Valokuvaaja Manu Sundin vinkit talven timanttisiin otoksiin

Ninna | 15.1.2021

Manu Sund, yksi valokuvakilpailumme voittajista, paljastaa suosikkikohteensa valokuvaukseen ja antaa huippuvinkkejä talven kuvausretkiin. Manu suunnittelee kuvauspäivänsä tarkkaan sään mukaan ja muistuttaa, että välillä parhaat otokset tulevat silloin, kun keli on hurjimmillaan.

Turun seudulle on laskeutunut upea valkoinen lumipeite ja säät näyttäisivät jatkossakin suosivan valokuvaajia talven suhteen. Vuoden 2020 lopussa järjestetyn Väriä ja valoa -valokuvakisan tuomariston suosikkikuvan napannut Manu Sund on harrastanut valokuvausta jo pitkään ja uskomattomia kuvia löytyy kameran kätköistä vuodenajasta riippumatta.

Halusimme tietää, mitä on onnistuneiden kuvien takana ja mitä kannattaa ottaa huomioon etenkin valokuvaamisessa talvella.

Aurinko valaisee horisontista Kuuvannokan rannan jäiset kalliot.
Auringonnousu Kuuvannokassa Ruissalossa © Manu Sund

Valokuvaus on erinomainen syy lähteä ylös, ulos ja lenkille 

Valokuvaus on ollut osa Manun elämää jo pitkään. Ensimmäinen filmikamera tarttui miehen matkaan jo 25 vuotta sitten. Tosin hänen ensimmäiset kameransa pääsivät taltioimaan lähinnä nuoruuden bileitä ja insinööriopiskelijan elämää. Valokuvausharrastus alkoi kuitenkin vuosina 2005-2006, kun Manu päätti sijoittaa ensimmäiseen digijärjestelmäkameraansa; Canon 350d:hen.

"Siitä luontokuvaus vihdoin sai alkusysäyksen ja sillä polulla edelleen mennään." - Manu

Nykyään kamera on toiminut Manulle hyvänä tekosyynä lähteä ulos liikkumaan ja silmäilemään ympäristöä. Nykyisin Littoisissa Liedon puolella asuva valokuvaaja on alunperin maalta kotoisin, joten kaipuu luonnon rauhaan ja kauneuteen on taajamassa jatkuvasti läsnä. 

Manulle valokuvaus on ensisijaisesti rakas harrastus, vaikka hänen upeilla kuvillaan olisi varmasti monenmoisia ostajia. Muutamia Manun kuvia on kuitenkin myynnissä Vastavalossa ja lisäksi Hartikka Cards&Posters myyvät Manun kuvaamaa korttisarjaa. 

"Valokuvaus on minulle tosi tärkeä harrastus: Kalusto maksaa, aikaa kuluu, mutta onnistuneesta kuvasta tulee hyvä fiilis. Lisäksi on todella mukavaa, jos kuvan katsojatkin saavat positiivisia fiiliksiä." - Manu

Koti Littoisissa järven läheisyydessä

Manun oma naapurusto on Littoinen, josta löytyy erinomaisia kuvauskohteita. Lähikuvauskohteista Manun suosikki on Littoisten Verkatehdas, jossa vanhan tehtaan punatiiliset rakennukset ja tunnelma pääsevät oikeuksiinsa ihastuttavan Littoistenjärven rannan läheisyydessä. 

Littoisten verkatehtaan rakennusten valot hohtavat Littoistenjärven rannalla.
Littoisten Verkatehdas talvi-iltana © Manu Sund

Manun mielestä parasta Littoisissa on sen erinomainen sijainti, sillä naapurustostа pääsee helposti saariston suuntaan, maaseudun rauhaan ja työmatkakin sujuu Turkuun sähköfillarilla. Lisäksi Manu arvostaa naapurustossa sitä, että se on lapsille turvallista asuinseutua ja kaverit löytyvät läheltä. Myös Manun avopuoliso on erityisen viehättynyt alueeseen. 

Manu itse pohtii, että hän viihtyisi myös vähän harvemmin asutulla seudulla. Valokuvaajan unelma olisi päästä meren rantaan asumaan. 
 

Suosikkikuvauskohteita läheltä ja kaukaa

Uskomattomia kuvauskohteita löytyy Aurajoen rannasta aina ulkomaille saakka. Manun suosikkikohteita kuvaukseen lähiympäristössä ovat Liedon Vanhalinna ja Nautelankoski, Aurajoki Turun keskustassa sekä Ruissalo

"Vähän kauemmas kun lähtee, niin Torronsuo, Liesjärven kansallispuisto ja tietysti synnyinseutuni Somero. Sitten kun lähtee hiukan vielä kauemmas, niin päätyykin maailman upeimman luonnon äärelle, Norjaan :)" - Manu

Aurinko paistaa Torronsuon hankien yllä.
Torronsuo talven aamuauringossa © Manu Sund

"Torronsuolla auringon noustessa myös tunnelmaa, koska sinä aamuna oli -24,5 astetta. Jäätyi näpit ja kalusto." - Manu

Manu muistuttaakin, että talvikuvauksessa lämpimään ja säähän sopivaan vaatetukseen on syytä panostaa! :)

Parhaimmat otokset vaativat usein pientä suunnittelua

Manulla ei ole yhtä ainoaa tyylisuuntaa kuvauksessaan, vaan hän on monipuolinen valokuvaaja, jolta onnistuu niin uskomattoman kauniit luontokuvat, kaupunkimiljöön tunnelmien ikuistaminen kuin valokuvamallien kanssa työskentely.

Malli Rose Kulju ja Ford Aurajoen rannassa, jossa taustalla näkyy purjevene.
Manu on työskennellyt jonkin verran myös mallien kanssa. Mallina kuvassa Rose Kulju. © Manu Sund

Useimmiten kuvat, jotka ovat valokuvaajan itsensä mieleen eniten, ovat vaatineet suunnittelua. Monesti esimerkiksi parhaiten onnistuneissa luontokuvissa Manu on miettinyt ennakkoon paikan ja ajankohdan sekä varmistanut, että sää on sopiva haluttua lopputulosta ajatellen.

"Ilman pientä suunnittelua harvoin onnistaa." - Manu

Myrsky tuo veden laiturin päälle Ruissalon rannassa.
Myrsky Ruissalossa © Manu Sund

"Myrskykelit on vain kiehtovia luonnonilmiöitä (meillä Suomessa onneksi kohtuu rauhallisia)." -Manu

Bengtskärin majakka valaisee merelle mustavalkokuvassa.
Bengtskärin majakka © Manu Sund

"Vein perheeni alle 5m RIB-veneellä Majakan luokse. Keli oli ok, mutta kyllä jännitti, koska virallista reittiä sinne ei mene ja saaristo on siellä erittäin karikkoista. Perillä tunsi itsensä aika pieneksi kun mainingit hitaasti nosti ja taas laski venettä. Saaressa ei koronasta johtuen käyty." -Manu

Talvikuvausta lumisessa ihmemaassa vai valojen värittämässä kaupunkimiljöössä?

Kiehtovin elementti talvella kuvaamisessa on Manun mielestä lumi, joka onneksi laskeutui Turun seudulle tänä talvena. Manu pitää erityisesti siitä, kuinka puhtaalta lumi saa ympäristön näyttämään. Lisäksi talven kovat pakkaset saavat hänen mielestään auringon valon uudenlaiseen upeaan loistoon.

Naantalin luminen ranta merinäköalalla.
Naantalin ranta © Manu Sund

“Oikein kovalla pakkasella auringonnousut näyttävät upeilta.” -Manu 

Aina Turun seudulla talvet eivät tosin tarjoa lumista ihmemaata, vaan välillä on myös pimeitä ja lumettomia jaksoja, jotka tuovat oman haasteensa talvikuvaukseen. Manu ehdottaakin, että tällöin on otollinen hetki harrastaa esimerkiksi miljöökuvausta. 

“Aurajoen ympäristö on siihen hieno jäättömänä aikana. Talvella Aurajoen värikin on kaunis koska valo tulee niin alhaalta, että se heijastuu pinnasta takaisin, eikä veteen.” -Manu

Boren ja muiden Aurajoen rannan laivojen ja veneiden valot peilautuvat tyynestä Aurajoesta.
Peilityynestä Aurajoesta otetulla kuvalla Manu voitti Valoa -kilpailun tuomariston suosikin palkinnon. © Manu Sund

“Värit ja muodot syntyy valon heijastumisesta kappaleista, joten pimeään aikaan ainakin miljöökuvaukseen valoa riittää. Muuten kannattaa koittaa osua oikeaan paikkaan auringon noustessa tai laskiessa.” - Manu

Miten saada se kaikista upein valokuva talvella?

Upean valokuvan nappaamiseksi, Manu neuvoo käyttämään pitkiä valotusaikoja ja hyvää jalustaa. Nämä ovat hänen mukaansa perusedellytyksiä onnistuneille kuville. Myös kameran herkkyys, laaja dynaaminen alue ja hyvät linssit edesauttavat tavoitteissa.

“Jos vaan viitsii, niin kurjalla kelillä kannattaa lähteä ulos fiilistelemään ja kamera kestää kyllä vettä ja pakkasta siinä missä mekin. Välillä tosin vaikea pitää linssiä puhtaana.” - Manu

Nyt onkin mitä otollisin aika lähteä kuvaamaan kaunista talvea Varsinais-Suomen alueella, joten järjestämme Talven taikaa -valokuvakilpailun 14.-31.1.2021. Kilpailuun osallistuessasi voit hyödyntää Manun vinkkejä ja kokeilla, onnistutko ottamaan talven taianomaisimman otoksen!

“Lopuksi vielä muistutuksena, että jokainen epäonnistunut otos vie lähemmäs onnistunutta kuvaa. Kannattaa siis kuvata.” - Manu

Haluatko nähdä lisää Manun upeita kuvia? Voit seurata Manua Instagramissa nimimerkillä @manusund.

- Ninna

P.S. Kokeile maksutonta naapurustojen hakukonettamme ja tee löytöjä! Voit myös seurata Turun seudun naapurustojen kuulumisia meidän Facebook- ja Instagram-sivuilla.

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu. Lämna en kommentar och börja diskussionen :)