Ihastu näihin kuviin – valokuvakisan viikkovoittajat, osa 1

Susanna | 25.1.2020

Syksyn 2019 aikana järjestämämme Rakas Turku -valokuvakisa oli menestys! Saimme kilpailuun yli 400 kuvaa, joihin oli tallennettu Turkua ja alueen lähikuntia monesta eri kulmasta: historiaa, lähiöitä, tapahtumia, veden solinaa, metsän monivivahteisia värejä ja ihmisten ja eläinten iloa. Tässä postauksessa julkaisemme 9 ensimmäisen viikkovoittajan upeat kuvat.

Valokuvakisa toteutettiin syksyn 2019 aikana Instassa ja Fb:ssä, järjestäjinä yhteistyössä naapurustojen hakukone Know Your Hoods ja kaupunkilehti Turkulainen. Lisäksi moni paikallinen yritys oli mukana mahdollistamassa kisan toteutuksen lahjoittamalla palkintoja kisan voittajille. Lämmin kiitos kaikille kisaan osallistuneille ja yhteistyökumppaneille!

Valokuvakisa oli käynnissä ajalla 21.8.-31.1.2019 ja siihen sai osallistua Turun seudulla otetuilla kuvilla. Jokaisella 17 kisaviikolla oli oma teemansa ja valitsimme viikkovoittajan eniten tykkäyksiä saaneiden kuvien joukosta. Viikkovoittajien lisäksi alkuvuodesta 2020 yleisö sai äänestää suosikkejaan finaalissa, joista valikoitui kolmen kärki. Mutta mennäänpä asiaan ja ihastellaan upeita kuvia.

Turun seutu monin kuvin

Vko 1. Rakas Turku: Jokiranta kauneimmillaan

Ilmakuva Aurajoesta, jossa näkyy 4 eri siltaa, joista lähimpänä on sateenkaaren väreissä loistava Kirjastosilta. Joen varret ovat vehreitä ja kaikki valot loistavat illan hämärässä.
© Mikael Grönroos

Ensimmäisen viikon teemana oli yksinkertaisuudessaan Rakas Turku. Mikaelin kuva Pride-viikon väreissä loistavasta jokirannasta kiteyttää Turun parhaat puolet: kaunis jokiranta, tunnelmallinen keskusta ja kaupunki avoinna kaikille. Kisan voittaja palkittiin kahdella lounaalla ravintolalaiva Svarte Rudolfiin.

Kumpi on parempi, Turun keskusta täl pual jokke vai tois pual jokke?

Vko 2. Rakas asuinalueeni: Halinen auringonlaskun aikaan

Auringonkukka ja vehreää kasvillisuutta ilta-auringossa Turun Halisissa.
© Anni Kuoreinen

Seuraavalla kisaviikolla kuvaajia kannustettiin kuvaamaan omia rakkaita asuinalueitaan. Anni ikuisti upean auringonlaskun Turun Halisissa, joka on kiinnostava yhdistelmä luonnonrauhaa, opiskelija-asumista ja lähiöelämää. Viikkopalkintona oli kaksi lounasta Himalayan Kitcheniin.

Tutustu tarkemmin Halisiin, joka on niin opiskelijoiden kuin lapsiperheidenkin suosiossa.

Vko 3. Turku veden äärellä: Aurajoen rannalla

Turun Tuomiokirkko kohoaa horisontissa ja sen edessä virtaa Aurajoki. Taivaalla on upeat pilvimassat ja kuvan alareunassa vehreää ruohikkoa.
© Leo Kääriäinen

Viikon teema oli kilpailun suosituin eikä ihme, sillä sekä kaupunkia halkova Aurajoki että meren läheisyys ovat keskeisiä tekijöitä kaupungin viehätysvoimassa. Jokiranta on yksi Turun kuvatuimpia kohteita, mutta Leon satumaisen tunnelman omaava voittajakuva toi esiin alueen harvemmin nähdystä perspektiivistä. Voittaja sai palkinnoksi kaksi lounasta Ruissalon Honkapirttiin.

Taustalla siintävä Turun tuomiokirkko sijaitsee Turun itäisessä keskustassa.

Vko 4. 790-vuotias Turku: Jylhä Turun linna

Turun linna kohoaa kivisenä oranssia taivasta vasten lehdettömien puiden seasta Linnanfältin kaupunginosassa Turussa.
© Joonas Turunen

Turku juhli kunniakasta 790 vuoden ikään vuonna 2019 ja perinteisen Turun päivän kunniaksi kuvakisan teemana oli kaupungin merkkipäivä. Turku on täynnä kiehtovaa historiaa ja yksi sen upeimmista kohteista on 1280-luvulta peräisin oleva Turun linna. Joonaksen mahtipontisessa kuvassa linna korostuu näyttävää auringonlaskua vasten. Viikon palkintona olikin kuvan henkeen sopivasti kaksi lippua Turun linnaan.

Turun linna sijaitsee sataman läheisyydessä Iso-Heikkilässä. Kyseisessä naapurustossa on muuten asunut myös presidentti Mauno Koivisto aikoinaan.

5. Opiskelijakaupunki Turku: Pikkulaskiainen

Opiskelijat päästävät taivaalle sinisen ilmapallojen meren perinteisenä opiskelijatapahtumana Pikkulaskiaisena Turun keskustan Puolalanpuistossa.
© Päivi Säiniö

Turku on todellinen opiskelijakaupunki, sillä se on 40 000 opiskelijan ja kuuden korkeakoulun koti. Pikkulaskiainen on yksi perinteisimmistä opiskelijatapahtumista ja Päivin kuva tiivistää hienosti opiskelijaelämän riemun. Kumpa vain saataisiin tänäkin vuonna lunta laskiaisriehaan! Päivi palkittiin opiskelijoidenkin suosiossa olevan Fabbes Cafén lounaslahjakortilla.

Pikkulaskiaista vietetään jälleen 13.2.2020, tällä kertaa aivan Turun kauppatorin kupeessa.

Vko 6. Äänestä suosikkiasi: Aamu-usva Aurajoella

Kaarinassa Aurajoen rannan läheisen vehreän niityn takaa usvan seasta kuultaa aurinko.
© Jyri Aerikkala

Kuudes kisaviikko poikkesi aikaisemmista, koska kisaan oli tullut niin paljon upeita kuvia ja halusimme nostaa niitä esiin. Tiimimme jäsenet valitsivat suosikkikuvansa siihen mennessä kisaan osallistuneiden kuvien joukosta ja lukijamme saivat äänestää suosikkiaan. Kuvagallerian voittajaksi äänestettiin Jyrin sadunomaisen kaunis kuva Aurajoen aamu-usvasta. Kuvaaja palkittiin ihanan Fiilis Café & Bistron lahjakortilla.

Kuvan maisemaa voi ihastella Kaarinan puolella sijaitsevassa Auranlaaksossa, jonka naapurustosivu julkaistaan Know Your Hoodsin helmikuun alussa.

Vko 7. Syksyinen Turku: Jokirannan ruskaa

Turun keskustassa Aurajoen ranta värjäytyy oranssiksi syksyn lehdistä ja puiden latvoista. Aurajoen yli kulkee silta ja joen viertä tie mukulakivistä.
© @tmhgonzo

Turun seutu alkoi pukeutua syksyn väreihin lokakuun alkupuolella ja teemana olikin syksyinen Turku. Voittajaksi valikoitui Instagram-tilin @tmhgonzo:n upeasti sommitellun ja harmonisen kuvan Aurajoen rannasta. Viikkopalkintona oli Kahvila Bulleriinan suussasulava 16 hengen limevalkosuklaajuustokakku.

Vko 8. Ruska Turun lähikunnissa: Syksyn ilo ylimmillään

Tyttö nahkatakissa ja hameessa heittää hymyillen syksyn keltaisia lehtiä ilmaan Tuorlan majatalon pihassa Voivala-Raadelman asuinalueella Kaarinassa.
© @flashingporridge, malli @meerivuorinen

Lokakuussa varmistui, että palvelumme Know Your Hoods laajenee Turun naapurikaupunki Kaarinaan ja siitä innostuneena haastoimme kuvaajat tarkastelemaan, onko ruska värikkäämpää rajan toisella puolella. Ruska oli poikkeuksellisen upea koko seudulla ja Instagram-tili @flashingporridge:n voittajakuvassa syksyn ilo on ylimmillään. Voittajan matkaan lähti lounaslahjakortti maittavia lounaita tarjoavaan Kulman Kuppilaan.

Syksyn lehdet lentävät ilmaan Tuorlan majatalon pihassa, joka sijaitsee Kaarinan Voivala-Raadelman asuinalueella. Alueen naapurustosivu julkaistaan Know Your Hoodsin helmikuun alussa.

Vko 9. Elämää luonnossa: Vauhdin hurmaa

Valkoinen koira juoksee kohti kameraa keppi suussaan Kaarinan Vaarniemen lenkkipoluilla syksyn lehtien päällä.
© Sunneva Ollila

Elämä luonnossa ilahduttaa aina ja ennen talven saapumista halusimme nähdä kuvia Turun seudun luonnosta. Vesi-teeman lisäksi tämä oli yksi suosituimpia kisaviikkojamme. Kisakuvissa oli toinen toistaan hurmaavampia otuksia, mutta voiton vei tällä viikolla Sunnevan upea ja täydellisellä hetkellä otettu kuva vauhdin hurmasta. Palkintona oli ihanan kasvisravintola Kuoren lahjakortti.

Sunnevan lenkkikaveri nautti vapaudesta syksyn lehtien kuorruttamalla polulla Kaarinan Vaarniemessä, joka kuuluu Lemunniemen asuinalueeseen. Myös Lemunniemi julkaistaan pian palveluumme.

Mikä on oma suosikkisi?

Mikä kuvista sai sinut hymyilemään, hämmästymään tai ihastumaan? Jätä kommenttisi ja keskustele kuvista blogin kommenttiosiossa. EDIT. Myös toinen erä kuvakisan voittajia on julkaistu meidän kaikkien ihasteltavaksi.

- Susanna

Seuraa Facebook– ja Instagram-sivujamme ja kuulet ensimmäisenä uusimmasta kuvakisasta. Tsekkaa myös naapurustojen hakukoneemme ja tee löytöjä.

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu. Lämna en kommentar och börja diskussionen :)