Turun Katariinanlaakso on täydellinen asuinalue – aivan kuin Täydellisistä naisista

Ninna | 7.9.2019

Wisteria Lane on löytynyt!

Vaikka Täydelliset naiset -sarjan tekijät koettavat pitää Wisteria Lanen sijainnin salaisuutena, taisin vahingossa paljastaa sen. Se löytyy Turun Katariinanlaaksosta! Tapasin myös yhden Katariinanlaakson täydellisistä naisista, Outi Ruoholan.

Haastateltava Outi Ruohola istuu talonsa terassilla ja toinen koira hyppää hänen edessään ja toinen istuu vieressä.
Outi ja perheen koirat, Rumba ja Baila, takapihalla. © CYF

Kaksi pörröistä koiraa, Rumba ja Baila, tulevat tervehtimään minua heti ovelle soittaessani ovikelloa. Molemmat tuovat minulle lelut jalkojeni juureen ja pyytävät minua leikkimään. Outi on kattanut ruhtinaallisen, terveellisen ja raikkaan aamiaispöydän, josta löytyy kaikkea karjalanpiirakoista ja munavoista meloniviipaleisiin. Vaikka kello on vasta 9 aamulla, minusta tuntuu, että Outi on ollut hereillä jo pitkään ja hän suorastaan säteilee energiaa.

"Tässä kadulla on koristeomenapuita koko matkan ja ylioppilasjuhlien aikaan katu on ihan vaaleanpunainen. Ihan kuin Täydellisistä naisista Wisteria Lane. Ihan samanlainen: teatraalinen, jopa kulissinomainen, studio, jossa vaaleanpunaiset kukat kukkii, kotipihat on siistejä ja niiden takana on vaikka mitä tarinoita niin kuin todellisessa elämässä”, Outi kuvailee Katariinanlaakson asuinaluetta.

Pinkin värisiä koristeomenapuiden kukkia Katariinanlaakson asuinalueella Turussa.
Katariinanlaakson koristeomenapuut kaunistavat luonnonläheistä asuinaluetta. © Outi Ruohola

Outi on asunut Katariinanlaaksossa jo vuodesta 1988. Katariinanlaakson asuinalue on vanha asuntomessualue, joka rakennettiin tuona samaisena vuonna. Siksipä alueelta löytyy mielenkiintoista arkkitehtuuria ja kirjava valikoima asumismuotoja kerrostaloista omakotitaloihin. Aikaisemmin Outin perhe asui Ilpoisissa vuokralla. Heti asuntomessujen jälkeen perhe muutti alueella sijaitsevaan kerrostaloon ja siitä viisi vuotta myöhemmin paritaloon, jossa pariskunta nykyäänkin asuu. Outin ja hänen miehensä Arton kolme tytärtä ovatkin viettäneet lapsuutensa Katariinassa. Vaan miten Outi sai unelmiensa paritalon? Ja miten hän sai houkuteltua vanhempansa Hämeenlinnasta Turkuun?

Katariinan vaaleankeltaisia taloja, jotka on rakennettu 1988 asuntomessualueelle.
Katariinanlaakson vuoden 1988 asuntomessualue edustaa monipuolista arkkitehtuuria ja on yhteisöllinen naapurusto. © CYF

Miten monta vuotta kestää tulla turkulaiseksi?

Outi on viettänyt lapsuutensa Hämeenlinnassa ja hänen miehensä Arto on Porista. Molemmat tulivat Turkuun opiskelemaan ja heidän rakkaustarinansa alkoikin Kårenin opiskelijapippaloista laskiaistiistaina.

“Siis se oli ihan käsittämätöntä, kun hän haki minua tanssimaan. Katsoin taakseni seinää, että minua vai?” Outi naurahtaa muistellessaan heidän ensitapaamistaan.

Pari onkin siitä lähtien ollut yhdessä ja yhteistä taivalta on kuljettu jo kohta 40 vuotta Turun kaduilla. Kuitenkaan Outi ei tunne itseään turkulaiseksi:

“Meidän tarina on se, että me ollaan tultu tänne opiskelemaan. Ollaan juurruttu tänne, eikä lähdetä täältä varmaan kulumallakaan. Ei me olla silti turkulaisia. Asutaan Turussa, eikä muutettaisi täältä minnekään, mutta ei voi sanoa olevansa kuitenkaan turkulainen.”

Turkulaisuus onkin identiteettinä varsin erityislaatuinen ja vaikka Turun kokisi kotikaupungikseen, on turkulaisuus jotain suurempaa. Outi vitsaileekin, että ehkä 40 vuotta ei riitä vaan tarvitaan 50 vuotta. Hän mainitsee Auran Aalloissa 1980-luvulla esitetyn radio-ohjelman, Turkulaiseksi 50 vuodessa, jonka jokaisessa jaksossa oli vinkkejä Turussa vähemmän kuin 50 vuotta asuneille, kuinka omaksua paikalliset tavat ja kielen.

Outin kolme tytärtä ovat kuitenkin turkulaisia - Turussa syntyneitä ja varttuneita.

Kaksi lasta leikkii Katariinanlaakson luonnonsuojelualueen vehreässä metsässä, suuren kiven juurella.
Lapset metsäseikkailulla Katariinanlaaksossa. © Outi Ruohola

Ikuinen reissu-isä kotiutuu

Outin isä on varsinainen seikkailija ja lähtenyt koko elämänsä minne nenä sattuu osoittamaan. 1950-luvulla hän palveli ensimmäisissä YK-joukoissa ja elämä on vienyt miestä maailman ääriin. Outin vanhemmat eivät oikein koskaan juurtuneet minnekään, vaikka suku on Pohjanmaalta ja perhe asui pitkään myös Hämeenlinnassa. Nyt Outin isä asuu Uittamolla ja vihdoin sanoo paikkaa kodikseen. Miten Outi sitten sai vanhempansa muuttamaan Turkuun?

Talossa, jossa Outi tällä hetkellä asuu, asui asuntomessujen jälkeen eräs perhe Oulusta. Outi oli vihitty papiksi 1990 ja pihalla vietettiin vauvan ristiäisiä, jossa Outi suoritti kasteen. Kuitenkaan perhe ei kauaa talossa asunut, sillä veri veti takaisin Ouluun ja he päättivät myydä talon.

“Sitten sanoin ihan leikilläni, että saanko provikkaa, jos myyn tämän teidän kämpän. Se oli siis vain vitsi”, Outi kertoo.

Outi ehdotti vanhemmilleen, jospa he muuttaisivat taloon. Ehkäpä Outin isän nenä sattui silloin osoittamaan Turun suuntaan, sillä vanhemmat tekivät työtä käskettyä! Kuitenkin vanhemmat jossain vaiheessa kaipasivat takaisin Hämeenlinnaan ja niin Outin perhe vaihtoi kerrostalosta paritaloon vanhempiensa tilalle. Monien muuttojen jälkeen myös Outin vanhemmat löysivät paikkansa Turun Uittamolta aivan Katariinan vierestä.

Metsän porukka ja vieraita metsästä

Katariinanlaakson luonnonsuojelualue on ainutlaatuinen jalopuiden täyttämä ja merenläheinen 17 hehtaarin luontoalue Turussa. Outille tämä rikkaan luonnon keidas on osa jokaista arkipäivää. Hän käyttää koirat lenkillä siellä päivittäin.

"Kokonaisuus on upea. Katariinanlaakso on aina kaunis, oli vuodenaika mikä tahansa. Alkukesän vihreys ja kun aluksi tulee sinivuokot, sitten valkovuokot ja keltavuokot. Siellä on muutama salainen paikka, jossa keltavuokot kasvaa. Ne on äärettömän harvinaisia ja monet sekoittavat ne mukulaleinikkiin. Sitten tulee kielot ja sitten kaikki muut villikukat. Mutta vihreys, tammimetsät, pähkinälehto ja meri!” Outi kuvailee.

Katariinanlaakson luonnonsuojelualue auringonlaskussa. Kuvassa näkymä merelle ja taivaanranta on värjäytynyt punaiseksi.
Maisema Katariinanlaaksosta merelle. © Outi Ruohola

Metsässä on oma porukkansa, joka koostuu monenlaisista vakiokävijöistä. Löytyy koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, pariskuntia, yksinäisiä kulkijoita jne. Erityistä metsän porukassa on se, että ihmiset ovat alkaneet tervehtimään toisiaan, juttelemaan, vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan elämän tarinoitaan. Outillakin on monta tuttua, joita hän päivittäisillä ulkoiluretkillään metsässä tapaa.

Katariinalaakson luonnonsuojelualueen luonto lumen peittämänä.
Katariinanlaakson luonnonsuojelualue talviaikaan. © Outi Ruohola

Metsän porukan lisäksi metsästä löytyy myös eläimiä, kuten metsäkauriita, hirviä, jäniksiä ja kettuja. Kävipä kerran niinkin, että Outi sai metsästä vieraan koputtelemaan oman talonsa ikkunaan. Outi havahtui eräs päivä hirveään kolinaan ja kilinään puhuessaan puhelimessa. Hän ryntäsi alakertaan katsomaan, mitä oikein tapahtui. Ei olleet katon korjaajat tulleet vaan hämmästyksekseen Outi löysi hirvenvasan ikkunansa takaa.

"Meille yrittää hirvi sisään!” Outi huudahti puhelimeen. 

“Missä sinä oikein asut?!” kysyttiin toisessa päässä.

Ei siltaa!

Suurin pelko Outilla ja alueen muilla asukkailla on, että alueelle rakennetaan Uittamon silta, joka yhdistäisi mantereen Hirvensaloon. Silta vilkastuttaisi liikennettä alueella valtavasti ja pelko siitä, että ainutlaatuinen Katariinan luonnonsuojelualue pilaantuisi sen myötä, on suuri. Outi haluaakin vedota Turun päättäjiin, että luonto, hiljaisuus ja ihmisten hyvinvointi menisi arvoina mammonan edelle. Ei ole reilua, mikäli hirvensalolaisten liikkumisen vuoksi Katariinan ja Uittamon asuinalueet menettäisivät keskeisen osan ainutlaatuisuudestaan. Myös alueen kaupunginosayhdistys Meripuistoseura ry on tehnyt valtavasti töitä sillan vastustamiseksi.

Outilla on monia upeita ideoita alueen kehityksen suhteen. Katariinanlaaksossa pitkään asuneena hän on alueen asiantuntija ja tietää, millaiset asiat elävöittäisivät asuinaluetta - eikä pelkästään alueen asukkaiden näkökulmasta vaan kaikkien Turussa asuvien! Tällaisia olisi esimerkiksi Akumentinpuiston kehitys aktiviteetteja tarjoavana viihtyisänä naapuruston olohuoneena ja rannan kehitys viihtyisäksi kävelyreitiksi koko matkalta Katariinasta Uittamon paviljongille, Majakka- ja Telakkarantaan asti. Kevyen liikenteen väylän olisi kierrettävä Pihlajaniemessä toimiva Heikkilän kasarmialue, mutta muita esteitä Outi ei näkisi rannan kehitykselle kokonaisuudessaan. Myös Uittamon paviljongin tiloja voisi ottaa aktiivisemmin käyttöön.

Ideoistaan Outi on kirjoittanut myös Turun Sanomiin. Outin julkisia tiloja puoltavan kirjoituksen pääsee lukemaan täältä.

Kannattaako Turun Katariinaan muuttaa?

Katariina on erityisen yhteisöllinen, naapurit tuntevat toisensa ja tekevät asioita yhdessä. Erityisesti Outin lapsille asuinalue on tarjonnut leikkikavereita, joista on tullut myös elämänmittaisia ystäviä ja toistensa lasten kummeja. Myös ympäröivä luonto on tarjonnut mielettömät mahdollisuudet leikkeihin.

“Luonto on ykkönen, ykkönen, ykkönen. Se on tämä paikka”, Outi painottaa.

Tällä hetkellä Outi ja asuinalueen muut naiset pitävät yllä perinteitä, joista yksi on itsenäisyyspäivän juhliminen yhdessä. Aiemmin lapset olivat myös mukana, mutta nykyään alueen naisista on muodostunut vahva ja yhtenäinen porukka. Ystävät löytyvät naapurista ja monenlaiseen tekemiseen löytyy saa seuraa. Outi on harrastanut esimerkiksi avantouintia jo 20 vuoden ajan ja he käyvät lähes päivittäin erään naapurin kanssa uimassa. Myös ystävä juoksulenkeille löytyy naapurin oven takaa.

“Täydellisten naisten täydellinen asuinalue”, Outi vitsailee. Mutta vitsissä taitaa piillä totuuden siemen.

-Ninna

P.S. Tutustu tarkemmin asuinalueeseen Katariinan aluesivulta tai hae itsellesi parhaiten sopivaa asuinaluetta hakukoneemme avulla.

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Hanna

Ihana kirjoitus! 🙂

5.3.2021 14:35Vastaa
2 0