Mikä on Turun paras alue? Äänestä suosikkiasi!

Ninna | 8.5.2020

Turun suuralueet kilpailevat nyt Turun parhaan alueen tittelistä. Aloitamme Turun naapurustoja esittelevän Naapurustoviikot-kokonaisuuden eniten ääniä saaneesta alueesta. Järjestämme lisäksi voittaneelle alueelle naapurustosuunnistuksen kesäkuun alussa. Siispä laitetaan alueet kisaamaan keskenään! 

Mitä ovat suuralueet?

Turun kaupungista löytyy yhteensä 87 kaupunginosaa, joten kaupunki on palvelutyön helpottamiseksi jakanut asuinalueet yhdeksään suuralueeseen. Suuralueet muodostuvat lähekkäin sijaitsevista alueista, tosin niiden sisältä löytyy monipuolisia ja omaleimaisia naapurustoja. Nyt Turun suuralueet pääsevät kilpailemaan parhaan alueen tittelistä ja siitä, mikä alue saa kunnian aloittaa Know Your Hoodsin Naapurustoviikot kesäkuun alussa. 

1. Keskusta

© CYF

Turun keskusta on sekoitus modernin kaupungin sykettä ja historiallista vanhan kaupungin tunnelmaa. Keskustan alueet nitoo yhteen Aurajoen läheisyys. Pohjoisessa keskustassa, eli turkulaisittain "tois pual jokke" tehdään merkittäviä uudistuksia Kauppatorilla. Aurajoen eteläpuoli, eli "täl pual jokke", on vehreiden puistojen ja jokilaivojen värittämää aluetta. Itäisen keskustan alue on tilkkutäkki rakennuksia eri vuosikymmeniltä. Myös perinteiset omaleimaiset asuinalueet kuten Portsa ja Martti ovat saaneet vierelleen uutta sykettä Telakkarannan ja Linnanfältin sekä Kakolan uudistumisen myötä. Mikä monimuotoisen kulttuurin ja historian kirjo Turun keskusta onkaan!

Tutustu keskustan suuralueen naapurustoihin: 

2. Hirvensalo-Kakskerta

© CYF

Hirvensalo-Kakskerran suuralue koostuu pääosin muutamasta suuresta asutetusta saaresta, jotka loistavat omaperäisyydellään. Meren tuoksu, monimuotoinen luonto ja saariston tunnelma ovat tämän suuralueen kantavia ominaisuuksia. Saarilla on niin modernin asutuksen keskittymiä, mökkimäistä tunnelmaa kuin vanhoja kartanoita. Hirvensalo-Kakskerta on myös veneilijöiden ja pyöräilijöiden suuressa suosiossa. 

Tutustu Hirvensalo-Kakskerran suuralueen naapurustoihin: 

3. Skanssi-Uittamo

© CYF

Skanssi-Uittamo on yksi Turun monipuolisimmista suuralueista. Alue pitää sisällään merellisen Turun helmiä Majakkarannan merimaisemista Katariinanlaakson luonnonsuojelualueeseen asti. Myös luonnonläheiset ja tunnelmallisten pientalojen värittämät naapurustot Vähä-Heikkilä ja Vasaramäki sekä Haritun ja Koivulan puistomaiset lähiömaisemat kuuluvat suuralueeseen. Nopeimmin kehittyvä asuinalue on Skanssi, jota kehitetään ekologiseksi moderniksi kerrostaloalueeksi. Lisäksi keskellä aluetta sijaitsee Luolavuori, jossa on yksi Suomen pisimmistä luolista sekä paljon ulkoiluaktiviteettejä koko Skanssi-Uittamon alueiden asukkaille. 

Tutustu Skanssi-Uittamon suuralueen naapurustoihin: 

4. Varissuo-Lauste

© CYF

Varissuo-Lausteen alueella voi kokea kulttuuririkkaiden lähiöiden huumaa ja toisaalta luonnonläheisten pientaloalueiden rauhaa. Suuralue on Turun monikulttuurisin. Alueella sijaitsee kaksi ehkäpä Turun tunnetuinta lähiötä, Varissuo ja Lauste.  Näissä lähiöissä on kattavasti palveluja ja monipuolista yhdistystoimintaa. Myös pientalovaltaisten Vaalan, Huhkolan ja Pääskyvuoren asukkaat pääsevät nauttimaan näistä palveluista ja samalla metsän välittömästä läheisyydestä ja omasta rauhasta. Uskomattomia metsäseikkailuja löytää joka suunnasta Varissuo-Lausteen suuralueella. 

Tutustu Varissuo-Lausteen suuralueen naapurustoihin: 

5. Nummi-Halinen

© CYF

Nummi-Halisen suuralue sijoittuu Aurajoen yläjuoksulle ja alueelle tyypillistä on peltomaisemat ja maaseutumainen tunnelma lähellä keskustaa. Suuralueelle mahtuu opiskelijaelämän hurmaa, rauhallisia pientaloalueita, laajoja peltoja sekä Turun suosituimmat lenkkipolut. Muutama pieni kerrostaloaluekin Nummi-Halisiin mahtuu Yo-kylän opiskelija-asuntojen lisäksi. Välillä lenkkipoluilla voi törmätä satunnaisiin ratsastajiin ja Kuralan kylämäellä pääsee rauhassa tunnelmoimaan entisaikojen elämää. 

Tutustu Nummi-Halisen suuralueen naapurustoihin: 

6. Runosmäki-Raunistula

© CYF

Turun pohjoispuolella sijaitseva Runosmäki-Raunistulan suuralueelta löytyy vehreitä pientaloalueita metsäisten mäkien koristamana aina Raunistulasta Kaerlaan saakka. Kauniiden puutalojen ja pientalojen lisäksi alueella on kaksi omaperäistä kerrostalolähiötä, Runosmäki ja Vätissä sijaitseva Hepokulta. Urheilullista toimintaa alueella on paljon. Mäkisten luontopolkujen lisäksi suuralueen keskivaiheilla sijaitseva Impivaaran liikuntakeskus tarjoaa liikuntamahdollisuuksia jalkapallosta ja jääkiekosta uimiseen ympäri vuoden.

Tutustu Runosmäki-Raunistulan suuralueen naapurustoihin: 

7. Länsikeskus

© CYF

Länsikeskus on monipuolisten pientaloalueiden ja omaleimaisten lähiöiden tilkkutäkki. Alue alkaa Turun päärautatieasemalta pohjoiseen ihastuttavien Pohjolan ja Kähärin puutalojen saattelemana kohti Suikkilan kerrostaloaluetta, luontopolkuja ja Länsikeskuksen palvelukeskittymää ja päätyy Raision rajalle Mälikkälä-Kuninkojan metsiin. 

Tutustu Länsikeskuksen suuralueen naapurustoihin: 

8. Pansio-Jyrkkälä

© CYF

Pansio-Jyrkkälän suuralue on harvaan rakennettua metsäistä ja meren läheistä aluetta, jossa monipuoliset kerrostalolähiöt sekä viehättävät pientaloalueet sijoittuvat luonnon välittömään läheisyyteen. Raisionjoen ympäristön peltomaisemista pääsee nauttimaan Härkämäen ja Jyrkkälän lähiöissä, kun taas Pansio-Pernon alueita reunustaa sankat metsät ja meren äärelle on keskittynyt Turulle tärkeää telakkatoimintaa. Myös Turun messut ja jääkiekko-ottelut järjestetään keskellä tätä suuraluetta. 

Tutustu Pansio-Jyrkkälän suuralueen naapurustoihin: 

9. Maaria-Paattinen

© CYF

Maaria-Paattisissa on tilaa hengittää. Turun maaseutumaisimmassa suuralueessa viehättää laajat pellot, koskemattomat metsämaisemat ja omaperäiset asuinalueet Moisio, Yli-Maaria ja Jäkärlä. Myös lentokenttä ja suositut luontokohteet kuten Kurjenrahkan kansallispuisto, Pomponrahkan suo ja Maarian allas löytyvät tältä pinta-alaltaan suurimmalta suuralueelta. 

Tutustu Maaria-Paattisten suuralueen naapurustoihin: 

Naapurustoviikot 2020!

EDIT 14.9.2020 Kevään 2020 poikkeusolojen vuoksi kaikki mahtavat tapahtumat, myös eri asuinalueille suunnitellut, oli jouduttu perumaan. :( Päätimme paikata asiaa edes hieman ja järjestimme digitaaliset Naapurustoviikot kesäkuun 2020 alusta alkaen. Jaoimme mielenkiintoisia tarinoita, videoita ja upeita kuvia viikoittain eri naapurustoista. Mukaan mahtui myös kaksi suosittua naapurustosuunnistusta: Turun keskustan naapurustosuunnistus ja Länsikeskuksen naapurustosuunnistus. Katso tästä, mikä alue voitti tämän äänestyksen :)

Näillä ohjeilla äänestettiin

  • Äänestäminen: Kommentoi suosikkialueesi numero tämän blogipostauksen kommenttikenttään ja lyhyt perustelu valinnallesi. Äänestä vain yhtä aluetta.
  • Ajankohta: Äänestys on päättynyt su 24.5.2020.
  • Voittaja-alueen julkaisu: toukokuun 2020 lopussa
  • Palkinto äänestäjälle: Arvoimme äänestäjien kesken 25 euron lahjakortin voittajan valitsemaan ravintolaan voittaneella suuralueella.
  • Lisäksi: Jaa postaus ja kannusta kavereitakin äänestämään. :)

Kehu naapurustoasi!

Käy myös kehumassa omaa naapurustoasi, jotta sen parhaat puolet pääsevät Naapurustoviikoilla kuuluviin! :)

Voit seurata tulevia tapahtumia Know Your Hoodsin Facebookista ja Instagramista.

-Ninna & Know Your Hoods tiimi

Keskustelu

Jätä kommentti

Kommentoithan keskusteluun asiallisesti ja rakentavasti. Poistamme epäasiallisen ja loukkaavan sisällön.

Uutiskirjeen tilaus

*) Pakollinen kenttä

Sähköpostiosoitetta käytetään käyttäjäkuvakkeen hakemiseen Gravatar palvelusta.

Kommentit

Maria

Oma suosikkini on numero 7 eli Länsikeskus. Varsinkin Pohjolan ja Kähärin puutaloalueet on Turun näteimpiä alueita ja palvelut sopivan matkan päässä.

10.5.2020 22:44Vastaa
8 0
Satu

2 Hirvensalo – Kakskerta
Saaristoluonto, kuitenkin kaikki tärkeimmät arkipalvelut saarilla. Entisestään parempi kun saimme myös yläkoulun!
Rauhallista asua, maalaisluontoa löytyy (toistaiseksi vielä) ja tietysti Iltalehdessäkin vuosi sitten nimeltä mainittu kaupungin paras uimaranta! <3

10.5.2020 23:33Vastaa
9 1
Anneli

1. Keskusta. Turun keskusta on ainutlaatuinen yhdistelmä upeaa arkkitehtuuria sekä viehättäviä puistomaisia alueita.

11.5.2020 14:57Vastaa
8 1
Xeveliina

Kallistun Aurajoen ihanien maisemien ja telakkarannan takia nroon 1 eli keskustaan!

11.5.2020 20:07Vastaa
5 1
Anna

5. Nummi-Halinen. Täältä pääse näppäristi keskustaan. Ja täällä saa nauttia hienoista ulkoilureiteistä. Kurala onkin koiramme suosikki

11.5.2020 20:23Vastaa
4 1
Fredi F.

5. Nummi-Halinen

Täällä asunut yli 30 vuotta, miksi ei toisetkin 30 vuotta 🙂

12.5.2020 3:35Vastaa
3 0
Sirpa Rinne

Suosikkini on Länsikeskus, koska olen nyt asunut Suikkilassa 29 vuotta ja olen viihtynyt erinomaisesti. Lyhyet yhteydet sekä Raisioon että Turun keskustaan, kaikki palvelut lähietäisyydellä ja silti runsaasti luonnonrauhaa! 💜

12.5.2020 12:50Vastaa
4 0
L

Tekstissä on kirjoitusvirhe Porsta!

12.5.2020 13:13Vastaa
0 0
Ninna

Kiitos, kun huomasit! Korjaan tämän heti 🙂

12.5.2020 13:47
0 0
Terhi

Suosikkini on numero 3 ja siellä Katariina.
Rauhallinen asuinalue, upea luonto ihan vieressä.
Keskustaan, Skanssiin ym palveluihin hyvät yhteydet ja lyhyt matka.

12.5.2020 14:10Vastaa
7 0
Anja

7. Länsikeskuksen muutimme pari vuotta sitten, on ihanan rauhallista, palvelut lähellä ja luontoa ympärillä

12.5.2020 14:12Vastaa
3 0
Pirjo

5. NUMMI- HALINEN, asuin alue on vihreä ja rauhallinen asustaa sekä lyhyt matka keskustaan. Palveluja löytyy läheltä monipuolisesti. Saimme jopa uuden K-supermarketin. Pitkään oonkin täällä asunut yli 30 vuotta ja enpä muualle halua muuttaa Turun alueella

12.5.2020 15:43Vastaa
2 0
Jazzy

1—Kyl se tuo keskusta tois puol jokkee on! Tarkemmin sanottuna vielä Puolalanpuisto. Harvinainen kaupunkipuisto taiteellisessa ympäristössä, joka sijaitsee aivan kaupungin sydämessä, mutta on silti rauhallinen. On kaunis kaikkina vuodenaikoina 🙂

12.5.2020 16:05Vastaa
4 1
Sari

3. Skanssi-Uittamo. Siellä erityisesti Ilpoinen ja Katariinanlaakso, joissa upeat ulkoilualueet. Ilpoinen rauhallinen asuinalue lapsiperheille.

12.5.2020 17:41Vastaa
10 0
Päivi

Alue 7 Rauhallista ja hyvät ulkoilualueet. Palvelut lähellä.

12.5.2020 17:55Vastaa
1 0
Outi

Numero 3
Skanssi-Uittamo, mukavat ulkoilualueet, metsää ja merellistä aluetta, vanhaa ja uutta asujamistoa.

12.5.2020 18:27Vastaa
5 0
Anni

5. Nummi-Halinen ehdottomasti !

Tällä alueella paljon luontoa, rauhallisia asuinalueita ja sopivasti palveluita lähellä. Paljon tutkittavaa riittää 🙂

12.5.2020 18:42Vastaa
3 0
Heidi

2. Satavassa saa asua maaseudun rauhassa lähellä keskustaa.

12.5.2020 21:16Vastaa
2 1
Katja Heino

Nro 8
Pansio-Perno asuinalueena herjauksista huolimatta mukava asuinalue, lisää palveluja alueelle pitäisi saada ja osittain siivota ”häiriötekijöitä”. Asumallamme kadulla hiljaista ja rauhallista aivain kuin maaseudulla asuisi, aamulehteä hakiessa voi nähdä rusakon, ketun taikka peuran.

12.5.2020 22:25Vastaa
3 0
Leena

Keskusta. Aurajoen rannalla on niin ihana kulkea kaikkina vuodenaikoina, kivoja ravintoloita ja kahviloita. Työmatka sujuu mukavasti pyöräillen joen rantaa pitkin ja yhä vain jaksan ihastella, miten kiva työmatka minulla onkaan!

12.5.2020 22:33Vastaa
6 1
Mirka

9. Maaria – Paattinen
Luonnonläheinen, osittain maaseutuinen, rauhallinen alue. Turun ruoka-aitta ja kukkien tuottaja. Peruspalvelut löytyvät ja keskustaan hurauttaa tarvittaessa nopeasti.

12.5.2020 22:37Vastaa
10 0
Taija

Suosikki ehdottomasti nro. 3. Majakkaranta rauhallinen ja kaunis asuinalue.

13.5.2020 1:55Vastaa
2 1
Anu Suvanto

Numero 5. Pidä alueesta, on oikealla puolella. Historiaa, luontoa sekä keskustaän läheisyys plussaa.

13.5.2020 5:37Vastaa
4 0
Hanna

4. Varissuo

Tällaista ystävällisyyttä lähimmäisiään kohtaan en ole kokenut missään kaupungissa/kaupunginosassa.
Myös Varissuon luonnonläheisyys on huikeaa. Joka kodista pääsee helposti lenkille metsään.
Lapset saavat leikkiä kallioilla ja metsissä.
Maalta kotoisin olevalle paras kaupunginosa ikinä.

13.5.2020 6:15Vastaa
9 0
Ile

7. Pohjola omana alueenani on parasta. Kaikki on lähellä ja kuitenkin on rauhallista

13.5.2020 9:21Vastaa
3 0
Harriet Granlund

1
Kurjenmäki/Mäntymäki
Rauhallinen alue,kivenheiton päässä torilt.😊

13.5.2020 16:43Vastaa
2 1
Jemppu

20240 pansio – perno
Yhteisöllisyys
Luonto
Harrastusmahdollisuudet
Hyvät kulkuyhteydet

13.5.2020 19:53Vastaa
2 1
Sari Contines

Äänestän pansio-jyrkkälää. Syystä että ollaan viihdytty täällä jo kuusi vuotta vaikka alunperin muutettiin tänne ajatuksella että pääseehän täältä pois. Luonto on lähellä, saa oman rauhan ja liikenneyhteydet ovat hyvät.

13.5.2020 20:05Vastaa
1 0
Jonne

Pansio-Jyrkkälä alue

13.5.2020 21:23Vastaa
2 0
J

Nummi-Halinen!
Toinen toistaan ihastuttavammat omakotitaloalueet tarjoavat virikkeellisen ja rauhallisen lenkkiympäristön. Palvelutkin ovat lyhyen matkan ja hyvien kulkuyhteyksien päässä.

13.5.2020 22:30Vastaa
2 0
Karim Khalef

Kotipaikka uskolllisena ja sekä monipuolinen. Luontoa, lenkkimaastot, biotoopiy, avantosauna rantoineen sekä hyväy palvelut ja strategisesti hyväl paikal 22 vuotta viihtynyt

13.5.2020 22:42Vastaa
0 0
Pauliina

Ehdottomasti Kastu! Eli alue 6. Kastun ja Raunistulan alue on harvinaisen kaunista ja puistomaista, se on kova kilpailija Marteille ja Portisille. Keskusta on kivenheiton päässä, samoin kuin kaikki mahdolliset palvelut. Upeinta alueessa on urbaanin kaupunkimiljöön, puu- ja pientalojen sekä luonnon yhdistelmä, Koroisten ja Halistenkosken ulkoilureittejä unohtamatta.

13.5.2020 23:12Vastaa
1 0
Priia

Nummi-Halinen 5
Näillä alueilla olen puolet elämästäni asunut ja täällä viihdymme perheemme kanssa, ihanat naapurit ja hoodsit.

14.5.2020 8:13Vastaa
1 0
Arttu

1 Koska Martti turun alueista paras. Hugon hyvätunnelma ja pippurimyllyn pihvit😋

14.5.2020 10:55Vastaa
1 1
Sari Tikkanen

Pansio Perno koska paljon luontoa,metsiä,merta,kuitenkin palvelut lähellä.

14.5.2020 11:46Vastaa
1 0
Maria rintala

Hirvensalo-kakskerta sai ääneni. On jäänyt aina vähän etäiseksi ja alueeseen olisi mukava tutustua enemmän sen merellisyyden ja luonnon vuoksi

14.5.2020 15:06Vastaa
1 1
Merja

Mukava seutu, jossa mukavia ihmisiä ja kivoja asuntoalueita. Hyvät palvelut ja ulkoilumaastot.

14.5.2020 15:23Vastaa
0 0
Jaana Salonmaa

Ehdottomasti Konttinen. Lähellä kaikkea. Hyvät kulkuyhteydet ja luonto lähellä ja ihana Aurajoki lähellä. Puutaloidylli

14.5.2020 15:25Vastaa
0 0
Jatta

7. Eli Länsikeskus ja erityisesti Teräsrautela. Ihania lenkkimaastoja metsässä ja kaikki tarvittavat palvelut lähellä. Ja nyt Kieloja joka puolella! ❤️

14.5.2020 16:38Vastaa
2 0
Maija

7.

14.5.2020 20:11Vastaa
0 0
Marina

Paras asuinalue on Paattinen, sopivan matkan päässä keskustasta ja luonnon rauhassa. Hyvät luontoreitit.

15.5.2020 2:29Vastaa
1 0
Anne Soramäki

Täällä keskustassa kaikki on ihanasti kävelymatkan päässä, kuten kaupat, kahvilat, ravintolat ja tietty vastaansa vailla oleva jokiranta!

15.5.2020 5:51Vastaa
2 1
Marika Virtanen

3. Meren läheisyys ja uimaranta . Talvella vielä avantouinti mahdollisuus saunalla . Luonto vihreää, luonnonsuojelualueet joissa mahdollisuus käydä ympäri vuoden. Linja-auto kulkee tiuhaan, ei omalla autolla pakko kulkea esim keskustaan. Hiihtomaja, pururata mahdollista liikkua talvisin suksin ja kesäisin jaloin omaa tahtia. Lähikaupat ja apteekkipalvelut vieressä. Parasta…ihmiset tervehtivät ja keskustelevat toistensa kanssa alueella.

15.5.2020 7:39Vastaa
0 0
Tuija

Kyllä se on 1, keskusta vaan on ❤

15.5.2020 8:25Vastaa
4 1
Sari

Länsikeskus on paras.Sopivat etäisyydet monipuolisiin palveluihin.Luonnon rauhaa saatavilla kun sitä kaipaa.

15.5.2020 9:27Vastaa
1 0
Monica

Numero 2 eli Hirvensalo. Luonto ja meri lähellä ja rauhallinen asuinseutu, vaikka onkin liian tiiviisti rakennettu jo.

15.5.2020 9:36Vastaa
2 1
Peuski

Numero 9 – Jäkärlän asuinalue.

Alue on luonnonläheinen jossa asutaan väljästi ja rauhallisesti toisin kuin keskustan liepeillä. Alueella asuu paljon lapsiperheitä. Täällä uskaltaa päästää lapset yhdessä leikkipuistoihin leikkimään. Alueen asukkaat tuntevat toisensa melko hyvin. Jäkärlästä ajaa Kuninkojalle isompiin tavarataloihin 10minuutissa. Lisäksi jäkärlästä löytyvät tarvittavat peruspalvelut ja bussiyhteydet. Yläkoululaisille on uusi iso monitoimitalo kivenheiton päässä Yli-maariassa jonne pääsee jatkossa bussilla tai vaikka kävellen metsäistä hiekkatietä pitkin.

15.5.2020 9:40Vastaa
3 1
Susanna Raussi

Alue 3 Skanssi-Uittamo, monimuotoinen, merellinen ja vehreä alue.

15.5.2020 9:48Vastaa
4 0
Paattinen

9.Rauhallista ja maalaismaista aluetta, aivan turun kupeessa.

15.5.2020 9:49Vastaa
4 0
Hanna Manelius

Itäharju-Nummi on todella idyllinen alue, jossa isoja puita, kauniita vanhoja taloja ja rentoa elämänmenoa. Alue lähellä keskustaa ja palveluita. Itäharjulla on ihmisen hyvää elää. Ehdottomasti paras paikka Turussa.

15.5.2020 10:04Vastaa
0 0
Sofia

Numero 6 ja sieltä Kastu. Rauhallista aluetta, hyvät kulkuyhteydet, lähellä keskustaa ja isojakin ruokakauppoja.

15.5.2020 10:04Vastaa
0 0
Ansku

Hirvensalo-Kakskerta. Rauhallinen, idyllinen, upeat merimaisemat. 10-15min keskustasta ja kuitenkin niin omassa rauhassa, rauhoitettuja luontoalueita, meren kohinaa, veneitä, harvinaisia lintulajeja, eläimiä, liikuntamahdollisuuksia, metsiä ja lenkkeilymaastoja. Päivittäiset palvelut myös saatavilla lähellä.

15.5.2020 10:09Vastaa
3 1
JOHANNA JERNBERG

Maaria-Paattinen on ihan paras! Juurevaa meininkiä peltovainiolla, susia ja variksia, parhaat sieni- ja marjametsät ja makeimmat mansikat! Lisäksi uudet koulut ja nopeat moottoritieyhteydet keskustaan. Lentokenttäkin ihan vieressä 🥰😍.

15.5.2020 10:12Vastaa
5 0
Mippe

Var är svenskan igen ?
Finlands andra officiella inhemska språk.
Tack

15.5.2020 10:20Vastaa
2 3
Ninna

Hej Mippe 🙂 Det är ju synd att Know Your Hoods ännu inte finns på svenska. Vi utvecklar vår service hela tiden och det är jätte viktigt för oss att betjäna folk också på svenska. Första versionen av Know Your Hoods har utvecklats på finska och engelska tillsammans med våra samarbetsparter, men vi hoppas att vi kan erbjuda Know Your Hoods också på svenska snabbt!

20.5.2020 15:46
1 0
Sara

2. Hirvensalo, meren läheisyys, luonto ja alueen rauhallisuus vetoavat.

15.5.2020 10:28Vastaa
2 1
Ellu

Nro 3, asunut nyt 11 vuotta puistomäessä, ihana alue uittamo-puistomäki-vähäheikkilä. Lenkkeilymaastot hyvät, lähellä keskustaa ja kaikkia palveluita, hyvät kulkuyhteydet ja ihana naapurusto

15.5.2020 10:29Vastaa
1 0
Sami

2. Hirvensalo-Kakskerta. Maailman kaunein saaristo aukeaa Turun edustalla. Täällä sen tunnelmasta pääsee nauttimaan joka päivä. Iltalenkillä voi kiivetä vaikka korkealle näköalakalliolle, istahtaa alas ja tuijottaa kauas meren yli.

15.5.2020 10:34Vastaa
2 1
Tuula Hjort

Hirvensalo ehdottomasti paras paikka asua. Koirien kanssa hyvät ulkoilualueet. Rauhallinen alue asua helpot yhteydet keskustaan.

15.5.2020 10:44Vastaa
4 1
Marja-Liisa Norring

2. Hirvensalo-Kakskerta. Muutimme viime syksynä toisaalta Turusta ja olemme aivan myytyjä Hirvensaloon tyttären kanssa! Alue on siisti, ilkivaltaa todella vähän verrattaessa muuhun Turkuun, palvelut lähellä ja rauhallista! Lintukoto!

15.5.2020 10:53Vastaa
4 1
Sanna

2. Hirvensalo-Kakskerran luonto, rauha ja meri ovat ylitse muiden.

15.5.2020 10:56Vastaa
2 1
Riitta

2

15.5.2020 11:01Vastaa
2 1
Hellu

9. Maaria-Paattinen

Oma rauha ja luonto, täällä on tilaa hengittää.

15.5.2020 11:07Vastaa
4 0
Vesa Huhtala

2

15.5.2020 11:11Vastaa
1 1
Riina

Itäkeskusta paras, Luostarinmäki.

15.5.2020 11:16Vastaa
2 0
Sirpa

6. Raunistula. Rauhallinen idylli lähellä keskustaa. Kuin maalla asuisi.

15.5.2020 11:18Vastaa
0 1
Annika Toiviainen

2. Omaa kotiseutua lapsuudesta saakka, enkä osaa kuvitella enää muualla asuvanikaan. Saarilta löytyy kaikki tarvittavat palvelut – vain oma terveysasema uupuu.

15.5.2020 12:19Vastaa
1 1
Kirsi Törmä

Järkärlä on paras paikka asua. Se on kuin maaseudulle tulisi. Metsä lähellä ja rauhaisaa.

15.5.2020 12:22Vastaa
3 0
Juho Kainulainen

4.
Huollettu ja ylläpidetty rakennuskanta ja metsäisiä hienoja ulkoilumahdollisuuksia.
Lisäksi toimivat palvelut ja yrittäjät.

15.5.2020 12:42Vastaa
1 0
Susanna Grönroos

2. Hirvensalo-Kakskerta! Ihana, turvallinen asuinpaikka, luonnon ja meren äärellä. Koti omalla saarella❤️

15.5.2020 12:47Vastaa
1 1
Jaana Lassila

Länsikeskus – asunut vuodesta 2002 ,ja kaikki palvelut löytyy. Rauhallista seutua.

15.5.2020 13:08Vastaa
0 0
Anna

2. Hirvensalo-kakskerta. Luonto ja meri lähellä. Moikoisissa, kun asuu välttää kaikki perus hirvensalon ruuhkat kääntymällä heti sillan jälkeen vasemmalle 😉

15.5.2020 13:35Vastaa
2 1
Liisa Hauninen

Hirvensalo; jo sillalta pääsee näkemään ihania maisemia. Maalaismaista asumista ja pihalla runsaasti seurattavaa esim linnut ja metsän eläimet pihapiirissä.

15.5.2020 13:59Vastaa
1 1
Henna pikkujämsä

Runosmäki

15.5.2020 14:24Vastaa
1 0
Taru

Perno-Pansio on loistava alue upeinen ulkoilumaastoineen

15.5.2020 14:26Vastaa
0 0
Maria Koo

Hirvensalo-Kakskerta ehdottomasti! Saarilla on aivan ihanan yhteisöllinen tunnelma, kaunis luonto eläimineen, meren läheisyys, ja aivan ihana ympäristö. Kuin asuisi maaseudulla, vaikka kaupunkiin on lyhyt matka.

15.5.2020 14:28Vastaa
1 1
Ann

3. Skanssi – Uittamo! Hyvä alue asua ja upeat ulkoilumahdollisuudet (Luolavuori, Ispoinen, Harittu).

15.5.2020 15:50Vastaa
2 0
Kirsi

2. Hirvensalo-Kakskerta ehdottomasti. Kakskerrassa saa asua rauhallisessa maalaismiljöössä vesien, metsien ja peltojen äärellä. Ei haittaa kaupungin melut, kuitenkin helposti pääsee kaupunkiin niin halutessaan. Kyllä maalla on mukavaa.

15.5.2020 17:10Vastaa
2 1
Taina

2. Ehdottomasti rauhallista ainakin Kukolassa jossa asun. Luonto lähellä ja kaikki palvelut löytyy läheltä myös.

15.5.2020 17:15Vastaa
1 0
Aarto Ruohonen

Harittu/Koivula Luonnonläheistä, turvallsta ja väljää asumista.

15.5.2020 17:17Vastaa
0 0
Timo

9 Paattisilla parhaat polut!

15.5.2020 18:53Vastaa
1 0
Catherine

9

15.5.2020 19:59Vastaa
3 0
Riina Jantunen

Nro 3.ja sieltä ehdottomasti Katariinanlaakso.
Olemme vuoden päivät asuneet täällä,ja miten upeaa luontoa tämä alue pitääkään sisällään.

15.5.2020 20:32Vastaa
2 0
Hsnnele

Numero 3. Meri-Uittamo Meri ja luonto lähellä, rauhallinen asua, hyvät naapurit. Uimaranta ja avantouinti , hiihtoladut, ulkoilureitit.

15.5.2020 20:34Vastaa
1 0
Heidi

4. Varissuo. Vakkelta löytyy kaikki palvelut mitä tarvitsen, luonto lähellä, rento ilmapiiri ja superhyvät bussiyhteydet!

15.5.2020 20:37Vastaa
2 0
Merja Nurmi

Kaikki lähellä. Vanhaa ja uutta rakennuskantaa. Elävä.

15.5.2020 20:40Vastaa
0 0
Mare

1 on paras. Senhän takia Turussa asutaan että on kaunis ja ihana paikka jossa tapahtuu kaikennäköistä, on ihania ruokapaikkoja, Aurajoki.. Itse asun virallisesti Vähä-Heikkilässä mikä on myöskin ihan kiva alue koska on kivenheiton/kävelymatkan päässä keskustasta. Ja se on tärkeä.

15.5.2020 20:40Vastaa
1 0
Sanna Virtanen

Nro: ja sieltä Ilpoinen on kyllä paras alue 👍

15.5.2020 20:41Vastaa
1 0
Sari

3 on valintani ja tykkään asua Haritun alueella, mukavat lähimaastot ulkoiluun.

15.5.2020 20:42Vastaa
1 0
Piritta

Uittamo-skanssi alue, ja sieltä Majakkaranta. Ihanat maisemat. Meri likellä.

15.5.2020 20:47Vastaa
0 0
Annamaija Kiukas

Vähäheikkilä
On viihtyisä asuinalue:luonto ja rannat lähellä ,pientaloalue luo kodikkuutta,lyhyt matka keskustaan,kauppoja yms sopivasti

15.5.2020 20:49Vastaa
0 0
Lina

Kupittaa❤

15.5.2020 20:59Vastaa
0 0
Sanna

Kärsämäki ja tarkalleen paltta. Rauhallista, yhteisöllistä aluetta lähellä keskustaa mutta luonnon lähellä.

15.5.2020 21:04Vastaa
0 0
Pekka Järviö

N:o 7. Suikkilan ja Pitkämäen alueet muodostavat kauniin ja tyylikkään kokonaisuuden. Sen rakentamisessa on käytetty järkeä, aluetta ei ole kaavoitettu täyteen. Palvelut ovat hyvät, ja erinomaisena seikkana on, että Turun upea keskusta on kävelymatkan on päässä. Olennainen asia on myös, että tällä arvostetulla alueella asunnot säilyttävät arvonsa.

15.5.2020 21:18Vastaa
0 0
Kari

Oma suosikkini on 1, keskusta ja varsinkin VII kaupungin osa ❤️ täällä on hyvä asua ja yrittää, on kaupungin vilinää ja Puolalanpuisto…

15.5.2020 21:22Vastaa
1 0
Kristiina Teräväinen

2 – Hirvensalo-Kakskerta. Aivan ihana saari asua luonnonläheisessä maisemassa näin lähellä keskustaa. Meri ympäröi joka puolella, veneellä lyhyt matka Nauvoon, Paraisille tai vaikka kauemmaksikin. Luonto ja ihanat lenkkipolut ympäröivät joka puolella. Missään muualla laskettelukeskus ei ole näin lähellä keskustaa, samoin hiihtoreittejä löytyy vaikka kuinka, jos vaan olisi sitä lunta! Hiihtokeskuksen huipulta myös upea maisema yli keskustan ja Airistolle. Muilla korkeilla kohdilla keskellä metsää voi kuvitella olevansa vaikka Kolilla, kun ympärillä vain hiljaisuus ja luonnon rauha sekä linnunlaulu. Missään muualla en haluaisi asua.

15.5.2020 21:27Vastaa
1 1
Outi Tamminen

1. Keskusta tois pual jokke, siellä on kaikki lähellä.

15.5.2020 21:32Vastaa
1 0
Anette Sunabacka

5.

15.5.2020 21:39Vastaa
0 0
Kalervo Valo

3 Skanssi – Uittamo, koko rantavyöhyke Uittamon kalliot-Katariinan luontoalueet. Myös keskusta kävelyretkien kohteena upea. Nyt vuoden kokemus 🤗🌿

15.5.2020 21:42Vastaa
2 0
Miru

Suosikkini on numero 6, erityisesti Kastu! Sympaattista omakotitaloaluetta, vehreä ympäristö, hyvät palvelut ja liikenneyhteydet ja lähellä keskustaa.

15.5.2020 21:42Vastaa
0 0
Henna

Nro 1, keskusta. Koska Aurajoki.

15.5.2020 21:45Vastaa
1 0
AL

2. Hirvensalo – Kakskerta

Luonnon keskellä omassa rauhassa, mutta kuitenkin lähellä keskustaa.

15.5.2020 22:02Vastaa
1 1
Tarja Herranen

6.Runosmäki. Siellä kasvanut 70-80 luvulla. Edelleen hyvä paikka.

15.5.2020 22:04Vastaa
0 0
Mari

5. Nummi-Halinen
Paras paikka asua. Rauhallinen pientaloalue sopivan lähellä keskustaa. Aurajoen rannan ulkoilureitit, Halisten koski ja peltomaisemat ovat upeat!

15.5.2020 22:15Vastaa
1 0
Emma

Tullut asuttua kaikilla mainituilla asuinalueilla, lukuunottamatta maaria-paattinen akselia, ja ehdoton ykkönen on ollut Länsikeskus. Ehdottomasti paras alue asua ja elää. Länsikeskus on hyvin monipuolinen ja rauhallinen sekä kaunis alue. Kaikenlaiset palvelut lähellä ja silti luonnon rauhaan pääsee heti halutessaan. Lisäksi hyvät yhteydet kaikkialle.

15.5.2020 22:15Vastaa
1 0
Hanne

Upea luonto, hyvät palvelut, sopiva etäisyys keskustasta.

15.5.2020 22:16Vastaa
0 0
Satu Musakka

Hirvensalo ☀️

15.5.2020 22:31Vastaa
1 1
Malla Kärkkäinen

Koska Ruissalo puuttuu listalta niin sitten Portsa. Ihana yhteisöllisyys puutaloissa. Naapurit tunnetaan ja toisia autetaan. Vanhat puutalot ovat myös kauniita .

15.5.2020 22:39Vastaa
0 0
Kakola

Mihin unohtui Kakolan mäki vai lasketaanko Portsaan? Ehkä yhdistetty Portsa/Kakola?🤔 Osa Kakolan taloista Portsan talojen yllä ja vankilan rakennuksilla kiinteä historia Portsaan.

15.5.2020 22:51Vastaa
1 1
Gunlög Lemmetyinen

Suosikkialueeni on nro 3 – Uittamo. Siellä on hyvä elää. Luonto on lähellä – meri, metsät, Katariina, talviuintipaikka ja uimaranta. Lyhyt matka keskustaan – sinne voi kävellä tai pyöräillä. Tarpeelliset palvelut lähellä.

15.5.2020 22:54Vastaa
2 0
Sinikka Siikala

Suosikkini No 7 Länsikeskus on paikka jota rakastan. Kauniita luonnonpuistoja metsineen. Linnunlaulua ihanaa. Niin kuin maalla asuisi mutta keskustaan vain harppaus. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä. En hevillä muuta muuanne.

15.5.2020 23:27Vastaa
0 0
Maarit

Numero 3
Ilpoisissa oon asunut yli puolet elämästäni enkä ole muuttamassa täältä mihinkään. Kodikas lähiö.

15.5.2020 23:53Vastaa
1 0
Rauno Raitanen

6 Entinen kotipaikka. Mainettaan parempi paikka asua.

16.5.2020 0:03Vastaa
0 0
Jaakko

9. Maaria-Paattinen. Paras paikka elää.

16.5.2020 0:13Vastaa
3 0
Jarkko Rahkonen

Hirvensalo-Kakskerta on viihtyisä saariston asuinalue lähellä Turun keskustaa.

16.5.2020 1:26Vastaa
0 1
Sari Laamanen

Maaria – Paattinen

Rankan työpäivän jälkeen kun saapuu kotiin niin luonnossa hermot lepää. Nämä maisemat. Löytyy vaikka kuinka monta ja erin pituisia lenkkejä. Täällä on rauhallista.

16.5.2020 7:07Vastaa
4 0
Anne

1. Eli keskusta, kiitos Kakolanmäen ja Linnanfältin sekä portsan alueet.

16.5.2020 7:21Vastaa
0 0
Susanna

7. Länsikeskus
Eritoten Kähäri ja Pohjola. Idyllinen paikka, jossa ihastuttavia puutaloja, kauniita puutarhoja ja lähellä keskustaa.

16.5.2020 7:21Vastaa
1 0
Anne Valtonen

Ehdottomasti Portsa. Se on kuin pieni idyllinen elämää sykkivä kylä.

16.5.2020 7:38Vastaa
0 0
Mervi Almgren

5. Itäharju on rauhallinen, vehreä ja palvelut ovat lähellä.

16.5.2020 8:06Vastaa
0 0
Mauritz Sabelli

Asun Vartiovuorella, jossa on ihana puisto näköaloinneen. Tähtitornin mäeltä näkee melkein koko Turun kattavasti. Nyt corona aikana on ollut mukavaa hoitaa kuntoaan päivittäin kävellen rauhallisessa puistossa aistien samalla historian havinaa.

16.5.2020 8:12Vastaa
0 0
Krista Laine

Oma suosikkini 35 vuoden kokemuksella 3.alue. Uittamo-Ilpoinen akselilla liikuttu eniten, myös Koivula-Harittu. Mutta näistä kaikista Ilpoinen on se numero yksi. Täällä syntynyt ja Turussa asuessa aina asunut. Kaikki tarvittava lähellä. Lähikauppa, missä paras henkilökunta, pururata takapihalla, päiväkoti ja koulu 100 m päässä. Bussit kulkee ja luonto on ihan vieres. Metsää joka puolella. Paljon lapsiperheitä. En keksi mitään sellaista, mikä laimentaisi tunnetta tästä alueesta.

16.5.2020 8:24Vastaa
1 0
Sirkku

9, Parasta, mitä Turku voi tarjota

16.5.2020 8:29Vastaa
4 0
Ulla

Paljon luontoa (toistaiseksi vielä), kuitenkin kaikki palvelut ja keskusta lähellä.

16.5.2020 9:00Vastaa
0 0
Ulla

2 Hirvensalo-Kakskerta. Paljon luontoa (ainakin vielä toistaiseksi), kuitenkin palvelut ja keskusta lähellä.

16.5.2020 9:03Vastaa
0 1
Päivi

Itäharju puuttui; se on ylivoimaisen ihana asuinalue ja -yhteisö!

16.5.2020 9:05Vastaa
0 0
Ninna

Hei Päivi! Itäharju kuuluu siis Nummi-Halisten suuralueeseen 🙂 Sen löytää tuolta 5. kohdasta, jos haluat tarkemmin tutkia. Itäharju on myös oma pitkäaikainen asuinalueeni! Mitä ihanin alue tosiaan!

19.5.2020 8:02
0 0
Pete

1. eli V-city. Mutta Lauste samassa? Tää äänestys olis voinu yhtä hyvin olla kasarikersojen kovimmat kivisodat 😀

16.5.2020 9:13Vastaa
0 0
Sari

9, Jäkärlä.

Luonto lähellä, ei korkeita kerrostaloja ja asukkaita vähän. Hyvät yhteydet keskustaan.

16.5.2020 9:35Vastaa
3 0
Kimmo Virtanen

Paattinen ilman muuta Kaunis maaseutukylä lähellä kaupunkia ja ihmiset on aitoja.

16.5.2020 9:40Vastaa
2 0
Sari

9. Maaria-Paattinen. Oma rauha, luonto ja palvelut lähellä.

16.5.2020 10:36Vastaa
4 0
Kristina

2. Hirvensalo – Kakskerta.

Upea luonto , meri, järvi , rauha.
Palvelut lähellä .

16.5.2020 10:37Vastaa
0 1
Eija Raunio

Asun Paattisilla, meiltä on vain 15km kaupunkiin, mutta asumme silti ihan maalla. Kaunista luontoa, ihania ulkoilumaastoja, hyvät pyörätiet rullisteluun. Puhdas ilma ja luontoreitit lähellä. Uudet hienot koulutkin rakennettu, kaikki hyvin.

16.5.2020 10:41Vastaa
2 0
Marianne

Keskusta tietenkin, koska jokiranta ja Martti, puistot, puutalot ja vanhat rakennukset. Kerroksellisuus.

16.5.2020 10:41Vastaa
0 1
Virpi

Suosikkini on 8 eli Pansio-Jyrkkälä. Alueella asunu yli 20 vuotta.

16.5.2020 10:49Vastaa
0 0
Pirjo Ranti

Suosikkini on n:o 5 Nummi-Halinen
Nummi-Halinen muodostaa monimuotoisen ja monikulttuurisen kaupunginosan.
Erityisesti Halinnen kukoistaa Aurajoen kainalossa luonnon ja eri kulttuurien harmonisessa yhteiselossa. Kivikautiset muistomerkit ja vuosisatainen asujaimisto yhdessä nykyaikaisen rakennuskannan kanssa muodostaa viihtyisän ja inspiroivan ympäristön. Viljelty peltomaisema antaa rytmin elämiselle vuoden kiertoa seuraten.

16.5.2020 11:11Vastaa
1 0
karppa

se ruissalo……missä se on?

16.5.2020 12:05Vastaa
0 0
Henri Kivistö

1. Keskusta, Martti

Olen 16 vuotta asunut Turussa. Koko ajan Martissa. Nyt menossa neljäs asunto. En muuttaisi täältä pois kirveelläkään. Täällä on rauhallista, vehreää, elämää, lapsia, kulttuuria ja lyhyt matka keskustaan.

16.5.2020 12:09Vastaa
0 0
Mia

1. Keskusta. Keskustan alueelta etenkin PortArthur eli portsa on lähellä sydäntä.

16.5.2020 12:15Vastaa
0 1
Jenna

Maaria – Paattinen
Maaseutua ja luonnonläheisyys, mutta ei kuitenkaan kaukana kaikesta. Lähellä keskustaa ja isoimmat kauppakeskukset suht lähellä. Kaikki tarpeellinen kuten kauppa ja apteekki löytyy.

16.5.2020 12:18Vastaa
3 0
Jenna

Nro 3 koska majakkaranta😍 Hyvä julkinen liikenne, iso S-market vieressä ja 700m päässä lidl. Todella kaunis alue ja historiaakin löytyy.

16.5.2020 12:33Vastaa
0 0
Tiina Immonen

Räntämäki

16.5.2020 12:33Vastaa
0 0
Päivi Verho

3. Uittamo,
koska siellä on luonto lähellä, Katariinanlaakson upea Luonnonsuojelualue, Ispoisten kuntopolku ja tietenkin meri, jossa voi uida koko vuoden ajan ( kiitos Turun avantouintiseuran).
Skanssin monipuiliset palvelut ja Turun upea keskusta myös tarpeeksi lähellä.

16.5.2020 12:33Vastaa
1 0
Kaija Nurmi

3) Skanssi – Uittamo, varsinkin Ilpoinen
Myös Martti kuuluu suosikkeihini

16.5.2020 12:40Vastaa
0 0
Päivi

9. Maaria-Paattinen, maaseudun rauhaa, luonto lähellä, ”kaukana” kaikesta vilskeestä mutta kuitenkin kaikkialle lyhyt matka. Alueen naapurustoista pidän eniten Moision ja Yli-Maarian alueista. Täällä on ihmisen hyvä asua.

16.5.2020 12:41Vastaa
3 0
Hannele Erkkilä

Kyllä Turku kokonaisuudessaan ihana . Mutta nyt , kun en asu Turussa niin sanoisin KESKUSTA . Hienoa arkkitehturia, sekoitus luontoa , jonka Aurajoki tuo. Ja puistot ! Viihtyisiä kahviloita ja ruokapaikkoja unohtamatta .
Toisena tulee Hirvensalo ja Kakskerta . Rakastan maalaismaisemaa ja maaseutua . Siksi kolmantena tulee myös Maaria- Paattinen . Monipuolinen TURKU.

16.5.2020 13:30Vastaa
1 1
Ari

3
Monipuolinen, merellinen paljon luontoa

16.5.2020 15:13Vastaa
0 1
Marika Salminen

2. Hirvensalo-kakskerta. Luonnonläheisyys ja meri.

16.5.2020 15:45Vastaa
0 1
Iida

Runosmäki, lapsesta asti asunut ja tuntuu niin kodilta tämä alue ❤️

16.5.2020 16:21Vastaa
0 0
Nana Kautto

5. Nummi- Halinen
Nummenpakka on Turun vanhimpia ja idyllisimpiä alueita epäruutukaavassaan ja talojen monimuotoisuudessaan. Lähellä kaikkea, myös poisvieviä moottoriteitä ja jokea. Nummessa on vaan ihmisen hyvä asua. Aina.

16.5.2020 16:22Vastaa
1 0
Heltsu

Länsikeskus on oma ykkönen. Loistavat ulkoilumaastot ja palvelut lähellä. Kun asuisi ikimetsän keskellä.

16.5.2020 16:40Vastaa
0 0
Henna

2. Hirvensalo ja Kakskerta. Ihana luonto ja vesi lähellä

16.5.2020 16:56Vastaa
0 1
Jasmina

5. Nummi-Halinen
Hyvät palvelut, lähellä keskustaa, nättiä ja vehreää.

16.5.2020 18:04Vastaa
1 0
Sanna Jalava

Varissuo
Paras alue Turussa. Kaikki palvelut lähellä.

16.5.2020 19:26Vastaa
3 0
Mia Basli

4. Varissuo-lauste.

Varissuolla on hyvä olla ja asua. Saa olla rauhassa.

16.5.2020 19:39Vastaa
3 0
Annika Pettersson

Keskusta ehdottomasti! Olen varttunut Itäisellä Pitkäkadulla Urheilupuitossa leikkien. Tutut kauniit kadut Portsassa ja tietenkin jokiranta ovat myös hyvin tuttuja. Vaikka monia kauniita taloja on valitettavasti purettu aikohen saatossa, niin pidän silti Turun keskustan hienosta tunnelmasta :).

16.5.2020 19:43Vastaa
0 0
Marjut

1 Keskusta ja erityisesti Portsa. Lähellä ydinkeskustaa, rauhallinen, tunnelmallinen ja yhteIsöllinen asuinalue.

16.5.2020 20:40Vastaa
0 1
Henry Metsänpoika Fabian Päivärinta

Portsa.Lähellä kaikkea.

16.5.2020 21:42Vastaa
0 0
Tiina

Ehdottomasti Kupittaa <3

16.5.2020 22:13Vastaa
0 0
Piia

2. Luonto lähellä, rauhallinen maalaismaisema.

16.5.2020 22:30Vastaa
0 1
Tomi

9. Kolmenkymmenen vuoden kokemuksella

16.5.2020 23:29Vastaa
2 0
Kati Vuorela

9. Paattinen

16.5.2020 23:29Vastaa
1 0
Patrik

Tekstissä kirjoitus virhe. Siellä lukee porsta vaikka pitäis olla portsa

17.5.2020 9:59Vastaa
0 0
Ninna

Hei! Kiitos, kun bongasit virheen 🙂 Se on nyt korjattu.

20.5.2020 15:58
0 0
Heli

Uittamo-Skanssi: kaunis, rauhallinen ha monipuolinen (luonto ja palvelut)

17.5.2020 10:43Vastaa
0 0
Sari Iwemjiwe

Isoheikkilä.Tarkemmin patterinhaka. Lapsuuden asunut siellä ja aina sinne ikävä. Vaikea valita turusta muuten. Kaikkialla niin kaunista.

17.5.2020 10:51Vastaa
0 0
Fannimaija Kuoppala

1.keskusta ja alue vähäheikkilä-puistomäki. Alue on idyllistä kaunista puutaloaluetta, mukavasti lähellä kaupungin palveluita, silti rauhallinen ja viihtyisä asuinympäristö.

17.5.2020 10:57Vastaa
0 0
Ninde

Kurjenmäki-Mäntymäki! Kivan vehreä alue ja palvelut lähellä. Toisaalta sijainti on myös sellainen, josta pääsee joka paikkaan kätevästi. Pyörällä polkaisee nopeasti niin keskustaan, Kupittaalle, Katariinanlaaksoon, uimarannalle kuin myös fölin vesibussipysäkille eli Ruissaloonkin on lyhyt matka. (:
Vaikka läpikulkevaa liikennettä onkin paljon, on alue silti suhteellisen rauhallinen. Pienet metsiköt tuovat myös oman rauhoittumisen paikkansa.

17.5.2020 11:41Vastaa
0 0
Mika Nuutinen

3

17.5.2020 12:04Vastaa
0 0
Toni

3. Luolavuori

17.5.2020 12:25Vastaa
0 0
Anne

Skanssi – Uittamo (Koivula) on lapsuuteni asuinalue ja nyt olen muuttanut tänne takaisin. Luonto ja rauhallisuus ovat ehdottomasti parasta.

17.5.2020 12:49Vastaa
0 0
Jonna Kukko

Varissuo. Kaikki tarvittavat palvelut lähellä. Luonto vieressä ja lapsille puistoja ja aktiviteetteja. Hyvät koulut 1-9lk lukio.

17.5.2020 13:45Vastaa
2 0
Tiina

Länsikeskus
Valitsen Länsikeskuksen koska oma, ihana kaupunginosani Pitkämäki, kuuluu tähän. Pitkämäki on idyllinen, rauhallinen, hyvä sijanniltaan.

17.5.2020 14:57Vastaa
0 0
Tuija Willems

Pansio Perno

17.5.2020 15:55Vastaa
0 0
Jane Saarinen

Nro 7 ja varsinkin Pohjola. Keskustassa mutta kuitenkin rauhallinen paikka. Kauniita vanhoja puutaloja sekä Logomon alue.

17.5.2020 16:21Vastaa
0 0
Birgit Rauhala-Autio

Nro 5. Nummi-Halinen
Minun melestäni tämä on Turun paras alue. Asun itsekin Nummessa. Käyn usein Koroisissa ja Halisten koskella kävelyllä. Halistenkoski on aivan ihana paikka. Alue on ihan lähellä jokea, laajat peltomaisemat, metsäkin löytyy, ihanat puutalot ja Kuralan Kylämäki on ihan lähellä ja siellä voi aistia menneisyyden ja rauhoittua.

17.5.2020 16:59Vastaa
1 0
Tanja

4 Varissuo-lauste. Varissuolla nuoruuden viettänyt ja koulut käynyt. Löytyy luontoa ja harrastemahdollisuuksia sekä helppo bussilla matkustaa keskustaan.

17.5.2020 17:11Vastaa
3 0
Jarkko Lehmuskenttä

1) Keskusta ja tarkemmin toisppual. Itse asun keskustan puolella Pohjolan siltaa. Arvostan erityisesti jokirantaa ja siinä suhteessa tälppualkkin kelpaa mainiosti. Torille on linnuntietä 800 metriä ja kaikki palvelut lähellä.

17.5.2020 17:29Vastaa
0 1
Meri-Tuuli

Ehdottomasti Vasaramäki 💞

17.5.2020 19:27Vastaa
0 0
JS

5

17.5.2020 22:27Vastaa
0 0
Dani

6. Runosmäki-Raunistula.
Hienot laajat ulkoilumaastot nähtävyyksineen, Pirunpellosta pitkospuu-luontoalueeseen. Palvelut ovat myös kunnossa, vilkasta koirapuistoa unohtamatta. Alueella ollaan myös hyvin alueuskollisia ja jongun väittämän mukaan alueella asuisi kaupungin komeimmat miehet ja kauneimmat naiset 😉

18.5.2020 8:35Vastaa
0 0
Ulla-Maija Vierimaa

Länsikeskuksen 7 ja siellä Kähäri, numero 75 kartalla. Idyllinen, luonnonläheinen, rauhallinen omakotialue keskustan lähellä. Vanhoja puutaloja, kaunis, vanha, puusta rakennettu alakoulu.

18.5.2020 11:02Vastaa
0 0
Tarja Tissari

Nro 6.Runosmäki koska siellä asun, lähellä menee hyvät lenkkipolut missä näin korona aikaan hieno lenkkeillä. On oma terveyskeskus ja apteekki.

18.5.2020 12:09Vastaa
0 0
Anu

Pansio-Jyrkkälä

Ja siellä Pernon pientaloalue. Ihania vanhoja omakotitaloja, joiden pihoilla kasvaa omenapuita ja marjapensaita. Rauhallista aluetta, jossa on hyvät ulkoiluväylät. Ja lentomajakalle kannattaa oikeasta kiivetä. Vaikka majakkaan ei pääsekään sisään, niin majakan juurelta avautuu näkymä pitkälle kaupungin suuntaa. Hienot maisemat!

18.5.2020 13:20Vastaa
1 0
Marja Kulmala

Ehdottomasti keskusta, olen monella suunnalla asunut ja aina sanonut, kun jään eläkkeelle haluan asua keskustassa,

18.5.2020 13:36Vastaa
0 1
Toni Aitamaa

5. Nummi-Halinen. Pitkälti Kohmo ja Kuralan takia. Hienoa aluetta, aliarvostettua..kaikki edes tiedä missä Kohmo on kun puhetta. On metsää, peltoa, lääniä…hyvin rauhallista aluetta. On siinä puolensa ettei ole lähikauppaa, kuppilaa yms. Kuitenkin isot kaupat lähellä ja kulkuyhteydet oikein hyvät. Kivasti pääsee Varissuollekin ”vartin” kävelymatkalla pururataa pitkin.

18.5.2020 20:10Vastaa
2 0
Lenita Mullo

Martti on paras❗️
Se vaan on❤️

19.5.2020 6:49Vastaa
0 0
Merja

Mikä ihmeen pohjoinen haja-asutus? Kyllä silläkin alueella on kylänimiä. Mihin on esimerkiksi unohtunut Tortinmäki joka on todella laaja ja yhteisöllinen alue? Minä en siis asu ko. alueella mutta ihmetelen kuitenkin.

19.5.2020 9:18Vastaa
0 0
Mippelina

Centrum är bäst .
Och sämst är service på svenska i Åbo.
Finns finska och engelska alternativ ,men var är Finlands andra officiella språk?
När har engelska blivit det?

19.5.2020 10:41Vastaa
1 1
Henna

5. Nummi-Halinen. Hannunniittu-Kurala-Kohmo lähellä keskustaa, yliopistoa yms. Kaupunkia, mutta vieressä mahtavat lenkkimaastot ja Kuralan kylämäen lampaat ym. Rauhallista ja siistiä, palvelut ok.

19.5.2020 11:59Vastaa
1 0
Eira Mäki

1. Keskustan valitsin, koska myös ihastuttava Martti kuuluu siihen. Tämä 1. On koko Turun ydin. Minulla on ilo asua Martin alueella, lähellä puistoja ja palveluja. Rakastuin Turkuun vuosia sitten ja pääsin muuttamaan tänne 2018 helmikuussa.

19.5.2020 12:05Vastaa
1 0
Elli

Länsikeskus ehdottomasti! Itse Mälikkälän ja Länsinummen alueella vietin lapsuuteni. Rauhallista ja mukavaa, palvelut lähellä 🙂

19.5.2020 12:07Vastaa
0 0
Tuomo Rosengren

1 keskusta on oma suosikkini, varsinkin port arthurin alue missä kasvoin lapsuuteni

19.5.2020 12:10Vastaa
0 0
Antti

Vasaramäki

19.5.2020 12:19Vastaa
0 0
Meeri

9. Ja siellä nimenomaan Yli-Maaria-Moision alue! Meillä on kaikki palvelut; neuvola, päiväkoteja, kouluja, kirjasto, kauppa ja toivottavasti jatkossa lisää kauppoja , hyvinvointipalveluja mm kampaamoja, hierojia…,vanhusten palvelutaloja sekä seurakuntasali, kirkkoja. Myös luonto sekä tonttejakin vielä vapaana Yli-Maariassa😁 Nettiyhteydetkin koko ajan parantuneet 👍 oma FB-ryhmä jne…

19.5.2020 12:22Vastaa
1 0
Minna Harjula

6. Runosmäki-Raunistula. Luonnonläheisyys, hyvät ulkoilureitit, rauhallinen naapurusto ja kaikki lähellä. Hyvät kevyen liikenteen reitit esim. Länsikeskuksen. Julkinen liikenne toimivaa ja liljalaakson linjat myös kävelymatkan päässä.

19.5.2020 12:24Vastaa
0 0
Heidi Vuori

1.Keskusta.Koska Aurajoki virtaa siellä.Ihana kävellä rannalla. Keväisin ihailla kirsikkapuita.Keskustan alue on muutenkin kiva. Paljon nähtävää ja koettavaa ❤️🙂👍🌼

19.5.2020 12:24Vastaa
0 0
Jape

Savenvärinen likainen haiseva Aurajoki tiiviisti rakennettujen vajoavien kerrostalojen ympäröimä meluisa asuinympäristö. Täytyy kyllä kommentoida mitä siellä keskustassa nykyään muuta on kuin ylihintaiset asunnot ja joitain kivijalkaliikkeitä joissa huono valikoima. Isot kauppakeskukset ovat tätä päivää ei vaikeapääsyiset ahtaat kaupungin keskustat. Kiitos.

28.5.2020 12:33
0 0
Toivonen

Minä annan ääneni 9. Eli Maaria-Paattinen. Asumme Yli-maariasta Paattisille päin Paattistentien varrella. Ihan mahtava paikka! Kaupunkiin pääsee nopeasti, vaikka asumme aika omassa rauhassa pellon reunalla. Lapset menevät aikanaan Paattisten pieneen kouluun, josta olen kuullut pelkkää hyvää. Palvelut löytyy kaikki myös läheltä eikä Myllyynkään kestä kuin 15min ajella.

19.5.2020 12:26Vastaa
2 0
Jaana

1. Vähäheikkilä- Luolavuori
Olen asunut 4vuotta ja viihtynyt.Rauhallinen alue. Hyvät lenkki mahdollisuudet ja kaikki palvelut kävelymatkan päässä.

19.5.2020 12:36Vastaa
0 0
Eetu

9 nuoruuteni asunut siellä Ihanan rauhallinen paikka ja asutus.

19.5.2020 12:48Vastaa
1 0
V

Nro 1.
Keskusta – tois pual Jokke ❤️

19.5.2020 12:54Vastaa
0 1
Leena Wallin

Nro 3, Uittamo on paras! 🙂 Täällä on hyvät ulkoilureitit, kaunis luonto ja meri lähellä. Hyvät liikenneyhteydet!

19.5.2020 12:55Vastaa
1 0
Laura

7. Länsikeskus. Ihan mahtavat ulkoilumahdollisuudet ja hyvät palvelut 🙂

19.5.2020 13:06Vastaa
0 0
Marjo Kuusisto

Martin alue eli 1 keskusta!

19.5.2020 15:06Vastaa
0 0
Pekka

Keskusta on ykkönen. Se on Suomen historiallinen keskusta vanhoine arvokkaine rakennuksineen lisättynä uudella rakentamisella. Aurajoen vartta ei voita mikään. Vehrdyttä, puistoja löytyy, eikä maa ole pannukakku, vaan mukavan vaihteleva.

19.5.2020 15:37Vastaa
0 0
Raija Salo

Länsikeskus —> Pitkämäki, ihanan rauhallinen alue, miltei keskustassa, jossa on turvallinen asua ja palvelut lähellä.

19.5.2020 17:14Vastaa
0 0
Marko

1. Keskusta
Perusteluksi riittää yksi sana: Martti

19.5.2020 17:14Vastaa
0 0
Arthut

Ykkönen on aina ykkönen, turha edes kilpailla. Keskustassa on kaikki mitä ihminen tarvitsee, näin on hyvä.

19.5.2020 17:23Vastaa
0 1
Jaana

9.Paattinen. Rauhallinen, maaseutumainen paikka, jossa asuu mukavia ja ystävällisiä ihmisiä! Täältä löytyy peruspalveluita, uusi koulu ja erinomaiset päivähoitopaikat! Upea luonto ja mahtavat metsäpolut ovat lähellä. Täällä tuotetaan maukkaita vihanneksia ja marjoja, kuten maan mainioita mansikoita! Paras paikka asua!

19.5.2020 17:35Vastaa
1 0
Mikko

Hei!

Turun paras alue on tietenkin Koivula-Harittu, koska minähän asun täällä (tosin Haritun puolella). Täällä asuintalot eivät ole yhtä tiheään rakennettuja kuin normaalisti muissa Turun lähiöissä, joten avaraakin on.

terveisin,
Mikko Hangelmaa

19.5.2020 17:49Vastaa
0 0
Henkka

3. Skanssi-Uittamo. Katariinanlaakso erityisesti mahtavat ulkoilu mahdollisuudet, 8 vuotta asunut ja hyvin viihtynyt.

19.5.2020 20:48Vastaa
1 0
Laura Kotiranta

Kohmo on loistava alue! 5 km keskustasta ja ihanan havumetsän keskellä!

19.5.2020 23:25Vastaa
0 0
Pirjo Sailola

Keskusta, monipuolinen asuinalue, ihania puutaloja ja puistoja.

20.5.2020 23:29Vastaa
0 1
Heidi Tapala

Moisiossa hyvä asua ja elää. Perustarpeet ja luonto lähellä. Riittävästi tilaa jokaiselle ! Hyvät liikenneyhteydet Turkuun, Tampereelle, Helsinkiin, Naantaliin 👌

21.5.2020 8:58Vastaa
0 1
Marjaana

Härkämäki! kaunis sopivan pieni, luonnon läheinen . Kivat ulkoilu maastot upeaa Raision joki vartta pururata , kiva kävellä . keväisin vanhat tuomet kukkivat ja muutenkin rehevää luonnon läheistä. Lapsille kiva leikkipuisto kuin koirillekin oma tarha. Huippu paikka asua ❣️

21.5.2020 12:18Vastaa
0 0
Meiju Lindström

Katariina-Uittamo.
Meillä luonto on siinä kun avaa ulko-ovensa. Meri kimmeltää edessämme.
Koira ihmisen paratiisi kauniine lenkki vaihtoehtoinen.

21.5.2020 15:00Vastaa
1 0
Maaret

2

22.5.2020 9:01Vastaa
0 1
Vesa Leinonen

Äänestän Paattista sillä hieno ja rauhallinen paikka.

22.5.2020 9:55Vastaa
0 0
Eija Hassinen

Paras alue 2, merinäköala

22.5.2020 17:27Vastaa
0 1
Helena Mutikainen

1 Keskusta. Täältä löytyy city -ja landefiilistä. Eläkeläiselle kaikki menot esim. Teatteri, konsertit, elokuvat ym lähellä. Kävellen meno , fölillä tulo. Majakkarannassa meren tuulia voi haistella, Martissa pysähtyä hiljentymään kirkkoon, Funikulaarilla Kakolaan… elämänmakua kerrakseen😊

22.5.2020 21:51Vastaa
0 0
Sanna

1. Turun keskusta. Olen asunut niin ydinkeskustassa taidemuseon mäessä, portsassa (turun kulttuurin kehdossa) , rautatieaseman lähettyvillä sekä pernosta Varissuolle eli lähes koko Turku kahlattu läpi. Keskustassa on oma viehättävä tunnelma ja kaikki lähellä, ei tarvitse liikkumiseen kuin omat jalat tai fillarin, satunnaisesti julkisia. Keväinen kävelyretki joenrantaa pitkin, eväsretki vartiovuorenmäelle tai no ihan mille mäelle vain 😊

23.5.2020 7:52Vastaa
0 1
Eila karvonen

7 Länsikeskus on mielestäni paras
Hyvät yhteydet joka paikkaan ja hyvät liikuntamahdollisuudet ,rauhallinen ja viihtyisä paikka❤️

23.5.2020 9:53Vastaa
0 0
Tiina vehanen

Keskusta eli alue 1 on paras. Joki on lähellä ja parhaat palvelut. Lähellä on myös Samppalinnan maauimala ja urheilupuisto.

24.5.2020 1:12Vastaa
0 1
Hoodsin tiimi

Äänestys on päättynyt – kiitos kaikille äänestäneille!

25.5.2020 12:58Vastaa
0 0
Laukkavuori

Laukkavuoressa on ihana luonto, lyhyt matka kauppoihin, metsää ympärillä, hyvät kulkuyhteydet sekä ihana vihreä puisto joka on alkujaankin tarkoitettu virkistysalueeksi. Toivotaan myös sitä että kaupungin päättäjät kunnioittaisivat tätä puistoa tulevaisuudessakin! Talvella iso pulkkamäki joka on hyvin valaistu!

27.5.2020 23:31Vastaa
0 0