Turun Pohjola – historiallista ja uutta urbaania asumista sulassa sovussa

Susanna | 9.11.2019

Opintojeni loppuvaiheessa muutin nopealla aikataululla ja päädyin Turun Pohjolaan, Aninkaistensillan kupeeseen. Ennen Pohjolaan muuttoa arkeni Turussa oli keskittynyt pääasiassa rautatien eteläpuolelle ja Aninkaistensilta oli toiminut hämmentävänä rajapyykkinä, lähestulkoon ajatuksella ’Point of No Return’. Pian huomasin ilokseni, että elämää on rautateiden pohjoispuolellakin.

Pikainen muutto tois pual jokke

Aiemmassa kirjoituksessani muistelin opiskelujen alkua ja silloisen naapurustoni, Itäisen keskustan, parhaita puolia ja kehityskohteita. Opintojen loppuvaiheessa Vähä-Hämeenkadulla sijainnut asuintaloni purettiin ja etsin asuntoa kriteerillä ’mikä vain kävelymatkan päässä yliopistolta on OK’. Muutin syksyllä 2011 itselleni vieraaseen Pohjolaan (turkulaisittain tois pual jokke) ja hieman pelkäsin aivan asuntoni edestä kulkevien rautateiden häiritsevän yöuniani. Se pelko oli turha, koska muutaman päivän jälkeen en enää edes kuullut ohikulkevia junia.

Huomasin pian, että rautateiden pohjoispuolella sijaitseva Pohjola on viehättävä ja kiinnostava asuinalue ja iloitsin uusista lenkkeilymahdollisuuksista Pohjolan ja Kähärin puutaloalueilla. Värikkäiden puutalojen lisäksi Pohjolan parhaita puolia ovat lähellä sijaitsevat rautatie- ja linja-autoasema, vartin kävelymatka keskustaan ja omanlaisensa rauha keskustan hälyltä ja juhlivilta opiskelijoilta, joihin en enää itse kuulunut ;)

Keltainen, pinkki, beige ja vihreä puutalo rivissä aurinkoisena kesäpäivänä Pojolan asuinalueella Turussa.
Pohjolan värikkäät ja sympaattiset puutalot ovat kauniita niin kesällä kuin talvellakin (poislukien marraskuu, jolloin juuri mikään ei ole kaunista...). © CYF

Pohjolan palvelut

Yleensä hoidin päivittäiset asiat keskustassa, koska päivittäisen reitin varrelta oli helppoa poiketa asioille. Pohjolassa on kuitenkin pieni kauppa ja apteekki alueen itäreunalla Satakunnantien varressa ja toisaalta naapuruston länsireunalla sijaitsee 24/7 avoinna oleva ABC-asema ja Lidl. Kyseinen ABC osoitti tärkeytensä eräänä jouluaattona, kun perheeni suurimmat herkut juustot olivat jääneet vahingossa Tampereelle. Taisi sieltä Emmentalin lisäksi löytyä jotain vähän juhlavampaakin tarjottavaa. Samaisena jouluaattona oli tarkoitus osallistua ensimmäistä kertaa paikan päällä joulurauhanjulistukseen, mutta kaatosade sai meidät laittamaan verhot kiinni ja TV:n päälle.

"Pohjolan sijainti on kaiken kaikkiaan erinomainen suhteessa Turun keskustaan"

Pohjola sopi erinomaisesti opintojaan lopettelevalle nuorelle aikuiselle, mutta naapurusto tuntuu olevan myös lapsiperheiden suosiossa. Pohjolan lapset käyvät pääasiassa koulussa Kähärin tai Raunistulan kouluissa, jotka sijaitsevat viereisillä asuinalueilla, mutta aivan alueiden rajojen tuntumassa. Pohjolan korkeimmalla kohdalla, Juhannuskukkalan laella, kohoaa uljaana myös Turun ammatti-instituutin yksikkö. Kuution muotoinen rakennus on siitä erikoinen, että se toimii samalla vesitornina.

Suuri, kuution muotoinen ja punaisella tiilellä verhoiltu koulurakennus kallioisen Juhannuskukkulan päällä Pohjolan asuinalueella Turussa.
Massiivinen Turun ammatti-instituutin rakennus sijaitsee Juhannuskukkulan huipulla. © CYF

Pohjola – Osa keskustaa vai ei?

Pohjolassa sijaitsee vuonna 2011 ovensa avannut tapahtuma- ja luovan talouden keskus Logomo, joka toimii entisessä VR:n konepajassa. Pitkälti Logomon ja sen alueen kehityksen ansiosta Pohjola on muuttumassa tiiviiksi osaksi Turun keskustaa. Logomon viereen rakennetaan vauhdilla uutta, urbaania kerrostaloaluetta ja radan varteen rakentuu myös vuonna 2023 avautuva monipuolinen Elämyskeskus. Uudistukset elävöittävät aluetta entisestään ja toisaalta nostavat samalla myös asumisen hintaa.

Uusia, punatiilellä verhottuja Logomon kerrostaloja rivissä aurinkoisena kesäpäivänä asuinalueella Pohjolassa Turussa.
Logomon alueelle rakennetaan parhaillaan uutta kerrostalojen keskittymää. Talojen julkisivu on alueelle tyypilliseen tapaan tiiliverhoiltu. © CYF

Pohjolan sijainti on kaiken kaikkiaan erinomainen suhteessa Turun keskustaan. Lisäksi alue sijaitsee sopivasti Helsingin, Porin ja Tampereen suuntiin lähtevien valtaväylien suulla. Toisaalta keskeinen sijainti tarkoittaa melko vilkasta liikennettä ja siten jonkin verran liikenteestä johtuvaa meluhaittaa. Mielestäni Pohjolan suurin kehittämiskohde onkin Aninkaistensillan alue, joka on meluisa ja harmaa ympäristö ainakin kävelijöille ja pyöräilijöille. Toisaalta Logomon rakenteilla oleva uusi kävelysilta tuo rautateiden ylittämiseen uuden vaihtoehdon kesällä 2020.

Rautateiden pohjoispuoli muotoutui kodiksi

Ihastuin lopulta rautateiden pohjoiseen alueeseen ja halusin löytää pidempiaikaisen kodin historiaa henkivältä puutaloalueelta. Seuraavassa kirjoituksessa kerron kokemuksistani Pohjolan viereisellä asuinalueella Kähärissä ja myöhemmin Raunistulassa.

Onko sinulla kokemuksia Pohjolasta? Jaa parhaat vinkkisi aluetta sillä silmällä katsoville ;)

-Susanna

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Hanna

Ihana Pohjola!

12.11.2020 19:00Vastaa
1 0