Pohjola

Turku

Pohjola on tunnettu sekä kauniista, vanhoista puutaloista että uudesta, urbaanista asumisesta Logomon ympäristössä. Pohjolasta on kehittymässä kiinteä osa varsinaista keskustaa.

Pohjola on kaupunginosa aivan Turun ydinkeskustan pohjoispuolella. Kulttuurikeskus Logomo sijaitsee Pohjolassa ja vuonna 2018 hyväksytyn asemakaavamuutoksen myötä alueelle tullaan rakentamaan Turun Elämyskeskus osana Turun Ratapihahanketta. Elämyskeskuksen on suunniteltu valmistuvan vuonna 2023 ja se tulee toimimaan matkailun, kulttuurin, musiikin, elämysten, elektronisen urheilun, liikunnan sekä arjen palvelujen, työn ja asumisen kaupunkikeskittymänä. 

Pohjolassa on kahdenlaista rakennuskantaa; punatiilisiä uusia ja vanhempia kerrostaloja sekä puutaloalue, joka koostuu lähinnä omakotitaloista ja rivitaloista. Alueen pohjoisosassa sijaitsee tunnettu Juhannuskukkulan kerrostaloalue, vesitorni ja Turun ammatti-instituutti (TAI). Pohjolassa on sekä hintavia uudisrakennuksia että kohtuuhintaisempaa asumista.

Alueella sijaitsee Turun päärautatieasema ja linja-autoasema. Raiteiden yli pääsee kulkemaan Pohjolasta joko Rautatieaseman siltaa pitkin tai upouutta Logomon siltaa pitkin ja Kauppatorille kävelee noin vartissa. Myös kaupungin julkisen liikenteen yhteydet ovat erinomaiset. Pohjolassa toimii aktiivinen Länsi-Turun Asukasyhdistys Ry, jonka tavoitteena on edistää alueen vetovoimaisuutta, luoda yhteenkuuluvuutta sekä myötävaikuttaa palvelujen ja asuinympäristön kehittämiseen.

Asutko mielelläsi kehityksen äärellä, kävelymatkan päässä keskustasta?

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
puistojen vehreyttä
mäkimaisemaa

Rakennettu ympäristö
keskustan lähellä
pientaloasumista

Rakennuskanta
kerrostaloja
puutaloja
rivitaloja
omakotitaloja
uudiskohteita

Naapuruston erityispiirteet
puutaloalue
uusi asuinalue
kulttuurihistoriallinen

Alue on
kaksikielinen

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa enemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 54 % opiskelijat 11 % eläkeläiset 27 % alle 14-vuotiaat 7 % muut 11 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 42 % vuokralla 56 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

42 vuotta
Leaflet | ...

1 km Turun keskustaan