Skanssi-Uittamo - viilennystä kesän helteisiin

Susanna | 22.6.2020

Kaipaatko viilennystä kesän helteisiin? Skanssi-Uittamon suuralueelta löytyy monipuolisia mahdollisuuksia kuumuuden helpottamiseksi. Toteutamme kesällä 2020 Turun naapurustoviikot, joiden aikana esittelemme viikottain yhden Turun suuralueista ja siihen kuuluvat kiinnostavat naapurustot. Tällä viikolla esittelyvuorossa on Skanssi-Uittamo, joka onkin helteistä läkähtyneen kaupunkilaisen pelastus. Blogin lopusta löydät myös videon, johon olemme keränneet asukkaiden kokemuksia alueesta.

Mikä ihmeen Skanssi-Uittamon suuralue?

Turun kaupungista löytyy yhteensä 87 kaupunginosaa, joten kaupunki on palvelutyön helpottamiseksi jakanut asuinalueet yhdeksään suuralueeseen. Skanssi-Uittamo muodostaa yhden monimuotoisimmista alueista ja välillä alueen asukkaatkin tuntuvat ihmettelevän, miksi niin erilaiset naapurustot kuuluvat samaan suuralueeseen. Aluejakoon vaikuttaa kuitenkin merkittävästi sijainti ja Skanssi-Uittamon suuralueeseen kuuluvat naapurustot sijaitsevatkin eteläisessä Turussa.

Jos haluat tutustua kirjoituksessa mainittuihin naapurustoihin tarkemmin, voit klikata kirjoituksen yhteydessä olevia korostettuja alueiden nimiä ja pääset niiden omille naapurustosivuille täällä Know Your Hoodsissa. Sivuilta löydät mm. kuvauksen alueiden ominaispiirteistä, valokuvia, tilastotietoja ja palveluja kartalla.

Meren ääreltä luonnonsuojelueen huomaan

Ilmakuva Turun Uittamon merimaisemasta
Uittamo tunnetaan meren läheisyydestä, vene- ja uimarannoista sekä upeista maisemista. © CYF

Helteisellä kesäviikolla kannattaa suunnata viilentymään Uittamoon, jossa sijaitsee yksi Turun suosituimmista uimarannoista. Samalla pääsee tutustumaan eri vuosikymmenten lähiörakentamiseen. Merituulen viilentävästä vaikutuksesta voi nauttia myös Majakkarannassa. Valkoiset kerrostalot turkoosinvärisine parvekelaseineen poikkeavat perinteisestä suomalaisesta kerrostalorakentamisesta ja niitä voi ihailla alueen edustalla kulkevien rantapolkujen varrella.

Ilmakuva Turun Majakkarannan kerrostaloalueelle, jossa valkoisia kerrostaloja meren äärellä.
Kesäpäivä Majakkarannan merellisellä kerrostaloalueella. © CYF

Viilennystä voi hakea myös alueen upeista luontokohteista esimerkiksi Luolavuoren luolien kätköistä (Luolavuori on sekä kukkula että asuinalue) tai Katariinanlaakson luonnonsuojelualueelta. Katariinan pitkäaikainen asukas Outi on kertonut aiemmin blogissamme kokemuksiaan naapurustosta ja sen upeista luontokohteista. Tiesitkö muuten, että Katariina on vuoden 1988 asuntomessualue?

Suuralueen pientalovaltaiset naapurustot Vasaramäki, Vähäheikkilä-Puistomäki ja Peltola ovat itsessään reheviä ja puistomaisia asuinalueita. Lisäksi Peltolassa sijaitsee tunnelmallinen siirtolapuutarha. Myös Ilpoisten, Petreliuksen ja Koivula-Haritun lähiöiden asukkaat pääsevät hakemaan suojaa auringolta alueen lukuisista puistoista ja metsiköistä.

Vaaleanpunainen puutalo Turun Vasaramäen omakotialueella
Idyllistä ja vehreää omakotiasumista Vasaramäellä © CYF

Jos luonnon tarjoama apu ei auta, kannattaa kuumentuneen kaupunkilaisen suunnata Skanssin kaupunginosassa sijaitsevaan Skanssin ostoskeskukseen, jonka pihassa on omalla vastuulla käytettävä kahluuallas. Ja jos tämäkään ei riitä, siirry sisätiloihin ruokakaupan kylmätiskille. Viimeistään siellä kuumempikin tapaus viilenee (testattu on!). :D

Uusia värikkäitä kerrostaloja ja kauppakeskus Turun Skanssin alueella
Modernia rakennuskantaa Skanssin ostoskeskuksen ympärillä. © CYF

Asukkaiden kokemuksia Skanssi-Uittamosta

Turun suuralueet kilpailivat täällä meidän blogissa toukokuussa 2020 parhaan alueen tittelistä ja Skanssi-Uittamo sijoittui upeasti toiselle sijalle 15 % äänisaaliilla! Voittajaksi kruunattiin Keskustan suuralue 26 %:lla äänistä ja kolmannelle sijalle ylsi Hirvensalo-Kakskerta 14 %:lla äänisaalilla. Keräsimme videolle asukkaiden tunnelmia ja mietteitä Skanssi-Uittamon suuralueen monipuolisten naapurustojen parhaista puolista.

Sinun tulee sallia markkinointievästeet katsoaksesi tämän videon.

Naapurustoviikot tutustuttavat Turkuun

EDIT 14.9.2020 Me Know Your Hoodsin toteuttajat järjestimme
kesän 2020 aikana 10 viikkoa kestävän Turun naapurustoviikot -tapahtumasarjan.Esittelimme Turun naapurustoja kuvien, videoiden ja asukkaiden tarinoiden avulla täällä blogissa sekä meidän Facebook- ja Instagram-sivuilla.

Naapurustoviikkojen aikana olemme tutustuneet Skanssi-Uittamon lisäksi KeskustanHirvensalo-KakskerranVarissuo-LausteenNummi-HalisenRunosmäki-Raunistulan, Länsikeskuksen, Pansio-Jyrkkälän ja Maaria-Paattisten suuralueisiin.

Järjestimme myös kaksi naapurustosuunnistusta, joissa kaupunkilaiset
pääsivät tutustumaan paremmin omaan kotikaupunkiinsa, etsimään rasteja ja vastaamaan kysymyksiin. Turun naapurustosuunnistus sijoittui keskustan alueelle ja Turun naapurustosuunnistus osa 2 Länsikeskuksen alueelle. Seuraa Know Your Hoodsin Facebook- ja Instagram-sivuja saadaksesi tiedon tulevista suunnistuksista!

-Susanna & Know Your Hoodsin tiimi

P.S. Voit myös testailla naapurustojen hakukonettamme. Mitä naapurustoa hakukone suositteli sinulle? :)


Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jätä kommenttisi ja avaa keskustelu :)