Vinkkejä jouluun – Joulukalenterin luukut 16-24

Susanna | 22.12.2019

Joulukalenterimme kaikki 24 luukkua on avautunut. Marraskuun synkkyys otti vähän koville toimistollamme ja projektipäällikkömme Soile pyysi apua joulutunnelman luomiseksi. Saimme mahtavia ja tunnelmallisia kuvia ja vinkkejä, jotka jaoimme joulukalenterin muodossa. Tässä kirjoituksessa kurkkaamme luukkuihin 16-24 ja hiljennymme joulun viettoon.

Soile valitsi joulukalenteriin 24 vinkkiä ja jaamme vinkin päivässä Facebook- ja Instagram -tileillämme. Lisäksi olemme julkaisseet sunnuntaisin viikon koosteen täällä Know Your Hoodsin blogissa. Kiitos jouluisista vinkeistä kaikille niitä lähettäneille!

Joulukalenterin kolmannella viikolla fiilisteltiin joulun herkkuja, kauniita koristeluja ja tietenkin joulusaunaa. Kurkkaa myös aiemmat vinkit luukuista 1, 2-8 ja 9-15.

16. luukku

Lumi tekee kuin itsestään jouluisen tunnelman. Anette ikuisti taianomaisen hetken Turun Raunistulassa kuun alussa. Tällä hetkellä mahdollisuus valkeaan jouluun näyttää hieman heikolta ainakin Etelä-Suomessa, mutta onneksi valot, lyhdyt ja kynttilät tuovat valoa pimeyteen.

Turun Raunistulassa takapihalla lumen peittämiä oksia, joilla roikkuu kauniita lyhtyjä. Ilta alkaa hämärtyä.

17. luukku

@soniakatariina (Instagram-tili) lähetti Tampereelta ihastuttavan idean vinkkinä jouluisille vierailuille. Itsetehdyt herkut, kuten kuvassa oleva paahdettu pähkinäinen granola, lämmittää varmasti saajan mieltä. Soile tiedusteli olisiko kyseistä herkkua saatavilla myös Turun suuntaan?

Etualalla vaaleasävyisiä joulukortteja, joissa lukee "a very merry christmas". Taustalla itsetehtyä granolaa lasipurkeissa.

18. luukku

Joulukalenterin 18. luukkua koristi Rakas Turku -kilpailun vuoden viimeinen voittajakuva Turun tuomiokirkosta ja Suomen kauneimmasta joulukuusesta. Tämä kuva kruunasi hienosti koko syksyn jatkuneen kuvakilpailun. Kiitos Sonja Laiho juhlavasta kuvasta ja onnea voitosta!

Turun tuomiokirkko ja sen edustalla oleva valaistu joulukuusi pimeässä talviyössä.

19. luukku

Hasanin jouluvinkki on tarjoilla joulun parhaat herkut, eli juustot, yhdessä viikunoiden, oliiveiden ja pähkinöiden kanssa. Koristelussa toimii filosofia ’mitä enemmän, sen parempi’! Kiitos vinkistä Hasan, näyttää upealta.

Juustopöytä, jossa Manchego ja Brie-juustoja. Tarjoilu on koristeltu runsaalla määrällä viikunoita, viinirypäleitä, oliiveja, siemeniä, hunajaa ja rosmariinin oksia.

20. luukku

Jukka lähetti kuvan joulun suosikistaan, jonka avulla sateisempikin joulukuun aamu on lähtenyt liikkeelle. Kannattaa myös välillä kokeilla keittää puuro vaikkapa kookosmaitoon. Soile tykkäsi erityisen paljon maidottoman puuron vinkistä ja ihasteli joulupöydän koristeluja.

Jouluinen aamiainen, jossa on tarjolla kulhoissa riisipuuroa, rusinakeittoa ja pipareita. Koristeluna havunoksia pöydällä.

21. luukku

Monelle joulun kohokohta on tunnelmallinen joulusauna, jossa voi viimeistään unohtaa arjen aherruksen. Kiitos Uski ihanasta kuvasta, näiden tonttujen kanssa kelpaisi saunoa. :)

Joulusauna, jonka lauteilla ja kaksi harmaasävyistä tonttua, kaksi tyyniä, laudeliinat ja valaistu lyhty.

22. luukku

Hanna Kaarinasta bongasi kauniin sisääntulon, jota koristaa tämä erilainen ja talvinen joulukranssi. Hanna vinkkasi hakemaan jouluiloa itselle tärkeistä koristeista ja rakkaista harrastuksista. Odottelemmekin täällä innolla talviharrastamiseen soveltuvia kelejä.

Joulukranssi, jossa on havuja, punaisia ja kultaisia joulupalloja sekä kaunoluistimet ja iso punainen rusetti.

23. luukku

Kauniit valaistut ja lumiset puut siivittävät kohti jouluaattoa. Kiitos Pia tunnelmallisesta kuvasta.

Lumen ja valojen peittämä pihakuusi pimeässä illassa.

24. luukku

Vuosi on ollut täynnä valloittavia naapurustoja, mielenkiintoisia taloja ja ihastuttavien asukkaiden tarinoita. Teemaan liittyen rakensimme oman unelmien joulutalomme juhlistaaksemme vuotta 2019.

Valaistu piparakakkutalo, jonka pihalla on Know Your Hoodsin logo ja piparkakkukuusi.

Suuri kiitos kaikille jouluisia kuvia lähettäneille! Kuvat ovat saaneet meidät kaikki, Soilea myöten, virittäytymään joulun tunnelmaan. Arvoimme kuvia lähettäneiden kesken pienet joululahjat. Meiju Raumalta ja Hanna Turusta saivat leffaliput ja Hely Tampereelta joulukukan, onnittelut.

Kiitos kuluneen vuoden kohtaamisista, Rakas Turku -kisan upeista kuvista, tykkäyksistä, vierailuista Know Your Hoodsissa ja ylipäätään mukana kulkemisesta. Nyt on aika vetäytyä juhlimaan joulua ja palaamme ihastuttavien naapurustojen pariin alkuvuodesta. Hyvää ja lempeää joulua kaikille! 

-Susanna & Know Your Hoods -tiimi

P.S. Jos jouluusi kuuluu myös muuttoaikeita tai haluat muuten tietää lisää naapurustoista, kokeile asuinalueiden hakukonettamme.

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)