Yllätyksellinen helmi meren rannalla – Paikallisten suosikit Kaarinassa

Anna | 3.5.2022

Mitkä ovat paikallisten suosikkikohteita Kaarinassa? Vähemmän tunnettu Kaarina ei häviä Lounais-Suomen tunnetuille merenrantakaupungeille, vaan tarjoaa kiinnostavia taidekohteita, hienoja retkeilymaastoja ja monta kilometriä rantaviivaa tutkittavaksi. Etsit sitten kesälomakohdetta tai olet uusi asukas Kaarinassa, lue mihin kohteisiin paikalliset sinut veisivät tutustumaan!

1. Kaarina-talo

Ihmiset tutkivat kirjoja Kaarina-talon kirjahyllyjen välissä.
Kaarina-talossa on kirjastopalveluiden lisäksi vaihtuvia näyttelyitä ja tapahtumia. © hoods.fi

"Kaarinassa aivan ensiksi Kaarina-talolle josta saa erilaisia julkaisuja ja karttoja, esim vuosittain ilmestyvä Kaarinan Yritys-ja palveluhakemisto ajantasaisine yhteistietoineen, samalla tutustuttaisiin Föli-bussiin, joilla pääsee melkein minne vain ja Vaski-kirjastoon jne. Kävelylle menisimme Hovirinnan rantaan ohi kaiken ikäisten liikuntapuiston." -Paula

Kaarina-talo on asukkaiden oma kohtaamispaikka, jonne voi kirjaston lisäksi pysähtyä syömään, kahvittelemaan ja nauttimaan näyttelyistä ja erilaista kulttuuritapahtumista! Se ei myöskään sijaitse kaukana kommentissa mainitusta Hovirinnan uimarannasta, johon tutustumme seuraavaksi.

2. Hovirinnan ranta

Istuimia kesäkahvilan terassilla Hovirinnan rannassa Kaarinassa
Hovirinnan ranta on todellinen kesäkeidas Kaarinassa! © Lisa-Maria Junnila

Hovirinnan rantaa suositeltiin monissa kommenteissa, eikä ihme, sillä uudistettu ranta on muodostunut puistomaiseksi keitaaksi Kaarinan keskustassa. Hovirinnan rannalta löytyy tekemistä koko perheelle, muun muassa kuntoiluvälineitä, liikennepuisto ja hyvä uimaranta sekä ravintola kuumien kesäpäivien iloksi. Hovirinnan lisäksi Kaarinassa pääsee ulkoilemaan myös Littoistenjärvellä ja monilla luontopoluilla, joten Kaarina on huippukohde luontoa ja ulkoilua arvostavalle!

"Kaarinassa Hovirinnan uimaranta, Hantuntien rantalenkki, Rauhalinnan luontopolku, Littoisten järvi, Järvelä, Rauvola" -Päivi

3. Vaarniemen lintutorni ja kuntoportaat

Retkeilijöitä nuotiopaikalla mäntyjen ympäröimällä kalliolla
Kaarinan monet luontopolut kutsuvat tutkimusretkelle. © hoods.fi

Vaarniemeä ympäröivät luontopolut kiertävät merenrannassa ruovikoiden lomassa ja metsässä suurien lehtipuiden siimeksessä, eikä retkeä voi päättää nousematta evästauolle Vaarniemen lintutornille. Täältä avautuva merimaisema on upea vuodenajasta riippumatta! Samaan retkeen voi yhdistää myös liikuntatuokion Vaarniemen kuntoportaissa.

"Kaarinassa Vaarniemen lintutornin viereen laavulle jja kuntoportaille ja Hovirinnan rantaan kesällä." -AnneMaarit

4. Mökkigalleria ja Rauhalinnan luontopolku

Mökki Gallerian punainen pieni tupa ulkoapäin
Älä annan koon hämätä, Mökki Galleria on kokoaan suurempi elämys! © hoods.fi

Mökki Galleria on aivan erityinen nähtävyys Kaarinassa. Nimensä mukaisesti punaisessa mummonmökissä sijaitsevassa galleriassa voi ihastella vaihtuvia näyttelyitä, tehdä ostoksia myymälässä ja nauttia hyvästä seurasta erilaisissa tapahtumissa! Mökki Galleria sijaitsee Rauhanlinnan kartanon ja luonnosuojelualueen tuntumassa, joten vierailuun kannattaa yhdistää myös retki läheiselle noin 2 km:n mittaiselle luontopolulle.

"Kaarinassa veisin Mökki Galleriaan, Kaarina-taloon ja tietysti Valasta katsomaan Piiispantornin seinässä." -Satu

5. Piispantornin valas

Valaistu korkea rakennus, jonka seinässä sinivalasta kuvaava taideteos
Taideteos Big Blue on vaikuttava näky erityisesti pimeän aikaan. © Mauri Kosonen

Piispantorin valas on tärkeä maamerkki ja kaarinalaisten ylpeyden aihe, joka nousi useissa suosituksissa esiin. Mauri Kososen taideteos "Big Blue" on vaikuttava nähtävyys Piispanristillä keskustan tuntumassa. Arkisen maiseman keskellä kulkijan yllättää 25 metriä pitkä valaistu sinivalas, joka ui Hartwallin vanhan tornin seinässä. Myös tornin sisätilat on kokonaan uusittu.

6. Piikkiön linnavuori

Kivikkoinen polku kulkee kallion viertä
Paikoin haastavan nousun jälkeen Piikkiön linnavuuori palkitsee upeilla maisemilla! © hoods.fi

Huttalassa Kaarinan Piikkiössä löytyy peräti kaksi linnavuorta. Piikkiön linnavuori palkitsee upeilla näkymillä, mutta myös matka huipulle tarjoaa elämyksiä. Polku linnavuoren laelle kulkee muinaisten asuinpaikkojen ja rantojen ohi luonnonsuojelualueella, ja evästauolle voi pysähtyä laavulle. Taukopaikka tuleekin tarpeeseen, sillä nousu huipulle nostattaa sykettä!

"Piikkiön Linnavuorelle. (Huttala)" -Saila

7. Tuorlan luontopolut ja lounas Tuorlan majatalossa

Kanervaistutuksia Tuorlan majatalon seinustalla
Tuorlassa on viehättävä majatalo, jossa tarjoillaan lounasta. © hoods.fi

Oletko jo kuullut Tuorlan observatoriosta? Entä tiesitkö, että observatorion lähellä on myös kaunis luontopolku? Täällä mäntyjen kupeessa kävellessä kannattaa varata aikaa myös aterialle viehättävässä Tuolan majatalossa, jonka yhteydessä toimii lahjapuoti!

"Tuorlaan luontopolulle ja siitä Tuorlan majataloon lounalle." -Sunnerva

8. Merenrantojen SUP-retki

SUP-lauta kelluu veden päällä auringonlaskussa
SUP-lautailu on ainutlaatuinen tapa tutustua merelliseen Kaarinaan. © hoods.fi

Kaarina ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen Lounais-Suomen merenrantakohteita miettiessä, mutta Kaarinalla on paljon upeaa rantaviivaa ja, kuten aikaisemmissa vinkeissä tuli esiin, myös upeita retkeilypaikkoja merinäköaloilla. Siksi myös paikalliset veisivät uuden asukkaan SUP-lautailemaan Kaarinan rannoille, mikä onkin ainutlaatuinen tapa tutustua kauniiseen Kaarinaan!

"Katariinanlaakson luontopoluille ja meren rantoja pitkin suppailemaan." -Arja

9. Littoistenjärvi 

Auringonlasku Littoistenjärvellä
Littoistenjärvi on paikallisten lisäksi myös monien vierailijoiden suosikkikohde. © hoods.fi

Littoistenjärvi on kommenttien perusteella monen paikallisen suosikki, ja sieltä löytyykin tekemistä jokaiselle vuodenajalle retkeilystä luisteluun. Saimme myös useamman vinkin Villa Järvelästä, joka on seudun talviuimareiden suosikki, mutta ilahduttaa myös kesällä!

"Järvelän avanto" -@aleksandiara

"Veisin uuden asukkaan Turun seudun parhaaseen avantouintipaikkaan, Villa Järvelään!" -Ninna

10. Kuusiston linnanrauniot 

Kuusiston linnanrauniot kesällä
Kuusiston linnanrauniot ovat historiaa huokuva retkikohde. © Juha Kortesalmi

Kuusiston linnarauniot ovat suosittu nähtävyys Kaarinassa ja hyvä kohde esimerkiksi kesäiselle pyöräretkelle. Raunioiden lisäksi Kuusistosta löytyy myös upea ulkoilualue, taidegalleria ja lintutorni! Kuusisto on myös esteetön retkeilykohde, johon voi tutustua, vaikka liikkuisi pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa. Kaarina onkin esteettömän retkeilyn edelläkävijä, jonka esteettömistä luontopoluista voit lukea lisää blogistamme.

"Kuusiston linnanraunioille" -@oranssiananas

Minkä paikan vinkkaisit uusille asukkaille Kaarinassa? Kerro kommenteissa!

- Anna ja Hoodsin tiimi

Myös nämä blogit saattavat kiinnostaa sinua:

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)