Riihikoski

Pöytyä

Liikkujan paratiisissa urheillaan ja retkeillään, kulttuuria unohtamatta.

Arkea eläväisen yhteisön ja hyvien palveluiden ympäröimänä 

Riihikoskella asukkaat nauttivat hyvistä palveluista, upeista retkeilykohteista ja arjesta eläväisissä kylissä. Riihikosken keskus sijaitsee vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta ja keskuksesta löytyy muun muassa Riihikosken yhtenäiskoulu ja terveysasema. Lukiokin löytyy oman kunnan alueelta, Kyrön keskuksesta noin 10 kilometrin päästä. 

Riihikosken keskuksen läheisyydessä on pientalovaltaisia asuinalueita sekä tilavia tontteja rakentamisesta unelmoiville Mäkelänkankaalla. Riihikosken alueelle mahtuu myös monia vahvan identiteetin omaavia kyliä, kuten Auvainen, Haveri ja Mustanoja. Näissä kylissä asukkaat nauttivat sopivasta tasapainosta maaseudun rauhaa ja arkea elävöittävää kylätoimintaa (lue lisää kylistä Kylien Pöytyä -esitteestä)!  

Liikuntaa, taidetta ja elämyksiä Aurajoen kansallismaisemassa 

Riihikoski on todellinen liikkujan paratiisi. Vain muutaman kilometrin päässä Riihikosken keskuksesta sijaitsee Haukkavuoren maastoliikuntakeskus, jossa on muun muassa viiden kilometrin mittainen valaistu kuntorata, “Murhamäkenä” tunnetut kuntoportaat ja frisbeegolf-rata. Haukkavuoren lisäksi ulkoilijat voivat suunnata Riihikosken maisemapolulle, joka seurailee Aurajoen vartta. 

Riihikoskella asukkaille löytyy retkeilyn lisäksi muutakin vapaa-ajan toimintaa. Riihikosken Kisariihen liikuntahallissa pelataan esimerkiksi salibandyturnauksia ja harrastetaan monipuolisesti eri palloilulajeja. Hallin tiloista löytyy myös kuntosali.

Toisaalta tekemistä löytyy myös kulttuurin ystäville; Riihikosken Museopappilan teemanäyttelyt, veistoskokoelma ja monet tapahtumat elävöittävät koko seutua aina kesäisin. Aurajoentie tarjoaa sekin paljon kiinnostavia vierailukohteita ja kulttuurielämyksiä!

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
joen varrella
puistojen vehreyttä
metsän reunalla

Rakennettu ympäristö
pientaloasumista
yritysalue
maaseudun rauhaa

Rakennuskanta
omakotitaloja
rivitaloja
pienkerrostaloja

Naapuruston erityispiirteet
kulttuurihistoriallinen

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa vähemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 45 % opiskelijat 7 % eläkeläiset 29 % alle 14-vuotiaat 20 % muut 8 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 82 % vuokralla 16 % muut asumismuodot 3 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

43,8 vuotta
Leaflet | ...

40 km Turun keskustaan
55 km Huittisten keskustaan
85 km Rauman keskustaan