Taikayöntie – Matka Suomen taianomaisimpiin kulttuurimaisemiin

Vieraskynä / Visiting author | 12.7.2021

Onko Huittisten kylät, Punkalaitumen arkkitehtuuri ja Urjalan lasitehtaat jo tuttuja? Kansankulttuurista tunnetuksi tullut Taikayöntie johdattaa sinut Punkalaitumenjoen kulttuurimaisemiin, joiden historia ja uniikit kohteet ovat vertaansa vailla.

“Läpi Urjalan ja kautta Huittisten / Kuuluu hirveä jytke varstojen”

Näin käy sanat Martti Innasen maalaismaisemaa luonnehtivassa Urjalan taikayö -laulussa. Samannimisestä laulusta on saanut myös nimensä Satakunnan ja Pirkanmaan välillä kulkeva Taikayöntie. Laulussa Innanen kuvailee Urjalasta Huittisiin kantautuvien perinteisten puimatöiden ääntä. 

Taikayöntiellä voi nauttia taianomaisista auringonlaskuista. © hoods.fi

Kohteita päiväretkeilijöille ja ohikulkeville!

Taikayöntie kulkee läpi arvokkaiden kulttuurimaisemien kolmen kunnan alueella, maakunnasta toiseen. Huittisista Punkalaitumen kautta Urjalaan kulkeva historiallinen tie johdattaa kulkijan rauhalliselle maaseudulle ja perinteikkäisiin kulttuurimaisemiin. Nähtävyyksiä ja paikallisia palveluita unohtamatta ;) Punkalaitumenjokea myötäilevä Taikayöntie tunnetaan myös nimellä tie 230, mutta maisematieksi sen tunnistat ruskeapohjaisesta Taikayöntien-logolla varustetusta liikennemerkistä.

Tie on rankattu merkittävien teiden seuraan, sillä Madventuresin Riku Rantala ja Tunna Milonoff ovat nostaneet Taikayöntie yhdeksi Suomen komeimmista maisemateistä!

Kiireetöntä lomailua vailla oleva voi kulkea Taikayöntien päästä päähän ja vierailla sen varrella olevissa nähtävyyksissä ja löytää mukavaa kotiinvietävää paikallisilta yrittäjiltä. Kauniit joenvarsinäkymät Punkalaitumenjoen varressa ja monipuoliset kulttuurikohteet tarjoavat lomailijalle mielenkiintoisen retkipäivän.  Liikenteen solmukohdassa oleva Huittisten kaupunki on oiva aloituspaikka tälle maalaistunnelmaa tihkuvalle tielle.

Taikayöntiellä elävästi näkyvä talonpoikaiskulttuuri vie matkailijan aikamatkalle menneisyyteen.

Taikayöntie kulkee läpi Huittisten

Huittisten kaupunki tunnetaan Taikayöntien ja Punkalaitumenjokilaakson ympärille sijoittuvista perinteikkäistä kylistä ja maalaismaisemista. Kuitenkin myös Huittisten keskusta eli Lauttakylä sijoittuu tien varrelle! Lauttakylä onkin monen matkailijan mieleen, sillä sen uniikit erikoisliikkeet, Huittisten keskiajalla rakennettu kirkko, Huittisten museo ja veden kielelle saavat ravintolapalvelut tarjoavat tekemistä koko päiväksi.

Vinkki! Jos elokuvat ja kansainvälinen kipinä keskellä maaseutua kiinnostaa, Taikayöntien retki kannattaa ajoittaa ajalle 14.-18.7.2021, jolloin Huittisissa ja Punkalaitumella järjestetään Huhtamo International Film Festival.

Huittisten Wanhan WPK:n rannan rakennuksia ja joki.
Huittisten keskustassa kannattaa piipahtaa Wanhan WPK:n rannassa. © hoods.fi

Huittisten kaupunki on myös kylätunnelmasta nauttiville oikea paratiisi. Esimerkiksi Huittisten keskustan läheinen Nanhia ja läntisiin kyliin kuuluva Raijala ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä.

Minkälaista mahtaisi olla asuminen Taikayöntien varrella Huittisten kylissä?

Hyvästä työllisyystilanteesta tunnettu Huittinen tarjoaa työpaikkoja naapurikuntienkin asukkaille ja se on myös hyödyksi Taikayötietä kulkevalle. 'Nytpä maistuu työ, varstat maihin lyö' laulaa myös Innanen Urjalan Taikayössä, mikä osoittaa alueen yrittäjyyden juurien olevan syvällä paikan identiteetissä. 

Huittisten uniikit palvelut vievät mennessään

Aivan Taikayöntien varressa Punkalaitumenjoen välittömässä läheisyydessä sijaitsee Vahelan luomutila. Tilan perinteikkäässä maalaistunnelmissa viljellään maata ja hoidetaan karjaa jo 16. polvessa, ja tila onkin ollut suvulla jo 1500-luvulta alkaen. Tilalla viljellään luomuhernettä ja -viljoja. Tilalle kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi Vahelan tilan Facebookin kautta ja kysellä myytävistä tuotteista suoraan tuottajalta!

Hirvensuulin punaiset rakennukset pellon takana.
Hirvensuulilla pääsee lavatansseihin! © hoods.fi

Tanssijalan alkaessa vipattaa Hirvensuuli on oiva pysähdyspaikka! Jo vuodesta 1996 alkaen tansseja järjestänyt Hirvensuuli järjestää perinteikkäitä tansseja ympäri vuoden. Hirvensuulin oma ravintola-kahvila ja majoitus pitävät huolen, että voit viipyä tansseissa pidempään tai sitten voit poiketa illaksi ja yöksi matkan varrella. 

Hirvensuulin Tauno on viihdyttänyt maalaismaisemissa tanssijoita ja vierailijoita jo vuodesta 1996.

Nälän yllättäessä Huhtamossa sijaitsevat Kyläkahvila Huhtamokka ja pitopalvelu Tenkanen huolehtivat sinut kylläiseksi! Kyläkahvila Huhtamokka on herättänyt vanhan kyläkaupan henkiin ja tarjoaa maittavaa lounasta sekä muuta purtavaa matkailijoille. Pitopalvelu Tenkanen on taas loihtinut mahtavat ja monipuoliset herkut jo 20 vuoden ajan. Omiin juhliin tai perinteikkääseen koulumiljööseen saat tilattua tarjoilut kruunattuna vanhoilla pöytähopeilla ja arabian astioilla.

Punkalaitumen maalaisidylli on ainutlaatuinen ympäristö

Taikayöntien varrella Punkalaitumen Yli-Kirrassa voit tutustua Mauri Kunnastakin innostaneeseen Talonpoikaismuseoon, jonka maisemat ovat monille tuttuja Mauri Kunnaksen Koiramäen saduista.

Hienoista ja suojelluista rakennuksista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti suunnata Punkalaitumen keskustan kylämaisemiin!

Punkalaitumenjokea ympäröivien peltojen kaunista maisemaa koristaa Punkalaitumen 1700-luvulla rakennettu puukirkko ja Suomen suurimpiin kuuluva pappila. Pappilan ja kirkon yhdistää Punkalaitumenjoen ylittävä tunnelmallinen puusta rakennettu riippusilta. Punkalaitumen tyylikästä mansardikattoista kunnantaloa ei myöskään kannata missata!

Punkalaitumen kirkon torni ja puun oksia.
Punkalaitumen upeanvärinen kirkko kiehtoo matkailijoita. © hoods.fi

Tiesitkö tätä? Punkalaitumen vanha 1600-luvulla rakennettu kirkko tuhoutui salamaniskun seurauksena vuonna 1774. Kirkko rakennettiin salamaniskun jälkeen uudelleen punkalaitumelaisten puista.

Mikäli osut Punkalaitumelle sopivaan aikaan, niin kannattaa suunnata Vehkajärven rannalla sijaitsevalle Särkän tanssilavalle! Tunnelmallisia lavatansseja pääsee viettämään komeissa järvimaisemissa niemen kärjessä. Ja vaikka et osuisikaan paikalle tanssien aikaan, niin kannattaa nämä kuvankauniit järvimaisemat käydä katsastamassa joka tapauksessa.

Herkkuja ja designia Urjalasta

Urjalasta ensimmäisenä tulevat usein mieleen Makeistukku ja Nuutajärven lasitehdas. Näistä kunta tunnetaankin ja perinteisillä elinkeinoilla on kunnassa edelleen tärkeä asema. Nuutajärvellä voit osallistua opastetulle kierrokselle tai ostaa maan johtavien lasintekijöiden tuotoksia. Makeistukusta taas kannattaa hankkia paluumatkan matkaeväät tai makeat tuliaiset kotiväelle.

Ilta-aurinko valaisee hämärtyvän niityn kukkia.
Taikayöntien varrella pääsee nauttimaan sydämensä kyllyydestä kuvankauniista maalaismaisemista. © hoods.fi

Taikayöntien varrella on kulkijalle monenlaista tarjottavaa. Kansallisromantiikasta nauttivien kannattaa suunnata Urjalassa sijaitsevalle 25 kilometriä pitkälle Väinö Linnan reitille, joka ohjaa Täällä Pohjantähden alla -maisemiin. Luontomatkailusta kiinnostuneiden ei pidä unohtaa kiikareita, sillä Kortesjärvellä sijaitseva lintutorni on käymisen arvoinen paikka. 

Lähdetäänkö (t)aikamatkalle Taikayöntien siivittäminä?

Taikayöntien varrella riittäisi taikaa useammaksikin päiväksi, mutta tiestä ja sen kohteista voi nauttia ohikulkumatkallakin. Tie on pituudeltaan noin 50 kilometriä ja navigaattorin mukaan sen ajaa päästä päähän alle tunnissa. Tiellä ei kuitenkaan kannata hötkyillä, vaan ota siitä kaikki ilo irti!

Pyöräilystä nauttiville Taikayöntie on mainio pyöräilykohde maalaismaisemissa!

Rauhallinen kaasujalka ja avoin mieli mukana on hyvä suunnata Taikayöntielle. Aloititpa reitin sitten Huittisista tai Urjalasta niin kannattaa se ajaa päästä päähän. Maalaisromantiikkaa ja mielen rauhaa huokuva tie on kesän ja miksei syksynkin huippukohde!

- Ville | Know Your Hoodsin kesäbloggaaja

Sinua saattaa myös kiinnostaa seuraavat blogit (klikkaa blogin nimeä):

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Jansku

Moikka, Taikayöntietä pitkin ei pääse Kyläkahvila Huhtamokkaan tai pitopaikka Tenkaseen, jotka sijaitsevat Huhtamossa? Vähän hämäävästi teksti antaa sen kuvan.. Eli jos kahvipaikkaa etsii nimenomaan Taikayöntien varrelta niin sitten ainakin Punkalaitumelta löytyy Kahvila Myötätuuli.

27.7.2021 21:20Vastaa
1 0
Katerina

Moi, hyvä huomio ja kiitos vinkistä! Olet oikeassa, molemmat blogissa mainitsemat kahvilat ovat Huhtamossa, eli jos halua käydä Huhtamokkassa tai pitopalvelussa Tenkanen pitää poiketa reitiltä 230 sivutielle (noin 10 min ajomatka). Korjataan tämä tekstiin selkeämmäksi. Punkalaitumen kahvila Myötätuuli on taas suoraan reitillä, niin se on kätevä matkustajille. Ajatuksena on tietenkin, että reitiltä saa ja kannattaa poiketa erilaisille sivuteille tutkimaan paikkoja, mutta kahvitauot varmaan kelpaavat milloin vaan. 🙂

2.8.2021 18:40
1 0