Lundo

Lieto on Turun seudulla sijaitseva noin 20 000 asukkaan kaupunki, joka muodostuu kymmenistä kylistä ja taajamista. Kaupunki kehittyy jatkuvasti, ja uusia asuinalueita kaavoitetaan aktiivisesti. Uusia omakotitaloja rakennetaan ja vaivatonta asumista arvostaville Lietoon on nousemassa tulevaisuudessa lisää kerrostaloja. Kaupunki tunnetaan myös poikkeuksellisesta yritysmyönteisyydestään.

Lieto yllättää monipuolisuudellaan

Liedossa voi nauttia pienen paikkakunnan tunnelmasta, kuitenkin aivan Varsinais-Suomen maakuntakeskus Turun kainalossa. Liedon sijainti on erinomainen, sillä keskustasta Turkuun ajaa vartissa. Lieto kuuluu Turun seudun joukkoliikenne Fölin piiriin ja parhaimmillaan Liedon ja Turun välisen 15 kilometrin matkan kulkee bussilla vain puolessa tunnissa.

Liedon tavoitteena on tiivistää keskustaa, ja alueelle on viime aikoina rakennettu lisää erityisesti kerrostaloja. Liedon keskusta tarjoaa asukkaille monipuolisia mahdollisuuksia viihtymiseen – esimerkiksi kauniilla jokirannalla ja keskuspuistossa vapaa-aika kuluu huomaamatta. Lietohallissa voi perinteisten urheilulajien lisäksi harrastaa esimerkiksi kiipeilyä ja hallin lähiympäristössä on pysyvä maastopyöräilyreitti ja frisbeegolfrata.

Erityisesti lapsiperheitä ilahduttaa tieto, että Liedossa on useita lähikouluja ja löytyypä keskustasta myös lukio. Muutenkin Liedon palvelutarjonta on monipuolinen niin julkisen kuin yksityisen sektorin ansiosta.

Arvokkaat maisemat ovat edelleen täynnä elämää

Liedon maisemaa halkovat useat joet, joista Paimionjoen ja Aurajoen maisema-alueet on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaiksi. Lisäksi Liedossa on monia muitakin tärkeitä virkistyskohteita, kuten Nautelankosken luonnonsuojelualue ja rikkaana lintuvetenä tunnettu Littoistenjärvi. Lieto onkin loistava asuinpaikka kaikille ulkoilua ja retkeilyä arvostaville.

Myös Liedon kivikaudelle asti ulottuva historia on vahvasti läsnä alueella. Liedon ympäristöstä muodostui jo keskiajalla osa varsinaissuomalaista kulttuurimaisemaa, kun asutus levisi ja maata raivattiin viljelyä varten. Juvan, Vääntelän ja Nautelan kartanoiden ohella historia näkyy esimerkiksi Liedon Vanhalinnan ympäristössä. Kenties juuri pitkän historiansa ansiosta Liedossa on yhä tänäkin päivänä runsaasti elinvoimaisia kyläyhteisöjä, jotka järjestävät aktiivisesti toimintaa asukkaiden iloksi!

Lieto panostaa yrittäjien ja asukkaiden viihtyvyyteen

Lieto on erittäin vetovoimainen, ja sen asukasmäärä on ollut huomattavassa nousussa kasvaen keskimäärin 1-1,5 prosenttia vuodessa. Lieto vetää puoleensa etenkin lapsiperheitä, ja suosituimpien alueiden tontit eivät ehdi kauaa olla myynnissä. Uusia tontteja tulee säännöllisesti tarjolle, joten rakentamisesta haaveilevien kannattaa seurata aktiivisesti Liedon tonttisivustoa. Viime aikoina myös eläkeikää lähestyvät ovat innostuneet muuttamaan paikkakunnalle.

Erinomainen sijainti houkuttelee Lietoon asukkaiden lisäksi yrityksiä. Turun rajan kupeessa sijaitseva Avanti on yksi seudun merkittävimmistä yritysalueista ja alueella onkin merkittävä määrä työpaikkoja. Lieto on mitä mainioin kunta yrittää, sillä se on palkittu Suomen Yrittäjien kuntabarometrissä vuosina 2016, 2018, 2020 ja 2022 Suomen parhaaksi keskisuureksi kunnaksi yrittää.

Tutustu tarkemmin Lietoon kaupungin omilla nettisivuilla.

Leaflet | ...