Kesä Turussa -valokuvanäyttely hurmasi – Katso voittajat!

Anna | 1.7.2022

Tänä kesänä kokosimme Turun kaupungin kanssa Turun Kesäkadulle valokuvanäyttelyn, jonka 10 kuvaa esittelivät, miltä kesä Turussa näyttää varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön. Kuvat oli koottu Know Your Hoodsin vuosien varrella järjestämien valokuvakisojen osallistujien joukosta. Yleisö sai myös äänestää suosikkikuvaansa, ja nyt on aika paljastaa, mitkä kuvista varastivat äänestäjien sydämet!

Näyttely oli esillä Kesäkadulla Panimoravintola Koulun aidassa 1.7.-18.9.2022, minkä lisäksi kuvia saattoi ihailla digitaalisesti Know Your Hoodsin blogissa. Näyttelyn ideana oli myös innostaa niin kaupunkilaisia kuin vierailijoitakin tutustumaan kiinnostaviin kohteisiin ympäri Turkua. Monet kuvista yllättivät kokeneetkin turkulaiset esittelemällä uusia puolia tutusta kaupungista.

Mutta mikä kuva oli yleisön suosikki?

Yleisön suosikki: Mystinen aamu-usva

Sumua ja auringonnousu Aurajokilaaksossa
© Jyri Aerikkala

Yleisön suosikiksi nousi Jyri Aerikkalan kuva Auranlaaksosta 23% äänisaaliilla. Kuva valloitti äänestäjät esittelemällä tutun ja rakkaan paikan uudessa valossa. Näin äänestäjät kommentoivat kuvaa:

“Tuo on juuri se näkymä, mikä kuvaa Turun kesäaamuja -- Luonto ja sen vehreys, aurajoki ja ihana aamu-usva… Kaunis kuva!” -Nora

“what a wonderful, mystical shot. Captures a feeling and sends it right to the observer.” -Henki

“Yllättävä maisema Turkuun liitettynä. Kaunis, eteerinen.” -Marita

2. sija: Kaupunki herää

Ylhäältä otettu kuva Puolalanpuiston rakennuksista aikaisin kesäaamuna
© Esa Mela

Toiseksi eniten ääniä sai Esa Melan kuva varhaisesta kesäaamusta Puolalanpuistossa.

"Puolalanpuisto on osa kauneinta Turkua. Rauhallinen keidas, vain muutama kortteli hetkisestä ydinkeskustasta. Kuva vangitsee hienosti tämän upean miljöön ja sen ainutlaatuisen, kodikkaan tunnelman." -Kimmo

"Everything about this photo makes me want to visit so i can awaken in that place! The lighting is superb. Colors are gorgeous. The vantage point, breathtaking." -Paula

Jaettu 3. sija: Turku herää

Ilmakuva Mikaelin kirkon tornista ja Turusta auringon noustessa
© Mikael Grönroos

Kolmannen sijan jakoivat kaksi kuvaa. Toinen on Mikael Grönroosin otos heräilevästä Turusta.

"Vangitsi sydämen. Upea otos!" -Pauliina

"Kuvaaja on onnistunut taltioimaan upean auringonnousun, josta huokuu unelias tunnelma. Lisäksi kuvassa näkyy hienosti iso osa kaupunkia." -Minttu

Jaettu 3. sija: Taianomainen yö Aurajoella

Suomen Joutsenen ja muiden laivojen valot loistavat sumun keskellä pimeässä
© Tarja Mäki

Kolmannelle sijalle nousi myös Tarja Mäen kuva laivojen loistavista valoista sumuisessa yössä. Näin äänestäjät kiteyttivät kuvan herättämiä ajatuksia:

"Kuvassa on ajattomuutta ja mystinen tunnelma." -Faiz

"hieno tunnelma ja valo. Laivat ja joki kuuluvat Turkuun." -Minna

Kaikki näyttelyn 10 upeaa kuvaa:

1. Turku herää

Auringonnousu Port Arthurin yllä. Valo heijastuu Mikaelinkirkon torin läpi.
Aamuauringon säteet valaisevat Mikaelinkirkon tornin Turun Portsassa. © Mikael Grönroos

Kuvan lintuperspektiivi antaa meille uuden näköalan aamuauringossa kylpevään Turkuun ja auringon valaisemaan Mikaelinkirkon torniin. Port Arthurin puutalokortteli ja Mikaelinkirkko ovat valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä. Portsan puutaloja kannattaakin lähteä ihailemaan kesäisellä kävelyllä ja käydä mahdollisuuksien mukaan samalla ihailemassa myös kirkon sisätiloja. 

Osoite: Puistokatu 16, Turku

2. Kaupunki herää

Vanhoja taloja Puolalanpuiston rinteessä.
Puolalanpuiston vanhimmat taloista ovat peräisin 1800-luvulta. © Esa Mela

Puolalanpuisto on monen suosikkipaikka kesäpäivän viettoon, eikä suotta! Vanhat ja kauniit kerrostalot kehystävät puistoa, jossa voi viettää kesäpäivää pelaillen tai kirjaa lukien aivan Turun keskustassa. Tässä kuvaaja on kuitenkin vanginnut Puolalanpuiston aamun koitteessa hetki ennen kuin puisto täyttyy ihmisistä. Lopputulos on taianomainen!

Osoite: Puolalanmäki, Turku

3. Mystinen aamu-usva

Aurajoen varren usvaiset niityt auringonnousun aikaan.
Jokirantaa seuraamalla pääsee nopeasti Auranlaakson kumpuileviin maisemiin. © Jyri Aerikkala

Turussa ensi kertaa vierailevat eivät välttämättä tiedä, että Aurajokea seuraamalla pääsee nopeasti upean Auranlaakson maisemiin. Täällä voi tehdä pitkän kävelyn rantaniittyjen ympäröimänä tai lähteä joelle melomaan. Mutta vain onnekkaimmat pääsevät todistamaan usvan verhoaman Auranlaakson mystisiä hetkiä aamuvarhain.

Osoite: Vanha Ravattulantie, Turku

4. Maalaistunnelmaa Kuralan kylämäessä

Turussa voi aloittaa päivänsä myös todellisissa maalaismaisemissa. © Atte Heinonen

Tämä kuva yllättää – voiko kesä Turussa näyttää myös tältä? Kyllä voi, sillä Kuralan kylämäki tarjoaa aikamatkan 50-luvun maalaismiljööseen, vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Erityisesti kesällä kylämäen lampaat, niityt ja laitumet tekevät siitä rauhoittava maalaisidyllin keskellä kaupunkia. Juuri tämän yllätyksen Turun kesässä kuvaaja on onnistunut vangitsemaan ansiokkaasti!

Osoite: Jaanintie 45, Turku

5. Aamu Kupittaanpuistossa

Hirvi-patsas ja sen varjo Kupittaanpuistossa auringon valossa.
Kuva Kupittaanpuistosta lupaa aurinkoista lomapäivää. © Salla Mutanen

Kuvaaja on vanginnut Kupittaan oman hirven vartioimassa Kupittaanpuistoa, jossa on juuri valkenemassa täydellinen kesäpäivä. Tämä Suomen vanhin ja laajin kaupunkipuisto onkin todellinen keidas keskellä kaupunkia. Onko kesä täydellinen, ellei vähintään yksi päivä ole vierähtänyt Kupittaanpuistossa pelaten, uiden ja auringosta nauttien?

Osoite: Kupittaankatu, Turku

6. Näkymä Kalmasvuorelta

Puu kallioisella mäellä. Takaa heijastuu Turun tuomiokirkko.
Hepokullassa sijaitseva Kalmasvuori on Turun kukkuloista vähemmän tunnettu, vaikka se tarjoaa näin vaikuttavan näköalan! © Jari Kouvo

Kuvaaja on ikuistanut kuvaan Turun kenties tunnetuimman maamerkin – Turun tuomiokirkon, tosin tällä kertaa yllättävästä näkökulmasta. Vaikka Turku tunnetaan kukkuloistaan, on Kalmasvuori näistä vähemmän tunnettu. Kuva muistuttaakin, että tutusta kaupungista löytyy aina uusia näkökulmia!

Osoite: Niitunniskantie, Turku

7. Sateen jälkeen

Puinen ovi, joka vie puutarhaan. Taustalla sinisiä taloja.
Kurkistus Portsan puutalokorttelin kesäiselle sisäpihalle. © Carin Holmroos

Kesä valtaa Turun joka nurkan – lähiöt, parvekkeet, jokirannan ja puistot! Tämän kuvan avulla saamme kurkistaa salaiseen maailmaan: kesäiselle sisäpihalle Port Arthurin puutalokorttelissa. Raollaan oleva portti tuntuu kutsuvan peremmälle ja jokakesäisen Portsan pihakirppiksen yhteydessä pihoihin tutustuminen onkin mahdollista!

Osoite: Puutarhakatu, Turku (HUOM! Ei kuvan tarkka osoite, sillä se on yksityisalue. Puutarhakatu on keskeinen Portsan katu, johon kannattaa suunnata fiilistelemään puutalokorttelin elämää.

8. Auringonlasku Korppolaismäellä

Auringonlasku parvekkeiden välissä.
Kesä on saapunut myös Korppolaismäelle Turkuun. © Miia Ketonen

Kesäilta tarjoaa parastaan Korppolaismäellä. Kuvaaja on vanginnut upean auringonlaskun, jota rajaa rannan urbaani asutus. Korppolaismäen ohi meren rannassa kulkeva rantareitti on uusi, mutta monelle jo rakas iltalenkki. Reitillä voi tehdä pitkän kävelylenkin vaikka Hirvensalon sillalle saakka tai pysähtyä katselemaan vastarannalle saapuvia matkustajalaivoja. Huomaatko yhden niistä kuvassa?

Osoite: Maununtyttärenkatu, Turku

9. Heijastuksia Aurajokirannassa

Rakennusten valot heijastuvat Aurajoen pintaan hämärässä illassa.
Aurajoki heijastaa kaupungin valot kuutamossa. © Kari Haila

Aurajoki on todistanut jokivarren kehitystä ja muutosta vuosien aikana. Muutoksia onkin tapahtunut paljon, ja uutta ja vanhaa yhdistelevä jokiranta on säilyttänyt paikkansa Turun sydämenä. Aurajoki on kutsuva paikka kaikkina vuorokauden aikoina, minkä kuva upeasti todistaa!

Osoite: Läntinen rantakatu tai Itäinen rantakatu, Turku (Kuva otettu vastarannalta eli Läntiseltä Rantakadulta. Kuvan rakennukset sijaitsevat Itäisellä Rantakadulla).

10. Taianomainen yö Aurajoella

Suomen Joutsen laiva ja sen valot Aurajoen pintaa vasten sumuisena yönä.
Aurajoki on tunnelmallinen myös hämärän aikaan. © Tarja Mäki

Aurajoki ja Suomen Joutsen ovat Turun ikonisia maamerkkejä. Tässä kuvaaja on vanginnut ne mystisen sumun keskellä. Kuva osoittaa, miten tunnelma Aurajoella muuttuu kuljettaessa aamusta iltaa ja kesästä syksyyn. Vaikka yö on jo pimeä, Suomen Joutsenen tunnistettavat valot valaisevat kaupungin!

Osoite: Läntinen rantakatu tai Itäinen rantakatu, Turku (Kuva otettu vastarannalta eli Itäiseltä Rantakadulta. Kuvan laivat sijaitsevat Läntisen Rantakadun varrella).

Näillä ohjeilla äänestettiin:

  • Tutustu kuviin Kristiinankadulla tai tässä blogissa ja valitse suosikkisi 31.8.2022 klo 23.59 mennessä. 
  • Jätä blogin lopussa olevaan kommenttikenttään suosikkikuvasi numero ja lyhyt perustelu, miksi juuri tämä kuva on suosikkisi. 
  • Palkinnot:
    • Eniten ääniä saanut kuvaaja voittaa 100€ lahjakortin vapaavalintaiseen ravintolaan Turussa
    • Äänestäjien kesken arvotaan Turku-aiheisia palkintoja 
  • Paljastamme voittajakuvan 15.9.2022 blogissa ja järjestäjien somekanavissa.

Kiitos kaikille kuvaajille ja äänestäjille!

HUOM! Kommentin jättämisen yhteydessä pyydämme sähköpostin, jonka avulla otamme yhteyttä äänestäjien kesken arvottavan palkinnon voittajaan. Emme käytä sähköpostia muuhun tarkoitukseen, ellet tilaa uutiskirjettämme.

Turun kesä -valokuvanäyttelyn kohteiden kartta.
Ota kartta talteen ja lähde kierrokselle maisemiin, jossa näyttelyn kuvat on otettu.

-Kesä Turussa -näyttelyn toteuttajat

P.S. Kokeile maksutonta naapurustojen hakukonettamme ja tee löytöjä! Voit myös seurata Turun seudun naapurustojen kuulumisia meidän Facebook- ja Instagram-sivuilla. Parhaat vinkit kesäiseen Turkuun löydät Visit Turku -sivuilta.

Sinua saattaa myös kiinnostaa seuraavat blogit:

P.S. Kokeile maksutonta naapurustojen hakukonettamme ja tee löytöjä! Voit myös seurata Turun seudun naapurustojen kuulumisia meidän Facebook- ja Instagram-sivuilla. Parhaat vinkit kesäiseen Turkuun löydät Visit Turku -sivuilta.

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ann-Catrin

1. Ljuset, stämningen och den vida vyn över staden fångade genast min blick.

1.7.2022 8:15Vastaa
4 0
Anu Demir

5. Kuvasta välittyy ihana rauha ja vehreys. Hirvipatsas tuo uljautta ja särmää kuvaan.

1.7.2022 9:46Vastaa
2 0
Katariina Jansson

10

1.7.2022 15:16Vastaa
2 0
7

Beautiful photo!

1.7.2022 16:39Vastaa
1 0
Amy Hernandez

#7
I love the composition of this picture! Finland is so pretty.

1.7.2022 16:55Vastaa
3 0
Merja

7. Salaperäinen tunnelma, aivan kuin itse kurkistelisi tuosta avatusta vanhasta ovesta pihalle.

1.7.2022 18:40Vastaa
1 0
Aino Mela

Kuva 2 Puolalanmäeltä. Kuva on kovin ”turkulainen”.

1.7.2022 21:07Vastaa
5 0
Jari-Pekka Koskinen

Kuva 1.
Aamuauringon harmoniaa ennen kaupungin heräämistä.

1.7.2022 21:23Vastaa
4 0
Sanna P.

1. Ihanan rauhallinen ja lämmin tunnelma

1.7.2022 21:24Vastaa
1 0
KN

2. Tai 7.
Ne on minusta sitä oikeaa, parhaita paloja Turusta. Niitä sokeri hippusia joita ei muisteta esitellä muulle maailmalle. Ne jotka kertoo mitä meillä on ja mistä meidän rakkaus Turkuun kumpuaa.
Ei turkulaisena, Turkuun muuttaneena katse katsoo eri kulmasta.

2.7.2022 0:50Vastaa
3 0
Maria

Kuva 3 eli aamu-usva on suosikkini. Herkkä ja kaunis kuva. Aurajoen lenkkipolut tarjoavat elämyksiä vuoden- ja vuorokauden ajasta riippumatta.

2.7.2022 9:03Vastaa
3 0
Manu

#9

2.7.2022 9:05Vastaa
1 0
Evao

Kuva nro 1 on hienoin! Se on paitsi upea otos, myös hieno tiivistelmä Turun monimuotoista kaupunkinäkymää.

2.7.2022 12:09Vastaa
1 0
Tuula Tiittula

Kaunis rauhallinen tunnelma. Vanha ja uusi kohtaavat. Kuva kuin sadusta. Ihanaa kun aamu sarastaa.

2.7.2022 12:14Vastaa
1 0
Marjut Saari

9. Heijastuksia aurajokirannassa ❤️

2.7.2022 12:20Vastaa
1 0
Pepe

9.
Saa maiseman näyttämään ihan maailman kaupingilta.

2.7.2022 12:33Vastaa
1 0
Päivi Sandberg

Kuva 3,hieno tunnelma

2.7.2022 12:39Vastaa
2 0
Heli Juntunen

#9 Kuvassa kaupunkia vähän epätavanomaiselta suunnalta tavalla, joka saa kaupungin näyttämään suurkapungilta.

2.7.2022 12:40Vastaa
1 0
Tuula Tiittula

2. Kaupunki herää. Uusi ja vanha kohtaavat. Rauhallinen hieno tunnelma, Kuva kuin sadusta.

2.7.2022 12:42Vastaa
2 0
Minna

3. Mystinen aamu-usva

2.7.2022 12:50Vastaa
2 0
Jemina

4. kuva onnistuu välittämään tunnelman ja hetken.

2.7.2022 15:25Vastaa
1 0
Ulla

Kuva 2. Värit ja tunnelma

2.7.2022 16:26Vastaa
1 0
Miska

Kuva 3, erikoista Ja kaunista Turkua!

2.7.2022 18:23Vastaa
2 0
Riikka

9. Heijastuksia Aurajokirannassa Upea kuva nosturista ja kerrostaloista

2.7.2022 19:21Vastaa
2 0
Kenneth Rundt

#6 är min favorit. En ovanlig vy över Domkyrkan men ändå så mycket Åbo-känsla att man häpnar

2.7.2022 19:36Vastaa
4 0
Maria

Nro 3; ihana tunnelma, kesäisen usvan voi tuntea kasvoillaan.

2.7.2022 22:12Vastaa
2 0
Jockum L

Nr 7, bilden är tagen i Åbos absolut finaste kvarter – Portsa!

3.7.2022 13:20Vastaa
1 0
Juha

7. Ihana kuva ja piha!

3.7.2022 19:31Vastaa
1 0
Sandra

Jag röstar på bild nr.7, eftersom Port Arthur nog är det bästa Åbo kan erbjuda.

3.7.2022 20:38Vastaa
1 0
Miia

Kuva nro 2.
Upea ja niin turkulainen kuva.

4.7.2022 10:34Vastaa
1 0
PirjoS

2. Kaupunki herää – mieluisin näistä otoksista!

4.7.2022 11:35Vastaa
1 0
Lissu Kaivolehto

2. Upea, sadunomainen aamutunnelma. Kaunis harmooninen kuva, jossa kaikki elementit kohdillaan.

4.7.2022 11:48Vastaa
1 0
Minna Kalliola

2

Kuva on kuin sadusta – kaunis ja täynnä taikaa.

4.7.2022 12:03Vastaa
1 0
Marita Hölttä

Kaikki ovat ihania mutta suosikkini on numero kaksi – siinä on kaupungin kodikasta ja kaunista tunnelmaa!

4.7.2022 12:39Vastaa
1 0
Mari Korhonen

Numero 10. Sumu on hieno efekti ja valot valaisevat hienosti.

4.7.2022 17:59Vastaa
2 0
Sari Alanen

2. Esa Mela, Kaupunki herää

4.7.2022 18:08Vastaa
1 0
Heidi Lakaniemi

10

4.7.2022 20:42Vastaa
2 0
A v

1!

4.7.2022 22:22Vastaa
2 0
Siiri Grönholm

Upein on nro 3, Jyri Aerikkalan kuva!

5.7.2022 6:30Vastaa
2 1
Anne

9. Hieno kuva Aurajoesta.

5.7.2022 7:34Vastaa
2 0
Fred Miller

3

5.7.2022 14:36Vastaa
2 0
Nina Suma

Tykkään numero 9

5.7.2022 20:04Vastaa
1 0
Harri Suma

9.
Elämä on yhtä heijastusta

5.7.2022 20:06Vastaa
1 0
Tiina

10 Hieno kuva.

6.7.2022 9:43Vastaa
2 0
Sari Saaranto

Kuva nro 3. Voimaannuttava kokonaisuus.

6.7.2022 11:28Vastaa
3 0
Moona

7, aivan ihana kuva, tunnelma välittyy

6.7.2022 12:40Vastaa
1 0
Minna-Liisa Erkkilä

Numero 3 on mielestäni paras.

6.7.2022 12:41Vastaa
2 0
Melli

I vote for number 3! Such a gorgeous photo and I love the colors and vibe this picture shows. 💗

6.7.2022 12:41Vastaa
2 0
Paula Riggs

2. The city awakens
Everything about this photo makes me want to visit so i can awaken in that place! The lighting is superb. Colors are gorgeous. The vantage point, breathtaking.

6.7.2022 19:23Vastaa
4 0
Jonne Karttunen

3

6.7.2022 23:06Vastaa
2 0
Veeti Mäkikalli

6

6.7.2022 23:06Vastaa
1 0
Päivi Säiniö

6. Näkymä Kalmasvuorelta.
Hyvä esitellä kuvissa myös sitä ei-niin-tunnettua Turkua – joskin tässä katse onkin suunnattu siihen ikoniseen Turkuun.
Itse retkeilin Kalmasvuoren alueella heinäkuun alussa. Loistava lähiluontokohde!

7.7.2022 20:31Vastaa
1 0
Johanna Kylälassila

Kuva 10. Hieno iltahämykuva. Mystinen tunnelma.

8.7.2022 8:32Vastaa
3 0
Liisa

Kuva n:o 6 – vielä uusi ja raikas tuomiokirkkonäkymä

8.7.2022 8:46Vastaa
1 0
Solava Anneli

Kuva 2. Upea kuva upeasta ja tutusta paikasta.

8.7.2022 22:23Vastaa
2 0
Anni

Kuva 1.

9.7.2022 15:20Vastaa
1 0
Veera

3, eteerinen tunnelma

9.7.2022 15:21Vastaa
1 0
Kati Haapasalo

3. tai 10. Ensimmäinen on upein otos, mutta viimeisessä Turun tunnelma on ainutlaatuinen

9.7.2022 19:24Vastaa
2 0
Risto Saari

Äänestän kuva
5

10.7.2022 11:59Vastaa
1 0
Anna Heikkinen

Nr 6. Här möts natur och stad. Symbolen är stark för Åbo,Domkyrkotornet, gammalt och välkänt. Trädets mäktiga krona står för naturens närvoro, ännu äldre än kyrkan.

10.7.2022 19:01Vastaa
1 0
Wanvisar Tapjit

#3
It’s a picture that is both warm and cold, making them both feel suffocating and comfortable at the same time.

10.7.2022 19:57Vastaa
1 0
Fredi Forsen

10. Tunnelmallinen yökuva Aurajoelta.

11.7.2022 10:04Vastaa
2 0
Hanna Lehto

2. Satumaiset värit ja tunnelma. Kaikki kuvat olivat todella hienoja.

11.7.2022 15:01Vastaa
1 0
Katja Engblom

Kuva 10. Jotenkin kuva henkii Turun historiaa, Aurajoki, laivat… kuin aika olisi pysähtynyt.

11.7.2022 18:21Vastaa
2 0
Kimmo

Puolalanpuisto on osa kauneinta Turkua. Rauhallinen keidas, vain muutama kortteli hetkisestä ydinkeskustasta. Kuva vangitsee hienosti tämän upean miljöön ja sen ainutlaatuisen, kodikkaan tunnelman.

11.7.2022 18:41Vastaa
2 0
Iiris

2💫

11.7.2022 22:36Vastaa
2 0
Jenna

7! Ihana kotoinen tunnelma. Rauha

12.7.2022 12:36Vastaa
1 0
Miiuska

Kuva 3. Se muistuttaa luonnon kauneudesta ja miten läheltä sitä löytyy. Ja toivottavasti kuva muistuttaa siitä, ettei rakenneta liikaa vaan jätetään luonnolle tilaa.

12.7.2022 13:08Vastaa
1 0
Anna Suurnäkki

3

12.7.2022 19:26Vastaa
1 0
Hele

3. Ihana maaginen hetki❤️

12.7.2022 20:59Vastaa
1 0
Henki

3. what a wonderful, mystical shot. Captures a feeling and sends it right to the observer.

12.7.2022 21:00Vastaa
1 0
E.A.

7. Todella kotoisa!

13.7.2022 11:26Vastaa
1 0
Seidi Jääranta

10 Tarja Mäki Taianomainen yö Aurajoella.
Valokuvaaja on napannut ylimaallisen hetken.

13.7.2022 20:41Vastaa
2 0
Seni

Numero 6 . Jari Kouvon ottama kuva on lumoavan kaunis .
Huomaa että On taiteellinen ihminen . Aivan mielettömän kaunista. 😍

14.7.2022 12:30Vastaa
1 0
Pauliina

1. Vangitsi sydämen. Upea otos!

14.7.2022 19:04Vastaa
1 0
Kristiina S

Kuva nro 6
Ei jää yhdellekään suomalaiselle epäselväksi, missä sijaitsee luontopolun varrella kuvattu wanha mänty! Siniharmaa, vähän utuinen värimaailma lumoaa (jopa merkki männyssä), hieno sommittelu, valon leikkiä etualalla. Näkymä kuin fantasiaelokuvasta!

14.7.2022 22:58Vastaa
1 0
Carita Stenlund

Heijastuksia Aurajokirannassa. Minusta tähän ei ole mitään lisättävää…… Todella kaunis kuva.

15.7.2022 12:56Vastaa
1 0
Päivi Lehtisaari

3 ihana kuva!

15.7.2022 14:21Vastaa
1 0
Vierailija

6. Hieno ja vähän erilainen, kuvassa tuttua ja vähemmän tuttua 👌🏻

15.7.2022 16:25Vastaa
1 0
C

7, sateen jälkeen. ”Tavallinen” kuva, otettu ilman dronea tms ekstraa. Hieno tunnelma. Arvostan Turun puuralokorttelit.

15.7.2022 18:08Vastaa
1 0
6

6 uusi kuvakulma

15.7.2022 19:37Vastaa
1 0
Nora Wilmi

Ehdottomasti numero 3 💛

Tuo on juuri se näkymä, mikä kuvaa Turun kesäaamuja 🥰 Luonto ja sen vehreys, aurajoki ja ihana aamu-usva… Kaunis kuva!

16.7.2022 6:44Vastaa
1 0
Nana Kautto

Ehdottomasti nro 2. Upeat värit ja erikoinen kuvakulma monelle tuttuun mäkeen. Hieno otos turkulaisuutta kuvassa 👍🏼

16.7.2022 12:44Vastaa
1 0
Johanna Tarkkanen

Kuva nro 10. Aurajoen mystisyys ja laivat.

16.7.2022 21:42Vastaa
2 0
JAANA PIRKKALAINEN

Suosikki Kuva 6. Yllättävä näkökulma Tuomiokirkkoon. Kauniin rauhallinen paikka.

16.7.2022 22:21Vastaa
1 0
Hannu Kaskinen

6. Näkymä Kalmasvuorelta on suosikkini.
Harvinaisesta kuvakulmasta otettu kuva todistaa, että Turku ei ole kivierämää. Kuvan sommittelu on onnistunut ja sen värisävyt tuovat esiin etäisyysvaikutelman.

17.7.2022 9:25Vastaa
1 0
Nina

Kuva 8. Hienosti saatu vangittua Turun eri elementtejä ja nykyaikaa yhteen kuvaan. Kuva vaikuttaa myös hyvin aidolta.

17.7.2022 9:42Vastaa
1 0
Ella

6, kaunis kuva ja yllättävä kuvakulma.

17.7.2022 14:50Vastaa
1 0
Ansku_bansku4321

3, siinä on hieno auringonnousu!

17.7.2022 15:46Vastaa
1 0
Noora

Kuva 2 on minusta hienoin, siinä on upeat värit ja aamuisen tunnelman voi aistia.

17.7.2022 19:07Vastaa
3 0
Tuula Purmonen

Kuva 6. Hieno tunnelma, ihanat värit. Tuttu maamerkki uudesta kulmasta.

17.7.2022 21:27Vastaa
2 0
Nelli

3 is gorgeous🤩

18.7.2022 13:41Vastaa
2 0
Marita Koivisto

3. Yllättävä maisema Turkuun liitettynä. Kaunis, eteerinen.

18.7.2022 15:24Vastaa
1 0
Sara r

7

18.7.2022 15:59Vastaa
1 0
lapio

2. Kuva näyttää siltä, että sitä ei olisi otettu Suomessa.

18.7.2022 17:00Vastaa
3 0
venla

3. mystinen aamu-usva

Kuvassa valloittavat värit ja herkkä tunnelma.

18.7.2022 17:01Vastaa
1 0
Anni

3

18.7.2022 17:47Vastaa
1 0
Sri

8

18.7.2022 17:47Vastaa
1 0
Katharina

3 i like the mood of the picture

18.7.2022 18:01Vastaa
1 0
Minttu

Kuva 1.
Kuvaaja on onnistunut taltioimaan upean auringonnousun, josta huokuu unelias tunnelma. Lisäksi kuvassa näkyy hienosti iso osa kaupunkia.

18.7.2022 20:24Vastaa
1 0
Lounaissuomalainen

Suosikki nro 1. Uniikki perspektiivi, hienot värit, Turun aamu. <3

18.7.2022 22:33Vastaa
1 0
Päivi

Äänestän numeroa 1, Mikael Grönroos

18.7.2022 22:59Vastaa
1 0
Tiina Virtanen

8. Upea kuva kaupungista!

19.7.2022 8:59Vastaa
1 0
Vesa

1. Hieno aamu

19.7.2022 21:16Vastaa
2 0
Minna Tuittila

6.

20.7.2022 12:36Vastaa
1 0
Milla

1. Kuvan kauneus

21.7.2022 8:13Vastaa
1 0
Erkki

Kuva 1.

Loistava idea ja hieno toteutus.

21.7.2022 13:19Vastaa
1 0
Faiz Alsuhail

10

Kuvassa on ajattomuutta ja mystinen tunnelma.

21.7.2022 20:52Vastaa
1 0
Heidi

1. Taianomainen kuva ei niin tutusta kuvakulmasta.

22.7.2022 12:20Vastaa
2 0
Laura

9. Upea kuva! Mahtava kontrasti rakennusten valojen ja tumman taivaan välillä

22.7.2022 13:37Vastaa
1 0
Salla

2. Kaupunki herää. Jos kuvakilpailuun on aiheena ollut Turku aamusta yöhön, on numero kaksi ehdottomasti suosikkini. Turussa on ihania, tunnelmallisia ja vanhoja rakennuksia, jotka ovat edustettuna kauniisti tässä kuvassa.

22.7.2022 19:26Vastaa
1 0
Laura Kuusalo

3. Aurajokiranta parhaimmillaan. Muutkin kuvat upeita, erityisesti 2. joka kotikulmiltasi.

23.7.2022 16:01Vastaa
1 0
Pauliina

4. Maalaistunnelma välittyy tästä kuvasta, tähän maisemaan tahtoisi siirtyä

23.7.2022 17:13Vastaa
1 0
Tero Latvala

2. Ai vitsi mitkä värit!

23.7.2022 18:55Vastaa
1 0
F

5

24.7.2022 7:37Vastaa
1 0
Tarja

No: 6
En ole aikaisemmin kuullutkaan tällaisesta vuoresta Turussa. Upea, hieman pelottavakin tunnelma, joka sopii hyvin tämän paikan nimeen.

24.7.2022 10:34Vastaa
1 0
Maija

Sateen jälkeen

24.7.2022 10:45Vastaa
1 0
Tuula Lindholm

Kuva 3 on suosikkini. Se on herkkä, taianomainen. Värit kauniit.

24.7.2022 12:45Vastaa
1 0
Leila

Värikylläinen kuva ja niin lumoava tunnelma!

24.7.2022 13:02Vastaa
1 1
Soile

Kuva nro 2

24.7.2022 14:57Vastaa
1 0
Anu

2. Muualta Turkuun muuttaneena kuva heijastaa parhaiten sitä Turkua, joka on itselleni tullut kovin rakkaaksi.

24.7.2022 16:10Vastaa
1 0
Ester Angelina

Nro 6
Kuva pysäytti ja erottui joukosta. Suorastaan maalauksellinen otos, joka herätti mielenkiinnon mennä tutustumaan Kalmasvuoreen.

25.7.2022 2:28Vastaa
1 0
Sinikka Saari

Numero 6 puhutteli eniten, kiva kuvakulma.

25.7.2022 6:48Vastaa
1 0
Stella

3. Nätti on!

25.7.2022 15:53Vastaa
1 0
Kaisu

#2. Värit kuin Italiasta, hieno kuvakulma Puolalanpuistosta

25.7.2022 16:26Vastaa
1 0
Maria Waltari

Nro 2! Olen aina rakastanut Puolalanmäen miljöötä, kuuluu lapsuudenmaisemiini myös tuo alue. Ja olen aina haaveillut asuvani joissakin noista kuvassa näkyvistä upeista vanhoista taloista.

25.7.2022 21:12Vastaa
1 0
Mikaela

Kuva numero 3 saa ääneni. Kauniit värit, eteerinen tunnelma.

25.7.2022 21:33Vastaa
1 0
Heidi

Kuva nro 3. Upea kuva ja tunnelma! Miten lähellä Turun keskustaa pääsekään upeisiin luontomaisemiin. Monet kauniit aamu-usvat tuolla lenkkeillyt.

25.7.2022 23:28Vastaa
1 0
Michelle Paldan

2 👍🏻

26.7.2022 12:53Vastaa
1 0
Henri

10.
Cool!

26.7.2022 18:39Vastaa
2 0
Minna M.

10, hieno tunnelma ja valo. Laivat ja joki kuuluvat Turkuun.

27.7.2022 9:15Vastaa
2 0
Julia Ojapelto

10
Taianomainen otos taianomaisesta hetkestä.

27.7.2022 16:57Vastaa
2 0
Milla Seire

Kuva nro 1. Tunnelmassa on jotakin hengellistä, mitä tukee ristin läpi paistava laskeva aurinko. Kaupunki on rauhoittunut, usva kätkee sisäänsä tarinoita.

27.7.2022 16:58Vastaa
1 0
Raila

Kuva nro 10

27.7.2022 18:56Vastaa
2 0
Petra

Nro 3.

28.7.2022 0:25Vastaa
1 0
Patrik

3, mystinen aamu-usva. Ihanan tuttu maisema, näyttää turun parhaimpia ympäristöä. Kuvassa on upea värimaailma ja mitä pidempään katsot, sitä enemmän huomaat kuvan yksityisen kohtia!

28.7.2022 12:25Vastaa
1 0
Tiina

3. kuva! Tunnelma välittyy hienosti kuvasta. Jää miettimään mitä usvan takaa löytyy.

28.7.2022 12:50Vastaa
1 0
Sirpa Metsäranta

3. Mystinen aamu-usva

29.7.2022 5:52Vastaa
2 0
Kari Kultala

3.
Luonto ilman ihmisen vaikutusta on aina upeaa katseltavaa ja koettavaa.

29.7.2022 9:50Vastaa
1 0
Natalia

Kuva 3

29.7.2022 19:59Vastaa
1 0
Heidi

Kuva 2, Esa Mela: Kaupunki herää

Uskomattomat värit!

30.7.2022 17:48Vastaa
1 0
marko

3

31.7.2022 11:46Vastaa
1 0
Maikku

3. Ihana rauha kuvassa.

31.7.2022 16:29Vastaa
1 0
Maria

Numero 10 on suosikkini sen aavemaisen tunnelman takia. Kuva on kaunis ja mystinen, mitä ajattelen itse kaupungista uutena turkulaisena. Jokilaivat ovat upea näky yölliseen aikaan.

31.7.2022 19:42Vastaa
2 0
Anne

Kuva numero 3Kauniit värit ja rauhallinen tunnelma.

1.8.2022 20:48Vastaa
1 0
Veikko

Äänestän numeroa 2

4.8.2022 12:00Vastaa
1 0
Tarja Remes

Äänestän nro 7

4.8.2022 12:01Vastaa
1 0
Heli

Heijastuksia Aurajokirannassa on sommittelultaan ja väreiltään hienoin.

5.8.2022 11:20Vastaa
1 0
Milla

Kaikki kuvat ovat kyllä upeita! 10. Eli Taianomainen yö Aurajoella on mielestäni eniten juuri Turkua ja turkulaista erityisyyttä henkivä.

5.8.2022 11:25Vastaa
3 0
Auraraver

3, tunnelma välittyy.

5.8.2022 18:29Vastaa
1 0
Raija

Lumoava kuva Turun heräämisestä aamuun, siitä välittyy rauha ja kauneus kaupungin ylle.

5.8.2022 23:13Vastaa
1 0
Katriina

Kuva nro 2

6.8.2022 17:50Vastaa
1 0
Terhi

9
Kuva on upea, värit kohdallaan ja kuvasta välittyy pimeiden iltojen kauneus.

7.8.2022 20:34Vastaa
1 0
Markus

Monia hienoja kuvia, mutta kyllä tuo nro 1 kuitenkin vie omasta mielestäni voiton.

8.8.2022 16:51Vastaa
1 0
Inka

9, upeat yön valot ja tunnelmassa sekä rauhallisuutta että kaupunkimaisuutta.

10.8.2022 7:01Vastaa
1 0
Tomppa

3.
Edward Grieg!

10.8.2022 14:49Vastaa
1 0
axel.pleeck

I vote for number 9

10.8.2022 16:10Vastaa
1 0
Thymus

2. Puolalanpuisto on olennaisinta Turkua ja kuva tavoittaa sen luonteen oivasti.

10.8.2022 18:50Vastaa
1 0
Mia Lipsanen

Numero 9, tyylikäs kuva, jossa valot ja heijastukset kohdillaan

10.8.2022 22:29Vastaa
1 0
Pinja

3. Kuva on Mun lemppari <3

11.8.2022 16:33Vastaa
1 0
Kirsi Laitio

10. Kuva huokuu mystistä tunnelmaa. Aurajoki on kaupungin sydän (tai valtimo…)

12.8.2022 14:02Vastaa
2 0
Leena Bildo

9. Kari Hailan ottama kuva on selkeä, kaupungin sykettä tihkuu vaikka rauhallisen kesäillan kuutamoyönä

13.8.2022 13:50Vastaa
1 0
Albert

Kolmonen, miltei eteerinen kauneus luonnollisessa ympäristössä. Usva näyttää kuin unelta.

14.8.2022 9:54Vastaa
1 0
Peter Holmlund

Bild 7. Portsa är bara underbart!

14.8.2022 18:32Vastaa
1 0
Hanna L

Nr. 5, Kuppisälgen är ett landsmärke som talar om att snart är jag hemma då jag kommer med tåget.

14.8.2022 18:33Vastaa
1 0
Inna

2

16.8.2022 20:04Vastaa
1 0
Silja S

3, kaunis tunnelma.

16.8.2022 20:24Vastaa
1 0
Leif

9. Fin kvällstämmning och speglingar i Auraån

18.8.2022 10:19Vastaa
1 0
Eliisa

Kuva 1. Ihana tunnelmallinen kuva. Aurinko siilautuu hienosti juuri kirkon tornin koristeen läpi.

18.8.2022 14:01Vastaa
1 0
Aleksandra

Kuva numero 3!
Henkeäsalpaava, en voi katsoa pois!

18.8.2022 16:37Vastaa
1 0
S.H.

Nr 2.
Persoonallinen kaupunkikuva.

19.8.2022 14:31Vastaa
1 0
Maija Mannerkorpi

Kuva 2 Kaupunki herää. Ihana sininen taianomainen kuva Puolalanpuiston taloista

19.8.2022 18:07Vastaa
1 0
Riikka Tulimäki

Äänestän valokuvaa nro 1 ”Turku herää”. Valokuvassa tuotu aivan uudenlainen, epätyypillinen kuvakulma Turkuun. Teos pakottaa katsojan hetkeksi keskittymään ja navigoimaan.

20.8.2022 23:03Vastaa
1 0
Saara

Kuva 5. Kupittaanpuiston hirvipatsas aamulla on todella upea tunnelmaltaan!! 💝

21.8.2022 14:38Vastaa
1 0
Jan B.

5. Hirvi on majesteettinen metsäneläin, sopii monenlaiseen kuvaan. Kuvassa tuntuu kuin patsas heräisi eloon. Hieno usvainen tunnelma kuvassa.

21.8.2022 14:51Vastaa
1 0
Elina

3.
Upeat värit ja ihana kesäinen tunnelma.

21.8.2022 16:17Vastaa
1 0
Arja

Kuva 9. Heijastuksia on taianomainen kuva heijastuksia Aurajoen rannalta.

25.8.2022 11:37Vastaa
1 0
Jenni

8. Kuvassa on upeat värit ja telakannosturi.

27.8.2022 15:23Vastaa
1 0
Mika

#7

27.8.2022 22:00Vastaa
1 0
Jesp

Nummer 5, känns som Åbo på många sätt.

28.8.2022 15:52Vastaa
1 0
Ilse-Marie Österman

Äänestän nro 10 Taianomainen yö Aurajoella. Taianomainen on oikea sana kuvaamaan otosta. Kuva on hämäävä. Jos olisi teknisesti mahdollista, kuva voi olla hyvin 1800-luvulra kuin 2000-luvulta. Etummainen laiva voisi olla vaikka merirosvolaiva. Kuvasta ei häiritsevästi nouse esille tämän vuosikymmenen kaupunkikuva. Kuva on arvoituksellinen js mielikuvitus laukkaa.

31.8.2022 11:43Vastaa
2 0
Kirsi Ruohonen

Kuva no 9, siitä välittyy taianomainen tunnelma

31.8.2022 12:51Vastaa
0 0
Tuula

Kuva 1 vangitse mielen ihanasti

31.8.2022 20:22Vastaa
1 0
Keijo Ruotsalainen

Kuva numero 6.

1.9.2022 9:57Vastaa
1 0
Maija

7 Sateen jälkeen

1.9.2022 10:54Vastaa
1 0
Outi Rantala - Virkki

Kuva 2 on kuin Disneyn sadusta!

1.9.2022 12:32Vastaa
1 0
Tommi Suomela

äänestän kuva numero 10

1.9.2022 21:05Vastaa
2 0
Maria Haapanen

2. Rakastan vanhoja kauniita rakennuksia.

1.9.2022 22:23Vastaa
1 0
pekka mantere

10. Vanhan merimiehen mielestä tunnelma saa- tu herkästi esiin

2.9.2022 20:03Vastaa
2 0
SHÖ

Aurajoki kuuluu olennaisesti Turkuun ja tässä kuvassa se näyttäytyy kauneimmillaan. Kaunis, tunnelmallinen ja hämyinen kuva, joka on kuitenkin helppo sijoittaa nimenomaan Turkuun.

2.9.2022 20:48Vastaa
1 0
Pentti Danbom

6. Näkymä Kalmasvuorelta. Siinä on omaan makuuni hieno kuvakulma ja hyvät värit.

2.9.2022 21:05Vastaa
1 0
Brita Göransson-Airola

No 3 Ihanan mystinen tunnelma

3.9.2022 9:42Vastaa
1 0
Gunilla Björkman-Bobb

Fotot nr. 2 är min favorit. Puolalabackens färgranna hus illustrerar en vacker miljö i Åbos centrum. Fotografen har komponerat bilden väl.

3.9.2022 12:53Vastaa
1 0
Onna

Kuva nro 1. Maaginen kuva ja kaunis kuvakulma, josta itse ei pystyisi kuvaamaan. Käytetty mielikuvitusta. Mahtavat värit.

3.9.2022 16:07Vastaa
1 0
Pipsa

10. Upea tunnelma!

3.9.2022 19:34Vastaa
1 0
Irene

6. Erilainen kuva Tuomiokirkosta.

4.9.2022 1:30Vastaa
1 0
Päivi Kulmala

Paras kuva on nro. 6.
Mielenkiintoinen kuva.

4.9.2022 1:33Vastaa
1 0
Suvi Tuominen

1. Upeat heräävän kaupungin värit. Mukana sekä uutta että vanhaa.

4.9.2022 14:53Vastaa
1 0
Hendri

3. Hieno kuva .

5.9.2022 7:27Vastaa
1 0
Nina Nieminen

Nro 10.
Piti valita 2, 9 ja 10 välllä.
10 on mystinen ja utuinen. Katse viipyy pitkään. Tauluna pääsisi seinälleni.

6.9.2022 19:34Vastaa
1 0
Merja

Nro 2.

6.9.2022 23:09Vastaa
1 0
Ninnu

10. Taianomainen yö Aurajoella
Hieno kuva, joka kuvastaa hienosti Turun kiehtovaa tunnelmaa ja jossa yhdistyy mennyt, tuleva ja nykyisyys.

8.9.2022 16:44Vastaa
1 0
Riikka

3

9.9.2022 21:59Vastaa
1 0
Mat

1. By Mikael Grönroos

10.9.2022 18:27Vastaa
1 0
Heidi Linne'a

10. Turun mystiikka herää eloon ❤️

10.9.2022 23:35Vastaa
1 0