Ovi auki Euraan - Tutustu eteläisen Satakunnan helmeen

Susanna | 30.8.2021

Eura on asukkaidensa rakastama, viikinkihistorian värittämä ja työpaikkoja pursuava kunta eteläisessä Satakunnassa. Eura on liittynyt elokuussa 2021 osaksi Know Your Hoodsia ja nyt Euran kunnan viehättävät asuinalueet löytyvät palvelustamme. Lähde siis virtuaaliselle tutkimusmatkalle kuvankauniiseen Kauttuan Ruukinpuistoon, Pyhäjärven rannoille ja mitä tunnelmallisimpiin kyliin hyvien tieyhteyksien päähän. 

Tervetuloa Eura!

Suureksi iloksemme voimme todeta, että Eura ja sen ihastuttavat kylät ja asuinalueet ovat liittyneet osaksi Know Your Hoodsia 30.8.2021 alkaen. Euran asuinalueet monipuolistavat upeasti hakukoneemme tarjontaa ja tuovat mukaan naapurustoja jo toisen Satakuntalaisen kunnan alueelta! 

Kauttuan Ruukinpuiston keltainen rakennus oviaukosta kuvattuna.
Ovi on auennut Euran hurmaaviin naapurustoihin! © hoods.fi

Pyhäjärven ja rehevän luonnon äärellä sijaitseva Eura tarjoaa asukkailleen niin Kauttuan ruukkikylän tunnelmaa, monimuotoisia kyliä kuin keskustan asumisen helppoutta. Asuinalueet kätkevät sisälleen kiehtovia historiallisia löydöksiä aina viikinkiajalta esihistoriallisiin ihmiskunnan hetkiin saakka. 

Eurassa liikkuessa voikin monen mäen nyppylällä olettaa löytyvän merkkejä menneestä.

Euran asukkaat nauttivat keskustassa olevista monipuolisista ja erityisesti pienyrittäjien persoonallisista palveluista.  Myös lähimmät suuret kaupungit ovat tarvittaessa helposti saavutettavissa. Ajomatka Poriin taittuu autolla alle 40 minuutissa ja Raumalle noin puolessa tunnissa. 

Euran työllisyysnäkymät houkuttelevat uusia muuttajia ja kunnassa onkin tarjolla mukava valikoima työpaikkoja sekä erinomaiset edellytykset yrittäyydelle. 

Vaalea puinen rivitalo Hinnerjoella.
Hinnerjoen kylältä löytyy yhdistystoimintaa ja kulttuuria. © hoods.fi

Kyläelämästä unelmoiville ja lapsiperheille Euran kylät ovat erityisen houkuttelevia, sillä päiväkodit ja koulut löytyvät kylien keskustoista. Aktiiviset kyläyhteisöt takaavat viihtyisän ympäristön ja paikallisten palveluiden saavutettavuuden. 

Kauttuan Ruukinpuistoon, keskustaan vai kaukaisemmille kylille?

Euran asuinalueet yllättivät meidät monipuolisuudellaan tutustuessamme kunnan kuuteen omaleimaiseen alueeseen. 

Kauttuan Ruukinpuiston punaisia taloja, puita ja nurmikkoa.
Kauttuan Ruukinpuisto on ainutlaatuinen ruukkimiljöö, jonka alueella toimii yhä paperitehdas. © hoods.fi

Kauttua on oikea asuinalueiden helmi: vanhat ruukkirakennukset, viihtyisät omakotitaloalueet ja edulliset kerrostalot tarjoavat jokaiselle mahdollisuuden asua kuvankauniin ruukkimiljöön ja Pyhäjärven kupeessa. Vesiurheilu näyttääkin olevan monen paikallisen kesäpäivien arkea. 

Euran keskustassa on puolestaan mahdollista asua aivan palvelujen ytimessä, edullisesti ja väljästi. Rento, rauhallinen tunnelma ja monipuolinen luonto kruunaavat keskusta-asumisen. 

Hinnerjoki on osa Euran persoonallista maaseutua, jossa maisemaa värittävät laakeat pellot ja metsät. Kylältä löytyy myös taidetta ja kulttuuria.

Honkilahti viehättää aktiivisilla kyläyhteisöillään. Honkilahdella on erikoistuttu kasvisten viljelyyn, mikä ei ole Suomessa kaikkein tyypillisintä ja Pyhäjärveltä saa paikallista kalaa. Lähiruokaa parhaimmillaan siis!

Kiukaisten kylä puolestaan tarjoaa raikkaan maaseudun tuulahduksen peltomaisemissa kera kirkon, koulun ja lähipalveluiden.

Panelia on erityisen aktiivinen ja lämminhenkinen kyläyhteisö, jossa viihtyy lapsiperheet ja nuoret. Panelian elävyyttä lisää se, että työpaikkoja on tarjolla alueella. Euran läpi mutkitteleva Eurajoki kiertää kauniisti Panelian keskustan ympärillä. Onpahan kylä valittu useamman kerran myös Satakunnan vuoden kyläksi. 

Panelian kylän keskustan rakennus ja kirkko.
Panelian kyläkeskustan rakennuksissa on tunnelmaa. © hoods.fi

Suosittu Naapurustosuunnistus saapuu Euraan 24.-26.9.!

Jotta kokemus Eurasta ja Know Your Hoodsista ei jäisi vain netin ihmeelliseen maailmaan, järjestämme poikkeusaikana suosioon nousseen Naapurustosuunnistuksen Eurassa syyskuun lopussa 24.-26.9.2021. Teemana Alvarin nimipäivän kunniaksi Eurassa vaikuttanut Alvar Aalto. Laita päivämäärä ylös kalenteriin jo nyt!

“Oli ihan superkivaa! Pääsi mahtavalle seikkailulle omassa kotikaupungissaan!” -naapurustosuunnistaja, Turku 25.7.2020

Kannattaa myös ottaa meidän Facebook- ja Instagram-sivut seurantaan, niin pysyt menossa mukana ja saat tietoa muistakin tulevista tapahtumista!

Kerro kokemuksesi omasta asuinpaikastasi

Tällä hetkellä muuttajia kiinnostaa erityisen paljon asukkaiden aidot ja paikalliset kokemukset. Euran asuinalueet kylineen odottavatkin arvioitsijoita jo malttamattomina!

Asuitpa sitten Kauttuan ruukkimiljöössä, Panelian ihastuttavassa kyläyhteisössä tai Pyhäjärven rannalla Honkilahdella, on kokemuksesi asuinpaikastasi tärkeää muuttajille ja kunnan aluekehityksen tueksi. 

Mannilan kalasataman punaisia puurakennuksia ja Pyhäjärven rantaa.
Mannilan kylän kalasatama hurmaa Honkilahdella Pyhäjärven rannalla. Millainen se on asukkaiden mielestä? © hoods.fi

Siispä rekisteröidy palveluun ja jätä arvostelu asuinpaikastasi. Syyskuun 2021 aikana asuinpaikkansa arvostelleiden euralaisten kesken arvotaan 100 euron tuotepaketti euralaisia tuotteita.

Mikä on sinulle paras asuinpaikka?

Erilaisiin kuntiin ja niiden naapurustoihin voi tutustua yksityiskohtaisesti hakukoneemme avulla. Unelmien naapurustoa voi hakea esimerkiksi joen varrelta, pellon laidalta tai kaupunkien keskustoista - riippuen siitä, mikä on juuri sinulle ja elämäntilanteellesi sopivin ratkaisu. Samalla voit perehtyä naapurustojen omilla sivuilla kiinnostaviin tilastoihin tai lukea naapurustojen tarinoita blogista.

Kannustamme myös kuntalaisia kertomaan todellisia kokemuksia omista asuinpaikoistaan. Jos asut Eurassa, Huittisissa, Kaarinassa, Marttilassa, Naantalissa, Raisiossa tai Turussa, käy kirjautumassa Know Your Hoodsiin, jätä arvostelu ja seuraa omien kotikulmiesi kuulumisia! Käy myös kurkkaamassa viereisen naapuruston sivulla, onko ruoho sittenkin vihreämpää pellon toisella laidalla.

-Susanna, Know Your Hoodsin vastuullinen toteuttaja

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)