Turun asuinalueet marraskuussa – Katso ja kauhistu!

Susanna | 22.11.2019

Marraskuu. Tuo epämääräinen välitila, jolloin syksyn värit ovat enää muisto vain ja jouluiseen tunnelmaan on vielä aikaa. Kuukausi, jolloin liian monet harmaan sävyt ottavat vallan. Päätimme kuvata marraskuun aikana Turun naapurustoja ja verrata niitä kesäkuviin. Onko keli todellakin niin synkkä ja kaiken valittamisen arvoinen?

Valtaosa meidän Know Your Hoods -palvelun - ja monen muun kuvaajan – kuvista on otettu hyvän sään aikana. Muutama palvelumme käyttäjä on kommentoinut, että todellisen kuvan naapurustoista saa vasta, kun on nähnyt kuvia niistä myös pimeimpään vuodenaikaan. Etenkin, jos Suomen viehättävän vaihteleva sää ei ole tullut tutuksi.

Siispä otimme palautteen vastaan ja lähdin kuvaamaan. Vertailun vuoksi otin kuvia samoista paikoista kuin aiemmin viime kesänä.

Kun mikään ei ole nättiä marraskuussa, vai onko?

Ensimmäisenä suuntasin yhteen Turun suosikkinaapurustoistani eli Pohjolaan. Pohjolan värikkäät ja idylliset puutalothan ovat aina kauniita ja kuvauksellisia, joten ensimmäisen kohde tuskin veisi kaikkea toivoa!

Turun Pohjolan puutaloalue marraskuisena ja sateisena päivänä.
Pohjolan puutalot marraskuussa... © CYF
Turun Pohjolan puutaloja aurinkoisena päivänä.
...ja kesäkuun aamuauringossa. © CYF

Noh, kyllä marraskuu antoi Pohjolallekin oman pikantin tunnelmansa. Koska naapuruston karuus jäi painamaan mieltä, suuntasin kohti keskustaa, Parkin kentälle. Futiskentällä pitäisi ainakin olla vihreää, kunnes se jäädytetään luistelijoita varten. Autiota, eikä-niin-kovin-vihreää kenttää katsellessa marraskuun kokonaisvaltainen vaikutus maisemaan alkoi käydä selväksi.

Turun Verkahovin punatiilinen kerrostalo taustalla ja Parkin jalkapallokenttä etualalla marraskuisena, sateisena päivänä.
Verkahovi ja autio Parkin kenttä marraskuussa... © CYF
Turun Verkahovin punatiilinen kerrostalo taustalla ja Parkin jalkapallokenttä etualalla kesäisenä ja aurinkoisena päivänä. Kentällä useita pelaajia.
...ja kesällä pelien ollessa parhaimmillaan. © CYF

Marraskuu urbaanissa ympäristössä

Seuraavaksi matkasin Turun urbaaneimpaan ympäristöön, eli Kupittaalle. Marraskuun vaikutus ei voisi olla yhtä suuri ympäristössä, jossa on pääasiassa rakennuksia.

Turun Kupittaan kerrostaloja ja Data Cityn toimistotalo taustalla marraskuisena, sateisena päivänä.
Urbaania Kupittaan maisemaa marraskuussa... © CYF
Turun Kupittaan kerrostaloja ja Data Cityn toimistotalo taustalla marraskuisena, sateisena päivänä.
...ja kesäisenä aamupäivänä. © CYF

Myös Kupittaan ilma oli kuin synkemmän puoleinen morsian ja tunnelma sen mukainen. Samassa ymmärsin, että nyt pitää lähteä kauemmas keskustasta! Osa ihmisistä suhtautuu lähtökohtaisesti melko negatiivisesti lähiömaisemaan, joten olisiko ero yhtä suuri lähiössä kuin keskustassa? Turun lähiöistä Varissuo on itselleni tutuin ja pidän sen vehreydestä. Siispä suuntasin Vakkelle.

Turun Varissuon lähiön kerrostaloja marraskuun sateessa. Etualalla tie, jossa kulkee auto ja tien reunassa pyöräilijä.
Varissuo sateisena marraskuun päivänä... © CYF
Turun Varissuon lähiön kerrostaloja ja rehevää puustoa. Etualalla tie, jossa kulkee auto ja tien reunassa pyöräilijä.
...ja alueen vehreät maisemat kesäpäivänä. © CYF

Varissuolla korostui ehkäpä eniten se, kuinka merkittävä osa alueen maisemaa metsäinen ja rehevä luonto on. Vertailukohdaksi matkasin vielä toiselle puolelle kaupunkia Länsikeskuksen läheisyyteen Teräsrautelaan, jossa ilta (klo oli 15.30...) alkoi jo hämärtää.

Turun Teräsrautelan valkoisia pienkerrostaloja. Suokatietä ylittämässä koira ja sen ulkoiluttaja marraskuisena sadepäivänä.
Teräsrautela marraskuisen illan hämärtyessä... © CYF
Turun Teräsrautelan valkoisia pienkerrostaloja aurinkoisena kesäpäivänä.
...ja kesäisenä päivänä. © CYF

Vaikka hämärä alkoi tehdä Teräsrautelan tunnelmasta siedettävän, oli käynyt selväksi, että myös urbaanissa ympäristössä vuodenajan vaikutus maisemaan on kokonaisvaltainen.

Mahdollisuus tasoittaa tilanne

Seuraavana päivänä ajattelin vielä antaa tasoitusta marraskuulle ja lähdin Raunistulaan Aurajoelle, jonka vesi on tunnetusti sameaa vuodenajasta riippumatta. Lisätasoitusta tilanteeseen antoi vertailukuva, jonka otin Rautatiesillalta Raunistulan suuntaan marraskuun alussa, eräänä harvoista aurinkoisista aamuista.

Näkymä Raunistulaan ja Aurajoelle tyypillisenä marraskuisena sadepäivänä... © CYF
...ja epätyypillisen aurinkoisena marraskuun aamuna. © CYF

Viimeistään tämä kuvapari sinetöi melko itsestään selvän havainnon, että auringolla, ja myös vehreydellä, on aivan valtavan suuri vaikutus maisemaan ja ainakin omaan mielialaani. Ja toisaalta sen, että asuitpa missä tahansa, ei marraskuussa ole juuri mitään nättiä. Paitsi silloin, kun paistaa aurinko.

-Susanna (ikuinen optimisti, paitsi tähän aikaan vuodesta)

P.S. Jos olet muuttamassa tai haluat muuten tietää lisää naapurustoista, kokeile asuinalueiden hakukonettamme. Luvassa paljon aurinkoisia kuvia. :D

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Pirjo Gräsbeck

Marraskuiset kuvat oli kuvattu pilvisenä päivänä, Kesäkuiset aurinkoisena. Aurinkoisena päivänä kuvatut Marraskuussa olisivat olleet ihan erilaiset🤔

26.11.2019 15:07Vastaa
1 0
Kalle

Ei ollut yhtään sellaista päivää marraskuussa 😬

30.11.2019 13:01
2 0