Turun parhaat valaistut lenkkipolut - Yksi viikon jokaiselle päivälle!

Ninna | 5.11.2020

Minne kannattaa mennä juoksemaan pimeän tultua Turussa? Haastattelimme Johanna Liipolaa, joka on juossut kaikki Turun merkityt valaistut kuntoradat ja kokosimme 7 innostavaa reittiä syksyn pimeitä iltoja varten - yksi jokaiselle viikonpäivälle.

Viime vuonna Johanna Liipola haastoi itsensä ja otti tehtäväkseen juosta kaikki Turun merkityt valaistut kuntoreitit. Kaupungin ylläpitämiä valaistuja kuntoreittejä löytyy peräti 22 kappaletta eri puolilta Turkua. Johanna huomasi, että kuntoratojen juokseminen oli erinomainen haaste inspiroivan kuntoilun kannalta, ja samalla hauska tapa tutustua uusiin alueisiin kotikaupungissaan. Oletko valmis juoksuhaasteeseen?

Lenkkeilijä sitomassa kengännauhoja. Lähikuva kengästä.
Alkaako tulla pimeä? Turun kaupunki ylläpitää monia valaistuja reittejä. © Jasmin Kharroubi

“Oppii tuntemaan kaupungin eri tavalla, kun on eri paikoissa juoksemassa. Kyllähän noita pururatoja on ihan Torkkelinmäeltä Hirvensaloon asti.” - Johanna

Idean valaistujen reittien juoksemiseen Johanna sai asuessaan Saksassa. Hän huomasi, ettei Stuttgartin lähellä Tübenginissa, ollut yhtäkään valaistua kuntorataa. Valaistujen reittien puuttuminen ihmetytti Johannaa ja hän alkoi pohtimaan tätä eroa Suomen ja Saksan välillä saksalaisten ystäviensä kanssa. Suomen hoidetut lenkkipolut nousivat uudenlaiseen arvoon. Vuosien päästä Johanna muisti, kuinka oli kaivannut valaistuja reittejä Saksassa – ja silloin hän päätti, että oli aika juosta kaikki Turun valaistut lenkkipolut!

Johanna aloitti juoksemisen syyskuun alussa ajatellen, että hän juoksee niin pitkään, kun kelejä riittää. Kelejähän riitti ja hän sai kaikki pururadat juostua marraskuun loppuun mennessä. Yleensä Johanna juoksi kello neljän jälkeen, mutta kuitenkin ennen 22:00, sillä siihen aikaan valot sammutetaan radoilta. Juostua matkaa kertyi muutamassa kuukaudessa yhteensä jopa 220 kilometriä. Ei huono suoritus!

Vaan mitkä juoksulenkit jäivät Johannalle erityisesti mieleen?

Tekstissä on korostettu reittien varrella olevien naapurustojen nimet oranssilla. Klikkaamalla nimeä, pääset tutustumaan naapurustojen omiin sivuihin täällä Know your Hoodsissa.

1. Maanantaina Maarian kuntoradalle

Yli-Maarian ja Jäkärlän välissä sijaitsee erinomainen ja varsin vähän käytetty kuntoratojen helmi. Kuntorata itsessään on vain 1,5 kilometriä, mutta pitempää lenkkiä kaipaava voi tehdä kuten Johanna ja juosta lenkin moneen kertaan. Kuntorata on erinomaisesti valaistu ja sinne pääsee aivan Tampereentien varrelta pieneltä parkkipaikalta. Eksymisestä ei täällä tarvitse huolehtia.

Lenkkeilijä venyttelee juoksuradan vieressä katuvalon alla.
Loppusyksystä valaistut kuntoradat ovat tunnelmallisia lenkkeilymaastoja. © Jasmin Kharroubi

Lenkin varrella saa mitä todennäköisimmin nauttia metsän tunnelmista itsekseen, sillä lenkkeilijöitä ei ole paljoa. Mutta mikä on toisille nautinnollista, saattaa olla toisille hieman pelottavaakin.

"Yli-Maarian reitti oli tosi hauska. Siellä sai juosta ihan yksin ja siellä ei ollut yhtään ketään. Joku kavereistani kysyikin, että miten sä uskallat juosta yksin. Sanoin, että kaupungissa voi ollakin vähän turvatonta, mutta kuka tulee stalkkaamaan kauas Yli-Maarian lenkkireitin varrelle?" - Johanna

Jos käyt juoksemassa Maarian kuntoradalla, kerro bongasitko muita lenkkeilijöitä vai pääsitkö nauttimaan metsän rauhasta.

2. Tiistaina Ispoinen-Harittu-Lausteen yhdysreitille

Pisin Turun valaistuista reiteistä on Ispoisten metsistä Lausteelle saakka kulkeva 7,2 kilometrin lenkki. Reitti alkaa Ispoisten kallioisista metsistä, seuraa Katariinanlaakson luonnonsuojelualueen viertä, jatkaa tasaisissa puistomaisemissa Haritun ja Koivulan välistä, kiitää läpi Skanssin peltojen ja päättyy Lausteen kuntoradalle sankkoihin metsiin.

Ihmisiä hiekkatiellä aavan maiseman ympäröimän Turun Haritun kuntoradalla.
Haritussa yhdistelmäreitti kulkee suositulla hiekkatiellä avarissa maisemissa. © Jasmin Kharroubi

Tällä reitillä on periaatteessa kaksi erikseenkin toimivaa luontopolkua, jotka yhdistyvät toisiinsa läpi naapurustojen kulkevilla poluilla.

"Ne on jonkin verran vaikeitakin nämä yhdysreitit, mutta tosi hauskoja juosta. Tämä reitti kulkee Katariinanlaaksosta Lausteen pururadalle ja takaisin. Se on 16 km edestakaisin. Sitten kun oli saanut kunnon päälle, niin sitä oli aika kiva juosta. Kyllä välillä siellä eksyinkin." - Johanna

Maastossa voi olla vaikea hahmottaa, kuinka reitti kulkee. Kannattaa siis pitää kartta mukana juostessa, ettei eksy!

3. Keskiviikkona Varissuon kuntoradalle

Varissuon, Kohmon ja Pääskyvuoren välissä on ihana korkea ja kallioinen metsäalue, jonka siimeksessä kulkee noin 2 km mittainen Varissuon kuntorata. Tämän reitin varrelta löytyy myös kuntosalilaitteita ja leuanvetotankoja. Reitti on erittäin suosittu alueen asukkaiden keskuudessa, joten täällä tuskin tarvitsee yksinäisyyttä pelätä. Maastossa on myös mäkiä, joten juoksulenkistä saa helposti kaikki tehot irti.

Valaistu kuntorata ja takana kohoava synkkä metsä auringonlaskun aikaan.
Lenkkipolulle ajoissa lähtiessään voi päästä vielä ihailemaan auringonlaskun värjäämää taivasta. © Jasmin Kharroubi

"Varissuon pururata on aika kiva kanssa. Se on tosi metsäistä, mutta siinä on muutamia sammaleisia kivoja kalliokohtia. Aika paljon ihmisiä, että jos tuntee olonsa turvattomaksi yksin, niin se on aika hyvä vaihtoehto." - Johanna

4. Torstaina Urheilupuiston poluille

Urheilupuiston kuntorata on varsin lyhyt ja puistomainen lenkki, joka kulkee urheilupuiston mäellä ympyrän, jonka sisälle jää Paavo Nurmi stadion ja urheilukentät. Tämä kuntorata on kaikkein lähimpänä Turun keskustaa ja on erittäin helposti saavutettavissa muutamien kortteleiden harppauksella torilta.

"Urheilupuistossa tulee vastaan puistomaista väriloistoa. Se on todella kiva." - Johanna

Onko Urheilupuiston ja Samppalinnan ympäristö jo tuttuja?

5. Perjantaina Suikkilan kuntoradalle

Yksi Johannan suosimista kuntoradoista on läntisessä Turussa sijaitseva 1,5 kilometrin mittainen kuntorata Suikkilan metsässä. Suikkilan kuntorata on selkeästi merkitty ja hyvin valaistu. Siellä on ihmisiä yleensä varsin sopivissa määrin. Ruuhkaa ei tule, mutta ei tarvitse myöskään aivan yksinään juosta, sillä alueen asukkaat käyttävät metsää aktiivisesti virkistyskäytössä.

Lenkkeilijä juoksemassa katuvalojen loisteessa hiekkatiellä, jossa lätäköstä heijastuu katuvalo ja lenkkeilijän kuvajainen.
Juostessa marraskuinen sää tuntuu ihanan raikkaalta. © Jasmin Kharroubi

"Lempireittiä on tosi vaikea sanoa. Ehkä oon juossut eniten Suikkilan juoksurataa. Se on lähellä ja siellä on jonkun verran ihmisiäkin." - Johanna

6. Lauantaina Urbaani Orikedon lenkki

"On yksi yllättävä ja hauska kuntorata - Orikedon lenkki. Se menee vanhan lämpölaitoksen vierestä mäen ympäri. Siellä on luontoa, mutta se on myös aika urbaanissa ympäristössä, kun se kulkee pitkin teollisuusalueen rajaa." - Johanna

Suurin osa kuntoradoista sijoittuu tyypillisesti sankkojen metsien syleilyyn tai puistomaiseen kaupunkimaisemaan. Jos kaipaa jotakin erikoisempaa juoksuympäristöä, kannattaa valita urbaani Orikedon lenkki, jossa luonnon lisäksi pääsee tutkimaan Turun seudun teollisuusaluetta ja fiilistelemään sen tunnelmaa.

7. Sunnuntaina Hirvensalon kuntoradalle

Hirvensalon saarella pääsee nauttimaan luonnon rauhasta ja saaristotunnelmasta, mutta myös metsän keskellä kulkevasta valaistusta kuntoradasta. Kuntorata on muutaman kilometrin mittainen ja kulkee eräästä kohdasta myös maantien yli. Hirvensalon kuntoradalla saa iloita myös siitä, ettei liikenteen äänet pauhaa suurilta teiltä saaren pururadalle saakka. Talvisin kuntoradan kohdalle tehdään myös latu, jolle pääsee Hirvensalon hiihtokeskukselta.

Kohti uusia haasteita

Kohti Turkua ja sen yli? Kun olet juossut nämä 7 erinomaista lenkkipolkua, on aika kurkistaa Turun rajojen ulkopuolelle kiehtoviin omaperäisiin kuntiin sen ympärillä. Esimerkiksi Lausteen metsäisiltä poluilta pääsee suoraan Kaarinan valaistuille reiteille ja Runosmäen kuntoradalta voi nopeasti pyrähtää Raisioon Haunisten altaan ympäristöön.

"Juoksin vähän Turun ulkopuolellakin; Kaarinassa ja Liedossa. Loppui Turun radat kesken, niin jatkoin juoksulenkkejä sinne. Ja välillä on hyvä juosta ilman haastettakin." - Johanna

Lenkkeilijä sitoo kengännauhoja portailla.
Haastateltuani Johannaa päätin itsekin juosta Turun valaistut lenkkipolut. © Jasmin Kharroubi

Valaistujen kuntoratojen jälkeen haasteita rakastava Johanna on ottanut seuraavaksi haasteekseen juosta kaikki Paavon polut. Paavon polut ovat Turun ympäristössä kulkevia sinisillä ihmishahmoilla merkittyjä reittejä. Ne ovat saaneet nimensä legendaarisen turkulaisen juoksijan Paavo Nurmen mukaan. Paavon poluissa on vielä enemmän haastetta kuin valaistuissa reiteissä, sillä ne ovat osaksi metsäisiä polkuja ja saattavat mennä monenkin naapuruston ja kaupunkiympäristön läpi. Karttaan on siis hyvä tutustua perusteellisesti ennen juoksemaan lähtemistä.

"Sellainen huomio vielä, että monilla kaukaisemmilla kuntoradoilla oli tosi vähän ihmisiä, kun juoksin niitä. Hämmästelin, että miten vähän ihmiset hyödyntää näin upeaa olemassaolevaa ilmasta asiaa. Se on luontoelämys ja radat on tehty tosi helpoiksi. Suosittelen oikeasti tätä kaikille. Juoksuhaaste voi olla hyvä motivoija!" - Johanna

Ota siis juoksuhaaste vastaan ja aloita vaikkapa näillä seitsemällä erinomaisella valaistulla reitillä. :)

Jos otat mieluummin allesi pelkkien omien jalkojen sijaan pyörät, käy kurkkaamassa Titan vinkit Turun seudun pyöräilyreitteihin.

Kerro meille myös, mitä pidit näistä reiteistä ja suosittele omaa lempireittiäsi muille juoksijoille blogin kommenttiosiossa! ?

P.S. Voit tutustua Turun seudun asuinalueisiin jo etukäteen maksuttoman hakukoneemme avulla!

-Ninna

Diskussion

Lämna en kommentar

Vänligen kommenterar sakligt och konstruktivt. Osakligt innehåll raderas.

Beställ nyhetsbrevet

*) Obligatoriskt fält

E-postadressen används för att hitta användarikon från Gravatar servicen.

Kommentarer

Nemat Nouri

Haluan kuulla Mitä teille on tarjota kiitos ajastanne.

13.3.2023 1:33Vastaa
1 0
Anna

Kiitos, mukava kuulla!

T: Anna ja Hoodsin porukka

27.3.2023 11:14
0 0