Bunkkereita, kirppiksiä ja ikimetsää - suunnistaen Turku tutuksi

Susanna | 28.7.2020

Järjestimme historian ensimmäisen Turun naapurustosuunnistuksen Turun keskustassa kesäkuussa 2020, sillä kaipasimme edes pientä seikkailua peruuntuneiden kesäsuunnitelmien tilalle. Suunnistajat toivoivat jatkoa, joten 25.-26.7.2020 suunnistettiin jälleen, tällä kertaa raiteiden pohjoispuolella. Kurkataanpa reitin varrelle ja kuulostellaan suunnistajien fiiliksiä.

Turistina Turussa

Tavoitteemme naapurustosuunnistukselle oli, että kaupunkilaiset heittäytyisivät hetkeksi turisteiksi omaan kotikaupunkiinsa ja tutustuisivat kiinnostaviin naapurustoihin. Moni lähtikin innolla rasteille ja vastauslomakkeita kirjattiin 142 kpl. Palautteen perusteella vaikuttaa siltä, että mukavaa oli:

“Oli ihan superkivaa! Pääsi mahtavalle seikkailulle omassa kotikaupungissaan!" -Suvi, naapurustosuunnistaja 25.7.2020

"Oli tosi kivaa tutustuttaa siskoa Turkuun. Hän on juuri muuttanut tänne." -Linda, naapurustosuunnistaja 25.7.2020

Turun naapurustosuunnistus osa 2 suuntautui Turun Länsikeskuksen suuralueelle, eli Pohjolan puutaloilta Mälikkälän metsiin. © CYF

Tällä kertaa toteutimme reitin Länsikeskuksen suuralueella. Ratamestarin työ on hauskaa, sillä pääsimme kaivamaan esiin kiinnostavia kohteita ja niihin liittyviä tietoja ja tarinoita. Erityiskiitos tiimimme Katerinalle, joka bongaili sopivia kohteita satelliittikuvia myöden!

Katsotaanpa, millaisen reitin toteutimme ja mitä rasteilla kysyttiin. Jos haluat selvittää oikeat vastaukset kysymyksiin, klikkaa tekstissä oranssilla olevia naapurustojen nimiä ja pääset oikeiden vastausten äärelle täällä Know Your Hoodsissa. :) Kirjoituksen lopussa paljastetaan myös palkintojen voittajat.

Kiinnostavia rakennuksia Kähärissä ja Pohjolassa

Turun naapurustosuunnistuksen kartta ja rastit
Turun naapurustosuunnistuksen rastien sijainti. HUOM! Vastauksia ei voi enää jättää. © CYF

Suunnistuksen kolme ensimmäistä rastia sijoittuivat lähelle toisiaan ja ne löytyivät merkittävien rakennusten yhteydestä. Reitin alkupiste sijaitsi Kähärissä Turun Karjatalolla. Vihreän puutalon ovella piti selvittää, milloin talossa kotipaikkaansa pitävä Turun Karjala-Seura on perustettu.

Turun Karjala-Seuran tilat Karjatalolla Kähärissä
Ensimmäinen rasti johdatti suunnistujat 80 vuoden takaiseen maailmaan. © CYF

Matka jatkui viereiseen kaupunginosaan Pohjolaan, jossa sijaitsi peräti kaksi rastia. Suunnistajat saivat (tai joutuivat) kiivetä kukkulan huipulle Turun ammatti-instituutille ja 2. rastilla arvuuteltiin kyseisen kukkulan nimeä. Kiipeäminen kannattaa, sillä huipulta avautuu upea maisema Turun keskustan suuntaan.

Pohjolassa sijaitsee myös tapahtumakeskus Logomo, jonka halusimme mukaan suunnistukseen. Onhan se merkittävä kulttuuritapahtumien keidas. 3. Rastilla tiedustelimme, ovatko suunnistajat käyneet Logomossa ja mikä siellä on ollut parasta. Vastausten perusteella paikan tarjonta on huikean monipuolista konserteista näytelmiin ja vanhojen tansseista balettiin.

Suikkilan lähiöstä Mälikkälän metsään

4. rasti sijaitsi Pitkämäen kaupunginosassa ja tarkemmin sanottuna Suikkilan lähiössä. Rasti löysi paikkansa Göteborgin-, Pietarin- ja Bergeninkatujen risteyksestä ja kysymys kuului, mitä näillä kaupungeilla on yhteistä? Tiedätkö vastauksen?

Suikkilasta suhautettiin seuraavaksi Teräsrautelassa sijaitsevaan Länsi1-ostoskeskukseen. Alueella on monien palveluiden lisäksi useampia kirppiksiä ja tavoitteena 5. rastilla olikin selvittää, mikä kirppis sijaitsee keskuksen alakerrassa. Vinkki! Kyseisen kirppiksen lahjakortti on yksi suunnistuksen palkinnoista :)

6. ja kaukaisin rasti sijaitsi Mälikkälän metsässä, jossa tutkailtiin, mitä nähtävyyksiä metsästä löytyykään. Rasti oli monen suosikki ja useampi osallistuja iloitsi, että tuli lähdettyä sinne asti:

“Oli ihan mahtavaa. Kaikkea uutta ja hienoin oli Mälikkälän ikimetsä. -Sari, naapurustosuunnistaja 25.7.2020

Pyöräilijöitä Turun naapurustosuunnistuksen rastilla
Sunnuntain rastien tarkastuskierroksella oli mukava tavata innokkaita suunnistajia Mälikkälässä. © CYF

Bunkkereita ja urheilua

Vätin Pirunmäellä sijaitsevat betonibunkkerit tuntui olleen suunnistuksen eksoottisin ja kiinnostavin kohde. Kieltämättä vehreän metsän keskeltä kohoavat graffitein koristellut bunkkerit ovat kiehtova näky. Ihan sattumalta bunkkerit eivät kuitenkaan Pirunmäellä sijaitse ja niiden tarkoitusta selvitettiin 7. rastilla.

Betonibunkkerit pimeässä Turun Vätissä
Vätin betonibunkkerit olivat meille järjestäjillekin uusi tuttavuus. Erityisen jännittävää bunkkereilla oli perjantai-illan pimetessä, kun veimme rasteja paikoilleen. © CYF

Lopuksi Vätistä suunnattiin Kaerlan kaupunginosassa sijaitsevaan Impivaaraan, joka on todellinen urheilun ystävien paratiisi. 8. rasti sijaitsi jalkapallohallin luona ja kysymyksenä oli, mitkä joukkueet osallistuivat toteuttamaamme nuorten harrastamista edistävään virtuaalimaailmakokeiluun. Voit tutustua kokeilun antiin blogipostauksen myötä. Viimeisellä eli 9. rastilla uimahallin luona pohdittiin, mitä kaikkea urheilua Impivaarassa voikaan harrastaa.

Palkinnot kruunaavat suunnistuksen

Vaikka naapurustosuunnistus on tarkoitettu leppoisaksi ajanvietteeksi, ovat palkinnot kuitenkin paikallaan. Palkintoja oli yhteensä 9 kpl ja olemme ostaneet ne tukeaksemme paikallisia yrittäjiä. Jos vastasi kaikkiin 9 rastin kysymyksiin oikein, osallistui 9 äänellä arvontaan.

Voittajat on arvottu ja heihin ollaan yhteydessä sähköpostilla. Onnea voittajille! HUOM! Kurkkaathan myös roskapostisi, jos viesti on päätynyt vahingossa sinne.

Palkinnot ja voittajat

Suunnistukselle toivottiin jatkoa

Vasemmalla Impivaaran jalkapallohalli Turussa ja oikealla kanto metsässä Turun Mälikkälässä
Reitin varrella mahtui monenlaista vihreää Impivaaran jalkapallohallin tekonurmesta Mälikkälän sammaloituneisiin kantoihin. © CYF

Oli ilo huomata, että tälläkin kertaa suunnistuksella viihdyttiin erilaisissa kokoonpanoissa perheistä yksin suunnistaneisiin. Reittiä ja kysymyksiä pidettiin sopivan haastavana ja uudet paikat tulivat tutuiksi:

"Todella kivaa! Tuli käytyä paikoissa joissa en oo koskaan ennen käynyt... ja ne ihmiset elää siellä joka päivä :O Kansa haluaa lisää tällaista :)" -Samuli, naapurustosuunnistaja 26.7.2020

"Lisää näitä vaikka naapurikuntiinkin." -Jenni, naapurustosuunnistaja 26.7.2020

Laitamme toiveet korvan taakse, ehkäpä taas pian suunnistetaan uudelleen! Sitä ennen kannattaa kuitenkin tutustua naapurustoihin omatoimisesti, sillä Turun seutu on täynnä kiehtovia kohteita. Kokeile meidän naapurustojen hakukonetta ja lähde löytöretkelle. Kiitos osallistumisesta!

-Susanna & Know Your Hoods tiimi

P.S. Voit lukea myös tunnelmia ensimmäisestä Turun naapurustosuunnistuksesta ja tutustua muun muassa Turun Kaasukelloon ja Kupittaan siirtolapuutarhan kesäkahvilaan.

P.P.S. Olitko mukana suunnistamassa? Kerro kommenteissa, mikä oli parasta reitillä.

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu. Lämna en kommentar och börja diskussionen :)