Vaihto-opiskelijana Turussa - Luonnonrauhaa kaikkialla

Vieraskynä / Visiting author | 28.2.2020

Espanjalainen Noemi muutti Turkuun ja aloitti vaihto-opiskelijan elämän elokuussa 2019. Miten Noemin Erasmus-vaihto Turussa on sujunut ja mitä Noemi arvostaa omassa Luolavuoren naapurustossaan eniten? Entä mitä hän ajattelee meistä hiljaisista suomalaisista? Noemin alkuperäinen kirjoitus on englanniksi.

Espanjalainen vaihto-opiskelija Noemi Turussa meren rannalla talvitakissa terassilla.
Tulin Turkuun vaihtoon Espanjan lämmöstä. © Noemi

Ensimmäiset mielikuvat Suomesta ja Turusta

Ensimmäinen ajatukseni Turusta oli, että kaupunki on todella pieni, mutta samalla siisti ja turvallinen. En törmännyt epäilyttäviin tai uhkaaviin ihmisiin ja uskalsin kävellä jopa yksin öiseen aikaan.

Minuun teki myös vaikutuksen se, kuinka rauhallista kaikkialla oli. Kun matkustin esimerkiksi bussilla, ihmiset olivat hiljaa tai puhuivat hiljaisella äänellä. Tätä ei muuten juurikaan tapahdu kotimaassani. Täytyy myöntää, että suosin enemmän tätä suomalaista tapaa.

Retrodorm tarjoaa asumista vaihto-opiskelijoille Luolavuoren rauhassa

Ilmakuva Luolavuoren huipulta, jossa näkyy suositut kävelyreitit.
Luolavuoren naapurusto on saanut nimensä sen eteläisessä osassa sijaitsevan mäen sisällä piilottelevista luolista. Alue on ulkoilijoiden suuressa suosiossa. © CYF

Kun sain hyväksyvän päätöksen opiskelupaikasta, hain asuntoa Turun kaupungin ylläpitämästä Retrodormista, joka on vaihto-opiskelijoille suunnattu asuinpaikka Luolavuoressa. Retrodorm sijaitsee noin 2 kilometrin päässä opiskelupaikastani Turun amk:n Kupittaan kampukselta. Asuinrakennus sijaitsee itseasiassa keskellä pientä metsää ja pidän paikasta todella paljon sen luonnonläheisyyden takia. Joskus, hyvällä tuurilla, voi nähdä eläimiä kuten peuroja, jäniksiä, oravia ja jopa kettuja ohikulkumatkalla.

Ainoa valituksen aiheeni on, että Retrodorm sijaitsee mäen päällä, jonne ei aina pitkän koulupäivän jälkeen viitsisi kiivetä. Mutta toisaalta alue on sen ansiosta hyvin suojaisa ja rauhallinen, joten loppujen lopuksi niin on parempi.

Luminen metsä, jonka keskellä kukee tie kohti Retrodormin asuinpaikkaa Luolavuoressa.
Kävelyreittini luonnonläheiseen Retrodormiin. © Noemi
Luolavuoren luminen metsä aurinkoisena talvipäivänä.
Luonnonrauhaa Luolavuoressa. © Noemi

Ostoksia ja urheilua

Läheisillä asuinalueilla on paljon kiinnostavaa tekemistä, mutta tärkein ensi, eli ruoka! Kupittaan Citymarket sijaitsee koulumatkan varrella aivan Kupittaanpuiston vieressä ja on auki 24/7. Lähellä on myös useita pienempiä ruokakauppoja ja myös Lidl on kohtuullisen lähellä joko Itäharjulla tai keskustassa.

Seudun huonoja puolia on, että siellä ei ole kovinkaan monia ravintoloita. Kupittaan kampuksen läheisyydessä on onneksi Hesburger, joka on hyvä valinta aina silloin, kun haluaa syödä edullisesti ulkona. Enemmän vaihtoehtoja löytyy Skanssin kaupunginosan kauppakeskuksesta (myös Skanssi nimeltään), joka sijaitsee n. 5 kilometrin päässä Turun keskustasta. Skanssissa on muun muassa ravintoloita, vaate- ja sisustuskauppoja ja muita erikoiskauppoja. Se on mukava paikka viettää aikaa myös kavereiden kanssa.

Kupittaanpuisto on koko seudun todellinen helmi! Se on täydellinen paikka lenkkeilyyn, pyöräilyyn tai oikeastaan melkein mihin tahansa urheiluun. Alueella on useiden eri lajien urheiluhalleja, lasten liikennepuisto, seikkailupuisto, lintulampi ja laajat nurmikentät, joilla viettää piknikiä ystävien kanssa aurinkoisina kesäpäivinä.

Ilmakuva Kupittaanpuistosta ja sen monista aktiviteeteistä. Taustalla kohoaa myös Turun tuomiokirkko.
Kupittaanpuisto on Suomen suurin kaupunkipuisto. © CYF
Kupittaanpuiston läpi kulkee hiekkatie ja ajetulla nurmella näkyy muutama puu marraskuisena harmaana päivänä.
Kupittaanpuistossa on monipuolisia urheilumahdollisuuksia, myös pimeämpään vuodenaikaan. © Noemi

Kupittaanpuistossa on myös jäähalli sekä kaikille avoin, ulkoilmassa oleva 'luistelumato'. Luistelumadolle voi mennä luistelemaan omilla luistimilla tai vuokrata välineet. Kaupunki yrittää pitää luistelumadon jäädytettynä ympäri talven, myös lämpimämmillä keleillä.

Kupittaanpuiston luistelurata, jossa on lapsia ja aikuisia luistelemassa. Taustalla kohoaa Kupittaan kerrostaloja ja toimistorakennuksia.
Kupittaan luistelumato on suosittu kaikenikäisten keskuudessa. © CYF

Bussilla sinne ja takaisin

Sekä Luolavuori että Kupittaa sijaitsevat noin 15 minuutin bussimatkan päässä keskusta. Molemmilla alueilla on hyvät bussiyhteydet (Föli), sillä niiden kautta kulkee monia eri bussilinjoja. Kodin ja koulun väliä pääsee liikkumaan mukavasti myös kävellen, jolloin matkaan kuluu noin puoli tuntia.

Jos etsit vehreää ja rauhallista paikkaa asua, voin todellakin suositella Luolavuoren aluetta. Et tule pettymään!

- Noemi

P.S. Tutustu tarkemmin Noemin naapurustoon Luolavuoreen tai hae itsellesi parhaiten sopivaa asuinaluetta hakukoneemme avulla.

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu. Lämna en kommentar och börja diskussionen :)