Auranlaakso

Kaarina

Auranlaakso on rauhallinen pientaloalue Aurajoen ja Littoistenjärven välittömässä läheisyydessä. Auranlaakson asukkaat nauttivat ympäröivästä luonnosta ja historiallisista maisemista, hyvistä liikenneyhteyksistä sekä monipuolisista palveluista.

Auranlaakso on Aurajoen molemmin puolin levittäytyvä alue, jonka pientalovaltainen asutus on keskittynyt Aurajoen eteläiselle puolelle. Auranlaakso sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä Kaarinan keskustasta pohjoiseen ja Turun keskustasta itään. Aluetta halkoo Aurajoen lisäksi Hämeen valtatie, joka mahdollistaa nopeat yhteydet niin Tampereen, Helsingin kuin Hämeen suuntiin. Turun seudun julkinen liikenne Föli liikennöi säännöllisesti Turun keskustan suuntaan ja Kaarinan sisäinen linja K1 kiidättää Kaarinan keskustaan.

Auranlaaksossa sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkityksellinen Ravattulan Ristimäen alue, jossa sijaitsee Suomen vanhimman tunnetun kirkon rauniot. Alueella sijaitsee myös Linnavuori ja monia muinaishautoja. Idyllinen Liedon Vanhalinna on vain iltakävelyn päässä kotiovelta.

Auranlaakson asutus koostuu omakoti- ja rivitaloista. Silvola ja Kausela ovat Ravattulan kauppakeskuksen ja isojen teiden läheisyydessä sijaitsevia harvaan rakennettuja pientaloalueita. Kultanummi puolestaan on aivan Littoisten vieressä Littoistenjärven rannan läheisyydessä sijaitseva rauhallinen rivitaloalue. Auranlaaksossa on kattavat ja monipuoliset palvelut, kuten koulu, päiväkoti, koirapuisto ja alueen keskellä sijaitseva Ravattulan kauppakeskittymä, josta löytyy muun muassa Citymarket.

Auranlaakson asukkaita ilahduttaa erinomaiset harrastusmahdollisuudet. Luontopolkuja risteilee pitkin naapurustoa ja suosituin näistä kiertää Littoistenjärven. Järven rannalla on uimaranta ja suosittu Villa Järvelä tarjoaa myös mahdollisuuden avantouintiin talvella. Auranlaaksossa on myös lintutorni ja lintukosteikko. Muita harrastusmahdollisuuksia tarjoavat muun muassa urheilukenttä ja Littoisten tanssilava.

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
metsän reunalla
pellon laidalla
joen varrella
järven läheisyydessä
puistojen vehreyttä
mäkimaisemaa

Rakennettu ympäristö
pientaloasumista

Rakennuskanta
omakotitaloja
rivitaloja
tontteja
uudiskohteita

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 48 % opiskelijat 18 % eläkeläiset 18 % alle 14-vuotiaat 16 % muut 14 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 40 % vuokralla 59 % muut asumismuodot 1 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

36 vuotta
Leaflet | ...

8 km Turun keskustaan