Itäiset kylät

Huittinen

Huittisten itäiset kylät ovat eloisia maaseudun kyläyhteisöjä Punkalaitumenjoen ja Sammunjoen kulttuurimaisemien varsilla. Kylistä hurauttaa alle vartissa Huittisten keskustan monipuolisten palveluiden pariin.

Jokilaaksojen kyläyhteisöjä kivenheiton päässä keskustasta

Alueelta löytyy useita vakituisten ja kesäasukkaiden suosimia kyläyhteisöjä, jotka ovat sijoittuneet pääsääntöisesti kauniiden jokimaisemien varrelle. Tunnetuimpia itäisiä kyliä ovat Huhtamo, Korkeakoski, Loima, Palojoki, Rekikoski, Sampu, Suontausta, Suttila ja Vakkila. Lähellä Huittisten keskustaa eli Lauttakylää sijaitseva Sammun kylä sijoittuu Sammunjoen varteen ja levittäytyy molemmin puolin valtatie 12:ta. Nykyaikainen maatalousyrittäjyys on näkyvä osa alueen elämää ja lähiruoka onkin arvossaan. Yritysmyönteinen ilmapiiri on myös poikinut alueelle monenlaista innovatiivista pienyrittäjyyttä.

Huittisten itäisissä kylissä saa nauttia todellisesta maaseudun rauhasta, kuitenkin lyhyen eli noin 5-15 minuutin ajomatkan päässä Lauttakylän palveluista. Huittisten itäosa rajautuu etelässä Loimaaseen, idässä Punkalaitumeen ja pohjoisessa Sastamalaan, eli alueella kohtaavat peräti kolme eri maakuntaa. Aluetta halkoo jokien lisäksi myös valtatie 2 ja valtatie 12, joita pitkin matka taittuu suoraa tietä Helsinkiin, Poriin, Turkuun tai Tampereelle.

Taikayöntien maisemareitti viehättää vierailijoitakin

Yhdellä Suomen virallisista maisemateistä, Taikayöntiellä, erityisesti pyöräilijät pääsevät nauttimaan Punkalaitumenjoen kulttuurimaisemista. Tiellä voi ihailla maatiloja, jokilaaksoa, eläimiä ja ohikiitäviä peltoja. Myös suurin osa Huittisten itäisistä kylistä on sijoittunut joen varrelle. Huittisten kylistä Loima on siitä erityinen, että se on ollut presidentti Risto Rytin synnyinpaikka. Loimassa sijaitsee myös Suomen vanhin suomenkielinen kansaopisto, Länsi-Suomen Opisto.

Itäisten kylien alueelta löytyy myös mielenkiintoisia luontoelämyksiä jokilaaksojen ja maaseudun maisemien lisäksi. Luontoliikkujia ilahduttaa esimerkiksi luontopolku Vanhankosken lehtojensuojelualueella Loimijoen rannassa. Myös Huittisten metsäpolku johdattaa kulkijoita luonnossa lähellä keskustaa ja matkailijat voivat nauttia Rekikosken Matkailun- ja Vapaa-ajankeskuksen palveluista.

Huhtamo - kyläyhteisö maaseudun rauhassa muuttuu välillä kansainväliseksi kohtaamispaikaksi

Huhtamo on vireä kylä aivan Huittisten kaakkoisosassa. Peltojen ja metsien sylistä löytyy monipuolista maataloutta ja yritystoimintaa. Huhtamon nuoret eivät joudu muuttamaan isompinakaan pois, sillä koulukuljetukset toimivat aina esikoulusta lukioon saakka. Huhtamo tarjoaa mahdollisuuden rauhalliseen maalaiselämään, mutta kylältä löytyy myös astetta jalostuneempaa huhtamolaista hulluutta, joka ilmenee pieninä odottamattomina tapahtumina ja tekoina. Ehkäpä eskaloituu välillä kansainvälisiksi Huhtamon elokuvafestivaaleiksikin!

Korkeakoski - Loimijoen koskien maisemaa keskustan kupeessa

Korkeakosken kylä sijaitsee Loimijoen monien koskien maisemissa, vain muutaman kilometrin päässä Lauttakylästä. Kylän liepeiltä löytyy myös ainutlaatuinen Vanhankosken lehtojen suojelualue luontopolkuineen. Muistakin alueen metsistä löytyy kävelypolkuja ja talvisin peltoalueille kunnostetaan latuja. Kylässä toimii aktiivisesti vastaperustettu kyläyhdistys, Korkeakosken Seutu ry, jossa on jo lähes sata taloutta jäsenenä. Aktiivinen kyläyhdistys rakentaa parhaillaan laavua ja kunnostaa jokiuomaa asukkaiden iloksi.

Loiman ja Jokisivun kylät nauhana Loimijoen rannalla

Loiman kylässä asutus kulkee Loimijoen ja valtaite 41-välissä ja jatkuu Jokisivun kylälle. Loimasta on vain muutama kilometri Huittisten keskustaan ja valaistu kevyenliikenteenväylä tulee koululle asti. Kauniit jokimaisemat koskineen viehättävät ja viljavissa peltomaisemissa vuoden kiertokulkua voi seurata koti-ikkunasta. Lapsiperheiden arkea helpottaa Loiman koulu, joka sijaitsee keskellä viehättävää pelto- ja metsämaisemaa. Matkailijoita houkuttelee myös Loiman kylän läheisyydessä sijaitseva luonnon monimuotoisuuden ja erikoisuuksien näyttely, Pahkaparatiisi.

Palojoki - pieni leppoisa kylä Huittisissa

Palojoen kylä rajoittuu etelässä vuolaana virtaavaan Kourajokeen, joka lännessä yhdistyy Loimijokeen. Keskellä kylää kohoaa luonnonkaunis Korkeakallio, joka lukeutuu korkeimpiin kohtiin Huittisissa. Komeat metsät ja avarat peltoaukeat rajaavat Palojoen kylää pohjoisessa ja idässä. Kylältä myös on löydetty mielenkiintoinen muinaismuisto, Huittisten hirvenpää! Aktiivisen kyläyhdistyksen nimi onkin Hirvenpään Tienoot ry ja se järjestää muun muassa Huittisten markkinat ja rompetorin.

Maatalousvaltaisessa kylässä suurin osa viljelee vielä kotipeltojaan, vaikka olisivatkin muualla töissä, sillä side omaan synnyinpaikkaan on vahva. Palojoen kylä edustaa suomalaista maalaismaisemaa parhaimmillaan, hiekkatie rahisee renkaan alla ja kesäisin tien pientareilla mitä moninaisempien kukkien väriloisto tuoksuineen sekä kiurun liverrys peltoaukealla saa aistit herkistymään.

Rekikoski - kyläläiset ja mökkiläiset kohtaavat luonnon helmassa

Rekikoski on paikallisten mukaan mukavien ihmisten kylä, missä luonto on aina lähellä. Kylätalo kokoaa kyläläiset yhteen ja vireä kyläyhdistys tarjoaa toimintaa kaikenikäisille kyläläisille. Vakituisten asukkaiden lisäksi Rekikoskella viihtyy lukuisa joukko mökkiläisiä. Myös nuoria on viime vuosina muuttanut kylälle ja alle kouluikäisiä lapsiakin on jo kokonaisen koululuokallisen verran.

Suontausta - yhteisöllisyyttä laajojen peltojen keskellä

Suontaustan kylä on pinta-alaltaan laaja, mutta väkiluvultaan melko pieni kylä Huittisten pohjoisosassa. Vuonna 2003 perustetunSuontaustan Kyläyhdistyksen toiminta on kuitenkin hyvin vilkasta ja vireää. Yhdistys järjestää jäsenilleen yhteisiä talkoita, tapahtumia ja kursseja sekä retkiä naapuripitäjiin ja ulkomaille. Suontaustassa Mansikkamäessä toimii aktiivisessa ja ahkerassa käytössä oleva ampumarata. Keskustaan on matkaa noin 8 km, lähimpää kouluun on matkaa 5km. Kaksi tuulivoimalaa, jotka sijaitsevat Suontaustassa Pahkion vuorella näkyvät kauas kertoen samalla vireän kylän olemassaolosta.

Suttila - kulttuurimaisemaa kera kyläkoulun

Suttilan kylällä sijaitsee ihanan idyllinen Suttilan kyläkoulu, jossa yhteisöllisyys ja hyvä henki loistavat. Koulun ikkunasta voi seurata, kun lypsylehmät ja ylämaankarja laiduntavat luomupelloilla. Koululla on pihassa monitoimi- ja hiekkakentät pallopelejä varten ja talvisin hiekkakenttä saa päälleen jään talkoovoimin. Lisäksi Nuorisoseuran vihreä nurmikenttä täyttyy kesäisin jalkapalloilijoista, minkä lisäksi ratsastus, lavatanssit Hirvensuulilla ja metsästys ovat suosittuja harrastuksia. Halukkaat voivat osallistua myös kylän järjestämiin tapahtumiin sekä toimia VPK:ssa tai Nuorisoseurassa.

Vakkila - maaseudun rauhaa hyvien yhteyksien päässä

Vakkila on pieni, alle sadan asukkaan kyläyhteisö Suttilan ”kainalossa” Kangastien varrella. Alueelta käydään Suttilan kyläkoulua, ja suuri osa alueesta kuuluu koulukuljetusten piiriin. Liikenneyhteydet ovat hyvät ja juuri asfaltoitu maantie kulkee kylän läpi. Kylän entinen koulu on saneerattu kylätaloksi, jossa kokoonnutaan erilaisiin tapahtumiin ja aktiviteetteihin. Alueella on hyvät mahdollisuudet harrastaa monipuolista ulkoliikuntaa rauhallisessa luonnossa. Kylätoiminnasta vastaa Vakkilan pienviljelijäyhdistys ry, joka järjestää mm. kesäkirpputoria.

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
joen varrella
pellon laidalla
metsän reunalla

Rakennuskanta
omakotitaloja
puutaloja
vapaa-ajan asuntoja
tontteja

Rakennettu ympäristö
maaseudun rauhaa
pientaloasumista
vapaa-ajan asumista

Naapuruston erityispiirteet
vuoden kylä
kulttuurihistoriallinen

Alueella on
luonnonsuojelualue

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 43 % opiskelijat 6 % eläkeläiset 34 % alle 14-vuotiaat 16 % muut 9 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 76 % vuokralla 22 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

45,5 vuotta
Leaflet | ...

95 km Turun keskustaan
75 km Tampereen keskustaan