Telakkaranta

Turku

Telakkarannan kaupunginosa on merellisen Turun paraatipaikalla sijaitseva entinen telakka-alue. Alueen uudisrakennetuista asunnoista on upeat näkymät Aurajoen laivoille ja jokisuulta avautuvaan saaristoon.

Telakkaranta sijaitsee Aurajoen eteläisellä rannalla, noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Alueella on useita uudiskohteita ja Turun kalleimmat asunnot, sillä alueen asunnoista avautuvat näkymät ovat omaa luokkaansa. Myös vanhaa rakennuskantaa säilytetty ja esimerkiksi teollisuusrakennus Manilla toimii nykyään kulttuurikeskuksena. Alueen visuaaliseksi imagoksi on muodostunut Aurajoen itärannan kaksi telakkanosturia ja Wärtsilän vanhat teollisuusrakennukset koristavat rantaa. Myös kiinnostavan historian omaava, vuonna 1912 rakennettu Turun kaasukello sijaitsee Telakkarannassa. Kaupunginosaan kuuluu myös tuoretta arkkitehtuuria edustava Vilkkilänmäki.

Telakkarantaan on erinomaiset julkisen liikenteen yhteydet ja myös legendaarisella jokilautta Förillä pääsee kätevästi ylittämään joen. Telakkaranta sopii erinomaisesti myös veneilijöille, sillä alueella on mahdollisuus omaan venepaikkaan ja vierasvenesatama sijaitsee joen vastakkaisella rannalla. Naapurustossa on päivittäistavarakauppa ja muut palvelut löytyvät keskustan alueelta.

Telakkarannassa toimii myös aktiivinen, vaikutusvaltainen ja toimelias kaupunginosaseura, Martinrantaseura, joiden aiemmista lehtijulkaisuista voi tutustua mm. alueen historiaan ja seuran yhteisölliseen toimintaan.

Nautitko uusien asuntojen helppoudesta ja upeista jokivarren maisemista?

Naapuruston ominaisuudet

Luonnonympäristö
joen varrella
meren äärellä
puistojen vehreyttä

Rakennettu ympäristö
keskustan lähellä
kerrostaloasumista

Rakennuskanta
kerrostaloja
uudiskohteita

Naapuruston erityispiirteet
uusi asuinalue

Alue on
kaksikielinen

Kirjoituksia naapurustoista

Naapuruston hintataso info

Asuntojen myyntihinnat

Keskihintaa enemmän
Keskihinta Turussa: 2090 €/m2
Hintataso on suuntaa-antava.

Naapuruston asukkaat info

Pääasiallinen elämäntilanne

työssäkäyvät 52 % opiskelijat 9 % eläkeläiset 27 % alle 14-vuotiaat 12 % muut 12 %
% asukkaista

Asumisen tapa


omistusasunnoissa 47 % vuokralla 51 % muut asumismuodot 2 %
% asumisesta

Asukkaiden keskimääräinen ikä

42 vuotta
Leaflet | ...

3 km Turun keskustaan