Lisäbuustia kevääseen porrastreenistä!

Elisa | 6.5.2025

Sukset ja luistimet joutavat jo kaappien perälle ja kevät saa alkaa. Julkaisemmekin päivitetyt vinkit kevään parhaimpaan ulkotreenimuotoon: kuntoportailuun! Minne sinä lähdet haastamaan itsesi?

Sykettä nostattava ja hien pintaan saava porrastreeni on kaiken vaivansa arvoinen: luonnon helmassa vietetyn urheilusuorituksen jälkeinen olo on mitä mahtavin. Rullaa sivua alas ja nappaa näiden Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sijaitsevien kuntoportaiden osoitteet talteen tulevia treenejä varten! (Huomioithan, että osassa kuntoportaista ei ole talvikunnossapitoa.)

1. Keisvuoren kuntoportaat | Lieto

Kaksi kuvaa vierekkäin: vasemmassa kuvassa kaksi ihmistä kiipeää kuntoportaita ylhäältä katsottuna ja oikeassa kuvassa lähikuva kuntoportaista alhaalta katsottuna.
Kuntoportailla voi vaikka ennen kauppareissua. © Reeta Kolkkala

Keisvuoren kuntoportaat sijaitsevat kätevästi aivan Liedon keskustassa. Auton saa parkkiin esimerkiksi kaupungintalon lähettyville, ja vesitornille päin suunnistaessa kuntoportaat löytyvät varmasti. Ylhäällä reippailija palkitaan upealla näköalalla sekä hurmaavilla metsälenkkipoluilla. Iltaisin portaat loistavat valaistuna, joten paikka on täydellinen myös iltatreenailuun.

Lisätietoja Keisvuoren kuntoportaista löydät Liedon kunnan nettisivuilta

2. Kerttulan kuntoportaat | Raisio

Kolme ihmistä juoksee kuntoportaita.
Kaikki liikkumaan! © Tapani Teittinen & Raision kaupunki

Nämä Raision keskuspuiston lähistöllä Kerttula-Pirilässä sijaitsevat kuntoportaat sopivat kaikenikäisille! Portaat sijaitsevat Kerttulan urheilupuiston, ulkokuntosalin, yleisurheilukentän ja jalkapallokentän läheisyydessä, joten urheilullista tekemistä riittää pidemmäksikin aikaa koko perheelle. Treenin jälkeen voi pysähtyä nauttimaan Raision keskuspuiston tunnelmasta.

Lisätietoa Kerttulan kuntoportaista löydät Raision sivuilta

3. Piikkiön kuntoportaat | Kaarina

Metsä- ja vesistömaisema kuntoportaiden huipulta katsottuna auringonlaskun aikaan.
Piikkiön kuntoportaiden kiipeminen palkitaan kauniilla maisemilla! © hoods.fi

Piikkiön kuntoportaat Kaarinassa ovat melko loivat, mutta sisältävät 80 askelta, ja saavat siksi takuuvarmasti hien pintaan! Portaat sijaitsevat Koskenmäen kuntoradan yhteydessä vehreän luonnon ympäröimänä. Kuntoportaiden luo pääsee helposti myös autolla, jonka voi parkkeerata Piikkiön Kehityksen kerhotalon viereen.

Piikkiössä voi kohottaa kuntoaan myös nousemalla linnavuorelle – sekä portaiden että linnavuoren huipulta on upea näköala ympäröiviin maisemiin!

Lisätietoa löydät kuntoportaiden Facebook-sivulta

4. Tahdon portaat | Huittinen

Näkymä kuntoportaiden yläpäästä alas.
Kun etäisyydet ovat pidemmät, reissun suunnittelu sekä varusteet on hyvä miettiä tarkasti etukäteen. © Jyrki Välkkynen

Tahdon portaat Huittisten keskustassa on rakennettu talkoovoimin. Portaat ovatkin varsin uudet – niiden ensimmäinen osa valmistui vuonna 2020, mutta portaiden rakennusta jatketaan edelleen, ja valmiina niiden lopullinen pituus tulee olemaan jopa 170 metriä! Rappuset on suunniteltu niin, että niissä pystyvät kuntoilemaan kaikki vauvasta vaariin kuntotasosta riippumatta.

Tahdon portaat sijaitsevat Kännölän ulkoilualueella, joten liikkujien kannattaa pakata reppuun myös eväät nautittavaksi läheisellä Leijonalaavulla.

Lisätietoa Tahdon portaista löydät Huittisen sivuilta

5. Haukkavuoren kuntoportaat | Pöytyä

Kuntoportaat korkeassa mäessä, jossa näyttäisi olevan pururata.
Mäkeä, jossa Haukkavuoren kuntoportaat sijaitsevat, kutsutaan paikallisten kesken "murhamäeksi". Uskaltaudutko testaamaan? © Elina Saarinen

Haukkavuoren maastoliikuntakeskus sijaitsee Pöytyän Riihikoskella. Alue on ulkoliikkujan unelma: täältä löydät mm. viiden kilometrin valaistun kuntoradan, laavun, ulkokuntosalin, frisbeegolf-radan sekä "murhamäen" kuuluisat jopa 132 askelman kuntoportaat. Haukkavuori toimii myös lähtöpaikkana Kuhankuonon retkeilyreitistölle. Haukkavuoren hiihtomajaa vuokrataan juhla- ja kokouskäyttöön.

Tutustu lisää Haukkavuoren maastoliikuntakeskukseen Pöytyän kunnan nettisivuilla.

6. Jokipuiston kuntoportaat | Paimio

Kuntoportaat, jotka johtavat puistoon.
Paimion Jokipuisto on luonnonläheinen keidas lähellä kaupungin keskustaa. © Paimion kaupunki

Paimion Jokipuiston kupeessa sijaitsee kaikille avoin ulkokuntosali, Villen Kuntokeidas, joka on suunnattu erityisesti senioreille sekä toimii ns. matalan kynnyksen lähiliikkumispaikkana. Laitteiden tuntumaan pääsee kipuamaan kuntoportaita pitkin, ja ne toimivatkin tehokkaana ja sykettä nostattavana kulkureittinä Jokipuiston ylätörmän ja ranta-alueen välillä. Portaiden mittasuhteissa on huomioitu seniorit ja liikuntarajoitteisuus.

Tutustu Jokipuiston liikuntamahdollisuuksiin Paimion kaupungin nettisivuilla

7. Koirabaanan kuntoportaat | Parainen

Ihminen kiipeää sateenvarjoa kantaen valaistuja kuntoportaita.
Koirabaanan portaisiin on asennettu yövalot! © Aila Heikkilä

Koirabaanan kuntoportaat Paraisilla sijaitsevat taatusti uniikilla paikalla kalkkilouhoksen vieressä. Huiman 470:n askelman portaissa korkeanpaikankammoisia saattaakin alkaa hirvittää, mutta maisema on takuulla kiipeämisen arvoinen! Suurimmaksi osaksi talkoovoimin rakennetut kuntoportaat ovat melko uudet, ja vierailijoiden iloksi samalla valmistui myös näköalatasanne portaiden yläpäähän.

Ajankohtaiset tiedot kuntoportaiden käytettävyydestä löydät Koirabaanan FB-sivuilta. Lisätietoa löydät Koirabaanan sivuilta. Kannattaa myös katsoa sivustolta löytyvä kiinnostava video portaiden rakennuksesta!

8. Niemenkulman kuntoportaat | Masku

Edessä infokyltti Niemenkulman kuntoportaista ja taaempana kuntoportaat.
Niemenkulman kuntoportailla järjestetään usein ohjattuja kuntoporrastreenejä. © Maskun kunta

Maskun Niemenkulman Marttoja sekä avuliaita kyläläisiä käy kiittäminen Niemenkulman uusista ja hienoista kuntoportaista! Tiesitkö, että Niemenkulman kuntoportailla pääsee myös toisinaan osallistumaan personal trainerin ohjaamalle porrastreenikursseille? Kuntoportailu on aina hauskempaa hyvässä porukassa!

Ajankohtaista tietoa Niemenkulman kuntoportaista löydät heidän FB-sivuiltaan

9. Amospuiston kuntoportaat | Kemiönsaari

Kaksi miestä, joista toinen katkaisee avajaisnauhan kuntoportaista.
Ei ole pitkä aika, kun Kemiössä juhlistettiin Amospuiston kuntoportaiden avajaisia! © Kemiönsaaren kunta

Kemiön keskustassa sijaitsevan Amospuiston kuntoportaat lienevät listamme tuoreimmat kuntoportaat: avajaisia nimittäin vietettiin vuoden 2022 lokakuussa! Ulkoliikkujan kannattaa noin muutenkin tutustua Amospuistoon, sillä liikuntatarjontaa löytyy vaikka hur mycket sekä talvi- että kesäurheiluun.

Löydät listan Amospuiston liikuntatarjonnasta Kemiönsaaren nettisivuilta

10. Kauttuan Linnavuoren kuntoportaat | Eura

Euran Kauttuan Linnavuoren kuntoportailla pääsee nauttimaan sekä urheilun hurmoksesta että rikkaasta rautakautisesta kulttuurihistoriasta. Kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Portaat ovat normaalia kapeammat, joten tasapainoilu tuo näihin porrastreeneihin oman lisähaasteensa.

Kauttualla riittää koettavaa ja nähtävää. Vieraile esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelemassa terassitalossa sekä Ruukinpuiston Vierailukeskuksessa. Yhteislippu oikeuttaa vierailuun molemmissa.

11. Sisupuiston kuntoportaat | Aura

Ilmakuvaa vehreästä Sisupuistosta, jossa näkyy muun muassa Aurajoki, laituri Aurajokeen, esiintymislava, katsomo, kuntoportaat, sekä autotie.
Auran Sisupuisto on upea kesäkeidas aivan Aurajoen rannalla. © Hoods.fi

Auran itäisestä keskustasta löytyy Lions Club Aura/Sisun rakentama Sisupuisto, joka toivotti vierailijat tervetulleeksi vain muutama vuosi takaperin. Sisupuisto on rakennettu upealle paikalle aivan Aurajoen kansallismaisemien varrelle. Puistosta löytyy esiintymislava, penkkikatsomo sekä kuntoportaat, jotka toimivat esiintymisaikaan kulkuväylänä katsomoon. Maltillisen askelmääränsä vuoksi Sisupuiston kuntoportaat sopivat mainiosti kelle tahansa – ja jos kuntoa riittää voi porrastreenin päätteeksi kiertää vielä läheisen rinteenkin. Jokirantaan on asennettu myös veneily- ja suppailulaituri.

Lisätietoa löydät esimerkiksi Aurajoentien nettisivuilta.

12. Merimaskun kuntorata ja kuntoportaat | Naantali

Puiset kuntoportaat alhaalta kuvattuna.
Merimaskun kuntoportaat on rakennettu urheiluseura Merimaskun Ahto ry:n ja Naantalin kaupungin yhteistyöllä. © Merimaskun Ahto ry

Merimaskusta löytyy ihastuttava metsäinen kuntorata, joka poukkoilee muutaman kukkulan ympärillä. Tämä valaistu lenkki sopii monenlaiselle liikkujalle ja johdattaa ulkoilijat saariston sisämaan metsiin ja kallioisiin peltomaisemiin. Muutama vuosi sitten Merimaskun kuntoradan läheisyyteen valmistui uudet kuntoportaat, joissa kunnon hikistä aherrusta kaipaavat pääsevät koettelemaan kuntoaan!

Jos poikkeaa polulta, on lähettyvillä myös kaksi kiviröykkiöistä muodostuvaa muinaishautapaikkaa. Toinen löytyy Isovuoren huipulta ja toinen viereisen mäen huipulta. Muinaishautojen etsintä kannattanee säästää kuiviin ja lämpimiin keleihin.

Lisätietoja Naantalin ulkokuntoilulaitteista ja kuntoportaista löytyy kätevästi Naantalin kunnan sivuilta

Puuttuiko oma suosikkisi listalta? Vinkkaa se osoitetietojen kanssa alla olevaan kommenttiosioon! :)

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat blogimme:

-Elisa & Know Your Hoodsin tiimi

P.S. Jos haluat tutustua tarkemmin Turun lähiseutujen naapurustoihin, kokeile maksutonta naapurustojen hakukonettamme ja tee löytöjä!

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)