Jäkärlä

Turku

Jäkärlä on pohjoisessa Turussa sijaitseva kylämäinen asuinalue keskellä maaseudun rauhaa. Alueella on sekä kerrostaloja että pientaloasutusta vehreine puutarhoineen.

Jäkärlän asuinalue sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Turun keskustastа koilliseen peltojen ja metsien ympäröimänä. Jäkärlän länsipuolella kulkee Tampereen valtatie ja etäisyydestään huolimatta bussit kulkevat Jäkärlästä Turun keskustaan useaan kertaan tunnissa. Naapuruston länsipuolella virtaa kapeana Paattistenjoki, joka levenee Maarian altaaksi Jäkärlän eteläpuolella.

Jäkärlän keskusta on rakennettu mäen päälle ja sen ympäristössä on kerrostaloja. Muuten Jäkärlä on pääosin omakoti- ja rivitalojen värittämää aluetta, etenkin Jäkärlän itäosassa sijaitseva Haihun asuinalue. Jäkärlän asuntojen hinnat ovat edullisia verrattuna Turun keskihintoihin. Jäkärlällä on pitkä historia, sillä se on ollut asutettu alue jo kivikauden aikana. Jäkärlä on ensimmäisiä asuttuja alueita, sillä suurin osa Turusta oli tuolloin vielä merenpinnan alapuolella. Jäkärlästä onkin löydetty arkeologisissa kaivauksissa muinaista Jäkärlän kampakeramiikkaa.

Jäkärlän asukkaat nauttivat kattavasta palvelutarjonnasta, johon kuuluu terveysasema, kolme päiväkotia, koulu, seurakuntatalo, nuorisotalo, urheilukenttä, kirjasto ja kauppoja sekä muutamia ravintola-alan palveluita. Lisäksi ympäröivät pellot ja metsät ovat oivia leikkipaikkoja ja ulkoilualueita. Jäkärlän asukkaat käyvät ahkerasti uimassa Maarian uimarannalla, joka on hiekkakuoppa ja yhteydessä Maarian altaaseen. Maarian altaan alueella toimii Maarian Allas ry, joka pyrkii edistämään alueen virkistyskäyttöä ja vaalimaan sen historiaa.

Nautitko edullisesta asumisesta historian, luonnon ja hyvien palveluiden äärellä?

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
puistojen vehreyttä
metsän reunalla
pellon laidalla
mäkimaisemaa

Rakennettu ympäristö
kerrostaloasumista
pientaloasumista
maaseudun rauhaa

Rakennuskanta
pienkerrostaloja
kerrostaloja
omakotitaloja
rivitaloja

Alue on
kaksikielinen
kansainvälinen

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 48 % opiskelijat 7 % eläkeläiset 25 % alle 14-vuotiaat 20 % muut 16 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 70 % vuokralla 28 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

40 vuotta
Leaflet | ...

14 km Turun keskustaan