Niemenkulma-Seikelä

Masku

Niemenkulma-Seikelään kiteytyy Maskun monipuolisuus, sillä alueella on niin sisämaan kuin merenrannan läheisyydessä olevia viehättäviä kyliä. Alueelta on parhaimmillaan noin 10 min ajomatka niin Maskun kuin Naantalin keskustaan.

Laadukasta opetusta ja vahvaa kyläfiilistä

Niemenkulma-Seikelän alue sijoittuu Lounais-Maskuun ja alue on nimetty kahden selkeimmän asumiskeskittymän mukaan. Niemenkulman alue rajautuu mereen ja aivan Naantalin rajalle, josta hurauttaa 10 minuutissa Naantalin keskustaan. Niemenkulmasta luoteeseen rannikko on asutettua, ja osa on kesäasukkaita.

Seikelän viehättävä maalaiskylä sijaitsee sisämaassa Kustavintien varrella ja sieltä Maskun keskustaan ajaa alle 10 minuutissa. Lähiseudun palvelut ovat keskittyneet kyläkeskukseen, jossa Seikelän koulu ja Satuseikelän päiväkoti pitävät huolta paikallisten lasten hyvinvoinnista ja opetuksesta. Iloa arkeen tuo vastuullinen shoppailu kirppiskeskus Wanhassa Nestorissa, josta voi tarttua mukaan ainutlaatuisia löytöjä. 

Alueella on vanha kylähenki ja esimerkiksi Niemenkulman kyläyhdistys, partio ja seurakunta huolehtivat siitä, että asukkaat viihtyvät.  

Runsaasti tilaa ja ulkoilumahdollisuuksia

Alue on erityisesti ulkoilijoiden suosiossa, sillä takapihalta pääsee metsäpoluille ja merikin on aina lähettyvillä. Lämpiminä kesäpäivinä voi pistäytyä Maanpään uimarannalle viilentymään ja nauttimaan maisemista. Sykkeitä voi nostattaa esimerkiksi Niemenkulman kuntoportaissa. 

Retkeilystä innostuneet nauttivat luonnosta muun muassa Vaarjoen luontopolulla tai Härmälänrotkossa, jossa riittää ihmeteltävää: rotko on paikoittain 20 metriä korkea ja sen läpi kulkeminen kohottaa seikkailufiiliksen rotkoakin korkeammalle!

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
meren äärellä
pellon laidalla
metsän reunalla
joen varrella
puistojen vehreyttä
mäkimaisemaa

Rakennettu ympäristö
pientaloasumista
maaseudun rauhaa
vapaa-ajan asumista

Rakennuskanta
omakotitaloja
vapaa-ajan asuntoja
puutaloja

Alueella on
luonnonsuojelualue

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 49 % opiskelijat 7 % eläkeläiset 20 % alle 14-vuotiaat 24 % muut 7 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 90 % vuokralla 8 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

38,5 vuotta
Leaflet | ...

20 km Turun keskustaan