Saariston ympäri viikossa - 10 vinkkiä pyöräretkeen Saariston Rengastiellä

Katerina | 20.7.2021

Know Your Hoods -tiimimme Katerina on omien sanojensa mukaan amatööripyöräilijä, joten hän varasi reilusti aikaa Saariston Rengastielle. Hän vietti kumppaninsa kanssa reitillä helteisen viikon, ja nyt hän vinkkaa parhaat kohteet sekä helteisen kesän selviytymisvinkit muille reissuun lähteville.

Saariston Rengastie täyttää kuluvana vuonna 2021 peräti 25 vuotta. Emme olleet kiinnittäneet tähän huomiota, kun päätimme kumppanini kanssa viettää lomamme pyörän päällä. Itse asiassa monet muutkin asiat selvisivät vasta tien päällä; esimerkiksi se, että heinäkuussa on odotettavissa jatkuvasti yli 30 asteen hellekeli, että majoitukset pitää todellakin varata hyvin ajoissa suosituimpaan loma-aikaan ja että Google Mapsin "Enimmäkseen tasainen" -reittikuvaus ei merkitse juuri mitään.

Tiesimme kuitenkin, että Turun saaristo on upea ja ainutlaatuinen kohde, joka pitää jokaisen itseään kunnioittavan alueella asuvan kokea ainakin kerran elämässä. Toinen ratkaiseva tekijä lomakohteen valintaan oli se, että Rengastie on täysin saavutettavissa polkupyörällä. Autottomina olemme etsineet vaihtoehtoja polkupyörällä matkustamiseen. Koska asumme Turussa, meidän ei tarvinnut edes kuljettaa polkupyöriämme mihinkään – riitti, että pakkaamme tavarat ja astumme ulos etuovesta. Nyt, kun matka on koettu onnistuneesti, päätin jakaa muutaman vinkin kanssakulkijoille.

Näkymä Houtskarin saaren yli saaristoon, vihrea havumetsä edessä, kirkas sininen taivas ja meri kaukaisuudessa.
Näkymä saaristoon Borgbergetin lintutornilta, Houtskari © hoods.fi

Vinkki 1. Hanki matka- ja retkeilyopas

Ennen retkelle lähtöä hankimme ensimmäiseksi Tuomo Kesäläisen Saariston Rengastie matka- ja retkeilyoppaan. Opas oli erittäin hyödyllinen, sillä se auttoi reitin suunnittelussa ja johdatti meitä jatkuvasti mielenkiintoisille sivupoluille. Saaristotien reitti alkaa Turusta ja kulkee Kaarinan, Paraisten, Nauvon, Korppoon, Houtskarin, Iniön ja Kustavin kautta Naantaliin ja lopulta Raision läpi takaisin Turkuun. Reitin varrella on kuitenkin monia mielenkiintoisia kohteita, joista emme olisi tienneet ilman opaskirjan suosittelua. Ainutlaatuiset museot ja kirkot sekä rentouttavat luontopolut ja rannat piileskelivät usein sivuteillä.

Näkymä ylhäältä Paraisten valtavankokoiseen kalkkikivilouhokseen.
Paraisten kalkkilouhoksen näkymä, joka avautuu sivutiellä piileskelevästä naköalapaikasta. © hoods.fi

Näitä kohteita etsiessä ei aina voi luottaa Google Mapsin reittiohjeisiin. Kun esimerkiksi etsimme Korppoon Likholmin uimarantaa, joka sijaitsee erillisellä pienellä saarella, luotimme enemmän Googleen kuin liikennemerkkeihin. Sattui niin, että eksyimme, jolloin avulias korppoolainen ohjasi meidät pienelle piilossa olleelle sillalle. Jos haluat pysytellä vain varsinaisella virallisella tiellä, kannattaa seurata Saariston rengastien / Skärgårdens ringväg -kylttejä.

Kuvassa Taivassalon Pyhän Ristin kirkon värikkäitä ja hyvin säilytettyjä seinä- ja kattomaalauksia.
Yksi ‘piileskelevä’ kohteemme matkan loppupuolella oli tämä upea Taivassalon Pyhän Ristin kirkko. © hoods.fi

Vinkki 2. Mieti, mitä kaipaat matkalta - urheilua vai nautinnollista etenemistä

Varsinaisen Rengastien pituus on noin 250 km ja suositeltu pyöräilyaika on 2-5 päivää. Meille se olisi ollut liian vaativa tahti, sillä se olisi tarkoittanut noin 4 tunnin polkemista päivittäin lastatuilla pyörillä ankaran auringon alla. Koska halusimme mieluummin nauttia ja poiketa sivuteille kuin saavuttaa henkilökohtaisia nopeusennätyksiä, 30 km päivässä oli meille sopiva tahti edetä. Onneksi olimme päätyneet tähän ratkaisuun jo ennen kuin hellekeli oli tiedossa!

Harkitse siis reittiä suunnitellessasi, mitä haluat saavuttaa: nautitko urheilusta ja haluat viettää päiviä nimenomaan pyöräillen vai onko pyörä vain kuljetusväline, jonka avulla voit poiketa mielenkiintoisiin kohteisiin? Meille se oli jälkimmäinen ja nautimme hitaamman tahdin mahdollistamasta joustavuudesta. Saimme spontaanisti poiketa muutaman kilometrin matkalle sivutielle kiivetäksemme Borgbergetin lintutornille ja jäähdytellä kuumentunutta oloa Houtskarin Vittelundin hiekkarannalla. Ilman kiirettä minnekään.

Kuvassa on Vittelundin hiekkaranta, etualalla on piknik-pöytä ja -penkit, laituri taaempana, sininen merivesi ja toinen saari kuvan taka-alalla.
Matkalla Iniöön rentouduimme upealla Vittelundin hiekkarannalla. Yhden avuliaan houtskarilaisen mukaan Houtskarin uimaranta on saariston paras. © hoods.fi

Vinkki 3. Varaa majoitukset hyvin ajoissa

Varasimme huoneet Bed & Breakfast -tyyppisistä majataloista toukokuun lopussa, mutta suosittelen tekemään varauksia jo huhtikuussa. Myöhäinen varaaminen tuli kalliiksi, ja jouduimme tekemään kompromisseja. Matkan jakaminen tasaisiin väleihin ei ollut enää mahdollista, koska jotkut hotellit olivat jo varattuja.

Tämän seurauksena meillä oli lyhyempiä päiviä, jotka vaihtelivat 8 kilometristä 20 kilometriin, ja pidempiä päiviä, joista pisin oli 72 km. Toinen vaihtoehto yöpymiselle on telttailu, mikä olisi luonnollisesti halvempaa ja joustavampaa. Ajatus teltan pystyttämisestä pitkän pyöräilyn jälkeen ei kuitenkaan kiehtonut kumpaakaan meistä: halusimme kuitenkin vahvistaa suhdettamme. :D

Louhisaaren kartanorakennus keskellä aidan takana, kaksi sivurakennusta oikealla ja vasemmalla, vihreät puut kehystävät kuvan.
Onneksi jaksoimme pysähtyä pisimmän pyöräilypäivän aikana kuitenkin Maskun Askaisessa Louhisaaren kartanolle, joka on yksi Know Your Hoodsin kesäretkihaasteen kohteista. Kartano tunnetaan parhaiten marsalkka Mannerheimin syntymäkotina, mutta paikan historia ei todellakaan jää tähän. © hoods.fi

Kokemuksemme yöpymisestä pikku majataloissa ympäri saaristoa oli kuitenkin kaiken rahan arvoinen. Majataloissa pääsimme juttelemaan omistajien ja muiden vieraiden kanssa, ja saimme nähdä vilauksen siitä, millaista elämä saaristossa on. Jotkut paikalliset ovat asuneet koko elämänsä saarilla perheen perinteitä noudattaen, kun taas toiset ovat muuttaneet tänne äskettäin, saaristomaiseman kauneuden ja rauhan houkuttelemina.

Majotuspaikan sisätilasta otettu kuva. Huoneen seinät ovat hirsipuuta, muu huoneen sisustus, kuten lakanat, verhot, ja sivupöytä, on tyylikäs ja vaalea. Moderni lattiavalaisin oikealla, majakan taulu seinässä.
Hannaksen tila, Korppoo, oli yksi viehättävistä majoituspaikoistamme. © hoods.fi

Vinkki 4. Pyöräile aikaisin aamulla

Suosittelen pyöräilemään heti aamusta! Ensinnäkin aamulla auringolla ei ole vielä aikomusta polttaa sinua elävältä, jolloin on helpompi tehdä pitkiäkin matkoja paljon helpommin. Toiseksi huomasimme, että majatalojen vastaanotto sulkeutuu melko aikaisin, eli useimmissa paikoissa noin klo 19.00. Tämä tarkoittaa, ettei voi pyöräillä yömyöhään asti, jos haluaa katon päänsä päälle. Olimme itse aika hitaita aamuisin lomalaisten tyyliin, mikä aiheutti muutaman kerran stressiä, kun hikisenä juoksimme vastaanottotiskille minuutti ennen sulkeutumisaikaa.

Vinkki 5. Älä pakkaa liikaa mukaan

Älä ylikuormita polkupyörääsi! Kyllä, tavaratelineellä voi lukea max. 25 kg, mutta se ei tarkoita, että kaikki kapasiteetti kannattaa käyttää. Lähdimme matkaan kymmenen kilon pyörälaukuilla, mikä oli sopiva paino pääteillä kulkiessa, mutta hiekkaisilla sivuteillä tunsimme jo painovoiman vaikutuksen. Raskasta oli myös lukuisilla pienillä kukkuloilla ja parilla korkealla sillalla, joissa kalliimmat matkapyörät todennäköisesti pärjäisivät helposti. 

Kolmivaihteiset kirppikseltä löydetyt kaupunkipyörämme eivät kuitenkaan olleet kevyimpiä poljettavia ylämäkeen. Ota huomioon myös se, että jos aiot telttailla, mukaan todennäköisesti tulee noin 15 kg enemmän painoa varusteina ja ruokana.

Kuvassa blogin kirjoittaja, Katerina, on polvistunut polkupyöränsä viereen, hänen kädessä on vesipullo vesipullopidikkeessä, joka on irtoutunut polkupyörän alaputkesta. Rungossa on vieläkin kiinni osa riikki mennyttä pidikettä.
Haastavinta kaupunkipyörälla matkustamisessa ei kuitenkaan ollut ylämäki, vaan vesipullon pidikkeen kiinnittäminen. Toiseksi viimeisenä päivänä pidike meni lopullisesti rikki. © hoods.fi

Vinkki 6. Varustaudu hyvin (tämä ei tarkoita samaa kuin kalliisti!)

Älä huoli, sinun ei tarvitse juosta kauppaan ja sijoittaa kolmen kuukauden palkkaasi ammattilaispyörään ja muihin varusteisiin, jotta voit lähteä matkaan. Totesimme, että käytetyt kaupunkipyörämme hoitivat homman lopulta oikein mainiosti. Arvostimme kuitenkin mukavien polkupyöräshortsien pehmusteita sekä pehmustettuja pyöräilykäsineitä.

Pientä epämukavuutta on helppoa sietää lyhyen aikaa, mutta lomasta voi tulla kurja, jos paikat alkavat hangata. Jos haluat ostaa kunnon retkipyörän, ammattilaiset suosittelevat sijoittamista hyviin ohjaustankoihin, jotka tarjoavat useita käsiasemia kuten Butterfly- tai Alt-ohjaustangot. Huomasimme omalla matkalla ranteiden ja käsien rasitusta, joten harkitsemme kunnon ohjaustankoa tulevaisuudessa.

Kuvan keskiössä on Nauvon kaupungin tiekyltti, jossa on kauniisti piirretty Nauvon kartta. Blogin kirjoittaja, Katerina, jonka päällä on pyöräilyshortsit, käsineet, t-paita, kypärä ja aurinkolasit, seisoo kyltin oikealla ja tutkii karttaa.
Usein vietimme päivät pyöräilyvaatteissa siihen asti, että pääsimme suihkuun. Onneksi paikalliset asukkaat ovat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä eikä meitä hikisiä matkaajia käännetetty kertaakaan pois ravintolasta tai kahvilasta. © hoods.fi

Hankkimani taustapeili oli yksi parhaista hankinnoista, sillä se antoi minulle itseluottamusta autotiellä pyöräillessä. Vaikka saaristossa on myös pyöräteitä, suurin osa reitistä kulkee autotien reunalla. Toinen kätevä vinkki autoliikenteen käsittelemiseksi on pysähtyä ja päästää autoletka ohi ja jatkaa sen jälkeen matkaan. Autot saaristossa kulkevat aaltoina lautta-aikataulujen mukaan.

Vinkki 7. Ole tarkkana lautta-aikataulujen kanssa

Vaikka monet lautat ja lossit kulkevat niin säännöllisesti, että sinun ei tarvitse huolehtia aikataulusta, kahden lautan aikataulut ovat haastavampia: Houtskari - Iniö ja Iniö - Kustavi. Houtskari - Iniö -lautta liikennöi vain kesäaikana ja ainoastaan neljä kertaa päivässä. 

Iniö-Kustavi lautalla on pidempi lounastauko eikä se tunnu olevan niin säännöllinen kuin muut lautat. Odotimme lauttaa läheisessä kahvilassa, kun vietimme liikaa aikaa matkamuisto-ostoksilla Iniön suloisessa kaupassa. Odotus kahvilassa pelasti meidät kuitenkin rankkasateelta - siltä ainoalta sateelta, jonka koimme retkellä.

Polkupyöräilijänä lautalla matkustaminen on pelkkä ilo. Autot jonottavat ilman takuuta siitä, että ne mahtuvat lautalle, mutta polkupyörät voi aina kiilata mihin tahansa nurkkaan!

Kuvassa on sini-vihreä vesi, sininen taivas, ja keltainen Finnferries lautta, joka on yksi saariston rengastien tunnisteista, kuvan oikealla.
Lautat tunnistaa yleensä keltaisesta väristä, joka erottuu jo kaukaa. © hoods.fi

Vinkki 8. Suojaudu ja pidä muutenkin huolta itsestäsi

Matkan varrella tuli haasteeksi löytää täydellinen seos hyönteiskarkotetta ja aurinkovoidetta. Vaikka saariston suurin hyönteisuhka - punkit - ei ole vaarana avoimilla teillä, saimme monta hyttysten, hevoskärpästen ja muiden ötököiden puremaa.

Lisäksi muista suojata ihosi auringolta ja levitä aurinkovoidetta noin tunnin välein, erityisesti kun UV-indeksi on korkealla. Toisin kuin hyönteissuojan kanssa, onnistuimme suojautumaan auringolta melko hyvin ja vältimme kivuliaat palovammat ja auringonpistokset. Kypärä toimii myös sopivasti päähineenä porottavassa auringossa.

Muista juoda ja syödä säännöllisesti välipaloja ja suunnittele ruokatauot: kaupat ja ravintolat ovat melko hajallaan. Heikotus iskee helposti kuumassa säässä. Muista myös venytellä ennen ja jälkeen pyöräilyn. Jos väsähdät kesken matkaa, pidä lepotauko tai vaihtele fyysistä aktiviteettia. Me esimerkiksi pysähdyimme tarkoituksella pelaamaan minigolfia useamman kerran vierasvenesatamissa.

Blogin kirjoittaja, Katerina, on Paraisten Centris Seikkailugolf-radalla, valmistautumassa lyöntiin.
En ole vieläkään minigolfin mestari, mutta harjoittelua tuli riittämiin. Tämä on ensimmäinen pysähdyksemme Paraisten Centris Seikkailugolf-radalla. © hoods.fi

Vinkki 9. Ole avoin mahdollisuuksille

Lopuksi, ole avoin odottamattomille mahdollisuuksille. Etsi paikallisia karttoja ja kysy majataloissa ja ravintoloissa olevilta ihmisiltä, ​​mitä he suosittelevat nähtäväksi naapurustossaan. Ilman paikallisten ohjeita ja seikkailuhenkeä emme olisi löytäneet sellaisia ​​ihania paikkoja kuin Korppoon Paljasjalkapolkua tai Nauvon jatulintarhaa. Käytimme myös erityistä tilaisuutta kiivetä Korppoossa olevan Hannaksen tilan tontilla sijaitsevaan säätorniin, mikä on vain tilan vieraiden käytettävissä.

Kuvassa on Mark Nixonin (Neon) liikkuva luonnonmateriaaleista tehty taideteos Shiver house #2.
Taideteos Paljasjalkapolulta. Shiver house #2, 2019, Neon (Mark Nixon). © hoods.fi

Vinkki 10. Lähde seikkailulle ja pidä hauskaa

Tärkein vinkki on kuitenkin se, että tulipa matkan varrella mitä tahansa vastaan, suhtaudu siihen seikkailumielellä ja pidä hauskaa!

Hyvää matkaa Saariston rengastielle!

Toivon, että nämä neuvot innostavat sinua lähtemää Saariston Rengastielle, vaikka sinulla ei olisikaan kovimpaan paljon kokemusta pyöräilystä. Voit kulkea niin nopeasti tai hitaasti kuin haluat, autolla, veneellä tai polkupyörällä. Saaristossa on yleensä viihtyisää vielä elo- ja syyskuussa, jolloin suurin osa matkailijoista on jo palannut töihin. Tällöin majapaikkojakin saattaa olla saatavilla.

Sellainen vaara matkassa on, että kun tutustuu saaristoon paremmin, siihen saattaa rakastua pysyvästi ja kuten useat tapaamamme paikalliset, saatat päätyä rakentamaan elämää saaristomaisemiin.

- Katerina

Sinua saattaa myös kiinnostaa seuraavat blogit (klikkaa blogin nimeä):

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu. Lämna en kommentar och börja diskussionen :)