020 21:32Vastaa
0 0
Mari

2. Erilainen kuva!

25.10.2020 21:38Vastaa
0 0
Minna

12 Rappuset Samppalinnaan: näistä kuvista se oli sykähdyttävin ja taianomaisin, kuin maalaus.

25.10.2020 21:54Vastaa
0 0
Taina Luukkonen

Kuva 2.
Kuvakulma loistava ja unen/ taianomainen tunnelma.

26.10.2020 6:33Vastaa
0 0
Tiina

6.Meripartioalus Kakskerran auringonlaskussa. Tämä oli kaunein

26.10.2020 9:21Vastaa
0 0
Tiina

Numero 2 on hypnotisoiva!

26.10.2020 13:38Vastaa
0 0
Riitta Honkasalo

Numero 1 Koiranelämää on paras. Valokuvattava on todella hurmaava ja kulmakarvansa ovat samaa sävyä syksyn lehtien kanssa. Harmoninen värimaailma.

26.10.2020 14:52Vastaa
0 0
Taina Tommola

2. Uskomaton tunnelma ja pastellisävyt. Sumu ja usva kiehtova elementti.

26.10.2020 16:50Vastaa
0 0
Sirpa Saari

Nro 2. Upeita kuvia monta, mutta tässä poikkeuksellinen tunnelma. Lähes epärealistinen. Hieno kuva, kuvaaja ollut paikalla juuri oikealla hetkellä

26.10.2020 20:28Vastaa
0 0
Maija Tuominen

Suosikkini on nro 1. Hienot ruskan värit ja valo. Koiran turkkikin on sävy sävyyn. Hyvä tunnelma!

26.10.2020 20:34Vastaa
0 0
Sanna

12,upea syystunnelma kuvassa!

26.10.2020 21:24Vastaa
0 0
RiinaS

Kuva nro 3. Naantalin kirkko. Upeimmat värit!

26.10.2020 23:16Vastaa
0 0
R

Kuva nro. 8

26.10.2020 23:29Vastaa
0 0
Erik

Nro. 12
Valo ja syksyn värit ovat elementissään

26.10.2020 23:36Vastaa
0 0
Ani

Kuva 2 on upea ja taianomainen pastilli sävyineen.

27.10.2020 6:39Vastaa
0 0
Lea

Kuvassa kaunis sydän ja kirkko,kutsuva ja rauhoittava tunnelma. Kauniit syksyn värit.

27.10.2020 7:23Vastaa
0 0
Jenni Heininen

2 😮❤
Vangitseva, taianomainen

27.10.2020 7:33Vastaa
0 0
Kristiina Alander

6. Upea kuva.

27.10.2020 8:43Vastaa
0 0
Heidi

Kuva nro 2! Mahtavat värit ja melkein kuin leijuva lato. Hieno tunnelma💜

27.10.2020 8:45Vastaa
0 0
Karri

Kuva 1. Upeat värit, katse ja tunnelma

27.10.2020 8:56Vastaa
0 0
Raija Hiivola

Mielestäni kuva n:o 10 on paras, värit upeat ja risti takana antaa arvokkuutta ja tunnelmaa!

27.10.2020 9:15Vastaa
0 0
Ritva Leponen

12
Minulle tästä kuvasta tuli mieleen tämä korona-aika. Täällä alhaalle olemme nyt, mutta kuten kuvassa kivisen ja synkänkin matkan kiipeiltyä tulee valoa ja päästään taas ihmisten ilmoille valoon.

27.10.2020 10:49Vastaa
0 1
Kirsi

Nro 2. Mystinen usva ja punainen lato/talo antaa kontrastia. Erilainen syyskuva

27.10.2020 11:43Vastaa
0 0
Tarja Heinonen

Kaunis kuva ihana aurinko. Kauniit värit

27.10.2020 12:51Vastaa
0 0
Essi

Nro 3!

27.10.2020 12:52Vastaa
0 0
Essi

Nro 3!

27.10.2020 12:52Vastaa
0 0
Maarit

1. Rentouttava ja kauniin syksyinen. Lupa levätä.

27.10.2020 13:00Vastaa
0 0
Tapio Kivirinta

Tykkäsin numero 6

27.10.2020 14:44Vastaa
0 0
Maija Suckman

Kuva 12. Tästä saisi aivan upean taulun!!

27.10.2020 15:59Vastaa
0 0
Nora Soilamo

11. Myllyojan silta
Tässä kuvassa aika on pysähtynyt. Kaunis ja iätön otos.

27.10.2020 17:05Vastaa
1 0
Tiia

Nro 12!
Ihanan satumainen ja rauhallinen tunnelma. Ja tietysti kauniit värit😍

27.10.2020 23:06Vastaa
0 0
Sanna

Nro 12, upea kuva! Ihan kuin jostain amerikkalaisesta elokuvasta, vaikea uskoa että on Turussa otettu!

28.10.2020 13:01Vastaa
0 0
Marja Ikonen

Nro 6, Miika Söderström. Sielu lepää, kun katsoo kuvaa. Mielikuvissa näen itse tuon maiseman. Upea!

28.10.2020 13:26Vastaa
0 0
Elina

Kuvat numero 2 ja 12 varastivat huomioni mystisyydellään. Molemmat ovat kuin jostain unesta, johon toivoo pääsevänsä. Hienoja sävyjä ja tunnelmia! Voiko mitenkään äänestää kahta, sillä en osaa päättää?

28.10.2020 19:41Vastaa
0 0
Tinttu

Nro 3 .Hienot syysvärit ja uusi kuvakulma kirkkoa kuvatessa

29.10.2020 6:41Vastaa
0 0
Hanna

Upeita kuvia kaikki, mutta nro 12 on suosikkini tunnelmansa vuoksi.

29.10.2020 7:51Vastaa
0 0
Teija

Usvakuva Liedosta. Ihana!

29.10.2020 10:14Vastaa
0 0
Jasmin

2, kauniit värit ja ihanan seesteinen tunnelma

29.10.2020 12:09Vastaa
0 0
Susanne

12 Rappuset samppalinnaan

29.10.2020 13:35Vastaa
0 0
Maria

No 5. Beautiful colours!

29.10.2020 15:47Vastaa
0 0
Kirsi Salmivalli

Numero 5

29.10.2020 16:16Vastaa
0 0
Raisa

Nro 5! Kärpässienissä vaan on sitä pitävän vaarallista kauneutta.

29.10.2020 16:22Vastaa
0 0
tuomas nurmi

Number 6. Great bright colors.

29.10.2020 16:29Vastaa
0 0
Paula

5. Ihanasti tuotu punainen väri ja valkoiset täplät körpässienestä. Katseenvangitsija 😊 Todella kaunis kuva

29.10.2020 16:40Vastaa
0 0
Frankie

Nr 5. what a bright red!!! Amazing…

29.10.2020 16:56Vastaa
1 0
Wan tiene la pisha corta

Numero 5!

29.10.2020 17:09Vastaa
0 0
Mina

5, Its just amazing

29.10.2020 17:24Vastaa
0 0
Frida

Number 5! Colours both intense and soft in the same picture.

29.10.2020 18:21Vastaa
0 0
Laura

Numero 5. Ihanat värit ja hieno sommitelma.

29.10.2020 18:50Vastaa
0 0
Koldo Toribio

Tykkäsin numero 7!! Hienot värit!

29.10.2020 18:57Vastaa
0 0
K. T.

5 hienot värit.

29.10.2020 18:59Vastaa
0 0
Pede

1. Ihana henki tässä kuvassa. Koira sopii maisemaan ja väritykseen.

29.10.2020 19:10Vastaa
0 0
Helmi Hslonen

#5, upea sieni 🍄

29.10.2020 22:11Vastaa
0 0
Anni

Number 5 (:

30.10.2020 8:33Vastaa
0 0
Simona

5 😍

30.10.2020 8:35Vastaa
0 1
Fiona

5.

30.10.2020 10:08Vastaa
0 1
Carlos

Number 5,Natural perfection.

30.10.2020 12:24Vastaa
1 1
Jenni

12! Rappuset Samppalinnaan -kuvassa on ihana lempeä valo ja tunnelma. Värit ovat parasta syksyä ja hahmo kiinnittää katseen – joku on jo kiivennyt ylös ja odottaa siellä.

30.10.2020 15:59Vastaa
0 0
Noora

Hieno&värikäs puistokuva

30.10.2020 18:17Vastaa
0 0
Noora

Kuva nro3. Hieno&värikäs puistokuva

30.10.2020 18:20Vastaa
1 0
Mira

1 suloisen kaunis, 2 upea, 11 hieno. Naantalin kirkko kuitenkin paras, värien leikittelyä ja kaunista kontrastia, jotain mikä jää puhuttelemaan erityisesti.

30.10.2020 23:00Vastaa
1 0
Xeveliina

Nro 2! Huikea syysfiilis vangittu kameralla!

31.10.2020 8:10Vastaa
0 0
Saija

12. Rappuset Samppalinnaan – tätä rappusreittiä ihailen aina kävellessäni, kuvassa vielä tavallistakin upeampana.

31.10.2020 13:56Vastaa
0 0
Mougly

Numero 5. Syksyn kirkkaat värit tuo sieni upeasti esiin.

31.10.2020 17:05Vastaa
0 0
Tiina

Väri, valo, tunnelma! Ja portaiden päässä oleva hahmo odottamassa, lähtemässä tai tulemassa tykö, kaikki vaihtoehdot antavat omanlaisensa tunnelman kuvaa katsoessa. Pohjimmaisena tunteena kuitenkin rauha ja tyyneys.

31.10.2020 17:14Vastaa
0 0
Marita Tarvonen

Number 5. Sweet colours!!🤩

31.10.2020 17:56Vastaa
0 0
Jukka Kujala

2 – selvä syksy – ankea ja lyhytpäiväinen

31.10.2020 23:15Vastaa
0 0
Pia

Nro 12. Ihana tunnelma rappusilla!

1.11.2020 0:37Vastaa
0 0
Suna

Nro 5.
Todella kaunis kirkas punainen väri kuvassa! Sieni on myös todella söpö näköinen ja hyvä muotoinen.

1.11.2020 2:06Vastaa
0 0
Kaisa Kailio

5 on suosikkini ,asuin urheilupuiston talossa 1982-1983,siksi synnyttää vibroja syömeeni,mieheni ja kaksi pienokaistamme,ei unohdu paikka ikinä🙏🍀💞…..🍄

1.11.2020 2:22Vastaa
0 0
Trio

1 & 2

1.11.2020 2:27Vastaa
0 0
Auli Iivonen

Kuva 12
Kuvassa niin ihana seesteinen tunnelma.

1.11.2020 6:47Vastaa
0 0
Janet Heikkilä

Kuva numero 6, koska
meri ❤️ Turku ja Turku ❤️Meri

1.11.2020 7:46Vastaa
0 0
Maarit Leppiniemi

Kuva 8: juuri näin kaunis on Turku syksyllä!

1.11.2020 9:28Vastaa
0 0
Satu Salovaara

Mielestäni nro 2 on paras. Kuvan perusteella voi aistia viileän aamun ihanuuden kostean usvan keskellä. Kuva otettu hienosti mäeltä josta tunnelma välittyy komeasti.

1.11.2020 10:29Vastaa
0 0
Hassu

Äänestän kuvaa 6, koska se muistuttaa kesän purjehdusreissuista. Hieno kultainen sävy kuvassa.

1.11.2020 14:35Vastaa
0 0
Antti

12!

1.11.2020 18:33Vastaa
0 0