Iso-Heikkilä

Turku

Kerrostalovaltainen Iso-Heikkilä sijaitsee melko lähellä Turun keskustaa, sataman välittömässä läheisyydessä. Alue kehittyy vauhdilla uudisrakentamisen myötä.

Iso-Heikkilä on Turun keskustan kupeessa sijaitseva asuinalue, josta on lyhyt matka satamaan ja Turun päärautatieasemalle. Alueelta pyöräilee nopeasti keskustaan ja alueella on erinomaiset julkisen liikenteen yhteydet.

Iso-Heikkilässä sijaitsee Turun ensimmäinen asumalähiö Patterinhaka ja siellä on asunut myös presidentti Mauno Koivisto 1950-luvulla. Alueen kerrostalot on rakennettu pääosin 1950- ja 60-luvuilta. Iso-Heikkilään rakentuu myös uusi kerrostaloalue Kirstinpuisto ja uudisrakentaminen tulee nostamaan alueen hintatasoa. Kirstinpuiston suunnittelussa painotetaan kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja sekä laadukkaita julkisia tiloja ja viheralueita.

Iso-Heikkilässä sijaitsee päiväkoti, vanhainkoti, kauppa ja muutamia ravintolapalveluita. Lähimmät koulut löytyvät naapurialueen Port Arthurin puolelta. Iso-Heikkilässä sijaitsee myös pienteollisuutta, mutta Kirstinpuiston rakentamisen myötä teollisuusalue tulee muuttumaan merkittävästi. Alueen harrastoiminta on keskittynyt Saippua-Centeriin, jossa voi käydä salilla ja tanssitunneilla. Patterinhaassa on myös muutama pieni puistoalue ja skeittihalli.

Alueella toimii kaupunginosaseura Iso-Heikkilä-Patterinhaka ry, joka ajaa asukkaiden etuja ja pyrkii kehittämään alueen viihtyvyyttä, vaalimaan kulttuuriperinnettä sekä edistämään asukkaiden yhteisöllisyyttä alueella.

Nautitko helposta asumisesta sataman läheisyydessä?

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
puistojen vehreyttä

Rakennettu ympäristö
kerrostaloasumista
pientaloasumista
yritysalue

Rakennuskanta
kerrostaloja
omakotitaloja

Alue on
kaksikielinen

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa enemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 49 % opiskelijat 9 % eläkeläiset 35 % alle 14-vuotiaat 7 % muut 15 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 49 % vuokralla 49 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

45 vuotta
Leaflet | ...

3 km Turun keskustaan