Missä on seudun kaunein joulukuusi?

Ninna | 10.12.2020

Joulukuusien kauneuskilpailu oli käynnissä ajalla 13.-20.12.2020 ja nyt voittaja on selvillä! Kisaan osallistui 7 joulukuusta 7 eri kunnasta Varsinais-Suomesta, tarkemmin Turun seudulta. Katso, voittiko suosikkisi!

Näin kisaan osallistuttiin

Osa kisan kuusista oli metsästä kaadettuja ja osa k oli todellisia ekokuusia kasvaen vuodesta toiseen paikoillaan. Kisassa sai äänestää suosikkiaan joko täällä blogissa tai Instagram-tilillämme. Arvoimme osallistujien kesken lahjakortin kukkakauppa Vivahteeseen ja voittaja on Elina, onnittelut! Otamme yhteyttä voittajaan sähköpostitse.

Kannustimme perustelemaan suosikin valinnan ja äänestäjät intoutuivatkin toden teolla pohdiskelemaan kuusien luomaa tunnelmaa! Tunteitakin kisa herätti, sillä osan suosikkikuusta kisasta ei löytynyt tai kuva ei tuonut suosikkikuusen parhaimpia puolia esiin. Oli mahtavaa huomata, että kuuset ilmensivät vahvaa kotiseuturakkautta ja innostivat myös ulkopaikkakuntalaisia äänestämään.

Ja katsotaanpa sitten tulokset...

Voittaja: Turun Vanhan Suurtorin joulutunnelmaa

Kuusikisan voittaja löytyy Turusta, mutta tällä kertaa se ei olekaan myös useana vuotena valtakunnan ykköskuuseksi valittu Turun Tuomiokirkon kuusi. Päätimme nimittäin ottaa kisaan Turun edustajaksi Vanhan Suurtorin idyllisessä ympäristössä seisoskelevan kuusikaunokaisen, joka nousi melko selvään voittoon. Jätimme kisasta tietoisesti pois Tuomikirkon kuusen, joka olisi todennäköisesti ollut melko ylivoimainen kokonsa ja mahtavuutensa puolesta.

Joulukuusi valaistuna Turun Vanhan Suurtorin reunalla Brinkkalan talon edessä.
Turun Vanhan Suurtorin joulukuusi © CYF

Suurtorin kuusi sai 45 % kaikkiaan 136 äänestä ja sitä kuvailtaan muun muassa näin:

"Viime vuonna jouluviikolla tamperelaisena halusin kuvauttaa itseni Turun Vanhan Suurtorin kuusen juurella, jota kuvaa sitten lähettelin joulutervehdyksenäni. Tekstinne mukaisesti sain sukeltaa samalla ympäristön historiallisiin tunnelmiin turkulaisen oppaani kanssa. Ilman koronaa lähtisin taas Varsinais-Suomeen kuusien tutkimusmatkalle.??" -Hely

"Kaunis kuusi kauniissa ympäristössä." -Pekka

"Suosikkikuusi nro 2 otti kauneudessaan, symmetrisyydessään ja valojen hyvällä asettelulla silmääni heti ensimmäisellä selauksella. Lisää selaaminen vain vahvisti mielipidettäni. Valinta oli siis helppo." -Marja

2. Sija: Raision keskustan komistus

Toiselle sijalle 31 % äänisaalilla kipusi naapurikaupunki Raision tuuhea ja näyttävä kuusi. 19-metrinen komistus on löytynyt Tikanmaan metsistä, ja se on tuotu kaupungintalon pihaan ilahduttamaan ohikulkijoita.

Raision keskustassa koreileva suuri kaarina roikkuvin valonauhoin koristeltu joulukuusi.
Raision keskustan suuri ja tuuhea joulukuusi © CYF

Sattuipa niin, että Raision kuusen äänestäjien joukossa joku on saanut ihastella kuusta jo vuosien ajan:

"3 (Raision kuusi) ehdottomasti kaunein. Todella tasainen ja erittäin kaunis. Olen tuota kuusta 16 vuotta seurannut lähietäisyydeltä olohuoneen ikkunasta. Veljen kuusikin vielä ?" -MJ

"Raision kuusi taitaa olla ainoa jossa sentään on tähti latvassa ? Muutenkin hulppean kokoinen. Upea!" -Maarit

"Kuusi 3 Raision keskusta on näkyvällä paikalla ja sopusuhtaisen kokoinen, täydellisen mallinen" -Olavi

Kiitos kaikille äänestäjille! Selaamalla alaspäin, löydät kaikki kuusikisan finalistit ja jutun lopusta äänestäjien perustelut valinnoilleen. Menikö voitto oikeaan osoitteeseen?

1. Kaarinan kehittyvän keskustan loistetta

Tuuhea joulukuusi suorilla valonauhoilla pystysuunnassa koristeltuna Kaarina-talon edessä.
Kaarinan keskustassa koreileva joulukuusi © CYF

Kaarinan keskustassa aivan Kaarina-talon edustalla koreilee yli 17 metriä korkea ja 3400 kiloa painava kuusen komistus. Kuusi on koristeltu Kaarina-talon ympäristöön sopivasti tyylikkään modernilla otteella. Täydellisen muotoinen ja kokoinen kuusi löytyi Littoisista, jossa sankat sekametsät reunustavat idyllisen rauhallisia asuinalueita ja Littoistenjr.

Kuusen ympärillä levittäytyvä Kaarinan keskusta on tiuhaan tahtiin kehittyvää aluetta, joka on jo muutamassa vuodessa kokenut mullistavan muodonmuutoksen pienen kaupungin keskustasta moderniksi ja urbaaniksi alueeksi. Joulukuusen takana loistava 2018 valmistunut Kaarina-talo onkin monelle kaarinalaiselle tärkeä paikka, josta löytyy kirjasto, näyttelyitä, tapahtumatiloja ja muita Kaarinan kaupungin palveluita.

2. Turun Vanhan Suurtorin joulutunnelmaa

Joulukuusi kauniisti valaistuna Turun Vanhan Suurtorin reunalla Brinkkalan talon edessä.
Turun Vanhan Suurtorin joulukuusi © CYF

Turun Suurtorin joulukuusi on valaistu perinteisin kirkkain valoin, jotka on aseteltu harmonisesti kuusen tuuheille oksille. Turun Suurtorin ympäristö houkuttelee kulkijan sukeltamaan historiallisiin tunnelmiin ja eteläisessä keskustassa sijaitseekin 'Turun vanha kaupunki', jossa elämänmeno on loistanut jo keskiajalta asti.

Kuinkahan monta vuosisataa joulukuuset ovat Vanhaa Suurtoria koristaneet?

3. Raision keskustan komistus

Raision keskustassa koreileva suuri valonauhoin koristeltu joulukuusi.
Raision keskustan suuri ja tuuhea joulukuusi © CYF

Raision 19-metrinen valorihmastoin koristeltu kuusi hohtaa aivan Raision keskustassa kaupungintalon kupeessa. Tämä näyttävä kilpailija on syntyjään luonnonläheisestä Tikanmaan naapurustosta, jossa monipuoliset kuusien, mäntyjen ja lehtipuiden täyteiset metsät houkuttelevat alueelle asukkaiden lisäksi myös muita raisiolaisia luontoretkille.

Vaikka joulukuusi tuokin perinteistä raisiolaisen joulun tuntua kaupunkiin, on Raision kaupunki visioinut suuria muutoksia tulevaisuudelle. Raision keskustaa pyritään yhtenäistämään ohjaamalla sen läpi kulkeva Turun kehätien liikenne tunneliin ja muutenkin keskusta tullee kokemaan merkittäviä muutoksia.

Psst! Raisiossa voi ihailla joulukuusen lisäksi jouluisia ikkunoita, joita ovat toteuttaneet Raision kaupunki, seurakunta, yritykset kuin yhdistyksetkin. Kurkkaa ikkunoiden sijainti kartalla, lähde kierrokselle ja äänestä suosikkiasi 6.1.2021 mennessä. Palkintojakin on luvassa!

4. Naantalin Vanhankaupungin taikaa

Kirkkain valoin koristeltu tuuhea kuusi Naantalin Itsenäisyydenpuistossa.
Naantalin Itsenäisyydenpuiston kirkkaana loistava joulukuusi © CYF

Naantalin Itsenäisyydenpuistossa koreilee hyvin symmetrinen ja kirkkain jouluisin valoin koristeltu joulukuusi. Kuusi on tuotu Luikkio-Soinisen ja Pohjois-Naantalin alueilla sijaitsevasta metsästä. Kuusi bongattiin näitä sankkoja metsiä harvennettaessa ja perinteisesti Naantalin joulukuuset saadaankin joko kaupungin metsistä tai naantalin asukkaiden tarjoamina.

Kuusi koreilee Naantalin Vanhassakaupungissa, jonka jouluinen valaistus ja menneen ajan tunnelma ovat kiehtova yhdistelmä. Naantalin kaupunki ja Naantalin energia ovat yhteistyössä koristelleet myös Vanhankaupungin lyhtypylväät jouluvaloin ja kranssein.

Psst! Itsenäisyydenpuistossa sijaitsee jouluisen Naantalin Naapurustosuunnistuksen ensimmäinen rasti. Jos kaipaat rauhallisen tunnelmoinnin sijaan uudenlaista joulun seikkailua, lähde suunnistukselle Naantalin keskustan alueelle viikonloppuna 12.-13.12.2020 ja osallistu kivojen palkintojen arvontaan!

5. Liedon luonnollisen kaunis kuusi

Liedon keskustassa valopalloin koristeltu kuusi kahden muun kuusen vieressä.
Liedon keskustan perinteisen kaunis kuusi © CYF

Liedon kunta on valinnut viisaasti kuusen, jota ei tarvitse katkaista tai kantaa – ja se onkin oikea ekoteko! Valittu joulukuusi on harmonisesti valaistu muiden kaltaistensa kuusten vierellä. Kukapa haluaisi joulua yksin viettää?

Liedon joulukuusi on tasaisesti ja kauniisti kasvanut yksilö, jota pääsee ihailemaan Liedon keskustassa kunnantalon kupeessa ja Liedon kivinen Pyhän Pietarin kirkkokin sijaitsee vain harppauksen päässä kuusesta. Liedon keskustan puistomainen ja avara ilmapiiri tuo myös jouluun aitoa rauhan tuntua.

6. Ruskon rohkea valinta

Ruskon keskustassa koreileva suuri valonauhoin koristeltu joulukuusi.
Ruskon keskustan tuuhea joulukuusi © CYF

Ruskon punatiilisen kunnantalon pihalla koreilee erittäin tuuhea joulukuusi, jota koristaa sievät valonauhat. Mutta usko tai älä, puuta ei ole tänne tuotu, vaan näin tuuhea yksilö kasvaa juuri tällä paikalla aivan Ruskon keskustassa. Ekologinen ratkaisu siis myös Ruskon kunnalta!

Ruskon kunta onkin tunnettu luonnonläheisyydestään ja tiiviin tärkeimpien palvelujen tähdittämän keskustan ympärillä laajenevat avarat pellot ja metsien syleily. Joulun rauhaa voi lähteä hakemaan niin Ruskon ekologisen kuusen kauneudesta kuin kunnan rauhallisesta kylämäisestä tunnelmasta.

7. Maskun mahtavan kivikirkon kupeessa

Maskun kivisen kirkon pihan kapea ja korkea kuusi koristeltuna kuusta kiertävällä valonauhalla.
Maskun kivikirkon pihalla koreileva joulukuusi © CYF

Maskun joulukuusi on klassisen kauniisti koristeltu taideteos Maskun keskiaikaisen kivikirkon pihamaalla. Kuusta ei ole kaadettu, vaan se on seurannut maskulaisten menoa koko elämänsä ajan tällä nimenomaisella paikalla - oikea ekoteko siis!

Kirkon pihamaan korkein jylhä kuusi sopii erinomaisesti kivikirkon tunnelmaan ja kirkon ympäristö onkin erityisen kaunis paikka tulla tunnelmoimaan joulua. Maskun keskiaikainen kivikirkko onkin yksi Maskun sykähdyttävimmistä nähtävyyksistä. Kunnassa on monia muitakin mielenkiintoisia historiallisia rakennuksia, kuten marsalkka Mannerheimin syntymäkoti.

Tiesitkö muuten, että Turun Tuomiokirkon vuoden 2020 joulukuusi on tuotu Maskusta?

Voittiko oikea kuusi?

Vaikka varsinainen kilpailu on ohi, voit edelleen kommentoida, mikä näistä seitsemän kunnan joulukuusesta on suosikkisi ja miksi. Arvostatko kuusia, joissa on komeimmat koristeet vai kallistutko elävän ja ekologisen kuusen puoleen?

Levollista joulua!

-Ninna & Know Your Hoodsin tiimi

P.S. Jos haluat kuulla ja nähdä lisää jouluisia kuulumisia, seuraa Facebook- ja Instagram-sivujamme. :)

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Hely Lahtinen

Ääneni saa numero 2. Miksi? Ensiksikin onneksi olkoon Ninna ja tiimi niin kivasti kirjoitetut tarinat jokaisesta. Tekstien perusteella olisin voinut äänestää mitä kuusta vaan ja entisenä maalaistalon tyttönä ekologista, paikallaan juurevasti kasvavaa, sateen pieksämää vanhaa puuta erityisesti. MUTTA viime vuonna jouluviikolla tamperelaisena halusin kuvauttaa itseni Turun Vanhan Suurtorin kuusen juurella, jota kuvaa sitten lähettelin joulutervehdyksenäni. Ja tekstinne mukaisesti sain sukeltaa samalla ympäristön historiallisiin tunnelmiin turkulaisen oppaani kanssa. Ilman koronaa lähtisin taas Varsinais-Suomeen kuusien tutkimusmatkalle.🌲💚

10.12.2020 17:18Vastaa
5 0
Maria

Kuusi nro 5 eli Liedon luonnonmukainen kuusi saa ääneni! Kaunis, tyylikäs ja ekologinen kuusipuu sopii maisemaan ja saa ohikulkijan hyvälle tuulelle. Kauniita ovat omalla tavallaan kaikki. 🎄

10.12.2020 18:12Vastaa
11 0
Sonja

Kuusi numero 3! Raision kuusi on koristeltu kauniilla valoköynnöksillä, jotka lepäävät kuusen oksilla vaivattoman oloisesti. Tyylikkäästi asetellut ja sopivan sävyiset valot korostavat kuusen kaunista muotoa. 🙂

10.12.2020 18:15Vastaa
11 0
Eija Nurmi

Kuusi on oman kylän kasvatti ja päättynee pääsiäisen jälkeen jonkun kaupunkilaisen pesään tai takkaan.☺️ Kaunis.

10.12.2020 20:23
4 0
Elina

Kuusi 2
Kauniin mallinen ja sopivasti valaistu. Hieno ympäristö myös 🙂

10.12.2020 19:11Vastaa
4 0
Elina M.

Kuusi 2.
Olen täysin samaa mieltä kuin kaimani.☺

11.12.2020 14:53
1 0
Virpi Laaksonen

2. Valitettavasti Kaarinan kuusen ympäristö on tällä hetkellä aivan kaamea niin en vou ääntäni antaa oman kaupungin kuuselle.

10.12.2020 19:20Vastaa
2 0
Eila Pääkkönen

Ääni menee numerolle 4. 🎄
Iso ja näyttävä sopusuhtainen kuusi, upeassa miljöössä. Valaistus on kaunis. Luo jouluista tunnelmaa ympäristöön ja ei jää huomiotta.🎄

10.12.2020 19:24Vastaa
2 0
Tuula Ollikainen

Nro 2. Tasaisesti tuuhea, ympäristö töynnä tunnelmaa vanhoine rakennuksineen.

10.12.2020 19:24Vastaa
1 0
Milla

Numero 2. Valitettavasti kaarina on flopannut tänä vuonna 😔

10.12.2020 19:31Vastaa
1 0
Sarppa

Numero 3.
Raision kuusi on jo itsessään niin hienolla paikalla risteyksessä.
Komea kuusi muutenkin.

10.12.2020 19:36Vastaa
7 0
Heli

3. ehdottomasti: kauneimmat valot ja upea kuusi!

10.12.2020 19:38Vastaa
3 0
Viljami

Äänestän numero 3 koska raision kuusi on vaihtoehdoista kaikkein tuuhein!

10.12.2020 19:40Vastaa
4 0
Jenni Lehtinen

2. Suurtorilla on niin ihana tunnelma vanhojen rakennusten vieressä. Kaulis kuusi tekee tunnelmasta vieläkin ihanamman.

10.12.2020 19:44Vastaa
1 0
Suvi

Numero 5, yksinkertaisen kaunis. Kiva ettei ole tarvinnut erikseen kuusta kaataa. Ja kiva että kuusella on kaksi kaveria vieressään. 🙂

10.12.2020 19:51Vastaa
1 0
Outi

Raision kuusi. Valaisee hienosti ja tuo tunnelmaa. Hieno, jouluinen katseenvangitsija ohikulkijalle.

10.12.2020 19:51Vastaa
5 0
Tytti

No 2, Turun kuusi. Kauniin tasainen ja niin rauhallisen näköinen valoineen

10.12.2020 19:59Vastaa
1 0
Mirja

Nro 3 / Raision kuusi on näyttävä, kaunis ja tasainen.

10.12.2020 20:05Vastaa
3 0
Janina

Kaarinan kuusi on ykkönen kirjaimellisesti! Mahtipontinen, mutta yksinkertainen. Valoa pimeän keskeneräisen keskustan keskellä!

10.12.2020 20:15Vastaa
0 0
Essi

Ääneni saa Liedon kuusi eli numero 5. Aitokuusi😊

10.12.2020 20:26Vastaa
1 0
Maikki

3. Raision kuusi on näyttävä, tuuhea ja sopusuhtainen. Komea! 🌲

10.12.2020 20:27Vastaa
3 0
Elisa Hörkkö

5. Lieto ☺️

10.12.2020 20:29Vastaa
1 0
Eija Hassinen

Paras kuusi nro 2, sopii parhaiten silmääni.

10.12.2020 20:30Vastaa
1 0
Eija Hassinen

Paras kuusi nro 2, sopi parhaiten silmääni.

10.12.2020 20:31Vastaa
0 0
Eija Hassinen

Paras kuusi nro2, sopii silmiini parhaiten.

10.12.2020 20:33Vastaa
1 0
Jenni

3. Raision kuusi on ehdottomasti komein ja kaunein, hienosti valaistu sekä komean kokoinen

10.12.2020 20:34Vastaa
2 0
Ksarina

Kaarinan kuusi on kaunein

10.12.2020 20:37Vastaa
0 0
Inkeri

nro 2 Vanhan suurtorin kuusi luo joulutunnelmaa, tuuhea, kauniit lamput tuovat talvista tunnelmaa.

10.12.2020 20:50Vastaa
2 0
Eira Mäki

Yksinkertaisesti ihatuttava. Tasainen ja kaunis.
Oli viime vuonnakin👍😍

10.12.2020 20:57Vastaa
0 0
Kari

Oman kylän joulupuu

10.12.2020 21:05Vastaa
0 0
Kari

3 oman kylän joulupuu

10.12.2020 21:07Vastaa
1 0
Saila Rintee

Numero 3, Raision kuusi!
Harmillista, että kuva ei tee kuuselle oikeutta 😢

10.12.2020 21:38Vastaa
3 0
Paula Tervaselkö

Kuusi numero 3, eli Raision kaupungin kuusi on yksinkertaistamisellaan kaunis

10.12.2020 21:38Vastaa
0 0
Eira Mäki

Numero 2 on suosikkini. Sopii hyvin ympäristöön. Yksinkertaisen kaunis.

10.12.2020 21:44Vastaa
1 0
Maarit

Kuusi numero 2. Se vaan on jouluinen ja tyrmäävän kaunis.

10.12.2020 22:50Vastaa
1 0
Maarit

Numero 3 Raision kuusi taitaa olla ainoa jossa sentään on tähti latvassa 🙂
Muutenkin hulppean kokoinen. Upea!

10.12.2020 22:59Vastaa
2 0
Jenna Tiittanen

Lieto

10.12.2020 23:16Vastaa
1 0
Marja Rautiainen

Suosikkikuusi nro 2 otti kauneudessaan, symmetrisyydessään ja valojen hyvällä asettelulla silmääni heti ensimmäisellä selauksella. Lisää selaaminen vain vahvisti mielipidettäni. Valinta oli siis helppo.

10.12.2020 23:57Vastaa
1 0
Minna

2. Onhan se nyt kaunis.

11.12.2020 0:43Vastaa
0 0
Katja

Kuusi nro.2 🎄

Vaikka Rausiossa nykyään asunkin niin silti alkuperäisenä turkulaisena on pakko todeta Turun kuusen olevan kaunein. Mutta näiden kuvien perusteella on toisista kuusista hieman vaikea nähdä koko kauneutta, kun niin tummia ettei erotu hyvin taustastaan.

11.12.2020 2:42Vastaa
2 0
Katja

Siis Raisiossa 😅🤭

11.12.2020 2:47
0 0
Satu Salovaara

Kuusi numero 2.
Ympäristö antaa kuuselle arvokkuutta ja luo tunnelmaa. Lisäksi kuusi itse on kaunis.

11.12.2020 5:17Vastaa
0 0
Riitta Muurasniemi

Turun vanhan suurtorin kuusi. Valoa ja uskoa parempaan luova ja tuova KAUNIS ja symmetrinen ja valoisa kaunotar. NUMERO 2

11.12.2020 6:40Vastaa
2 0
Marjo Koskinen

Raision kuusi nro 3, koska se on hienoin.

11.12.2020 8:35Vastaa
0 0
Tiina

3. Raision kuusi on hienolla, näkyvällä paikalla, tuuhea ja komea. Valaistus on erityisen kaunis

11.12.2020 9:07Vastaa
2 0
henna

Äänestän Raision joulukuusta, koska se on tuuhea ja siinä on kaunein koristelu.

11.12.2020 11:02Vastaa
2 0
Marja

Turun Suurtorin on upein

11.12.2020 13:13Vastaa
0 0
Vilttitossu

Numero 2
Tämä on täydellisen kaunis ja tuuhea joulukuusi.

11.12.2020 13:14Vastaa
1 0
Hanna

Nr2 Turun kuusi on kaunis historiallisessa miljöössä.

11.12.2020 15:12Vastaa
0 0
Tiina Virtanen

Naantali 🖤

11.12.2020 16:38Vastaa
1 0
Erkki Samu

Kuusi numero 2 . Symmetrisen kauniin mallinen, sopivilla valoilla. Viellä edustaa kauniilla paikalla.

11.12.2020 18:03Vastaa
0 0
Anette

Kaunis 🎄

11.12.2020 18:46Vastaa
0 0
Anette

Kuusi numero 3.

11.12.2020 18:52
0 0
Olavi Tuomi

Kuusi 3 Raision keskusta on näkyvällä paikalla ja sopusuhtaisen kokoinen, täydellisen mallinen

11.12.2020 19:06Vastaa
1 0
Sirkku

2, kaunis sopusuhtainen kuusi jossa kauniit valot

11.12.2020 22:11Vastaa
0 0
Katja Karamaa

2, yksinkertaisesti kaunein.

12.12.2020 0:45Vastaa
0 0
Tanja Auer

2.
Siisti, suorassa, tyylikäs.

12.12.2020 4:07Vastaa
0 0
Tuula Lintunen

2. Turun Vanhan Suurtorin joulutunnelmaa nimensä mukaisesti. Lämmin tunnelma upeassa miljöössä.

12.12.2020 9:54Vastaa
0 0
Eija Mänty

No 4 ..
Minusta Naantalin kuusi on kaunein .. malliltaan 😍

12.12.2020 11:44Vastaa
1 0
Katri Konttila

Kuusi numero 3 on suosikkini., koska on syntymäkaupungistani Raisiosta, ja kaunein 🙂

12.12.2020 13:46Vastaa
1 0
Katri

3

12.12.2020 13:53Vastaa
1 0
Jonni

3. Raision kuusi. Tosi näyttävän näköinen iltahämärässä taustalla olevien valokaarten kanssa.

12.12.2020 13:56Vastaa
0 0
Nina

2.pieni on kaunista.Todella nätti kuusi ja vanha hieno ympäristö

12.12.2020 19:49Vastaa
0 0
Merja Reiman

Tästä puuttuu Turun Tuomiokirkon kuusi, joka on ehdottomasti alueen kaunein. Suorastaan upea tänä vuonna. Toiseksi kaunein on Raision kuusi.

12.12.2020 22:10Vastaa
0 0
Marjatta Rantala

Joulukuusi nro 1. Kaarinan torin joulukuusi
Se on erityisen kaunis tänä vuonna. Ja meidän kaikkien kaarinalaisten ylpeys Kaarina-talo näkyy taustalla. Kaarinasta löytyy vanhoja kuusia vaikka kuinka paljon ja vanhoja sellaisia ja tämä on sellainen. Sillä on vanhan kuusen sielu

13.12.2020 14:35Vastaa
0 0
Pirjo Lehtonen

2 turku

13.12.2020 17:00Vastaa
0 0
Marja Asikainen

Noro 2 Suurtorin kuusi, koska valaistus tuo sen hyvin esille ja on tosi sopusuhtainen. Moni muukin varmasti olisi kaunis, jos vaan valoa olisi tarpeeksi, että erottaisi sen kuusen taustasta.

13.12.2020 20:23Vastaa
0 0
Pettynyt

Eipä tästä sitä kauneinta löytynyt vaihtoehdoista. Harmi. Turun Tuomikirkon kuusi tänä vuonnakin kaunein. Turun suurtorin kuusi ihan ok. Muut järkyttävän rumia kaikki!

14.12.2020 6:26Vastaa
0 0
Mall Kivimaa

Number 2. Turu. Ilus kuusk, sobib ideaalselt kaunistama nende vanade majade kooslust ja toob röömu seal töötavatele inimestele 🙂 Tuleksin kohale nautima, kui oleks võimalik.

14.12.2020 12:48Vastaa
0 0
Mari

2 Vanhan Suurtorin kuusi

Se vain sopii sinne torinkulmaan niin hyvin. Sopivan pieni ja kodikkaan oloinen.

14.12.2020 13:47Vastaa
1 0
Maarit Leppiniemi

Numero 2 Vanha suurtori, Turku: Kaunis muoto.

14.12.2020 16:38Vastaa
0 0
Eija

Ehdottomasti 7. Vanha kivikirkko ja elävä kuusi ovat kaunis yhdistelmä.

15.12.2020 15:25Vastaa
0 0
Laila Silvasti

Liedon luonnillinenkuusi n:o 5 Eko kuusiparas!!

15.12.2020 15:28Vastaa
0 0
Kaisa

Nr 5 eli Liedon kuusi, jota saan ihailla aina, kun ajelen Liedon keskustaan. Näinä vähän synkkinä aikoina kuusi ja sen kynttilät tuovat piristystä ja valoa mieleen.

15.12.2020 16:28Vastaa
0 0
Aino Stormi-Lunden

Vanhan Suurtorin joulukuusi. Pieni ja nätti ja kivasti valaistu.

15.12.2020 18:43Vastaa
0 0
Xeveliina

Nro 2 on todellakin kuusikaunokainen, joten annan ääneni sille! 🙂

15.12.2020 20:23Vastaa
0 0
Sari Heikkilä

Tämä ainoa kuusi, jonka olen näistä nähnyt. Tuo vanhaa tunnelmaa ”vanhalle” osalle.

15.12.2020 20:38Vastaa
0 0
Satu Hovi

Kuusi numero 5 Lieto

Luonnollinen kuusi omalla paikallaan. Puu kasvaa vuosien saatossa ja ihastuttaa tulevinakin jouluina ☆

Elämä ei ole mustavalkoista, siinä on oltava vivahdetta ♡

15.12.2020 21:18Vastaa
0 0
Kaisa Pirttisalo

Kuusi numero 5. Ekologinen kaunis ja hoikka,mutta silti sopusuhtainen.

15.12.2020 21:22Vastaa
0 0
Sini Lahti

3. Raisio: jälleen kerran komea ja tasainen kuusi, vaikkei kuvassa ihan pääsekään oikeuksiinsa.

15.12.2020 23:54Vastaa
0 0
Minna-mummu

Joulukuusi numero 2.
Vanhan Suurtorin arvokkaassa ympäristössä joulurauhaa julistava tyylikäs kuusi.

16.12.2020 8:24Vastaa
1 0
Theresia Bilola

Puu numero 2. Valaistus on kauniisti tasapainossa. Se sulautuu hyvin ympäröiviin valoihin myös lämpimän joulutunnelman aikaansaamiseksi.

16.12.2020 9:23Vastaa
1 0
Birgit Rauhala-Autio

2. Turun Vanhan Suurtorin joulutunnelmaa

Todella upea ja kaunis kuusi!🎄
Turun Suurtorin joulukuusi on valaistu perinteisin kirkkain valoin, jotka on aseteltu harmonisesti kuusen tuuheille oksille.

16.12.2020 11:43Vastaa
1 0
Marianne

Kuusi numero 3.

16.12.2020 12:04Vastaa
0 0
Jaana

Vanhan suurtorin kuusi eli 2. Kaunis kuusi ihanassa ympäristössä

16.12.2020 12:20Vastaa
1 0
Kirsi Törmä

Vanhan suurtorin kuusi on kaunein. Se on kaunis ja arvoisellaan paikalla. Klassisen kaunis kuusi.

16.12.2020 14:15Vastaa
1 0
Tarja Ahtiainen

Nro 2 tosi nätti, toiset joko vinossa, liian laihoja tai lihavia.

16.12.2020 15:15Vastaa
0 0
Pekka Ahmakari

N:o 2 Kaunis kuusi kauniissa ympäristössä.

16.12.2020 15:50Vastaa
1 0
Elina Emilia

2

16.12.2020 16:46Vastaa
0 0
Ida Hoikka

Numero 4 Naantalin kuusi.

16.12.2020 17:34Vastaa
1 0
Anita

4. Naantalin Vanhankaupungin taikaa. Kaunis ja siinä on joulun taikaa 🎄

16.12.2020 18:11Vastaa
0 0
Muumi

4. Naantalin kuusi. Kaunis kuusi kauniissa ympäristössä.

16.12.2020 19:29Vastaa
0 0
Päivi Säiniö

6. Rusko
Jykevä, muhkea, majesteettinen. Sekä ekologinen. Valaistus tyylikäs ja astetta modernimpi.

16.12.2020 19:48Vastaa
0 0
Paula Leppänen

Numero 3, Raision kuusi on upein.

17.12.2020 15:49Vastaa
0 0
Margit Roininen

1. Kaarinan joulukuusi on mielestäni kaunein, koska kuusessa on värikkäämpi koristelu kuin kilpailun toisissa kuusissa. Väriä ja iloa tarvitsemme näin pimeään aikaan kohottamaan mieltä. Värikäs koristus on todennäköisesri myös Kaarinan kunnan lasten mieleen, kunta kun on hyvässä maineessa lapsiperheiden parissa.

17.12.2020 16:17Vastaa
0 0
Eeva-Liisa suominen

Valitsin numero 2 Vanhan Suurtorin joulutunnelmaa
Koronapandemia vei meiltä joulurauhanjulistukseen osallistumisen. Mutta kaunis perinteinen kuusi vartioi Vanhaa Suurtoria ja saamme kaikki osallistua kotisohvilta Joulurauhanjulistukseen. Tämän kuusen myötä toivotan kaikille joulurauhaa ja hyvää mieltä.

17.12.2020 16:50Vastaa
1 0
Teija Paakkola

Kuusi 2, koska se on kaunis, symmetrinen ja tuuhea kuusi, jonka valot on aseteltu tasaisesti koko kuusen alueelle.

17.12.2020 17:09Vastaa
0 0
Annika Antonen

Numero 5!
Ehdottomasti Kotikuntani Liedon kuusi. Maailmaan tarvitaan ekotekoja!

17.12.2020 18:41Vastaa
0 0
Jouni Vuorinen

Numero 2.
Kaunis, tuuhea ja tosi symmetrinen.

17.12.2020 19:38Vastaa
0 0
Kristiina Alander

Kuusi nro.2, Turun vanhan suurtorin kuusi on mielestäni kaunein.

17.12.2020 20:41Vastaa
0 0
Mirkka Marttila

Nro 2. Turun Vanhan Suurtorin kuusi on kaikkein upein!

17.12.2020 20:54Vastaa
0 0
E. Ora

Kuusi nro 2! Perinteisen pullea ja sopusuhtainen kuusi sopii kauniisti perinteiseen ympäristöönsä!

17.12.2020 21:02Vastaa
0 0
Pia Nieminen

Ääneni menee Lietoon, sen ympärille kirjoitettujen hienojen ja ajankohtaisten ajatusten johdattelemana. Ekologisuus ja tavanomaisen arvostaminen ovat hienoja asioita, ja ihanaa ettei Liedon kuusen tarvitse olla yksin jouluna. Yksinäisyys korostuu etenkin joulun aikaan, ja Koronan myötä se voi olla tosiasia myös heille, keillä on sukulaisia tms. Tsemppiä ja valoa meille kaikille tähän erilaiseen jouluun!

17.12.2020 21:39Vastaa
1 0
MJ

3 Ehdottomasti kaunein. Todella tasainen ja erittäin kaunis. Olen tuota kuusta 16 vuotta seurannut lähietäisyydeltä olohuoneen ikkunasta.
Veljen kuusikin vielä 🌲

17.12.2020 22:16Vastaa
3 0
Amanda

3.😍 Todella upea ja korkea kuusi. Harmi vaan, että kuva ei tee yhtään oikeutta tälle hienolle kuuselle.😕

17.12.2020 22:17Vastaa
1 0
Jenni Peltoniemi

Kuusi numero kaksi on kaunein ehdottomasti!

17.12.2020 23:21Vastaa
0 0
Nina Bamberg

Raision kuusi tasainen, valoisa ja tuuhea.

18.12.2020 8:40Vastaa
0 0
Maria

2. Kuusi täydentää ihanasti ympäröiviä idyllisiä rakennuksia valoineen ja on symmetrinen ja kaunis.

18.12.2020 11:16Vastaa
0 0
Mirva Salonen

Äänestän kuusta numero 3, koska tuuheus on kuusen ominaisuuksista tärkein!

18.12.2020 14:52Vastaa
0 0
Piia-Riikka Laine

2. Vanha suurtorin kuusi no juuri sen ympäristön ja historian vuoksi se on valintani 🎄❤️🎅

18.12.2020 16:55Vastaa
0 0
SJ

3 ✨

18.12.2020 20:21Vastaa
0 0
Taru Ojala-Lehtonen

Raision kuusi on paras👍 Eli ääni numerolle 3.

18.12.2020 20:44Vastaa
0 0
Kirk

Number 3. Beautifully formed tree, lovely lighting

18.12.2020 21:38Vastaa
0 0
Tytti

numero 3, Kaunein

18.12.2020 21:39Vastaa
0 0
Iipumarjut

2 on kaunein. 🌲

18.12.2020 22:39Vastaa
0 0
Jenna

5. Ihanan siro, kaunis !

18.12.2020 23:36Vastaa
0 0
Johanna

2. Kaunis kuusi ja valot aseteltu tasaisesti.

19.12.2020 1:07Vastaa
0 0
Satu

Nro 2.
Kuusi huokuuu eniten joulufiilistä, joka tänä vuonna on todella ison kiven alla.

19.12.2020 3:40Vastaa
0 0
Tuija Jokinen

3. Yksinkertaisesti kaunis

19.12.2020 8:00Vastaa
0 0
Mikko

Numero 3. On komia

19.12.2020 16:43Vastaa
0 0
Arja

Kaunis. Tuuhea.

19.12.2020 23:25Vastaa
0 0
Arja

numero 3. Kaunis. Tuuhea.

20.12.2020 17:26
0 0
Nessu

Kakkonen (2.) o paras.

20.12.2020 12:58Vastaa
0 0
Mirja Sipi

Äänestän kuusta n:o 5. Luonnollisen kaunis kuusi hyvällä paikalla kahden muun kuusen kanssa. Tunnelman luominen ei ole aiheuttanut paljon toimenpiteitä.

20.12.2020 14:04Vastaa
0 0
MP

Komee kuusi nro 3. 🌲

20.12.2020 16:54Vastaa
0 0
Jonna

Oih! Kuusi numero 4. Koska Naantalin kaunis ja tunnelmallinen Vanhakaupunki. Kuusi sopii sinne täydellisesti ja luo aivan ihanan tunnelman, joka välittyy kuvasta saakka tänne kotisohvalle ja lämmittää mieltä <3

20.12.2020 18:50Vastaa
0 0
Suvi

Äänestän kuusta numero 5! Miksi tosiaan tuoda kuusi toisaalta hetkeksi käyttöön, kun sellainen löytyy omasta takaa. Itseäni miellyttää paljon myös tällainen vähäeleinen valaistus. Tämä kuusi on aivan hurmaava!

20.12.2020 20:12Vastaa
0 0
Anne Arola-Ceesay

4. Naantalin kuusi.
Koska Naantali on muutenkin paras ja kaunis kesäkaupunki.

20.12.2020 21:38Vastaa
0 0