Paimio

Aallonharjalla

Paimio on aktiivinen ja vihreitä arvoja kunnioittava kaupunki, jonka upeissa maisemissa viihtyvät erityisesti lapsiperheet ja yrittäjät. Panostukset kiertotalouteen, monipuoliset harrastus- ja ulkoilumahdollisuudet ja edullinen asuminen houkuttelevat asukkaita ja yrityksiä tähän Turun ja Salon välissä sijaitsevaan kaupunkiin.

Virkeä kaupunki täynnä yrityksiä   

Paimio on Varsinais-Suomessa sijaitseva reilun 11 000 asukkaan kaupunki, jossa voi nauttia erinomaisista palveluista hyvien yhteyksien varrella. Paimion läpi kulkeva E18-moottoritie kuljettaa matkaajat Turkuun ja Saloon alle puolessa tunnissa ja bussilla matka taittuu melkein samassa ajassa. Helsinkiin hurauttaa parhaimmillaan alle 1,5 tunnissa. 

Kaupungin sisäinen palveluliikenne varmistaa, että liikkuminen kaupungin sisällä on mutkatonta, ja vuonna 2024 yhteydet paranivat entisestään, kun Paimio liittyi osaksi Turun seudun joukkoliikenne Föliä. 

Paimiossa lapsilla ei ole koskaan pitkä matka kouluun, sillä kaupungissa on neljä peruskoulua ja oma lukio. Peruspalveluiden lisäksi paimiolaisten arkea piristävät muun muassa kahvilat, Paimion teatteri ja leffateatteri sekä käsityömyymälät, joista Paimio on tunnettu. Erinomaisen sijainnin, yritysmyönteisyyden ja monipuolisten yritystonttien ansiosta Paimiossa toimiikin yli 1000 yritystä! 

Arkea ja vapaa-aikaa jokivarressa  

Paimiossa oma koti voi löytyä niin keskustan kerrostaloista aivan palveluiden vierestä kuin Paimionjoen varrelta ihan omasta rauhasta - tai näiden väliltä. Yhteistä Paimion asuinalueille on niiden vehreys ja kätevä sijainti palveluihin nähden. Kodin rakentamista suunnittelevien ei tarvitse tehdä kompromisseja, sillä kaupungin tontit sijaitsevat paitsi aivan palveluiden lähellä, myös Paimion kauniin luonnon ympäröimänä. 

Paimiossa riittää tekemistä vapaa-ajalle. Paimion urheilupuisto ja Jokipuisto tarjoavat erinomaiset puitteet monenlaiseen liikuntaan yleisurheilusta kuntoiluun ja melonnasta padeliin. Myös aktiiviset yhdistykset sekä Paimion opisto ja musiikkiopisto lisäävät kaupungin harrastustarjontaa entisestään. Uimarit viihtyvät Paimion vastaremontoidussa uimahalli Solinassa. 

Paimio tunnetaan parantolasta ja upeasta luonnosta  

Paimion tunnetuin nähtävyys on Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Paimion parantola. Arkkitehtuurisesti upea rakennus mäntykankaalla kiinnostaa nähtävyytenä ulkomaita myöten, ja Suomi on hakenut sille UNESCOn maailmanperintökohde merkintää. 

Parantolan lisäksi esimerkiksi Paimionjoen voimalaitokset, Paimion monet museot ja Postinkujan viehättävät puutalot ovat vierailunarvoisia kohteita! Paimiosta löytyy myös monta retkeilyreittiä. Hiekkahelmen uimapaikan tuntumaan sijoittuva maastopyöräilyverkosto houkuttelee eritasoisia maastopyöräilijöitä ympäri seutua. 

Paimiossa järjestetään monenlaisia tapahtumia ympäri vuoden, ja erityisesti vuosi 2025 tuo mukanaan juhlahumua, kun kaupunki täyttää 700 vuotta! 

Leaflet | ...