Oletko jo käynyt näissä Lounais-Suomen rakennetuissa kulttuuriympäristöissä?

Vieraskynä / Visiting author | 27.9.2021

Tiesitkö, että Suomessa on noin 1500 valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä? Niistä jopa 250 sijaitsee Lounais-Suomen alueella. Mitä ovat nämä mystiset ympäristöt? Rakennetuista kulttuuriympäristöistä kandidaatin työnsä kirjoittanut Ville Haka vinkkaa alueelta kahdeksen kohdetta, joihin jokaisen kannattaa tutustua.

Lounais-Suomen kiehtovat rakennetut kulttuuriympäristöt

Lounais-Suomen kohteista vanhin rakennettu kulttuuriympäristö on noin 800 vuotta vanha ympäristö, Koroistenniemi. Suurin osa kohteista on kuitenkin 1800- ja 1900-luvuilla rakennettuja ympäristöjä. Tuleekohan Kakolanmäen funikulaarista tai Myllyn kauppakeskuksesta tulevaisuudessa rakennettuja kulttuuriympäristöjä? Sitä voimme vain pohtia ja tulevat sukupolvet sen päättävät myöhemmin.

Näkymä pelloille ja Aurajoelle Liedon Vanhalinnan linnavuoren laelta.
Liedon Vanhalinnan alue on yksi seudun hienoimpia rakennettuja kulttuuriympäristöjä ja maisema linnavuoren huipulta on vertaansa vailla. © hoods.fi

Rakennetut kulttuuriympäristöt ovat siis suojeltuja kohteita, joiden tarkoituksena on säilyttää vanhoja rakennettuja ympäristöjä tuleville sukupolville. Mikä olisi sinun mielestäsi hyvä syy suojella rakennettu ympäristö ja mitkä ympäristöt mielestäsi pitäisi suojella?

Suojelun perusteita ovat esimerkiksi kohteiden ainutlaatuisuus, edustavuus, historiallinen todistusvoimaisuus ja ajallinen kerroksellisuus.

Rakennetut kulttuuriympäristöt voivat olla yksittäisiä rakennuksia tai sitten suurempia kokonaisuuksia. Ne voivat myös koostua yksittäisistä merkittävistä rakennuksista, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Aina ympäristöt eivät tunne edes kuntarajoja, kuten esimerkiksi Varsinais-Suomesta Satakuntaan kulkeva Varkaantie.

Lähde siis matkaan ja koe ainakin seuraavat Lounais-Suomen kiinnostavat kulttuuriympäristöt!

1. Turun linna on portti kaupunkiin

Turun linnan kiviset tornit iltahämärässä.
Turun linna seisoo uljaana Aurajoen suulla. Tämä rakennettu kulttuuriympäristö on yhä Turun matkailun huippukohde. © hoods.fi

Turun yksi tunnetuimmista maamerkeistä, Tuomiokirkon ohella, on sataman alueella sijaitseva Turun linna. Linna on mereltä ja maalta saavuttaessa yksi Turun ikonisimmista maamerkeistä. Valkoisena hohtavat seinät vangitsevat katseen jo kaukaa ja klassinen linnan ulkonäkö lumoaa ohikulkijan. Tiesitkö, että Turun linna on sijainnut täysin omalla saarellaan aiemmin?

Turun linna on aikojen saatossa toiminut yhteiskunnallisena-, kulttuurisena- ja hallinnollisena keskuksena koko Suomen mittapuulla. Alkujaan 1280-luvulta peräisin olevaa linnaa on laajennettu ja kunnostettu useita kertoja, ja linnassa onkin näkyvillä eri aikakausien jäljet. Linna tarjoaa myös vaihtelevia näyttelyitä Suomen historiaan liittyen.

Linnassa voit kokea, millaista elämä keskiaikaisen Suomen hallinnollisessa keskuksessa oli ja kuulla tarinoita Ruotsi-Suomen hallitsijoista. Linnaan liittyy myös paljon kirjoitettua ja suullista kulttuuriperintöä, johon pääset tutustumaan Turun linnan museossa. Kohde soveltuu mainiosti päiväretkeksi myös lapsiperheille. Kaikki linnan tilat eivät ole esteettömiä.

Linna sijaitsee Turun satamassa laivaterminaalien läheisyydessä ja tulevaisuudessa alueelle on suunniteltu uutta Linnanniemen aluetta.

2. Alvar Aallon jäljillä Lounais-Suomessa

Mäenrinteeseen rakennettu Alvar Aallon suunnittelema terassitalo.
Alvar Aallon terassitalo on Alvar Aalto Culture Routen varrella Eurassa. © hoods.fi

Alvar Aallon kohteita löytyy runsaasti Lounais-Suomesta. Esimerkiksi Turun Sanomien toimitalo Kauppiaskadulla ja Lounais-Suomen Maalaistentalo Puutarhakadun ja Humalistonkadun kulmassa. Kohteisiin pääsee myös tutustumaan Magni Mundin opastetuilla kierroksilla. Useat kohteet ovat niin kiinteä osa Turun maisemaa, ettei niitä tule heti huomanneeksi Aallon käsialaksi. Kun hetken miettii, ei arkkitehdistä ole epäilystäkään.

Myös Turun ulkopuolelta löytyy monia Aallon kohteita ja niistä voisikin tehdä oman maakuntamatkansa. Esimerkiksi Paimiossa sijaitseva Paimion parantola on yksi Aallon merkittävimpiä funtionaalisen tyylisuunnan rakennuksia ja se on valmistunut 1930-luvun alussa tuberkuloosiparantolaksi. Parantola sijaitsee Aallolle tyypillisessä viihtyisässä ja raikkaassa mäntyisessä maastossa.

"Parantola on yksi hienoimmista ja oivaltavammista rakennuksista, joita olen eläessäni nähnyt!" - Parantolassa vieraillut Tiia

Satakuntaan lähdettäessä löytyy myös Alvar Aalto Culture Routen kohteeksi valittu Euran Kauttuan Ruukinpuisto, jossa on monipuolisesti erilaisiin tarkoituksiin suunniteltuja Aallon rakennuksia. Ehkä arkkitehtuurisesti mielenkiintoisin ja erikoisin ratkaisu on Terassitalo, joka vaikuttaa kerrostalolta, vaan yllätykseksi onkin rakennettu niin ovelasti mäenrinteeseen, että se on jotain rivitalon ja kerrostalon väliltä.

3. Naantalin hurmaava Vanhakaupunki

Naantalin vanhankaupungin puisia rakennuksia.
Naantalin Vanhassakaupungissa voi nauttia puutalojen luomasta tunnelmasta ja pienistä kujista. © hoods.fi

Naantalin Vanhakaupunki on syntynyt entisen birgittalaisluostarin yhteyteen ja nykyiset rakennukset ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Keskiaikainen asemakaava, kadut ja tonttijako tekevät Naantalin Vanhastakaupungista erittäin omaleimaisen ja uniikin. Tällä hetkellä Vanhassakaupungissa sijaitsee paljon turistien suosimia palveluita ja omaleimaisia ravintoloita. Vanhakaupunki on erityisen suosittu etenkin kesäisin.

Vanhankaupungin lisäksi Naantalin keskustassa rakennettuja kulttuuriympäristöjä riittää. Kultaranta ja Ailoistenniemi kirkkoineen luovat vanhankaupungin kanssa laajan ja melkein yhtenäisen kulttuuriympäristöjen alueen. Naantalia ei siis turhaan pidetä yhtenä Suomen viihtyisimmistä kaupungeista, sillä siellä on ollut kaupunkimaista elämää jo 1400-luvulta saakka.

Vinkki: Kuparivuoren kallioilta aivan keskustan liepeillä voit ihailla Naantalia yläilmoista!

4. Kuralan perinteikäs kylämäki

Polku täynnä ihmisiä ja Kuralan kylämäen puisia rakennuksia ja aita.
Kuralan kylämäki on aikakapseli 1800-luvulle! © Visit Turku

Kuralan kylämäki on yksi Aurajokilaakson perinteikkäistä kylämäistä. Se sijaitsee Aurajoen eteläpuolella ja siellä onkin ollut yhtäjaksoista asutusta jo 1300-luvulta alkaen. Kuralan kylämäki ilahduttaa vierailijoitaan perinteikkäällää maalaismaisella keitaalla lähellä Turun keskustaa. Kuralassa sijaitsee myös Turun kaupungin maakuntamuseo, elävän historian kylä ja kokeellisen arkeologian toimipiste.

Kuralan kylämäellä voit vierailla ja käydä aistimassa 1800-luvun maalaistunnelmaa vielä nykypäivänäkin! Maisemaa hoidetaan eläinten voimin ja pihapiirin 1800- ja 1900-luvuilla rakennetut rakennukset, kahvila ja henkilökunta kunnioittavat vanhan miljöön tunnelmaa. Kylämäen läpi menee myös suosittu ulkoilureitti, joten Kuralaan voit lähteä, vaikka lenkkeilemään.

Aurajoen varrella sijaitsevat myös Halisten ja Koroisten kylämäet, jotka ovat myös tutustumisen arvoisia.

5. Tyylikäs Brinkhallin kartano

Peltomaisemassa Brinkhallin kartanon rakennukset.
Brinkhallin kartanorakennukset kohoaa rauhallisessa saaristoympäristössä. © hoods.fi

Kakskerran saarella sijaitsevat silmiä hivelevät Brinkhallin kartanon maat. Barokkityyliin rakennettu kartano puutarhoineen on hyvin ainutlaatuinen kohde Turun saaristossa. Symmetrinen kartano, rakennukset ja puutarha sopivat tarkemmallekin silmälle. Brinkhall on myös kulttuuria ja tapahtumia tukeva ja tapahtumia järjestetäänkin kartanolla aina mahdollisuuksien mukaan.

Kartano on sisustettu kustavilaiseen tyyliin ja sitä pääseekin ihailemaan kesällä opastetuilla kierroksilla. Yhteydessä on myös kesäkahvila ja juhlia varten vuokrattavia tiloja. Kartanoa vastapäätä sijaitsee myös Brinkhallin sympaattinen uimaranta. Voit siis suunnitella kesäretken Kakskerran maastoihin ja sisällyttää siihen kulttuuria ja rantaa sopivassa suhteessa!

6. Liedon Vanhalinna

Liedon Vanhalinnan kartano iltahämärässä.
Liedon Vanhalinna kahlitsee historiaa eri vuosisadoilta. © hoods.fi

Turun keskustasta noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitsee Liedon Vanhalinna. Vanhalinnan alueella on ollut asutusta jo pronssi- ja rautakautena, ja alueen historiaa on tutkittu paljon. Arkeologista aineistoa Vanhalinnan alueelta on löytynyt paljon. Hämeen Härkätien varrelle sijoittuva Vanhalinna on toiminut seudun hallinnollisena ja puolustuksellisena keskuksena.

Suomen laajimmin tutkitussa Vanhalinnassa kohtaavat historia ja nykyaika. Yliopistosäätiön omistamissa pääosin 1900-luvulla rakennetuissa rakennuksissa järjestetään näyttelyitä ja tilat voi vuokrata juhlia, kokouksia tai seminaareja varten. Vanhalinna sijaitsee myös keskellä Aurajokilaakson ainutlaatuista kulttuurimaisemaa, johon aukeaa kuvankaunis näkymä linnavuoren huipulta.

Tiesitkö, että Liedon Vanhalinnan linnavuori oli 2500 vuotta sitten yksinäinen saari keskellä merta? Maankohoaminen on nostanut vuorta ja ympäröivää maata niin, että linnavuori on ympäristöään korkeampi vuori.

Vanhalinnan linnavuoren huipulla voit lähes kuvitella olevasi saarella, mutta veden tilalla ovat nykyään kauniit kulttuurimaisemat.

7. Kuusiston piispanlinnan rauniot

Kuusiston linnanrauniot Kaarinassa, taustalla vehreää puustoa.
Massiiviset piispanlinnan rauniot olivat aiemmin kukoistava hallinnollinen keskus. © Kaarinan kaupunki

Kaarinan Kuusiston saarella sijaitsee Kuusiston piispanlinnan raunot. Linna eli kukoistuskauttaan 1300-1500 -luvuilla, jolloin piispanlinna toimi hallinnollisena keskuksena. 1520-luvulla hallinto siirrettiin Kustaa Vaasan käskystä Turun linnaan ja Kuusiston linnaa alettiin purkaa. Meidän onneksemme koko linnaa ei purettu maan tasalle ja voimme yhä erottaa linnan eri osia ja huoneita!

Kuusiston piispanlinnan rauniot sijaitsevat erittäin kauniilla paikalla meren rannalla Kuusistonsalmessa. Paikalle voi saapua maata pitkin tai veneellä meriteitse. Linnan vieressä on myös kaunis luontopolku, jolla pääset perehtymään Kuusiston luontoon. Linnan alueella voit kohdata harvinaisia lintuja, mutta älä sekoita niitä lepakoihin, sillä niitäkin alueella saattaa nähdä!

8. Kauttuan ruukkimiljöö Eurassa

Kauttuan ruukinpuiston suuri kartanorakennus.
Kauttuan Ruukinpuiston kartanorakennus on vaikuttava näky, joka tarjoaa nykyään hotelli- ja ravintolapalveluita. © hoods.fi

Pääasiassa 1900-luvun alkupuolella kehittynyt Kauttuan rautaruukki ja paperitehdasyhteiskunta ovat monipuolinen ja vaikuttava kulttuurikohde Satakunnan sydämessä. 300 vuoden aikana kehittyneestä miljööstä on löydetty kivi- ja rautakautisia merkkejä asutuksesta. Toinen toistaan kauniimmat rakennukset tarjoavat silmänruokaa vierailijoille.

Kuvankauniiden miljöiden ihailun lisäksi ruukkikylässä voit esimerkiksi tehdä design-ostoksia ja piipahtaa Artekin huonekaluin kalustetussa, Alvar Aallon suunnittelemassa Terassitalossa. Myös Aallon Jokisauna on yksi must go -paikka. Herkuttele alueen ravintoloissa ja kahviloissa, sauno sekä päivän päätteeksi voit nukahtaa valitsemassasi majoituskohteessa.

Kesän jälkeen ruukkialueen palvelut ovat avoinna suppeammin, joten tarkistathan aukioloajat ennen vierailuasi Ruukinpuiston sivulta. Huomaa myös, että osa palveluista on varattava etukäteen.

Vinkki! Kauttuan kulttuuriympäristöön voi tutustua myös koulutetun oppaan johdolla tai itsenäisesti Kauttuan kiehtovat talot -reitin avulla Citynomadi-sovelluksessa.

Muutakin kuin pelkkiä rakennuksia!

Aiemmin Hoodsin blogeissa on kirjoitettu Hämeen Härkätiestä ja Aurajoentiestä, joka on muuten vanhalta nimeltään Varkaantie. Nämä tiet kuuluvat myös rakennettuihin ja suojeltuihin kulttuuriympäristöihin! Kulttuuriympäristöt voivat yllättää monella tapaa ja tulla vastaan yllättävissä paikoissa.

Lounais-Suomen alueella voit vierailla hyvin erilaisissa valtakunnallisesti merkittävissä rakennetuissa kulttuuriympäristöissä. Ne ilmentävät elettyä maailmaa ja sen muuttumista eri aikakausina. Näiden kahdeksan kohteen lisäksi kohteita on paljon lisää ja ne löytyvät tarkemmin Museoviraston nettisivuilta.

Rakennetut kulttuuriympäristöt voivat yllätää ja antaa uutta perpektiiviä alueen historiaan ja kulttuuriin. Voit myös viettää rentouttavaa retkipäivää eväitä syöden, nauttia maisemista tai ruokkia historian nälkään. On sinun valintasi, miten nautit ympäristöäsi! Pääasia on, että nautit!

-Ville

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat blogit:

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Inga kommentarer ännu. Lämna en kommentar och börja diskussionen :)